5.10.19

40 / 278 ( 7.38 - 18.33 )

Loppukesä muuttui syksyksi äkkiarvaamatta. Ikkunan edessä oleva koivu muuttui viikossa vihreästä lehdettömäksi. Pian katukuva täyttyy taas kelkkahaalareista.


Täytin menneellä viikolla pyöreitä vuosikymmeniä. En juhlistanut tapahtumaa, mitäpä sitä turhaan riemuitsemaan että hautausmaa on taas askeleen lähempänä. Ei sillä että ikinä päätyisin pyhiin multiin. 

Käsivarressa oli jo lunta maassa.
Huomattavasti mukavampaa oli sen sijaan käydä elämäni ensimmäisellä ulkomaille suuntautuneella työmatkalla. Suunta oli kohti pohjoista, niin kutsuttuun pohjolan Pariisiin. Aikataulu oli tiukka ja suurin osa ajasta kuluikin autossa istuen, siksipä kuvatkin ovat lähinnä liikkeessä napattuja. 




Aavistelen että tämä ei jäänyt ainoaksi visiitiksi Norjaan, paha vain että en puhu kieltä sanaakaan ja ruotsinkin taito on olematon, kiitos pakollisen suomenruotsiopetuksen. Olen aina pitänyt englanninkielentaitoanikin kohtalaisen surkeana, mutta on ollut tämän vuoden aikana hassua huomata, että kanssapuhujiin verrattuna olen aivan kohtuullisella tasolla, vaikka sanavarasto onkin suppea ja lauserakenteissa huomattavasti parannettavaa. 


Näiden kanssa saattaa kuulemma käydä huonosti, samaan tapaan kuin peruskoulun päihdekasvatustunneilla valistettiin. Sain ilmaiseksi yhden taimen, mutta näen jo tulevaisuudessa kasvihuoneen pursuavan uutta kasvustoa. Mitähän naapuritkin ajattelevat ikkunasta loimottavasta punaisesta valosta? Kyseessä on habanero-chili. 

1.9.19

35 / 213 ( 5.56 - 20.38 )

Syksy on alkanut virallisestikin. Otsalamppu on ottanut vakituisen paikkansa repun taskussa. Pimeä yllättää metsässä samoilijan taas päivä päivältä aikaisemmin. 


Koulu on alkanut, ensimmäinen intensiivinen kurssi kohta suoritettu. Kohta voin sanoa olevani yrttineuvojan lisäksi sienineuvoja. Hankaluuksia kurssilla muodostui siitä, että sienisadon suhteen syksy vaikuttaa olevan erittäin vaatimaton, aivan kuten metsämarjojenkin kanssa. Tulevat viikot näyttänevät, nouseeko ruokasieniä ollenkaan. 


Hankin itselleni vuosi sitten ensimmäistä kertaa elämässäni täysin uuden sängyn ja patjan. Sängyn osat tosin ovat peräisin rautakaupan lautatapulista ja suunnittelu sekä toteutus omaa käsialaani. Patja on luonnonmateriaaleista valmistettu futon. Tilasin patjan Mulperipuun verkkokaupasta kotiin toimitettuna, valmistaja on puolalainen Ekomat. Futon on pääasiassa puuvillaa, osa kuiduista on tarkemmin määrittelemätöntä materiaalia. Samankaltainen tarjous näistä sekoitefutoneista kuin viime syksynä näyttää olevan tälläkin hetkellä vielä muutaman päivän voimassa Mulperipuun verkkokaupassa. 

Eniten yllätyin patjan painavuudesta ja paksuudesta: Painoa 120 cm x 200 cm patjalla oli toimitusdokumenttien mukaan hieman yli 20 kiloa. Oletin että futon olisi vuoden käytön aikana jonkin verran painunut, mutta sitä on tuskin havaittavissa muualla kuin patjan keskikohdalla. Futoneitahan pitäisi rullata ja möyhiä säännöllisesti jotta täyte painuisi tasaisesti, mutta patjan jämäkkyys ja paino tekevät siitä melkoisen urheilusuorituksen. Mitenkään häiritsevää painuminen ei kuitenkaan ole ja viiden vuoden käytön jälkeen futon on toivottavasti pehmennyt niin, että rullailu ei enää nosta hikeä pintaan. 

Futon on pehmeimmilläänkin huomattavasti kovempi kuin joustin- tai vaahtomuovipatja. Itselleni ei kuitenkaan ollut mitään ongelmia tottua nukkumaan kovemmallakaan patjalla ja ilokseni huomasin, että kaksi viikkoa teltassa ohuehkolla solumuovipatjalla ei enää aiheuttanut lonkkien kipeytymistä. Haaveilen edelleen että raaskisin hankkia futonin päälle vielä villaisen petauspatjan, mutta tähänkin asti olen selvinnyt paikallisesta kierrätysmyymälästä muutamalla eurolla löytyneellä, juuri sopivan kokoisella puuvillakudematolla. Ainoa ongelma on ihoa aamuisin koristavat painaumat, sillä matto on melkoisen paksua kudetta. 

Ennen futonin hankkimista ostin luonnonmateriaaleista valmistetut tyynyn ja peiton. Kyseessä on Ikean Hönsbär-mallinen höyhenpeitto ja Jordrök-höyhentyyny. Kuukausi sitten raaskin jättää monta vuotta käytössä olleen kuitutäytetyynyn kierrätykseen ja ostaa Jyskistä tarjouksessa olleen Flora Danica-untuvatyynyn. Ikean höyhentyynyyn verrattuna ero käyttömukavuudessa on huomattava. Pelkällä höyhentyynyllä pään löytää aina aamuisin samalta tasolta patjan kanssa, mutta yhdessä käytettynä tyynyt muodostavat juuri täydellisen mukavan yhdistelmän. Jostain syystä haluan nukkua yläruumis mahdollisimmat paljon jalkoja korkeammalla, yleensä kahden paksun tyynyn lisäksi pääni alta löytyy myös käsivarsi. 

Joskus vuosia sitten luin kemikaalicocktail-blogista pohdintaa siitä, kuinka suuren osan ajastamme vietämme loppujen lopuksi sängyssä, vieläpä läheisessä kontaktissa petivaatteiden ja patjan kanssa. Kuinkakohan paljon pitkään käytetystä, mutta edelleen käyttökelpoisesta keinokuitutyynystä esimerkiksi irtoaa pientä muovipölyä? Toki erilaisia partikkeleita taatusti irtoaa luonnonmateriaaleista ja höyhenistäkin, mutta ehkä evoluutio on sopeuttanut elimistömme sietämään niitä? 

Unen laatuun en huomaa uuden sängyn sen suuremmin vaikuttaneen ja joskus edelleen pohdin unta odotellessa, kuinka eettisesti tuotettuja höyheniä ja untuvia tuotteissa on käytetty. Nukahdan toivoen että kyseessä ovat lihantuotannon sivutuotteet. 

Muoks. 127 viikkoa tämän postauksen jälkeen sain vihdoin rullattua futonin lähes oikeaoppisesti. Tätä ennen se on ollut liian kankea muuhun kuin taivutteluun. Yksi sidosompeleista katkesi kun yritin jumpata patjan kanssa. Keskiosa on painunut ehkä sentin tai kaksi reunoja alemmas, nukkuessa tätä ei huomaa. Matto päivittyi aikanaan Jyskin myymään täyspuuvillaiseen Dreamzone T40 patjansuojukseen, josta ei myöskään ole ollut valittamista. 

