49 / 342

Isomman kirjoitusprojektin deadline lähestyy uhkaavasti, joten blogiinkin alkaa syntyä tekstiä. Huomenna tulee varmaankin suoritettua perusteellinen joulusiivous. Onneksi en varmaankaan ikinä tule kirjoittamaan gradua, saati väitöskirjaa. 

Päädyin jotain kautta seuraamaan Yle Areenassa sarjaa 18 - Clash of Futures (Historia: Euroopan uudet tuulet 1918 - 1939). En yleensä katso fiktiivisiä ohjelmia, mutta tässä sarjassa dokumentaarinen osuus oli niin merkittävä, että sarja jaksoi kiinnostaa lähes jokaisessa jaksossa. En ole perehtynyt Euroopan tuolloiseen tilanteeseen sen laajemmin kuin mitä peruskoulussa on opetettu, joten en osaa sanoa kuinka totuudenmukaisesta historian kuvaamisesta sarjassa on kyse fiktion takana. Tai kenen totuudesta on kysymys. https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/10/11/historia-euroopan-uudet-tuulet-1918-1939-dokumentaarinen-draamasarja-unelmista

Ehkä tuon sarjan takia on tullut toisella korvalla seurailtua tämänhetkistä Ranskan tilannetta. Toisaalta median antaman kuvan perusteella kansan ovat saaneet kaduille samat syyt, kuin mitkä omasta näkökulmastani alkavat olla pinnalla myös Suomessa: Taloudellinen eriarvoistuminen ja epävarmuus tulevaisuudesta. Helsingin itsenäisyyspäivän mielenosoitukset eivät ole vielä kovinkaan pitkään jatkunut perinne, ainakaan nykyisessä muodossaan. En tiedä, kuinka todellisia ääriliikkeitä Euroopan ja Suomen liikehdinnän takana on, mutta yksi mielenkiintoinen ajatusjatkumo viimeaikaisesta pakolaisliikehdinnästä ja mahdollisesta äärimmäisiä mielipiteitä omaavien joukkojen järjestäytymisestä voidaan vetää. Mitä tapahtuu, kun joukolle nuoria miehiä, jotka ovat nähneet sotaa ja lähteneet etsimään parempaa elämää muualta löytämättä sitä, kerrotaan että ajamalla yhtä aatetta voidaan muuttaa maailmaa paremmaksi paikaksi? Enkä tarkoita tällä öyhöttämistä islamisaatiosta, se lienee vain medialla luotu keino saada ihmiset epäluuloisiksi toisiaan kohtaan. Pelolla on helppo hallita. 

Otin kuvakaappauksen Helsingin Sanomien artikkelista "Kymmeniä loukkaantunut, satoja pidätetty, poliisi käyttää kyynel­kaasua Pariisin pääkadulla – suora lähetys käynnissä". On mielenkiintoista, että tällaistakin tapahtumaa voidaan nykytekniikalla seurata suorana lähetyksenä. Voi vain pohtia, kuinka nykymedian reaaliaikaisuus vaikuttaa ihmisiin, niin mielipide- kuin tunnetasollakin. Leviävätkö aatteet ja ihmisten reagointi niihin niin nopeasti, että jossain vaiheessa siitä tulee hallitsematonta, kuten tavallaan on jo käynyt arabikeväässä. Todennäköisesti jostain päin maailmaa tälläkin hetkellä lähetetään livestreamia siitä, kun panokset ovat oikeita ja niiden kohteena on elävä ihminen. Milloin hämärtyy todellisuuden ja viihteen raja?

Kuvakaappausta ottaessani huomasin, että selaimen osoiterivi kertoo jollain tasolla, mitä kautta olen sivustolle päätynyt. Tämä osoite on Google-haun tulos. Kohdan artikkelista valitsin tuon valokuvan perusteella, se tuo mieleen ajatuksia menneisyydestä. 

49 / 340

Poden taas jonkinlaista sisällöntuottamiskriisiä blogin kanssa. Aina kun mietin, että voisin jostain aiheesta kirjoittaa, ajatus kuivuu kasaan ennen kuin saan sanaakaan paperille. Sama ongelma on ollut edelleen koulutehtävienkin kanssa. 

Vietin pari viikkoa etelässä lomailemassa koulutyöstä, eli toisin sanoen olin melkein kaksi viikkoa Keski-Suomessa lomittamassa toisessa harjoittelupaikoistani. Käytännön työ käy melkein lomasta. Lampaat ovat huomattavasti helpompia työtovereita kuin ihmiset. 

Tänne pohjoiseen saatiin vihdoin ja viimein lunta, oli ihana herätä tänä aamuna lumipyryyn, vaikkei herääminen ikinä ihanaa olekaan, ainakaan aikaisina aamuina. Kaksi hoidossa olevaa koiraa ovat kuitenkin pakottaneet heräämään yhteiskunnallisesti säädylliseen aikaan ja ulkoilemaan kolme kertaa päivässä. Arvelin että olen onnistunut syksyn aikana tiputtamaan oman kuntoni aivan totaalisesti, mutta niin vain koirat väsyvät lenkillä ennen minua. Pitäisi taas yrittää löytää liikkumisen ilo jostakin, en edes muista milloin olen viimeksi käynyt juoksemassa. 

