Ensilumi satoi eilen. Ilo on kuitenkin nopeasti katoavaa. Huomenna sataa vettä.
Vanha tikankolo jo kauan sitten kaatuneessa maapuussa. Mennyttä.
Joskus heti herätessä tietää, että valveillaoloajasta tulee jostain syystä tavallistakin epämukavampaa, vaikkei mitään selkeää syytä ole. Jokin intuitiivinen vaisto käskee varautumaan pahimpaan. Pommeja ei sentään tänään tippunut, mutta todellisuus näyttää taas vähän enemmän taistelukentältä. Tätä sotaa ei vaan ole mahdollista voittaa.
Kotimainen media on tarjoillut poliittista sirkusta liittyen EU:n tuleviin ympäristödirektiiveihin ja -asetuksiin erityisesti kohteena luonnon ennallistaminen. Äänekkäimmät tahot kiljuvat että nyt Suomesta ollaan tekemässä metsämuseota ja kaikki joutuvat takaisin maakuoppaan, kun sellutehtaat pysäytetään.
Haluaako EU palauttaa Suomen metsät 1950-luvulle? (HS, 14.10.2022)
Valtava pala Suomea pitää pian palauttaa luonnontilaan – Tätä EU:n määräys tarkoittaa (HS, 26.10.2022)
Viimeisimmän artikkelin kommenttiosiosta löytyy toteamus, jonka voi ehkä ymmärtää useammallakin tavalla.
"Mitä tämä tarkoittaa metsänomistajalle: Avohakkuu kaikkiin vanhoihin metsiin heti, tai EU-susi tulee ja syö omaisuutesi ilman korvausta. Vapaaehtoinen luonnon monimuotoisuuden varjeleminen muuttui taas entistä vaikeammaksi."
Yllä oleva todellisuus; kuvakaappaus ortokuvasta, valkeni minulle tänään tutkaillessani kotiseutuni muinaismuistokohteita. Metsä joka oli minulle tärkeä, on lakannut olemasta. Jäljellä on enää valokuvia ja muistoja.
Hakatun alueen pinta-ala on lähes pari neliökilometriä, kun pois jätetään avosuoalueet ja vesistöt. Pääosiltaan maaperä on hiekkaa ja eroosiota on ollut ranta-alueilla havaittavissa jo ennen toimenpiteitä. Kuvatusta alueesta länteen avohakkuita on tehty jo lähes kymmenen vuotta sitten, eikä niillä vieläkään kasva kunnollista taimikkoa, johtuen todennäköisesti maaperän ravinneniukkuudesta ja pinnanmuodoista.
Kuvastakin voinee päätellä kuinka hyvin niemenkärkeen jätetyt säästöpuut ovat laonneet maahan. Sama on todennäköisesti edessä rannoille jätetyillä suojakaistoilla tulevina vuosina.
Vaikka alueella (aineiston perusteella myös täsmälleen kuvan ottopaikalla) paikoin oli metsävaratietojen mukaan yli satavuotiasta puustoa, näkymä oli todellisuudessa tällainen. Kertonee hyvin siitä, miten hitaasti puu täällä pohjoisessa kasvaa. Tämän kokoluokan puuaineksesta tuskin valmistetaan mitään kovin pitkäaikaisesti hiiltä sitovaa.
Mennyttä. 
Mennyttä.
Mennyttä.
Vanha pilkkamerkki. Mennyttä.
Vanhan koivun oksanhanka oli tarjonnut kasvupaikan monelle muulle lajille.
Mennyttä.
Ja ne muinaismuistokohteet joita alun perin katselin... Kyseiset pyyntikuopat ovat jääneet avohakkuun ja metsätyökoneiden alle jo tovi sitten. Onneksi en ole enää vuosiin kyennyt tuntemaan mitään.