2.8.19

31 / 214 ( 4.17 - 22.29 )

Hassua huomata viettäneensä lähes koko kesä ulkoilmassa. Rauhaisaa ulkoilua aikaan on tosin mahtunut melko vähän, työpäiviä sitäkin enemmän. Kohta koittaa paluu koulun penkille. 


Lenkille sykemittarin kanssa ei ole tullut ehdittyä kohta kolmeen viikkoon, silti mahdun nyt housuihin joita kuukausi sitten ei ollut toivoakaan saada jalkaan. Tarkoitukseni oli mielenkiinnosta ottaa muutama päivä tästä tehotreenistä ylös sykevyöllä ja kellolla, muttei siinä touhussa ehtinyt tai jaksanut viritellä moisia. Liikunta koostui pääasiassa kävelystä, juoksusta, pyöräilystä, maastopyöräilystä sekä asioiden ja esineiden siirtelystä. Lisäksi ulkoilmassa oltiin ympäri vuorokauden. Suurin osa liikkumisesta tapahtui matalalla sykkeellä, mutta sopivissa paikoin, kuten pyöräillessä pimeällä soratiellä, oli hyvä vähän nostaa tehoja. Oman lisänsä harjoitukseen toi lähes taukoamaton ajatustyö ja ajoittainen stressi. 

Ihmedieetin nimi on "ole järjestämässä festivaalia metsässä". 14 päivää, lyhyin työvuoro 12, pisin 22 tuntia, alueen koko 30 hehtaaria. Ihme kyllä, fysiikka ja psyyke kestivät kasassa vaikka kalustokin hajoili. 


Paljon tapahtumasta on vielä käsiteltävää. Valokuvia tuli otettua todella vähän. On ollut hämmentävää seurata muiden näkemystä tapahtumasta kameroiden kautta, kun ei ole itse huomannut lainkaan kyseisiä yksityiskohtia. Omista kuvista ei oikein yksikään onnistunut, mutta kuvissa olleet henkilöt ovat kuitenkin halunneet jakaa niitä eteenpäin sosiaalisessa mediassa. Miten suhtautua kun omasta mielestä melko epäonnistunutta otosta jaetaan tunnistetietojen kanssa eteenpäin? 

2.7.19

27 / 183 ( 2.43 - 0.10 )


Kesällä ehtii istumaan huomattavasti vähemmän tietokoneella. Työltä ylijäävän ajan voi sen sijaan käyttää rantakallioilta veteen pulahdellen, saunoen ja palavereissa istuen. Juoksemisenkin on korvannut useamman tunnin kyykkääminen peltomaisemissa ja jauhosäkkien kanniskelu.

Ihminen on luonnonmukainen torjuntakeino.
Menin taas vanhaan lankaan ja heinäkuun kaksi viimeistä viikkoa tulee kulumaan keskellä metsää enemmän ja vähemmän töissä ympäri vuorokauden. Viikot ennen sitä kuluvat pahimmillaan kahta työtä yhden päivän aikana tehden. Ehtiihän sitä sitten lomailla, kun pääsee takaisin koulun penkille.


9.6.19

23 / 160 ( 2.35 - 0.00 )

Tämän päivän kohdalle on auringon laskuajankohdalle merkitty viiva aivan kuten Utsjoellekin. Todennäköisesti sillä lienee tarkoitettu keskiyötä Oulun korkeudella. Täälläkin auringonlaskun ajankohdan tilalla on viiva heinäkuulle asti.



Back in business. Viikko on sujunut pääasiassa englantia puhuen. Onneksi puhekumppanit ovat pääosin Ranskasta ja Espanjasta, niin oikea sanajärjestys ja aikamuodot eivät mene oppikirjojen mukaan. Melting husky.

Sain palautettua vihdoin yhden tehtävän, melkoisesti myöhässä tosin. Takaisin tuli kommentti "olisit saanut vitosen, jos olisit palauttanut ajoissa". Olenko aiheesta huolissani, jos tällaisesta vasemmalla kädellä, kieli poskessa, pari tuntia ennen palautusta aloitetusta tekstistä saisi kiitettävän arvosanan?


Metsänomistajan omatoiminen metsätyö 

Omatoiminen metsätyö voitaneen käsitteenä kääntää myös oma-aloitteiseksi metsätyöksi. Vähimmillään se voisi siis olla kaupunkilaistuneen metsänomistajan vierailu omistamallaan metsäpalstalla, yhdessä puunkorjuusta vastaavien tahojen kanssa suunnittelemassa, miten metsänhoidollisia toimenpiteitä suoritetaan sen sijaan, että hän hoitaisi kaiken metsän käyttöön liittyvän sähköisiä kanavia käyttäen käymättä koskaan katsomassa miten asiat luonnossa ja todellisuudessa ovat. Periaatteessa omatoimiseksi metsätyöksi voitaisiin laskea myös metsää omista-van metsäkoneurakoitsijan omilla maillaan suorittama koneellinen työ hankinta-kauppojen yhteydessä. Näin ollen omatoimisen metsätyön käsite voidaan määritellä melko laajalla skaalalla.

Nykypäivän keskiarvo omatoimista metsätyötä tekevästä metsänomistajasta vedettäneen jonnekin taajama-alueen ulkopuolella asuvan, metsänhoitotyöhön sopivaa konekalustoa ja perinteikästä tietotaitoa omaavan henkilön sekä kaupungissa asuvan, pottiputkea ja raivaussahaa kerrostalon häkkivarastossa jemmailevan perintömetsänomistajan välille. Yhteistä näille molemmille todennäköisesti on ainakin se, että omalla työllä pyritään laskemaan metsän hoitotöistä aiheutuvia kustannuksia. Kaupungissa asuva metsänomistaja pääsee samalla nauttimaan luonnosta ja sen suomista hyvinvointivaikutuksista yhdistettynä fyysisiin harjoitteisiin. 

Kantar TNS Agri Oy:n maaliskuussa vuonna 2019 tekemän kyselytutkimuksen mukaan vain noin puolet metsänomistajista suorittaa itse istutustöitä. Etenkin pienillä alle 19 hehtaarin metsätiloilla se oli useimmiten ulkoistettu jonkun muun tehtäväksi. (Palokallio, 2019) Istutus on varma keino saattaa metsä uudelleen kasvuun, etenkin kun sitä edeltää kullekin kasvupaikkatyypille sopiva maanmuokkaus. (Metsäkustannus, 2018). Useimmiten Suomessa istuttamalla uudistetaan kuusikoita, mutta myös lehtipuita ja mäntyjä voidaan kasvattaa taimiaineksesta, vaikka tilanteesta riippuen hyvä lopputulos voidaan saada aikaan myös kylvämällä, mikä nykyään suoritetaan yleensä koneellisesti maanmuokkauksen yhteydessä. 