Välillä mietin, että tänne voisi linkittää uutisia ja muita ajankohtaisia artikkeleita. Siten saisi ainakin luotua säännöllistä sisältöä, mutta toisaalta pelkkien linkkien tallentaminen ilman aukikirjoitusta ja pohdintaa tuntuu hieman hölmöltä. Olen taas ryhtynyt seuraamaan ahkerammin uutisvirtaa Amppareiden kautta ja eiliseltä jäi mieleen MTV:n entisen kirjeenvaihtajan Helena Petäistön artikkeli Ranskan viimeaikaisista tapahtumista. Vaikka tekstistä on aistittavissa ehkä hienoista asioiden suurentelua, on tilanne kuitenkin todellisuudessakin mielenkiintoinen. Ääriliikkeet ovat tekemässä itseään entistä näkyvämmiksi ja entisten sotilaiden mukanaolo, mikäli se pitää paikkansa, on huolestuttava ilmiö. Yhdistelmä nykyaikaisen sodan nähneitä ihmisiä ja nuoria, jotka kokevat ettei tulevaisuudella ole heille mitään hyvää annettavaa, on melkoisen räjähdysaltis. 

"Helena Petäistö kuvailee Ranskan mellakoita hirveimmiksi vuosikymmeniin: Urbaania sissisotaa jouluvaloissa – vaikea uskoa, että Macron enää nousisi tästä"

Tämän kirjoituksen kuvat voisivat olla vuoden parhaat otokset, ellei yksi niistä olisi tallennettu kesällä 2010. Jokin niitä on saattanut olla täällä esillä jo aiemminkin. Jotenkin nämä kuvat kuitenkin sopivat yhteen, ainakin omasta mielestäni. Mietiskelin että sarjan nimenä voisi olla Välillä, koska se on sopivan monitulkintainen niin kuin kuvien aiheetkin. 

47 / 328

Kuva: KeksKlip CC BY-SA 2.0 

Julkaisen täällä erään koulutehtävän, joka ei kai ikinä palautunut ohjaajalle, kun ymmärsin tehtävänannon hieman liian perusteellisesti. Muutaman dian PowerPoint:kin olisi riittänyt, tein sen lisäksi summittaisen katsauksenkin aiheena öljypellava. 

Öljypellava

Öljypellava (Linum usitatissimum L.) on 30 – 60 cm korkea ruohokasvi. Siemenet valmistuvat kotahedelmissä, joita on kutsuttu sylkyiksi. Yhdessä siemenkodassa voi olla korkeintaan kymmenen siementä, useimmiten kuitenkin 6 – 8. Siemensato hehtaaria kohden on 500 – 1500 kg, riippuen kasvuolosuhteista ja viljelytekniikasta. Vuonna 2018 öljypellavaa viljeltiin Suomessa 950 hehtaarilla, parhaimpina vuosina viljelyala on ollut yli 2000 hehtaaria. Siemeniä joudutaankin tuomaan ulkomailta, lähinnä Euroopasta. Öljypellavalajikkeita on viljelty Suomessa 1900-luvun loppupuolelta lähtien.

Öljypellava menestyy Suomessa kasvuvyöhykkeillä I – II, vaikka myös Pohjanmaalla vyöhykkeellä III on saatu kohtuullisia satoja. Sen kasvuaika on noin 120 vuorokautta, jossa itämisestä kukinnan alkuun menee 45 – 60 päivää, kukintaan 15 – 25 päivää, kukinnan jälkeiseen vaiheeseen 20 – 25 päivää ja tuleentumiseen 30 – 40 päivää. Öljypellava kestää sirkkalehtivaiheessa muutamia pakkasasteita ja taimettumisen jälkeen jopa lähes kymmenen pakkasastetta. Se ei myöskään ole arka syksyn kylmyydelle, jos keli on kuiva.

Kasvupaikan on hyvä olla lämmin ja aurinkoinen, muttei poutiva. Otolliset tuuliolosuhteet auttavat kasvuston kuivumisessa tuleentumisen jälkeen. Parhaiten öljypellavalle sopivat hikevät hieta- ja savimaat, turvemailla öljypellava ei menesty. Se pärjää kohtuullisesti happamassakin maassa, kunhan pH ei laske alle 5,5: optimaalisin happamuus on pH 6,5. Liiallista typensaantia tulee välttää, sillä se voi aiheuttaa lakoontumista ja myöhäisemmässä kasvuvaiheessa sivu- ja jälkiversoja, sekä viivästyttää varsien kuihtumista. Suositeltava typpimäärä hehtaarille on 40 – 60 kg, hietamaille vähemmän ja savimaille enemmän. Fosforia ei tarvota välttämättä lainkaan, jos ravinnetase on välttävä tai hyvä, heikon taseen maille suositellaan korkeintaan 10 kg hehtaarille. Kaliumia öljypellava käyttää lähes yhtä paljon kuin typpeä, 30 – 50 kg / ha. Muita tärkeitä ravinteita ovat rikki ja sinkki. Karjanlantaa tai muita hitaasti typpeä luovuttavia ravinteita käytettäessä kannattaa maa kyntää ja lannoittaa jo syksyllä.

Sopiva viljelykierto on kolmesta neljään vuotta. Öljypellava on hyvä esikasvi viljoille, koska se parantaa maan vesitaloutta, vaikkei olekaan erityisen syväjuurinen. Viljasatojen on huomattu olevan suurempia lohkoilla, joilla on ollut esikasvina pellava. Pellavalle käyvät esikasveiksi kaikki muut, paitsi typpeä maahan sitovat palko- ja nurmipalkokasvit, sekä rypsi, rapsi, peruna ja sokerijuurikas yhteisten taudinaiheuttajasienisukujen takia. Suomalaisia öljypellavalajikkeita ovat Helmi ja Heljä, muita viljeltyjä lajikkeita mm. Laser ja Abacus.

