20.4.22

16 / 110 ( 5.15 - 21.19 )

Ulkona voi jo piipahtaa paljain jaloin. Ensimmäiset lyhytlahkeiset housut bongattu. Onneksi ensi viikolla pakkaset palaavat ainakin öiksi. 

C. baccatum 'Lemon drop'

Kun on vakavamielinen ihminen ja dokumentteihin päin kallellaan, komedian katsominen käy ihan työstä, olkoonkin kuinka satiiria tahansa. Kansan palvelija on vihdoin katsottu läpi Yle Areenasta, kuin myös Kansan palvelija 2. Olisikohan mahdollista että Yle näyttäisi myös sarjan toisen tuotantokauden, vai ovatkohan tulevat esitysajat toukokuun puolivälistä alkaen vain ensimmäisen kauden televisioesityksiä. YouTubesta löytyvät englanninkieliset käännökset toisen kauden ensimmäiseen jaksoon eivät aivan yltäneet samaan laatuun, kuin mihin Areenassa ehti tottua. Katsominen ei kaduta, vaikka laadullisesti sarja olikin hivenen epätasainen, ehkeivät hyvä alku ja melko hyvä lopetus aivan riittäneet kantamaan tarinaa 23:n jakson verran. Joku arvosteli sarjaa geneerisestä ja alistavasta naiskuvasta, mutta itse en yhdy kyseiseen kritiikkiin, ihmissuhteiden kuvaaminen niin että ne toimisivat useamman kulttuuripiirin ihmiselle lienee melko mahdotonta. Melko monta kertaa asioille sai kyllä nauraa. 

Kirjanmerkkilistaa tuli tänään lyhennettyä CBS:n "60 minutes" -sarjassa 12.4.2022 julkaistun Zelenskyn haastattelun Ukrainian President Volodymyr Zelenskyy: The 60 Minutes Interview osalta. Jostain syystä YouTube ei enää näytä videoiden julkaisupäivämääriä, joten menee vähän arpomiseksi mikä todellinen päivämäärä julkaisulle on ollut... Noin suunnilleen kuitenkin. Mielenkiintoisesti haastattelu kokonaisuudessaan on julkaistu ilman tekstityksiä tai käännöstä, englanniksi dubattuna on tarjolla vain hyvin leikattu versio. Itse ihmettelen eniten sitä, että kaunistelemattomampi versio ylipäätään on julkaistu. Toivottavasti se tekstitetään englanniksi sitten joskus sodan loputtua. Sen vähän perusteella mitä kielestä olen oppinut ja Zelenskyn aikaisempia haastatteluita katsonut, ymmärrän hyvin että amerikkalaiselle yleisölle ei haluta tarjota sitä, mitä Zelenskyllä suoraan on sanottavaa. Ehkä päätös kääntämättömyydestä on tullut Ukrainan puolelta. Yksi kysymys ja myös vastaus englanniksi on sisällytetty haastatteluun Volodymyr Zelenskyy's full 60 Minutes interview in Ukrainian, linkki vie suoraan kyseiseen kohtaan. 

Videon alla selitetään syy käännöksen puutteelle. Tai ei. Kyllä mutta. (Talletan tämän vain tähän)
"Language translation is more art than science. Different translators have varied opinions of words and their meaning. For our interview with Ukrainian President Volodymyr Zelenskyy, we used the services of three, independent, interpreters of the Ukrainian language. The first translation occurred in the moment, simultaneously, during the interview. Later, a second translator watched the entire interview on video and translated Ukrainian to English verbatim. In the final editing process, a third translator sat with us and verified the edits that are always necessary for clarity and concision. At some points in our story, when phrases in English and Ukrainian did not match each other in length, we made the best effort possible to convey Mr. Zelenskyy's comments with precision and context. As a service to Ukrainian speakers, we are posting the hour-long, April 7th interview in its entirety."

Helsingin Sanomat tarjoili viime viikonloppuna tilaushinnalle ihan hyvää vastinetta edelleen päivittyvän seurantasivun lisäksi. BBC:kin palautti jo tovi sitten seurantauutisointisivun takaisin parrasvaloihin. Ehkä ihmiset eivät vielä halunneetkaan painaa asiaa unholaan.

2 kommenttia:

  1. Mitenköhän meikäläinenkin innostuisi dokkareista? Mä tykkään suurkuluttaa vaan kaikkea hömppää, ja tuntuu, että vähäisetkin aivosolut kuolevat. :-D Aikeissa on kyllä useasti ollut katsoa jokin dokkari, mutta jotenkin kummassa Love Island tai muu vastaava kiilaa aina ohi. Nostan kyllä hattua sulle, kun olet niin tiedonhaluinen ja sivistynyt. :-) Olisinpa minäkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olemme kaikki erilaisia... Itse haaveilen että voisin vaan mitään sen kummemmin ajattelematta seurata jotain viihdettä, mutta vaikeaa on sekin. Vähintään pitää sitten miettiä käsikirjoitukseen, ohjaukseen ja muihin ulkoisiin seikkoihin liittyviä tekijöitä. :D

      Ehkä kannattaa aloittaa jostain itselle tutusta aiheesta? Haastaa omat näkemyksensä tai löytää joku, joka ajattelee asioista samalla tavalla. Itsellä on katselujonossa ainakin Invisible Demons - Tuhon merkit Yle Areenasta.

      Kiitos. Välillä tuntuu kyllä että olen turhankin informaanikko. :)

      Poista