Taimikon varhaiset hoitotyöt heinäys ja vesakon perkaus ovat helposti opittavia ja toteutettavia toimia metsänomistajalle, niitä suorittaakin omatoimisesti jopa kolme neljästä. (Palokallio, 2019) Heinäkasvuston poisto antaa taimille paremmat kasvuolosuhteet ja se kannattaakin ensimmäisen viiden vuoden aikana tehdä jopa kaksi kertaa vuodessa. Kun taimet ovat päässeet hyvään kasvuvauhtiin, ovat myös lehtipuiden vesat venyneet pituutta varjostamaan niitä. Perkaaminen käy helposti raivaussahalla uudeltakin metsänomistajalta. 

Taimikon hoito ja harvennus vaatii jonkin verran perehtymistä, mitkä puuyksilöt säästetään ja kuinka paljon puita jätetään hehtaarille. Ihanne on, jos puuyksilöiden välille jää 2 – 2,5 metriä. Liian tiheässä olevat latvukset aiheuttavat kasvun hidastumista ja vaikeuttavat ensiharvennuksen hyödyntämistä tehokkaasti esi-merkiksi energiapuuna. Kuusentaimikon sopiva harvennuspituus on 3 – 4 metriä, koivuntaimikon 4 – 7 metriä ja männyntaimikon 5 – 7 metriä. (Rantala, 2018) Taimikon harvennustyö on käsityövaltaista, mutta sen suorittamisella voidaan paran-taa puun saantoa ensiharvennusvaiheessa, kun vioittuneet yksilöt poistetaan ja määritellään puulajien suhde. 

Pystykarsintaa on myös mahdollista suorittaa ilman suurempia investointeja metsänomistajan toimesta. Vuonna 2019 sitä kertoi suorittavansa lähes joka neljännes metsänomistajista, etenkin niistä, joiden metsätilat olivat pieniä. (Palokallio, 2019) Pystykarsinnassa pyritään tuottamana mahdollisimman laadukasta oksatonta tyvitukkia karsimalla etenkin männyn ja rauduskoivun runkoja, kun ne ovat noin kymmenen metrin pituisia. Rungoista poistetaan kuolleet ja elävät oksat noin puolelta matkaa puun pituudesta, varoen kuitenkin poistamasta liikaa eläviä oksia ja vaurioittamasta puun pintaa. Hehtaarilta karsitaan noin 400 parhaimman laa-tuista runkoa, jotka kasvatetaan päätehakkuuvaiheeseen asti. 

Ensiharvennus voidaan suorittaa koneellisesti, mutta pienellä harjoittelulla se onnistuu myös metsänomistajalta, kunhan välineet ovat asialliset ja kunnossa. Tärkein työväline on moottorisaha, jonka hankinnassa kannattaa kiinnittää huomiota etenkin painoon, käyttöominaisuuksiin ja varaosien saatavuuteen. Sahan lisäksi tarvitaan asianmukaiset turvavarusteet. Tärkein hankinta on kuitenkin taito suorit-taa puiden kaadot ja välineiden käyttö turvallisesti. (Riikilä, Mykkänen, 2009) Ensiharvennuksessa jätetään hehtaarille noin tuhat runkoa. (Rantala, 2018) 

Kun puutavaraa esimerkiksi käsin suoritetun ensiharvennuksen jälkeen kootaan kuljetukseen pois metsäpalstalta, tarvitaan useimmiten konevoimaa. Tällaiseen käyttöön sopii traktori tai mönkijä varustettuna sopivalla peräkärryllä ja muulla kalustolla. Kaupungissa asuvalle omatoimiselle metsänomistajalle mönkijä voi olla hyvä valinta, sillä sen saa kulkemaan palstalle auton peräkärryssä. (Salminen, 2017) Toinen peräkärryssä kuljetettava, puiden siirtoon perinteisesti käytetty apu-keino on hevonen, joiden käyttö metsätöihin on heräämässä hiljalleen uudestaan. (Timonen, 2019) 

Metsänomistajan vuosittainen tehtävä on myös metsäveroilmoituksen täyttö, siinä tapauksessa, että metsästä on saatu tuloja tai koitunut menoja. Muun muassa metsän hoitamiseen käytettyjen koneiden ja välineiden hankinta on verovähennyskelpoista. Myös matkakulut voidaan vähentää metsänomistajan kotoa palstalle siltä osin, kun niiden voidaan katsoa kuuluvan metsän hoitoon, tarkastamiseen tai puun myyntiin liittyviin siirtymiin. (Kortejärvi, 2018) 

Kun tarkastellaan historiaa taaksepäin, omatoimisuus metsässä oli pohjoisessa elävälle ihmiselle elinehto. Ilman keräiltyjä oksia tai kaadettuja ja majapaikalle kuljetettuja puita oli vaikea pysyä lämpimänä ja hengissä pitkien talviöiden yli. Vielä viime vuosisatojen aikana omatoimisesti metsästä hankittu puu kypsytti jokaisen lämpimän aterian varmasti lähes jokaisessa torpassa. Tänä päivänä omatoimisella metsätyöllä voidaan säästää kustannuksissa, nostaa puun arvoa ja hankkia hyvinvointia metsästä. Periaatteet ovat pysyneet samoina, vaikka käytännöt ja päämäärät ovatkin jossain määrin muuttuneet. 

Lähteet 

Kortejärvi, P. 2018. Metsävero-opas 2018. OP Osuuskunta 2018. Viitattu 26.5.2019 https://s3-eu-central-1.amazonaws.com/op-karhu-production/public/Metsaveroopas2018_SU.pdf 
Metsäkeskus. Harvennus. Viitattu 26.5.2019 https://www.metsakeskus.fi/harvennus 
MHY. Pystykarsinta. Viitattu 26.5.2019 https://www.mhy.fi/kemionseutu/pystykarsinta 
Palokallio, J. 2019. Metsänomistajista enää joka toinen istuttaa taimet itse. Maaseudun Tulevaisuus 3.4.2019. 
Rantala, S. (toim.) 2018. Uuden metsänomistajan kirja. Metsäkustannus. 
Riikillä, M. Mykkänen, R. 2009. Sahaamaan. Metsäkustannus. 
Salminen, M. R. 2017. Metsänomistajan kevyet työkoneet. Metsäkustannus. 
Timonen, J. 2019. Metsätöiden teko hevosella kiinnostaa. Suomenhevosliitto Ry 26.2.2019. Viitattu 26.5.2019 https://suomenhevosliitto.fi/2019/02/26/metsatoiden-teko-hevosella-kiinnostaa/

28.5.19

22 / 148 ( 3.10 - 23.23 )

Olen seuraillut nyt oikeastaan vasta elämäni ensimmäistä kertaa kevään etenemistä näin pohjoisessa niin, etten ole välillä poissa. Kuun alussa sai vielä kahlata hangessa, nyt mustikka kukkii. Mikä parhainta, seurantaa on voinut tehdä koko päivän, kun työpiste on ollut keskellä metsää. 


En myöskään valita siitä, että minun kannettavakseni annettiin järjestelmäkamera, vaikka se Canon sattuu olemaankin. En ole vielä ehtinyt edes ohjekirjaan perehtyä, mutta ihan mukavaa jälkeä tuo tekee täysautomaattiasetuksillakin. Haastavinta on ollut siirtyä käsin tarkentamisesta automaattitarkennukseen. 