Kylvö voidaan suorittaa melko kylmäänkin maahan, sillä öljypellava tarvitsee paljon kosteutta kasvun alkuvaiheessa. Siemenmäärä hehtaarille on 70 – 90 kg, taimitiheys 700 – 900 kpl neliöllä. Siementen itävyydessä saattaa olla suuriakin vaihteluita. Kylvösyvyys on 2 – 3 cm. Syksyllä kynnetyille lohkoille tasausäestys ennen kylvömuokkausta on hyvä tehdä etenkin herkästi kuivuvilla mailla. Jyräys heti kylvön kylvön jälkeen pidättää kosteuden maassa. Öljypellava voidaan kylvää myös aluskasvin kanssa, jolloin rikkakasvit pysyvät paremmin kurissa. Myös viljely seoskasvustona esimerkiksi rypsin kanssa on mahdollista, sillä niiden siemenet on helppo lajitella erilleen ja rypsikasvusto helpottaa pellavan puintia.

Öljypellavaa saattavat vaivata kasvitaudit, kuten harmaahome, pahkahome, taimipolte, versolaikku, härmä ja pellavaruoste; etenkin kosteina kesinä ja käytettäessä peittaamatonta siementä. Kasvituholaiset eivät yleensä vaikuta satoon merkittävästi. Rikkakasveja vastaan öljypellavan kilpailukyky on heikko, siksi se pitäisikin kylvää lohkolle, joka on vapaa kestorikkakasveista. Kemiallista torjuntaa voidaan suorittaa taimien ollessa 5-10 cm korkuisia. Luomuviljelyssä rikkakasveja voidaan torjua äestyksellä vielä pellavan taimien ollessa 15 cm korkuisia.

Puintiin käyvät viljanpuimurit, joiden terälaitteiden tulee olla hyvässä kunnossa, sillä öljypellavan varsi on sitkeä. Sänki on syytä jättää pitkäksi. Siemenet vaurioituvat herkästi, joten säätöjä kannattaa tarkistaa puinnin aikana. Kasvusto on puintikypsää, kun sylkyt ovat muuttuneet harmahtavan ruskeiksi, ne helisevät ja lehdet ovat tippuneet varsista. Puinti voidaan suorittaa jopa loka – marraskuussa kunhan kasvusto pysyy kuivana. Sato on kuivattava neljän tunnin sisällä puinnista. Kuivausilman lämpötila ei saa ylittää 65 °C. Tavoiteltava varastointikosteus on 8 %, 6,5 % kosteudessa öljyn puristaminen siemenistä vaikeutuu ja yli 10 % kosteudessa siementen laatu ei säily hyvänä. Elintarvikelaatuisen pellavansiemenen täytyy olla hehtolitrapainoltaan yli 65 kg, puhtauden 99 % ja öljypitoisuuden vähintään 40 %. Siemenistä puristetun öljyn lehtivihreäpitoisuuden pitää jäädä alle 1,0 milligrammaan kilossa öljyä.

Pellavansiemenet sisältävät luontaisesti syanogeenistä glykosidiä, linamariinia. Linamariini hajoaa ruoansulatuksessa, jolloin siitä vapautuu syaanivetyhappoa eli syanidia. Myrkyllisen syanidin vapautuminen on kuitenkin niin hidasta, että pitoisuudet elimistössä eivät kohoa vaaralliselle tasolle, ellei siemeniä syödä hyvin suuria kerta-annoksia. Myös kuumennus vähentää syaanivedyn muodostumista tai estää sen kokonaan paahdetuissa pellavatuotteissa. Pellava kerää herkästi myös maaperän raskasmetalleja, etenkin kadmiumia.

Pellavansiemeniä käytetään sekä ihmisravinnoksi, eläinten rehuksi, että teollisuudessa. Siemenistä puristettua öljyä käytetään esimerkiksi puunsuojatuotteissa, joista tunnetuin lienee pellavaöljystä, hartsista ja tärpätistä sekoitettu vernissa. Sekoittamalla siihen pigmenttejä saadaan pellavaöljymaalia. Öljyä voidaan käyttää myös öljyvärimaalauksessa. Puhdistettuna kylmäpuristettu pellavansiemenöljy käy myös elintarvikkeeksi. Puristuksessa syntynyt rouhe on erinomainen kuitulisä ruokavalioon, mutta suositeltavaa on käyttää sitä vain kaksi ruokalusikallista päivässä yllämainittujen haitta-aineiden takia. Liotetuista pellavansiemenistä tehty lima on hyväksi ruuansulatuksen häiriöissä sekä ihmisille, että eläimille.

Pellavansiemenen keskeiset terveysvaikutukset perustuvat sen sisältämään ravintokuituun,

rasvahappoihin ja lignaaneihin. Se sisältää melko paljon omega-3 -rasvahapon esiastetta alfalinoleenihappoa (ALA), jota ihmisen elimistö ei pysty itse tuottamaan ja jota on suositeltavaa saada ravinnosta enemmän kuin yleisempää linoleenihappoa, omega-6 -rasvahappoa. ALA vaikuttaa mm. sikiön kehitykseen, ihon, kynsien ja hiusten terveyteen, veren hyytymiseen, tulehdusreaktioiden hillitsemiseen sekä solukalvojen kimmoisuuteen. Omega-3-rasvahapoilla voi olla yhteyttä myös mielen hyvinvointiin.

