29.3.19

13 / 88 ( 5.47 - 19.01 )

Tästä meinasi muotoutua ensin vallan kuvaton postaus, koska kevään sohjoiset ja loskaiset kelit eivät ole innostaneet kaivamaan edes puhelimen kameraa taskusta. Oikeastaan ajattelin vain tulla jakamaan yhden reseptin. Kaivelin kuitenkin kansioita ja ajattelin, että ehkä tämä on hyvä väli julkaista jokusen vuoden vanha kuva kirjoittajasta, sopivaa anonymiteettiä noudattaen toki. 


Olen siellä täällä vuosien mittaan törmännyt käsitteeseen banaanileipä tai banana loaf, mutten ole ikinä perehtynyt sen tarkemmin, mitä kyseisellä käntyllä tarkoitetaan. Ilmeisesti idea on peräisin Amerikan mantereelta, mikä ei ollenkaan yllätä kun tarkastelee, kuinka paljon sokeria keskimääräiseen reseptiin käytetään. Ajatus lähti parista hieman liian kypsäksi päässeestä banaanista ja parasta ennen -päivänsä ylittäneistä kananmunista. Koska halusin maksimoida munien määrän ja käyttää niitä aineita joita kaapeista valmiiksi löytyi, päädyin käyttämään alun perin Sikke Sumarin ruokablogissa julkaistua reseptiä sovellettuna. Lopputulos oli yllättävän hyvä, lukuun ottamatta sitä etten eritysemmin pidä banaanin mausta leipomuksissa. Käytin lähes pelkkää täysjyväspelttijauhoa, puhdasta vehnäjauhoa saattaa joutua käyttämään hieman reilummin. Jatkossa voisi kokeilla korvata banaanit kokonaan vaikka sokeroidulla omenasoseella ja jättää reseptistä sokerin kokonaan pois.

2 banaania
2 kananmunaa
200 g maitorahkaa
1 dl rypsiöljyä

100 g sokeria
300 g jauhoja
1 tl ruokasoodaa
1 tl leivinjauhetta
1 - 2 tl kardemummaa

175 °C n. 60 minuuttia

Soseuta banaanit ja vatkaa kaikki kosteat aineet sekaisin, itse käytin sähkövatkainta. Sekoita kuivat aineet yhteen ja lisää ne taikinaan osissa. Paista esimerkiksi leivinpaperilla vuoratussa leipävuoassa uunin alaosassa, sillä taikina kohoaa jonkin verran ja ottaa helposti väriä. Valmiina leipä on sisältä melko kosteaa, muttei enää tartu puiseen tikkuun. 

Ulkona paistaa aurinko ja sataa räntää vaakatasossa. 

23.3.19

12 / 82 ( 6.09 - 18.42 )

Sain vihdoinkin ripustettua paikallislehden tilaajana saamani kalenterin jääkaapin oveen. Tätä kirjoittaessani huomasin tavallisesti käyttäväni kalenterisivuston olevan alhaalla, joten vaihdoin Yliopiston almanakkatoimiston tarjoamaan versioon. Siksipä otsikossa on nyt myös auringon nousu- ja laskuajat Oulun korkeudella, vaikkei se täällä aivan minuutilleen paikkaansa pidäkään. 


Olen todistettavasti opiskellut. Tai ainakin käynyt kirjastoissa hankkimassa aineistoa kasatakseni sen näkymään jatkuvasti silmäkulmasta, kun istun koneella lukemassa jotain muuta. Koneella istumista vältelläkseni tein tänään talon lumityöt käsipelillä yöllisen tuiskun jälkeen, auringonpaisteessa tarkeni t-paidallakin. Osittain se saattoi toki johtua siitäkin, että lunta joutuu työntämään jo lähes parimetristen kasojen päälle. Tänä yönä pitäisi ylitse mennä seuraavan sadealueen, jonka sademäärästä osa todennäköisesti tulee vetenä. Huomenna voisi keskittyä lumikenkäilyyn. Pitää käydä tarkistamassa, mainitaanko luontopolun uusissa opaskylteissä mitään tehtävän kannalta oleellista. 