Kun on täyden työpäivän kyykkinyt ja kumarrellut metsässä, ei ole ihan hirveästi tehnyt mieli lähteä illalla lenkille. Ehdin kuitenkin käymään uimassa monen kuukauden tauon jälkeen, sukeltaessakin sai taas paineet korvissa tasattua pienellä miettimisellä. Sellainenkin taito näköjään unohtuu vuosien saatossa. Viikonloppuna ehti lyhyempien työpäivien jälkeen käydä hölkkäämässäkin, vaikka voin tunnustaa että kävelin osan matkasta. Kokeilin jos saisin sykkeen pysymään matalammalla kävelemällä ylämäet, täältä kun tasaista polkumaastoa on hieman hankala löytää. Lauantain lenkki oli vajaa 9 km, keskivauhti 8,10 min/km ja keskisyke 158. Sunnuntai 5 km, vauhti 8,40 min/km ja syke 155. Hassua kyllä, hölkkäsin sunnuntaina neljä viidesosaa matkasta. Tänään kävinkin sitten suunnitellusti kevyellä pidemmällä kävelyllä, matkaa 14 km ja vauhti 8,40 min/km ottamatta juoksuaskeltakaan. Osaan nyt siis ainakin teoriassa juosta ja kävellä yhtä nopeasti tai hitaasti. 

Ensi viikolla odottavatkin työt Suomenlahden rannalla. Laitoin elämän risaiseksi ja ostin matkalle etelään paikan makuuvaunusta. Onneksi palaan seuraavaksi viikoksi takaisin pohjoiseen ja ainakin osa päivistä on maastossa. 

18.5.19

20 / 138 ( 3.44 - 22.48 )


Kun polkee 80 kilometriä, pääsee kuudeksi tunniksi talsimaan rakkakivikkoon. Kuusi kuukautta kaapin perällä uinunut kamerakin sattui matkaan. Onneksi polkupyörästä katkesi toisen vaihtajan vaijeri vasta kaksi kilometriä ennen kotia. 


Kivikasat ovat silloin tällöin kuuma puheenaihe Internetin keskustelupalstoilla. Tai lähinnä se, ettei niiden kasaaminen ole hyväksyttävää. Kukahan paheksuisi kaikkia edeltäviä sukupolvia, jotka mahdollisesti kulkiessaan ovat kiviä toistensa päälle asetelleet? 


Alkuillan kaunis valo innosti kokeilemaan tuotekuvauksen alkeita, evään virkaa toimitti tällä reissulla suklaa. Kuvat eivät sisällä maksettua tuotesijoittelua. Toki minulle saa suklaata lähettää. 



On yllättävän hankalaa. Muuten reissu sujui ongelmitta, eläinhavainnot jäivät muutamaan metsäkanalinnun pyrstöön, käpylintupariskuntaan, järripeippokoiraaseen ja suomenpystykorvaan. Viimeisimmän tunnistin äänestä ja jäljestä ennen kuin tein varsinaisen havainnon. Autiotuvan liiteri oli täytetty melkoisen tuoreilla puilla, onneksi en ollut keittämisen ja lämpimänä pysymisen suhteen ainoastaan kamiinan varassa. 

14.5.19

20 / 134 ( 3.58 - 22.33 )

Piti linkata tämä joogavideo jo edelliseen postaukseen, mutta se unohtui matkasta. Eipä sillä, vasta tänään sain tuon tehtyä läpi. Taidan joutua vaihtamaan tämän päivän hölkkälenkin kävelyyn, reisilihakset tutisevat edelleen.


12.5.19

19 / 132 ( 4.05 - 22.26 )

Öisin ei ole enää pimeää. Metsässäkin näkee liikkua ilman otsalamppua. Hyttysistä on onneksi vasta muutama havainto.

Kyllä nämä maisemat voittavat Sipoon tienvieruspellot.
Viikon yhteenlasketut kilometrit 95, liikkumiseen käytetty aika 10 tuntia. Juostuja tai pikemminkin nöpöhölkättyjä kilometrejä kuusi. Maksimisyke 201 ja matalin keskiarvo 119. Kuten arvelinkin, ei maksimi noudattele laskennallista keskiarvoa, mutta matalallakin sykkeellä liikunta onnistuu. Tuo keskiarvo tuli 30 kilometrin kävelylenkiltä, johon tosin sisältyi yksi pitkähkö tauko umpimetsätaipaleen jälkeen vaaran laella. Yllättävän kevyesti tuollainenkin kilometrimäärä taittui, seuraavana päivänä kävin normaalin asiointipyöräilyn jälkeen vielä hölkkäämässä vesisateessa 3,5 kilometriä. Huomasin tässä saman kuin tuota maksimisykettä testaillessa, että vaikka teen alkulämmittelyn pyörällä, on ensimmäinen kilometri todella vaikeaa. Tuntuu ettei henki kulje ollenkaan vaikka kiskon ilmaa sisääni kuin hukkuva. Kun tästä pääsee yli, alkaa meno sujumaan ilman mitään tuntemuksia, vaikka vauhti pysyy täsmälleen samana kuin alussa. Tässä varmaan syy miksen ole ikinä pitänyt juoksemisesta. 

Budjettiversio ajotietokoneesta. Välillä tosin Suunnon ilmoittama hetkellinen nopeus näyttää mitä sattuu mutta ilmankin sitä tietoa polkee.  
Lauantai oli täydellinen päivä pyöräilylle, koska tuuli tyyntyi iltapäivällä täysin. Muutama muukin oli päättänyt hyödyntää olosuhteet, tai sitten tuo etelään suuntautuva lenkki vain on enemmän muidenkin polkijoiden suosiossa. Harmikseni huomasin, että pyöräni eturengas on sittenkin vaurioitunut jonkin verran talvisessa yhteenotossa auton etupuskurin kanssa. Yksikään pinna ei silmämääräisesti näytä vääntyneeltä, muta pitänee käydä kysymässä ammattilaisen arvio kannattaako sille tehdä jotain. 

Tänään oli tarkoitus kokeilla Youtube:sta löytynyttä joogaohjelmaa joka vaikutti nopealla katselulla ihan miellyttävältä, mutta laiskuus taitaa voittaa ja korvaan sen lyhyemmällä kahvakuulailulla ja muutamalla keskivartaloon keskittyvällä liikkeellä. Ensi viikolla pitänee keskittyä tekemään enemmän hölkkähommia ja kokeilla ottaa pitkälle kävelylenkille sauvat mukaan. Onneksi nyt näkee liikkua yölläkin niin vastaantulevien ei tarvitse irvailla suksien kotiin unohtumisesta. Tämän viikon kävely antoi aiheen ideaan, pitäisikö kuun lopulla kokeilla kävellä maratonia vastaava matka. 

6.5.19

19 / 126 ( 4.27 - 22.05 )

Elämääni saapui kauan kaivattu apparaatti. Toivon että yhteiselomme on pitkä ja hedelmällinen, vaikka alkuhankaluuksia esiintyi heti kotiin saavuttuamme. Saanen esitellä: Philips Storemaster Electronic HR2881A. 