Pellavasiemenen sisältämiä proteiineja ovat albumiini, globuliini, gluteliini ja prolamiini. Näillä saattaa olla positiivinen vaikutus sydän- ja verisuoniterveyteen niiden verenpainetta laskevien ominaisuuksien takia. Pellavansiemenrouhe sisältää keskimäärin 37 % ravintokuitua, josta suurin osa on liukenematonta. Liukenematonta kuitua on tärkeä saada ravinnosta, sillä se lisää ulosteen massaa, pehmentää sen rakennetta ja nopeuttaa läpikulkua ruoansulatuskanavassa. Siemenrouheen liukenevat kuidut saattavat vaikuttaa positiivisesti veren kolesterolipitoisuuteen sitomalla ravinnon rasvoja ja edesauttamalla niiden poistumista elimistöstä. Pellavansiemenrouhe sisältää lignaania keskimäärin 7 g kilossa. Lignaanit ovat kasviestrogeenejä, jotka muistuttavat ihmisen itsensä tuottamia estrogeenejä ja joilla on osoittautunut olevan hormonaalisia vaikutuksia. Tällä saattaa olla vaikutuksia etenkin naisten hormonaalista perää olevien syöpien, esimerkiksi rintasyövän, kehittymiseen tai paranemiseen.

Öljypellavan varsia ei hyödynnetä samaan tapaan kuin kuitupellavasta. Niiden käyttömahdollisuuksia on kuitenkin selvitetty vuosituhannen vaihteessa, jolloin on tutkittu varsista saadun kuidun käyttöä muun muassa kasvualustana kasvihuone- ja sieniviljelyssä, sekä eristemateriaalina rakennuksissa ja komposiittien raaka-aineena. Tällä hetkellä pellavaa käytetään muun muassa hirsirakentamisessa pellavariveenä ja erilaisina eristeinä sekä eläinten kuivikkeena. Näistä ensiksi mainittuja valmistaa suomalainen Isolina Oy, joka käyttää suomalaisen öljypellavan varresta saatavaa kuitua. Kuivikkeena on Suomessa saatavilla EURO-LIN® -merkin pellavapäistäreestä valmistettua kuiviketta, jonka valmistusmaasta ei kuitenkaan ole saatavilla tietoa. 

Lähteet:

Järvenää, Markku, Salo, Riitta (toim.). 2000. Pellavan monet mahdollisuudet. Maa- ja metsätalousministeriön rahoittamat pellavahankkeet 1995 – 2000. http://www.mtt.fi/asarja/pdf/asarja73.pdf viitattu 19.11.2018

Kasi, Marjo. 2018. Öljypellavan pitkät perinteet. FutureCrops – Uusia kasvilajeja tuotantoon, tietoa ja elämyksiä kysynnän ja liiketoiminnan tueksi. 23.3.2018 https://www.luke.fi/futurecrops/fi/elamammekasvit/kasvien-kuvauksia/oljypellavan-pitkat-perinteet/ viitattu 19.11.2018

Keskitalo, M. Hakala, K. Peltonen, S. Harmoinen, T. (toim.). 2017. Erikoiskasvien viljely.

Linnainmaa, Eeva. 10.8.2017. Maaseudun Tulevaisuus. Pellava on kaksijakoinen kasvi: "Parhaimmillaan öljypellavan puinti on helppoa ja mukavaa".

https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/maatalous/pellava-on-kaksijakoinen-kasvi-parhaimmillaan-%C3%B6ljypellavan-puinti-on-helppoa-ja-mukavaa-1.201116 viitattu 19.11.2018

Mavi. Viljat, öljykasvit, herneet ja härkäpapu lajikkeittain 2018. https://www.vyr.fi/document/1/735/3d6172b/tilast_cfa52da_VYR_viljat_ja_oljykasvit_lajikkeittain_2018.pdf viitattu 19.11.2018

Mensonen, Kaisa. 2009. Kirjallisuusselvitys öljypellavan ravitsemuksellisista ominaisuuksista. Elintarviketeollisuusliitto Ry.

http://www.hyvinvointiapellavasta.fi/tiedostot/kirjallisuusselvitys-lahdeluetteloineen-08-12-09-st.pdf viitattu 19.11.2018

Peltonen, Jari (toim.). Elintarviketeollisuusliitto ry, Öljypellavayhdistys. 2010. Öljypellavan viljelyopas. http://www.hyvinvointiapellavasta.fi/tiedostot/pellavaopas.pdf viitattu 19.11.2018

45 / 309

Venyttelin kirjoittamista, koska tiedossa oli reissu pohjoisemmaksi ja ajattelin vihdoin ulkoiluttaa oikeaakin kameraa. Ulkoilutukseksi se tosin jäikin, kymmenen asteen pakkanen ja vieno tunturituuli olivat akkujen mielestä syy ryhtyä talviunille. Tyytyminen oli taas puhelimen kameraan, siinä akku sentään useamman päivän pakkasesta riippumatta. Elän jo valmiiksi epätoivossa miten selviän, kun tuosta puhelimesta aika jättää ja joudun hankkimaan uuden, jossa ei akku enää kestäkään kolmea päivää käytössä. 

Kameraa tuli kanniskeltua yhdellä karpaloreissulla 

jonkin aikaa sitten. 

Kävin hätäisesti tunturi-Lapin puolella tutustumassa poron ruhon osien käsittelyyn ja jalostukseen. Oli ihan mukava päästä taas heiluttaman veistä, vaikka hieman hirvittikin että homma aloitettiin sisäfileen käsittelyllä. Onneksi se porolla ei käytännössä vaadi veistä lähes lainkaan. Paistien leikkuu tuli pääpiirteittäin tutuksi, mutta vaatisi useamman päivän että se alkaisi mennä rutiinilla. Kyljet alkoivat toisena päivänä sujua jo melko mallikkaasti. Ehkä pitää ensi syksyksi ostaa kokonainen vasa ja käydä opissa miten se paloitellaan. 