Koska totesin eilen taas elämän raadollisuuden, ettei tämän ikäisenä voi enää syödä kuin viisitoistavuotiaana, päätin köyhän kuntosalitreenin jälkeen käydä kaupassa kävellen. Aikaa tuohon noin kymmenen kilometrin lenkkiin meni suunnilleen kaksi ja puoli tuntia, josta ainakin viidesosa kului kaupassa tuoteselosteita lukien ja lankahyllyllä arpoen. Keskinopeudeksi tulee jotain viiden kilometrin tuntivauhdin tapaista, jossa tosin puolella aikaa selässä oli 8 kiloa ostoksia. Pitäisi oppia pidentämään askelta paljasjalkakengilläkin, nyt tuollainen kävely, jolle ei tule uhrattua ajatuksia on melkoista kipitystä. 

Juokseminen on jäänyt samaan kuoppaan opiskelun kanssa. Kävin sentään toissaviikolla hämmästyttämässä turisteja loikkimalla trikoissa polulla, jossa oli hankalahkoa liikkua kävellenkin. Pari kilometriä meni melko kivuttomasti, joten ei kai kunto ole ihan pohjalukemiin tippunut senkään suhteen. Ehkä jo kesällä uskallan osallistua paikallisen polkujuoksijajoukon viikkotreeneihin...

Jossain vaiheessa kesää pitää kyllä päästä toteuttamaan yksi edestakainen lenkki, joka edellyttää 30 kilometrin pyöräilyä ja noin parinkymmenen kilometrin maastokävelyä poluttomassa maastossa molempiin suuntiin. Kohteessakin tulee luultavasti käveltyä kympin lenkki osin suomaastossa. Kolmeen päivään tuo matka olisi varmasti jonkinlainen rutistus, ellei saisi jotakuta jakamaan teltan ja trangian painoa. Helpomminkin reissun voisi suorittaa yöpymällä lähistöllä olevassa erämökissä, mutta yhdeksänkymmenen euron hinta yhdeltä yöltä ajaa opiskelijan nukkumaan ulkosalla. 

Taivuin vihdoin ottamaan käyttööni Spotifyn ilmaisen version. Pyöritän sitä tosin selaimessa, joten kuuntelu onnistuu vain koneella, enkä voi nuorison tavoin ladata offline-soittolistoja puhelimeeni. Johonkin se raja on vedettävä. Spotifyn avulla voinen pitkittää vielä hetken yhden fyysisen cd-levyn hankkimista, eihän sen julkaisusta ole vasta kuin pari vuotta. Samassa verkkokaupassa on tosin myös parikin miellyttävällä printillä olevaa t-paitaa, joista ainakin toinen on loppuunmyydyn version uusintapainos. Tai sitten elättelen toiveita, että marraskuisella Kulttuuritalon keikalla on merchandise-myyntiä, säästyisipähän postikulut. Mikähän tuolle kahden kielen liitolle edes olisi järkevä suomennos? 

7.3.19

10 / 66

Varjoselfie. Tästä uskaltaa mennä virtaavan veden yli, kun jää on kantanut hirvenkin.
Pikkukevät on taas kääntynyt talveksi. Vesisateet ja niitä seuranneet pakkaset ovat saaneet hangen pinnan painumaan ja jäätymään niin, etteivät porot tunturi-Lapissa saa kaivettua tarpeeksi syötävää. Yöllisen 33 pakkasasteen jäljiltä talossa oli aamulla 12 astetta lämmintä. 

Joku on taivaalta tipahtanut.
Vietin osan itseopiskeluviikosta tai toisin sanoen hiihtolomasta puolen suvun kotipaikalla itärajan tuntumassa. Sää oli suosiollinen, päivät olivat aurinkoisia ja sopivan kylmiä, välillä satoi ohuen lumikerroksen joka helpotti eläinten jälkien tarkkailua. Ilokseni huomasin, että metsäkanalintujen jälkiä on entiseen verrattuna runsaasti, kun taas kettujen jäljet olivat vähentyneet. Myös hirvi oletettavan vasan kanssa on kuljeskellut tilan mailla ja lähiympäristössä. Hanki oli lumikengillä liikkumiseen siedettävä, pitävä taso löytyi useimmiten noin kymmenen sentin syvyydestä, välillä jalka tosin humpsahti koko hangen läpi. Vesistöillä liikkuminen oli pääosin helppoa, hanki kantoi lainkaan upottamatta. Moottorikelkoilla liikkuville olosuhteet eivät olleet niin hyvät, hangen alla oli parinkymmenen sentin sohjokerros. 




Ehdin tällä viikolla olla kotona alle vuorokauden ja tätäkin kirjoitan bussissa istuen. Toisaalta tekee levottomalle sielulle hyvää olla liikkeellä.