Olen moneen otteeseen haikaillut kotiin hyvää kutteria, etenkin silloin kun olisi pitänyt jauhaa pähkinöitä tai siemeniä. Olen myös perustellut itselleni puhdasta voita leivän päälle juustohöylällä vedellessäni, että heti kun löydän sopivan laitteen, alan itse valmistaa vähän kevennetympiä levitteitä. Myös omien energiapatukoiden teko on haaveissa. Saapa nähdä, tulevatko suunnitelmat toteutumaan. Laite maksoi paikallisella kirpputorilla viisi euroa. Hintalappuun oli kirjoitettu, että laite toimii, joten en sen enempää sitä ennen ostamista kokeillut. Yllättäen kotona laite ei pihahtanutkaan. Olin jo seuraavana päivänä lähdössä palauttamaan sitä, kunnes älysin tutkia tarkemmin ja havaitsin, että kulhon kannessa oleva uloke, jonka pitäisi painaa turvakytkintä, on katkennut. Kun turvakytkimen painoi alas, hurahti laite käyntiin. Pitänee siis veistellä jokin patenttiratkaisu pitämään turvakytkin pohjassa. Seuraavana päivänä bongasin toiselta kirpputorilta 80/90-luvun Electrolux Assistent -yleiskoneen kaikkine oheistarvikkeineen 35 eurolla. Hieman tekisi mieli käydä hakemassa sekin kotiin.

Viime viikon aikana liikuttuja kilometrejä kertyi melkein satasen pintaan, josta tosin reilusti yli puolet polkupyörän selässä ja laskien mukaan myös hyötyliikunnan tuoma matka. Maksimisykeharjoitusta ei tullut tehtyä, se siirtyi siis tämän viikon ohjelmaan. 

Ma:     10 km, pyöräily, ei dataa
Ti:       7 km, maastojuoksu 5 km lyhyillä palautteluilla, kävely 2 km, keskisyke 152.
Ke: -
To:      17 km, maastokävely, keskisyke 135, keskivauhti 5,4 km / h (11 min / km)
Pe:      10 km, pyöräily, ei dataa
La:      4,5 km, kävely, keskisyke 118, keskivauhti 5 km / h (11,5 min / km)
Su:      41 km, pyöräily, keskisyke 157, keskivauhti 20 km / h

Maanantai ja perjantai olivat päiviä, jolloin tuli liikuttua vain pakollisia asiointimenoja eli ne voitaneen laskea palautteleviksi, kuten myös lauantain hidas kävely. Keskiviikkona en laittanut nenääni ulos ollenkaan räntäsateesta johtuen, mutta venyttelin puolisen tuntia. Edellä mainitun lisäksi tuli käveltyä ja pyöräiltyä satunnaisia lyhyitä matkoja, jotka eivät tallentuneet kovalevylle.

Jos ohjeellisia kuntoa kohottavia sykerajoja seuraisi, minun pitäisi siis hiippailla itselleni luonnottoman hidasta vauhtia maratonin verran kerrallaan, että jotain havaittavaa vaikutusta mahdollisesti olisi. Tällä liikkumisella en koe itseäni mitenkään rasitetuksi, ainoastaan tuo pyöräily tuntui istuinluissa koska en ole pitkää lenkkiä vielä päässyt tälle keväälle tekemään. Tänään kävelin 10 km ilman dataa eikä eilinen pahemmin jaloissa painanut. Kuntoni on minulle kyllä edelleen suuri mysteeri.

3.5.19

18 / 123 ( 4.38 - 21.54 )

Minulla on tatuointeja. Kun kävelen vastaan kaupungilla kesäisenä päivänä, et todennäköisesti huomaa niitä. Muuten ulkonäöstä voi tietenkin tehdä olettamuksia.

En kadu yhtäkään tatuointiani. En usko että edes vanhemmalla iällä tulen tuntemaan katumusta siitä, että sellaisia olen antanut merkitä ihooni.

Minulla on koko yläselän kokoinen tatuointi ja siitä kaikki alkoi. Aihe on jossain määrin geneerinen, mutta täysin vastaavalla idealla toteutettuja ei vielä ole tullut vastaan. Annoin tekijälle idean ja hän sai toteuttaa sen melko pitkälti vapaalla kädellä.

Tatuointini on antanut inspiraatiota ainakin yhteen cd-levyn kansitaiteeseen, death metal -kappaleeseen ja julkisesti esitettyyn runoon. Ajattelin että ottamalla ensimmäiseksi tarpeeksi ison kuvan, poistuisi tarve ottaa lisää tatuointeja. Olin sinällään väärässä.

Minulla on arpitatuointi, eli ihon pintakerrosta poistamalla tehty kuvio. Tämä projekti alkoi edellisen kuvan jälkeen ja jatkuu melko varmasti loppuelämäni. Herättää ihmisissä usein kysymyksiä.

Minulla on tekstitatuointi. Siinä on kahta kieltä ja kahta kirjoitusmerkistöä.  En muista enää fontin nimeä, mutta suunnittelin ulkoasun itse.

Minulla on kaksi itse piirtämääni tatuointia. Nämä tatuoinnit on myös tehty kaverin olohuoneessa. En jotenkaan enää osaa kuvitella itseäni tatuoitavaksi satunnaisessa liiketilassa.

Minulla on käsin isketty eli "stick and poke" -tatuointi. Se on otettu keskellä taidemuseon näyttelyhallia julkisessa tilaisuudessa. En vain voinut vastustaa mahdollisuutta ja tartuin siihen ilman ennakkosuunnittelua.

Tämän lisäksi korvalehtiäni koristaa normaalia paksummat korvakorut. Minulla on ollut väliaikainen korsettilävistys selässäni. Olen roikkunut pariinkin otteeseen niin sanotusti lihakoukuissa eli kokenut "body suspension".

Harrastuksensa kullakin.

1.5.19

18 / 121 ( 4.45 - 21.48 )


Vietin edellisen viikonlopun korkealla ja etelässä, noin 150 metriä korkeammalla merenpinnasta ja 60 kilometriä etelässä, 180 kilometriä idässä normaalista sijainnistani. Kevät oli ehtinyt sinnekin, metsissä eteläiset rinteet olivat pääosin sulia. Toisaalta suot olivat edelleen jäisiä, joten kulkukelit olivat vähintäänkin kohtuulliset, etenkin kun hyttyset loistivat poissaolollaan.


Lauantaina kävin kävelemässä pari 2,5 kilometrin lenkkiä. Torstainen liikunta ei tuntunut pahemmin missään, odotin jotenkin että edes säärten lihaksissa olisi huomannut jotain. Sunnuntaina lähdinkin sitten kokeilemaan vähän pidempää lenkkiä ja suuntasin noin kymmenen kilometrin päässä olevalle koskelle. Matka kulki suurimmalta osin poropolkuja ja metsäautouria pitkin, vaikka paikoitellen kulkeminen olikin pälveltä toiselle hyppimistä. Jätin taas tuon Suunnon kellon ottamatta matkaan, joten kartasta jälkikäteen laskettuna matkaa kertyi yhteensä parikymmentä kilometriä. Jyrkkien harjujen kiipeäminen sai välillä sykkeet nousemaan, mutta muuten kuljin rauhallisesti luontoa ihmetellen. En ottanut edes kameraan matkaan, koska muuten reissuun olisi saanut kulumaan helposti koko päivän. Nyt nappailin kuvia tuolla vanhalla puhelimella, vaikka manttelinperijäkin on jo hankittuna. Jospa tuo vanha jaksaisi vielä marraskuuhun, niin tulisi 5 vuotta tehokasta käyttöikää täyteen. 