Samalla reissulla oli tietenkin hyvä käydä myös harrastamassa tuleen tuijotusta ja tuntureiden tutkiskelua, vaikka autiotupien käyttösääntöjä tulikin hieman venyteltyä kun jalkaisin liikkumista tuli vain muutamasta sadasta metristä muutamaan kilometriin. Ehkä synninpäästöksi voi lukea sen, että tupien käyttöaste lienee melko alhainen tällä hetkellä. Punaisenhiekan tuvalla tosin kaminassa vielä hehkuivat edellisen kävijän hiilet ja keskellä viikkoakin paikalle eksyi aamutuimaan muita ihmisiä. Kuulemma kesällä kävijämäärät saattavat olla satoja ihmisiä päivässä, enkä yhtään ihmettele sillä paikka on todella kaunis vaikkei tihkusateinen syvän syksyn aamu ehkä parhaita puolia tuonutkaan esille. 

Mustavaaran autiotupa

Mustavaaran autiotupa tai vanha porokämppä on vieraskirjankin mukaan vähemmän ruuhkainen, muttei lainkaan vähemmän viehättävä. Puron rannassa on täydellinen paikka riippumatolle, vaikka tällä reissulla tulikin vain testattua makuupussista askarrellun underquiltin käytettävyyttä. Muutamia parannuksia sille pitänee tehdä ja käydä suorittamassa koenukkuminen jossain kaupungin liepeillä. 

Viikonloppuna tuli käytyä kokeilemassa myös oman alan opiskelijoiden viikonloppukokoontumista. Jouduin jopa harmittelemaan, että lavatanssikurssin käyminen on aina jäänyt vain suunnitteluasteelle, sillä tuolla olisi ollut käyttöä tanssitaidolle. Enpä olisi uskonut, että parikymppiset opiskelijat vietävät lauantai-iltaa humpan ja foxin pyörteissä. 

Tämä on todennäköisesti riekko, vaikka tulikin vastaan puurajan yläpuolella. 

Pallaksella tosin on havaintoja myös kiirunoista.  

42 / 291

Blogin kirjoittaminen on edennyt yhtä hyvin kuin parin roikkumaan jääneen koulutehtävänkin tekeminen. Hups.  

En tiennyt että rupikonnaa tavataan näillä leveysasteilla, 

ennen kuin tämä ja muutama muu tuli lenkillä vastaan.

Paljon on kuitenkin tullut syksyn aikana myös tehtyä. Muutin uuteen asuntoon noin kahden metrin matkan ja nautin nyt ylellisyyksistä, kuten omasta kylpyhuoneesta ja täysin omassa käytössäni olevasta keittiöstä, jossa on uuni. Ensimmäistä kertaa sitten kotoa muuttamisen minulla on erillinen makuuhuone. Elämän pieniä iloja. 

Sivulaukut tuli hankittua joskus vuosia sitten Lidlistä ja pääsivät nyt ensimmäistä kertaa kunnolla käyttöön. Yllättävän käyttökelpoiset, vaikka vetoketjut eivät välttämättä vuosikymmeniä tule kestämään. 

Oli myös aikaa piipahtaa metsän puolella ja tehdä vihdoinkin vähän pidempi pyörälenkki, etenkin kun sain ykköspyörän huollatettua mieleiseeni kuntoon. Juuri sopivasti sen jälkeen kakkospyörästä tyhjeni eturengas, kun ajoin sen polulla olleeseen kuoppaan turhan vauhdikkaasti. Ehkä se jo onkin aika vaihtaa, sillä pyörä on hankittu käytettynä muistaakseni 2003 ja sisuskumikin taitaa olla vielä alkuperäinen. 

Louevaaran laella sijaitsee palovartiotorni ja autiotupa. Matkaa Rovaniemeltä kertyy ajokelpoisia reittejä noin 40 kilometriä, minkä jälkeen polkua vajaa kaksi kilometriä. Pyörä on mahdollista taluttaa autiotuvalle asti, mutta viisaampi jättää sen kääntöpaikalle ja kantaa varusteet vaikka kahdessa erässä, jos ja kun ei viitsi ottaa mukaan kantolaitetta, johon mahtuisi myös sivulaukkujen sisältö. Tupa oli yllättävän siisti ja polttopuutakin löytyi. Muutaman sadan metrin päässä on lampi, josta voi noutaa juomavettä tai etsiä ympäristöstä lähteitä, itse join lampivettä keittämisen jälkeen. Uimiseen lampi ei sovellu kovin hyvin, mutaa on polveen asti. Vieraskirjan perusteella tuvan käyttöaste on yllättävän hyvä ja jotkut kirjoittajat ovat käyttäneet sitä levähdyspaikkana pohjoisempaan Lappiin matkatessa. Omalle kohdalle toinen kävijä sattui vasta juuri lähtöä tehdessä, kun lintumetsällä ollut henkilö tuli mielenkiinnosta katsomaan, millainen tupa paikalla sijaitsee. Toinen ihminen tuli kohdattua edellisenä päivänä keskellä metsää, todennäköisyys asialle taisi yllättää molemmat. Suppilovahveroita on käyty vieraskirjan mukaan poimimassa edellisinäkin vuosina, joten ehkä tämän syksyn sato ei siis ole aivan poikkeuksellinen ilmiö näilläkään korkeuksilla. Itse yritin kyllä parhaani mukaan olla näkemättä sieniä, viimevuotisiakin on vielä jäljellä ja tälle syksylle jo 14 litraa kerättynä. 

Kartan ja kompassin kanssa toimimista tuli myös harjoiteltua, mikä selkeästi tuli tarpeeseen. Onneksi puhelinverkko- ja GPS-yhteydet kuuluvat alueella, oli kätevä tarkistaa summittainen sijainti paikannuksen perusteella siinä vaiheessa, kun valo alkoi käymään vähiin. 

