Otin tänään työn alle dokumentit auringonkukkaöljystä, lähinnä siksi että se oli aakkosjärjestyksessä ensimmäisenä. Yritin etsiä kansioistani kuvaa auringonkukasta, mutta ne ainoat jotka muistan tallentaneeni, ovat kadonneet kovalevyjen vaihtuessa ja kadotessa. Muistan että yhdessä valokuva-albumissa olisi lapsena ottamani kuva, mutta se on fyysisesti kaukana tässä hetkessä. Mitäköhän hyötyä siitäkin on, että muistaa kaksikymmentä vuotta vanhoja merkityksettömiä asioita.
Ehkä joidenkin on hyvä muistaa. Tänä päivänä maailma unohtaa nopeasti.
Sotaa käydään nyt eurooppalaisten mielissä.
Informaatiosotaa.
Kukaan tuskin voi kieltää, etteikö tämä sota olisi alkanut jo vuosia sitten. Kukaan tuskin voi tietää, ketkä ovat sodan tosiallisia osapuolia. Uskon että nekin, joilla pitäisi olla paras mahdollinen tieto asiasta, ovat tällä hetkellä epäuskoisia. Toki olen vain kansalainen vailla syvempää ymmärrystä, tietoa tai valtaa, joten edellä kirjoittamani on todennäköisesti täyttä kuvitelmaa ja väärää informaatiota.
Kuuntelen tätä kirjottaessani Venäjän edustajan puhetta Yhdistyneiden Kansakuntien hätäkokouksessa. Se kuulostaa omiin korviini sisällöllisesti täysin järjettömältä, mutta en halua enää uskoa edes selkeitä valheita valheiksi. Olen seurannut sekä sensuroimattomia lähteitä, valtion tukemia medioita, yksityishenkilöiden sosiaalisen median tilejä että instituutioita, joita pidetään nykyaikaisen demokratian kulmakivinä. Jokainen näistä on tuottanut informaatiota, joka on jo ehtinyt paljastua epätodeksi, jos epätosi voidaan määritellä.
Olemmeko me itse osallisia tähän sotaan kuluttamalla sosiaalista mediaa, vaatimalla lisää sisältöä, janoamalla uskottavampaa kertomusta, etsimällä ajantasaista videokuvaa ja jakamalla tätä kaikkea eteenpäin? En tiedä. Yhdistääkö vai erottaako tämä naapurikansoja, eurooppalaisia tai koko maailmaa. En tiedä. Presidentti Zelensky on puheissaan kutsunut tätä tilannetta sanoin, jotka on käännetty englanniksi people’s war. Ihmisten sota.
Ihmisten on muututtava. Ihmiset ovat muuttuneet.