Tämä puu lienee saanut alkunsa 1918. Selluksi menee.
Parin viime vuoden aikana metsien hakkuut ovat lisääntyneet selvästi noilla nurkilla. Tänäkin keväänä oli teiden varsilla useita puupinoja odottamassa kuljetusta. Näytti vain hakkuumitan perusteelta sillä, että sellukattilaan olivat menossa järeämmät tukitkin. Yksi syy reissulle oli myös se, että alueella on paljon hakkuukypsää metsikköä ja lienee vain ajan kysymys, milloin se pistetään kokonaan matalaksi. Minun elinaikanani sitä ei sitten enää ehdi metsänä näkemään. 

Harjun päällä kulkee metsäkoneen ura, on kulkenut jo monta vuotta.
Talvella havainnoimani perusteella metsäkanalinnuilla on ollut hyvä pesimävuosi edellisvuonna ja siltä asia vaikutti edelleen. Ei lintujen määrä mikään päätä huimaava edelleenkään ole ja metsästäjät pitävät taatusti syksyllä kannan laskusta huolen. Teerikanoja vaikutti olevan eniten, koppeloitakin jonkin verran ja pari teerikukon pakoon lentävää pyrstöäkin tuli nähtyä. Riekkoja näkyi ainakin viisi ja metsokin on kuulemma uhitellut autoille lähistöllä. 

Muutama vuosi sitten hakattu rinne. Ei kovin montaa männyntainta näkynyt. 
Vasta puolimatkassa mieleeni juolahti, että karhut ovat todennäköisesti juuri heräilleet talviuniltaan, niitäkin kun on tuolla seudulla nähty vaikka kaatoja aivan lähistölle ei ole viime vuosina sattunutkaan. Ahmasta oli myös tehty tänä keväänä havaintoja niin sanotusti kylän pinnassa ja muutama vuosi sitten löysin itsekin ahman jäljet järven jäältä lähistöltä. Todennäköisiä suden jälkiä on näkynyt satunnaisesti. Mahdollisesti jonkin eläimen kanssa polkumme melkein ristesivätkin, koska yhden suon laidassa nenään sattui melko voimakas eläimen tuoksu. 

Hieman huonosti olivat jäljet jääneet kuivahtaneeseen tieuraan.
Reissun kruunasi kolme suoraan yläpuolella harjun nousevista ilmavirtauksista nauttinutta suurta petolintua. Arvelin ensin että kyseessä olisivat kalasääsket, koska niitä olen nähnyt tuolla ennenkin, mutta jälkikäteen pohtiessani lintujen tuntomerkit olisivat sopineet paremmin merikotkaan. Kiinnitin huomiota selkeästi vaaleisiin pyrstösulkiin ja melko vaalean rinnukseen. Olisi pitänyt olla kiikarit matkassa! Sinänsä merikotka voi ollakin aivan todennäköinen vaihtoehto, koska ollaan suurten järvien välisellä kannaksella, eikä Venäjän puolen suurille sisävesillekään ole kuin alle sata kilometriä linnuntietä. 

Tästä olen viimeiset viisitoista vuotta käynyt poimimassa kesän ensimmäiset mustikat. Ei tarvitse tänä kesänä... 
Olin varautunut reissuun sikäli huonosti, että aamiainen jäi kevyeksi, enkä ottanut evääksikään kuin pari mandariinia ja pähkinöitä. Siksi olikin ihana palata asentopaikkaan suoraan odottavan poronkäristys ja pottuvoi- lautasen äärelle. Seuraavana päivänä kävin kympin lenkin pyöräillen kaupassa, en huomannut suurempaa eroa normaaleihin fyysisiin tuntemuksiin, mitä nyt reisilihakset väsyivät kyykkiessä tavallista nopeammin. Eilen päätin vihdoin kokeilla juoksemista kellon kanssa ja kävin noin 7 kilometrin lenkin josta hölkkää oli 5 kilometriä lähes yhtäjaksoisesti, lukuun ottamatta muutamaa puroksi muuttuneen polunkohdan ylitystä ja ylämäkeä, jossa tarkastelin kuinka nopeasti pulssi laskee. Vauhti oli 7 - 8 kilometriä tunnissa, eli vain hieman nopeampaa kuin reipas kävelyvauhtini jota pystyn ylläpitämään sen 10 kilometriä taakankin kanssa. Hölkätessä en joutunut puuskuttamaan ennen kuin lopussa, kun tein kolme nopeampaa vetoa ylämäkiin 13 km/h -vauhdilla. 

Vaaka-akselilla lenkin kesto.
Siksipä sykekäyrä näyttääkin murheelliselta, jos yleisesti ottaen optimaalinen sykealue kuntoa nostavaan liikuntaan olisi jossain 120 lyönnin tietämillä. Itselläni syke hyppää kellon mukaan yli 110 kun nousen tästä koneelta ja kävelen keittiöön. Reippaassa kävelynopeudessa se on pyörinyt 130 - 150 välillä. Joko mittarissa lienee siis yhteensopivuusongelma kehoni kanssa, koska melko usein elektroniset verenpainemittaritkin tuntuvat kadottavan pulssin minulta kokonaan, tai sitten olen rapakunnossa huomaamatta sitä mitenkään. Pitänee yrittää ensi viikolla tehdä parempi maksimisyketesti kun alla ei ole suurempaa rasitusta.

26.4.19

17 / 115 ( 5.07 - 21.27 )

Se on kevät nyt. Talven tampatut ladut ovat sulaneet hiihtokelvottomiksi ja juoksukausi on korkattu. Lampolassa on saatettu elämään monta uutta sielua, joiden kohtalona on syksyllä päätyä pataan. 


Hieman hiljaista on jälleen ollut kirjoitusrintamalla. Syytän tällä kertaa päättynyttä kouluvuotta kiireineen. Lisäksi vietin yhden viikonlopun autellen karitsointien kanssa toisessa viimekesäisistä harjoittelupaikoistani. Erilaiset mahdolliset syntyvän karitsan virheasennot tulivat tutuiksi ja jouduinpa auttamaan maailmaan kokonaisuudessaan yhdet kuutoset, kun emän synnytys ei mahdollisesta virheasennosta johtuen käynnistynyt kunnolla lähes vuorokauden odottelunkaan jälkeen. Toinen viikonloppu kului alakulttuuritapahtumassa talkoillen, nukkumaan ei sielläkään pahemmin ehtinyt, kuten ei lampaita vahtiessakaan. Työ- ja hereilläolotunteja kertyi perjantaiaamusta kello 9.15 lauantai-iltapäivään, jolloin torkahdin kevyeen uneen ehkä tunniksi, jatkuen sunnuntaiaamuyöhön. 