Olen päässyt myös viettämään päivän poroerotuksessa ja seuraamaan aidalla teurastusta. Oli mielenkiintoista päästä seuraamaan toisenkin palkisen toimintatapoja ja kulttuuria. Keitettyä poron kieltäkin tuli maistettua. 

34 / 233

Teen tämän postauksen vain kertoakseni, että Human on katsottavissa Ylen Areenassa tällä kertaa vielä kymmenen päivän ajan. En tullut katsoneeksi silloin, kun se oli mahdollista ensimmäisen kerran, mutta nyt käytin kahtena iltana aikaa sen katsomiseen. Toivottavasti se on yksi niistä asioista, mitä ihmiskunnasta tulee jäämään jäljelle. 

https://areena.yle.fi/1-3393977

29 / 198

Kesä näillä rantalaitumilla on nyt nähty.

Kesän toinen harjoittelu on huhkittu kasaan tasan kolmessa viikossa. Voisipa koulullakin suorittaa 5 opintopistettä samassa ajassa. Aloin jo melkein vakavissani miettiä, pitäisikö koulun ohelle hakea osa-aikatöitä 30 tunniksi viikossa, kun kaupungin ainoassa mielenkiintoisessa ravintolassa on paikka auki. Vanha suola janottaa. Viimeksi kun kokeilin vastaavaa, tuloksena oli kohtuullisen paha burnout...

Kuljetin juoksukamppeita matkassa mukana, mutten yhtenäkään iltana ehtinyt juoksemaan. Pyöräilemässä tuli sentään käytyä muutama pidempi lenkki, ja käytännössä päivät olivat jatkuvaa liikkeelläoloa tai fyysistä ponnistelua. Kuudenkymmenen uuhen sorkkien leikkuu laitumella yli hellerajan ylittävissä lämpötiloissa käy todennäköisesti ihan kohtuullisesta kuntoilusta. Mustelmatkin alkavat vihdoin puolentoista viikon jälkeen haalistua.

Ehdin myös auton rattiin, tietysti toki yksityisillä ja suljetuilla alueilla. Tuli testattua sekä bensa- että dieselmoottori, mutta peräkärryn peruuttamisesta kulmaan kieltäydyin. Oli jo tarpeeksi hankalaa peruuttaa traktorin peräkärryä keväällä. En tosin edelleenkään kehtaa näillä ajotaidoilla lähteä edes autokoulun autolla liikenteen sekaan sekoilemaan. 

Tosin, erään keskustelun aikana mieleeni juolahti, että armeijassaoloaikanahan saattaisi saada suoritettua C- tai D-ajokortin. Siihen vain tarvitsisi ensin sen B:n, ja kohta alkavat vuodet olla todella vähissä. 

Seuraavaksi kiskot vievät etelään. Kuvassa myös näkyy puhelimeni kamerassa yhä useammin ilmenevä virhe. Mistä saan uuden puhelimen jonka akku kestää kolme päivää ja 30 astetta pakkasta, sitten kun tuosta aika lopullisesti jättää? Hieman vähemmän peruna kamera olisi tietenkin "ihan kiva".

Opin näiden kolmen viikon aikana jopa yhden sanan ranskaa: ortie - nokkonen. Muistuttaa jossain määrin suomen sanaa yrtti. 

27 / 186

Toinen harjoittelu on pitänyt niin kiireisenä, ettei kirjoittamiselle ole jäänyt pahemmin aikaa. Tänään työpäivä oli kuitenkin vain kello kahdeksasta kello kahteen, eikä kahdeksasta kahdeksaan, joten oli hyvä hetki lähteä tutkimaan ympäristöä polkupyörällä. Kahdenkymmenen kilometrin lenkki sujui kyseenalaisella konkelilla kivuttomasti. Oli mielenkiintoista havainnoida, miten rehevää seutua tämä onkaan, vaikka napapiirille on linnuntietä vain kuutisenkymmentä kilometriä, verrattuna itärajan läheisyyteen samoilla leveyspiireillä. Tälläkin hetkellä näen siis Ruotsiin, kun katson ikkunasta. Toki meri ja sen pintatasokin on täällä huomattavasti lähempänä. Yleinen ilmapiirikin on ainakin omalta näkökannaltakin huomattavasti lähempänä Pohjanmaata, vaikka virallisesti Lapin puolella ollaankin.

Hylättyjen rakennusten bongaajalle nämä seudut ovat melkoinen aarreaitta. Tuntuu että joka viides talo on ollut asumaton jo vuosia, vaikka paljon näyttää olevan myös uusia omakotitaloja puolen hehtaarin hoidetulla pihanurmikolla varustettuina. Melko tiheään on myös 80- ja 90-luvuilla rakennettuja tyhjiä parinkymmenen lehmän navettarakennuksia. Suurimmilta peltoaukeilta näytetään tekevän rehua muutamaan nykyaikaiseen suurpihattoon, pienemmät alat ovat alkaneet puskittua Täällä maaseudun muutoksen havaitsee paremmin kuin harvaanasutussa idässä.

Kuvasta ei ehkä heti arvaisi, että ollaan lapissa jokitörmällä?

Harjoittelu on muuten sujunut mukavasti, olen päässyt olemaan mukana muun muassa lampaan kotiteurastuksessa ja joutunut ajamaan traktorilla myös valtatiellä. Pellonkin olen onnistunut äestämään kelvollisesti, huomenna edessä saattaa olla pyöröpaalien käärintää. Aikaisempi traktorinajokokemukseni rajoittuu siis muutamaan kokeilukertaan, joten melko uskaliaasti minut pistettiin lyhyen kertauksen jälkeen ajelemaan äkeen kanssa kymmenen kilometrin päähän pellolle. En siis ole pahemmin ajellut liikenteessä, kun en ole vielä tullut hankkineeksi B-ajo-oikeutta. Kukaan ei kuollut ja materiavahingoiltakin vältyttiin.