Maanantaina kävin kahdeksan tunnin yöunien jälkeen tutkailemassa sykemittarin kanssa kävellen, vaikuttaako rasitus ja valvominen sykkeeseen. Havaitsin nimittäin että vuorokauden valvomisen jälkeen pysyessäni hetken lattialla vaakatasossa selkää lepuuttamassa, pulssini laski jopa alemmas kuin normaali lepopulssini. Mittasin tätä tosin vain manuaalisesti tunnustelemalla. Kävelylenkille ei tullut mittaa kuin vajaat kuusi kilometriä ja vauhtikin pysyi hieman alle 6 km tunnissa. Sanottakoon tämän kevään liikkumisista että 10 km kävelylenkit ovat menneet noin 7 km tunti -vauhdilla taakankin kanssa kevyesti. Muutama viikko sitten kävin juoksemassa kolmisen kilometriä, joka sujui kevyesti siitä huolimatta tai sen takia, että jätin analytiikkalaitteet kotiin. Sama ongelma toistui tänään, kun kävin tutkailemassa lähimaastojen lumitilannetta. Tarkoitus oli vain kävellä, mutta päädyinkin juoksemaan 8 km lenkistä nelisen kilometriä, paikoitellen polveen asti yltävässä sohjossa pitkin vaaranrinnettä kulkevia polkuja. Ehkä ensi viikolla pitäisi ottaa ohjelmaan maksimisykkeiden testaus ja kokeilla, kuinka pitkään sitä yhtäjaksoisesti oikeasti jo jaksaisi juosta tasaista maastoa tällä kunnolla. 

Luistelukausikin päättyi tältä keväältä. Kävin siis paikallisen luisteluseuran tarjoamassa aikuisille suunnatussa harrastelijaryhmässä kerran viikossa luistelemassa ja verestämässä vanhoja taitoja. Kaatuminen ainakin sujui yhtä hyvin kuin lapsenakin. Sinällään olisi mielenkiintoista jatkaa harrastusta syksyllä, mutta jotenkin tuntui ettei ryhmän tavoitetaso ja harjoittelun intensiteetti oikein kohdanneet omieni kanssa. Koska kyllähän se vanha kärpäsenpurema alkoi taasen kutiamaan, että kaikki yksöishypyt olisi mukava saada hallintaan ja päästä edes ne yhdet kunnolliset kilpailut käymään... 

29.3.19

13 / 88 ( 5.47 - 19.01 )

Tästä meinasi muotoutua ensin vallan kuvaton postaus, koska kevään sohjoiset ja loskaiset kelit eivät ole innostaneet kaivamaan edes puhelimen kameraa taskusta. Oikeastaan ajattelin vain tulla jakamaan yhden reseptin. Kaivelin kuitenkin kansioita ja ajattelin, että ehkä tämä on hyvä väli julkaista jokusen vuoden vanha kuva kirjoittajasta, sopivaa anonymiteettiä noudattaen toki. 


Olen siellä täällä vuosien mittaan törmännyt käsitteeseen banaanileipä tai banana loaf, mutten ole ikinä perehtynyt sen tarkemmin, mitä kyseisellä käntyllä tarkoitetaan. Ilmeisesti idea on peräisin Amerikan mantereelta, mikä ei ollenkaan yllätä kun tarkastelee, kuinka paljon sokeria keskimääräiseen reseptiin käytetään. Ajatus lähti parista hieman liian kypsäksi päässeestä banaanista ja parasta ennen -päivänsä ylittäneistä kananmunista. Koska halusin maksimoida munien määrän ja käyttää niitä aineita joita kaapeista valmiiksi löytyi, päädyin käyttämään alun perin Sikke Sumarin ruokablogissa julkaistua reseptiä sovellettuna. Lopputulos oli yllättävän hyvä, lukuun ottamatta sitä etten eritysemmin pidä banaanin mausta leipomuksissa. Käytin lähes pelkkää täysjyväspelttijauhoa, puhdasta vehnäjauhoa saattaa joutua käyttämään hieman reilummin. Jatkossa voisi kokeilla korvata banaanit kokonaan vaikka sokeroidulla omenasoseella ja jättää reseptistä sokerin kokonaan pois.

2 banaania
2 kananmunaa
200 g maitorahkaa
1 dl rypsiöljyä

100 g sokeria
300 g jauhoja
1 tl ruokasoodaa
1 tl leivinjauhetta
1 - 2 tl kardemummaa

175 °C n. 60 minuuttia

Soseuta banaanit ja vatkaa kaikki kosteat aineet sekaisin, itse käytin sähkövatkainta. Sekoita kuivat aineet yhteen ja lisää ne taikinaan osissa. Paista esimerkiksi leivinpaperilla vuoratussa leipävuoassa uunin alaosassa, sillä taikina kohoaa jonkin verran ja ottaa helposti väriä. Valmiina leipä on sisältä melko kosteaa, muttei enää tartu puiseen tikkuun. 

Ulkona paistaa aurinko ja sataa räntää vaakatasossa. 

23.3.19

12 / 82 ( 6.09 - 18.42 )

Sain vihdoinkin ripustettua paikallislehden tilaajana saamani kalenterin jääkaapin oveen. Tätä kirjoittaessani huomasin tavallisesti käyttäväni kalenterisivuston olevan alhaalla, joten vaihdoin Yliopiston almanakkatoimiston tarjoamaan versioon. Siksipä otsikossa on nyt myös auringon nousu- ja laskuajat Oulun korkeudella, vaikkei se täällä aivan minuutilleen paikkaansa pidäkään. 


Olen todistettavasti opiskellut. Tai ainakin käynyt kirjastoissa hankkimassa aineistoa kasatakseni sen näkymään jatkuvasti silmäkulmasta, kun istun koneella lukemassa jotain muuta. Koneella istumista vältelläkseni tein tänään talon lumityöt käsipelillä yöllisen tuiskun jälkeen, auringonpaisteessa tarkeni t-paidallakin. Osittain se saattoi toki johtua siitäkin, että lunta joutuu työntämään jo lähes parimetristen kasojen päälle. Tänä yönä pitäisi ylitse mennä seuraavan sadealueen, jonka sademäärästä osa todennäköisesti tulee vetenä. Huomenna voisi keskittyä lumikenkäilyyn. Pitää käydä tarkistamassa, mainitaanko luontopolun uusissa opaskylteissä mitään tehtävän kannalta oleellista. 

Koska totesin eilen taas elämän raadollisuuden, ettei tämän ikäisenä voi enää syödä kuin viisitoistavuotiaana, päätin köyhän kuntosalitreenin jälkeen käydä kaupassa kävellen. Aikaa tuohon noin kymmenen kilometrin lenkkiin meni suunnilleen kaksi ja puoli tuntia, josta ainakin viidesosa kului kaupassa tuoteselosteita lukien ja lankahyllyllä arpoen. Keskinopeudeksi tulee jotain viiden kilometrin tuntivauhdin tapaista, jossa tosin puolella aikaa selässä oli 8 kiloa ostoksia. Pitäisi oppia pidentämään askelta paljasjalkakengilläkin, nyt tuollainen kävely, jolle ei tule uhrattua ajatuksia on melkoista kipitystä. 

Juokseminen on jäänyt samaan kuoppaan opiskelun kanssa. Kävin sentään toissaviikolla hämmästyttämässä turisteja loikkimalla trikoissa polulla, jossa oli hankalahkoa liikkua kävellenkin. Pari kilometriä meni melko kivuttomasti, joten ei kai kunto ole ihan pohjalukemiin tippunut senkään suhteen. Ehkä jo kesällä uskallan osallistua paikallisen polkujuoksijajoukon viikkotreeneihin...

Jossain vaiheessa kesää pitää kyllä päästä toteuttamaan yksi edestakainen lenkki, joka edellyttää 30 kilometrin pyöräilyä ja noin parinkymmenen kilometrin maastokävelyä poluttomassa maastossa molempiin suuntiin. Kohteessakin tulee luultavasti käveltyä kympin lenkki osin suomaastossa. Kolmeen päivään tuo matka olisi varmasti jonkinlainen rutistus, ellei saisi jotakuta jakamaan teltan ja trangian painoa. Helpomminkin reissun voisi suorittaa yöpymällä lähistöllä olevassa erämökissä, mutta yhdeksänkymmenen euron hinta yhdeltä yöltä ajaa opiskelijan nukkumaan ulkosalla. 

Taivuin vihdoin ottamaan käyttööni Spotifyn ilmaisen version. Pyöritän sitä tosin selaimessa, joten kuuntelu onnistuu vain koneella, enkä voi nuorison tavoin ladata offline-soittolistoja puhelimeeni. Johonkin se raja on vedettävä. Spotifyn avulla voinen pitkittää vielä hetken yhden fyysisen cd-levyn hankkimista, eihän sen julkaisusta ole vasta kuin pari vuotta. Samassa verkkokaupassa on tosin myös parikin miellyttävällä printillä olevaa t-paitaa, joista ainakin toinen on loppuunmyydyn version uusintapainos. Tai sitten elättelen toiveita, että marraskuisella Kulttuuritalon keikalla on merchandise-myyntiä, säästyisipähän postikulut. Mikähän tuolle kahden kielen liitolle edes olisi järkevä suomennos? 

7.3.19

10 / 66

Varjoselfie. Tästä uskaltaa mennä virtaavan veden yli, kun jää on kantanut hirvenkin.
Pikkukevät on taas kääntynyt talveksi. Vesisateet ja niitä seuranneet pakkaset ovat saaneet hangen pinnan painumaan ja jäätymään niin, etteivät porot tunturi-Lapissa saa kaivettua tarpeeksi syötävää. Yöllisen 33 pakkasasteen jäljiltä talossa oli aamulla 12 astetta lämmintä. 

Joku on taivaalta tipahtanut.
Vietin osan itseopiskeluviikosta tai toisin sanoen hiihtolomasta puolen suvun kotipaikalla itärajan tuntumassa. Sää oli suosiollinen, päivät olivat aurinkoisia ja sopivan kylmiä, välillä satoi ohuen lumikerroksen joka helpotti eläinten jälkien tarkkailua. Ilokseni huomasin, että metsäkanalintujen jälkiä on entiseen verrattuna runsaasti, kun taas kettujen jäljet olivat vähentyneet. Myös hirvi oletettavan vasan kanssa on kuljeskellut tilan mailla ja lähiympäristössä. Hanki oli lumikengillä liikkumiseen siedettävä, pitävä taso löytyi useimmiten noin kymmenen sentin syvyydestä, välillä jalka tosin humpsahti koko hangen läpi. Vesistöillä liikkuminen oli pääosin helppoa, hanki kantoi lainkaan upottamatta. Moottorikelkoilla liikkuville olosuhteet eivät olleet niin hyvät, hangen alla oli parinkymmenen sentin sohjokerros. 




Ehdin tällä viikolla olla kotona alle vuorokauden ja tätäkin kirjoitan bussissa istuen. Toisaalta tekee levottomalle sielulle hyvää olla liikkeellä. 

20.2.19

8 / 51

Eletään jo helmikuun loppupuolta. Mihin päivät ovat taas kadonneet. Kohta on juhannus.


Onneksi siihen on kuitenkin vielä kolmannesvuosi. Silti juhannus on jo mielessä, tosin lähinnä siltä kannalta, missähän päin Suomea sitä silloin sattuu olemaan töissä. Mitäpä sitä opiskelija kesällä muutakaan tekisi. Töiden merkeissä on sujunut puolet tästäkin kuusta, samalla rupeamalla hoitui tosin myös opiskelijaristeily ja vierailu pääkaupungissa. Pitänee ottaa kohteliaisuutena, kun risteilyä seuraavana päivänä eräs asiakaspalvelija toteaa, että vaikutan olevan harvinaisen hyvässä hapessa olosuhteet huomioon ottaen. Sen siitä saa, kun keskittyy laivalla juomisen sijasta syömiseen. 

Mukava työkaveri
Työnteon, etenkin virallisen sellaisen, huonona puolena voitaneen pitää rahapalkkaa, joka innostaa tekemään tarpeellisia ja vähemmän tarpeellisia ostoksia. Tarpeettomin ostokseni tällä erää ja tässä hetkessä oli kirja: Khaled Hosseinin Tuhat loistavaa aurinkoa Miki-muodossa. Kyseessä on jo aikapäiviä sitten lanseerattu tuote, joka ei ainakaan ole itselleni tullut vastaan ennen kuin nyt Suomalaisen poistohyllyssä. Kirja on hieman c-kasettikoteloa suurempi ja ensinäkemällä ajattelinkin sen olevan kasetilla oleva äänikirja... Nyt pitäisi vain lähteä reissuun, johon matkakirjan mukaan ottaminen oleellisesti kuuluu. Kotimaan reiteillä kun mukana kulkee yleensä läppäri lukemattomine aineistoineen. Toisaalta yhdellä kirjalla ei vielä kovin pitkälle kannata matkustaa, aikaisemmin reissukirjoihini ovat päätyneet muun muassa Linnunrata, eli kaikki viisi osaa linnunradan käsikirjaa liftareille yksissä kansissa sekä kolme ensimmäistä kirjaa Dyyni-sarjasta yhteispainoksena. Toki nämä molemmat alkuperäiskielellä. Mitään järkeähän tuollaisten tuhatsivuisten tiiliskivien mukana kantamisessa ei ole, lukemiseen käytetyn ajan kun voisi kuluttaa siihen mitä ihmiset yleensä vierailla mailla tekevät. 

Utelias työkaveri
Tänään tuli kokeiltua myös asiaa, joka on ollut enemmän ja vähemmän odotettavissa jo pidemmän aikaa, nimittäin polkupyörällä törmäämistä auton kanssa. Kummallekaan osapuolelle ei onneksi käynyt mitään hitaasta vauhdista johtuen ja syytä oli ehkä vähän molemmissa, vaikka lain kirjaimen mukaan autoilijalla väistämisvelvollisuus olikin. Itse olin liikenteessä pyörällä jolla ainoa tapa jarruttaa nopeasti on kaatua, mitä en viitsinyt kuitenkaan tehdä kun näin, että autoilija tulee piha-alueelta penkan takaa hidastamatta. Pitäisi käyttää se pyörä uudestaan huollossa, jotta edellisen huoltoliikkeen sabotoima takajarruvaijeri alkaisi taas toimia pakkasellakin. 


 VR ei tällä kertaa ollut myöhässä kuin 15 minuuttia mennessä ja puoli tuntia tullessa.