Hilla on tupella ja ensimmäiset jo raakileella törelikössäkin. Kohta se taas alkaa, hillahulluus..

25 / 169

Yötön yö alkoi jo pari viikkoa sitten ja vihdoin eilen kävin katsomassa keskiyön aurinkoa tuolta vaaran laelta. Kännykkälaatuinen kuva paljastaa, että ollaan laskettelurinteen huipulla, en viitsinyt ottaa järjestelmäkameraa mukaan sillä taitoin matkaa juoksemalla. Kartasta summittaisesti laskettuna lenkille tuli mittaa viitisen kilometriä, joka sujui melkein kokonaan juosten, muutaman tiukimman ylämäen jouduin kävelemään. En muista ikinä juosseeni näin pitkää matkaa lähes yhteen menoon. Seuraava tavoite voisi olla ottaa käyttöön tuo aiemmin mainitsemani urheilukello, kunhan saisin ensin perehdyttyä sen sielunelämään: suomenkielinen käyttöohjekin kun on vaatimattomat 132 sivua pitkä. 

Olen nyt myös kaikella todennäköisyydellä kelpoinen yrttineuvoja, eli saan pitää villiyrtteihin liittyviä koulutuksia ja myöntää kauppayrttipoimijoiden kelpoisuuksia. Yrtteihin liittyen teimme erään ryhmäläiseni kanssa tehtävää, jossa tarvittiin jotain teräasetta kasvien varsien katkaisuun. Olin varannut puukkoni matkaan ja annoin sen ryhmäläiselleni, johon tämä totesi että "sinulla on jo vasanmerkitykseen puukko valmiina". Kuulemma poromiehillä tuo tuplapuukko on yleensä sitä varten, että pienempi puukko pidetään mahdollisimman terävänä, jotta sillä saadaan leikattua merkit vasojen korviin ja isompi puukko on sitten muuta käyttöä varten. Nettiselailun perusteella tuplapuukkoja myydään myös nylky- ja vuolupuukoiksi. Triplapuukko lieneekö sitten vain pohjanmaalaista koreilua...

Tuplapuukko on minulle päätynyt erään sukulaiseni jäämistöstä, se on kulkenut ja kuljettanut muistoja mukanani jo vuosia. Punamustassa tupessa olevan puukon sain muutama vuosi sitten lahjaksi sukulaismieheltä joka on hurahtanut puukkojen tekemiseen, se on saanut vielä odotella käyttöönottoa ja varmaan jääkin "paremmaksi puukoksi" kunnes vanhoista aika jättää. Toivottavasti joskus tulee tilaisuus käyttää puukkoa asusteena, siihen tuo kainuulaishenkinen kapine on enemmän kuin kohdillaan. 

Koska olen molemmat puukkoni saanut, olen jotensakin oudolla mielellä seuraillut ihmisten netissä käymiä keskusteluita puukkojen ominaisuuksista ja paremmuuksista. Nyt kun retkeily ja vaeltaminen ovat nousseet trendikkäiksi lajeiksi, on puukostakin tullut kaupallinen esine. Käyttöön tarkoitettu työkaluhan se sinällään on, mutta jotenkin en osaa kuvitella ainakaan itseäni ostamassa käsintehtyä puukkoa kaupasta. Teollisesti tehtyjä muovikahvaisia puukkoja kylläkin, ne menevät ehkä samaan kategoriaan retkisahan tai kalasaksien kanssa. Ensimmäinen kymmenkesäisenä saamani puukko oli Biltemasta ja toimittaa hätävaran virkaa eräensiapupakkauksessa. 

Toinen trendikkääksi noussut esine, jonka ostamista jotkut pitävät vääränä tekona, on kuksa. Olisi mielenkiintoista selvittää, mistä asti ajatusmalli on peräisin: onko kuksan hankkimiseen liittynyt joskus traditioita vai onko tapa nuorempaa alkuperää. Hyvin arkisesta käyttöesineestähän loppujen lopuksi on kyse. Oman kuksani olen saanut muistoksi ala-asteen päättäneestä leirikoulusta ja se on toimittanut virkaansa kelvollisesti, vaikka onkin vain koivupuuta pahkan sijasta. Ripustuslenkki on isänisän vanhan saappaan varresta leikattu. 

Myös ylläolevassa kuvassa oleva, mahdollisesti historiallisesti mielenkiintoinen esine löysi tiensä haltuuni viime viikolla. Kyseinen kappale on lasia ja löytyi tontilta keskeltä kaupunkia, jossa pidetään yhteisöllistä viljelypalstaa. Kyselin eräällä Facebook-palstalla miten kappale on voinut muotoutua, aiheuttaako pelkkä maamassan joukossa oleminen tuollaisen olemuksen vai voiko kappale olla (osa) sulanutta lasia? Muutama ihminen oli sitä mieltä että kappale on sulanutta lasia, yksi ehdotti että kyseessä on lasitehtaalta peräisin olevaa kuonaa. Oma arvaukseni alkuun oli, että sulaminen olisi voinut tapahtua jo sotien aikaan, kun kaupunki on poltettu maan tasalle. Mikä lienee sitten oikea totuus, se tuskin koskaan selviää. Möykky saa jatkaa oloaan suitsuketelineenä, siinä se tuntuu toimivan erinomaisesti. 

23 / 161

Tänään ajattelin kertoa teille kengistä. Heti alkuun voin todeta että kaikki kenkäparit jotka tulen tekstissä mainitsemaan, ovat päätyneet haltuuni laillisen kaupan kautta eikä yhtäkään mielipidettä väritä sponsorointi. Mielelläni kyllä ottaisin koekuljettaviksi kenkäparin jos toisenkin, siihen tahtiin paljasjalkatossuista pohjat nimittäin kuluvat... 

Olen käyttänyt paljasjalkakenkiä lähes siitä asti kun ne Suomessa tulivat markkinoille, eli kohta kymmenen vuotta. En muista, miksi silloin aikanaan päädyin hankkimaan ensimmäisen parin, Vibram Fivefingers Classic:n, mutta viimeistään siitä siirryin käyttämään kenkiä, joissa iskunvaimennusta ja kantakorotusta on mahdollisimman vähän. Jäin vain kerrasta koukkuun. Oikeastaan olen ollut trendiä edellä myös minimalistijuoksussa, sillä lukuisat olivat ne kerrat vuosina -08/09, kun painelin tukka putkella Viiskulmasta Steissille työvuoron jälkeen varvassandaalit läpsyen. Parhaimmillaan taisin taittaa tuon puolentoista kilometrin matkan alle kymmenessä minuutissa, vaikka en silloin juoksemista muuten harrastanutkaan. Ja sadekelillä oli pidon kannalta helpointa juosta sandaalit kädessä...

Mitään suurempaa ideologiaa minimalistikenkien käyttämisessä ei itselläni ole ja talvisin sekä pidemmillä metsäreissuilla käytän edelleen tavallisia kenkiä. Talvisin käyttämäni Varustelekan Särmä -maiharit ovat tosin kolmessa vuodessa kuluneet pohjistaan niin ohuiksi, että tuntuma alustaan alkaa olla aika mukava. Vaelluskengiksi hankin aikanaan kalvottomat Hanwagin Tatrat, koska silloin ei vielä ollut saatavilla kovinkaan maastokelpoisia malleja paljasjalkakengistä. 

Kun VFF:n Classicit alkoivat olla puhki sekä pohjista että varpaiden väleistä (ja siirtyneet ulkoruokintaan, koska pesuista huolimatta peltotöissä ja kanalassa kulkemisen jälkeen haju oli ja pysyi..) hankin saman valmistajan Komodo Sport:t. Aktiivisessa käytössä asfaltilla ja maastossa nekin kestivät pari vuotta, ennen kuin olivat totaalisen puhki. Käytin tuolloin myös ahkerasti varvassandaaleja, suunnilleen yhden parin kesässä. 

VFF:en jälkeen ostin kokeeksi Vivobarefoot:n Evo II:t. Äärettömän rumasta ulkomuodostaan huolimatta nämä ovat olleet äärimmäisen kestävät, nyt taitavat olla viidettä kautta käytössä. Asiaan saattoi toki vaikuttaa se, että samana vuonna ostin myös Vivon Trail Freakit, koska Evojen pito maastossa ei ollut kovinkaan kummoinen. Evot ovat olleet muuten äärimäisen mukavat kengät, mutta tiedän että aikaisemmin niissä on ollut liimausten suhteen todella paljon laatuvaihtelua ja vaikka itse olenkin pyrkinyt käyttämään niitä vain maastossa, pohjan kuviointi on kulunut sileäksi todella nopeasti. 

Tämän jälkeen kenkäkokoelmaani ovat kotiutuneet VFF:n Speed XC:t (joiden luulin myyntikuvan perusteella olevan nahkaa), Feelmaxin Vaskot (jotka ansaitsevat maailman rumimpien kenkien tittelin) ja Merrelin Pace Glove:t jostain vuosikymmenen alkupuolelta (kirpputorilöytö 1,5 euron hintaan. Uudenmalliset Merrelin kengät eivät istu jalkoihini ollenkaan, nämä ovat melkein kuin sukat). Juoksukengiksi tilaamani Inov-8:n Roclite 286 GTX:t eivät ehkä ihan mene paljasjalkakengistä, mutta varvastuntumalla ovat kuitenkin polkujuoksukenkien sarjassa melko minimalistiset. Näistä pitänee kirjoittaa joskus myöhemminkin kunhan kilometrejä karttuu, mutta tuntuvat kyllä hyviltä käyttötarkoitukseensa. Ainoa kummallinen asia on kärjen pitkä ja kapea muotoilu, ovat siis lähes pari senttimetriä pidemmät kuin muut samankokoiset kenkäni, mutta ehkä tarkoituksena on ettei vahingossa tapahtunut kiveen tai juureen potkaisu tunnu varpaissa asti. Tilasin kengät syksyllä sportsshoes.com:lta, jonka toiminnassa ei ole moitittavaa, vaikka toimituksessa menikin lähes maksimiaika. 

Merkittömät varvastossut 

Inov-8 Roclite 286 - Vibram Fivefingers Speed CX - Feelmax Vasko

Merrel Pace Glove - Vivobarefoot Evo II - Vivobarefoot Trail Freak

Ajatus tähän kirjoitukseen juolahti mieleeni kun viikonloppuna tuli puheeksi korkokengät ja jouduin toteamaan, että nykyisin keräilen korkokenkien sijaan paljasjalkakenkiä. Harmikseni jouduin myös toteamaan, että viimeinenkin kuva saapaskokoelmastani on kadonnut jonnekin. Vaikka sinänsä olisikin turha hankkia taas uusia kenkäpareja, haluaisin hankkia ne oikeasti nahkaiset VFF:t ja joko Vivon tai Feelmaxin vaelluskäyttöön tarkoitetut kengät. Talveksi pitäisi myös löytää kohtapuoliin joku uusi ratkaisu, sen ilmaantumista odotellessa. Kaikki kengät ovat nimittäin olleet poistokorin pohjimmaisia tai käytettyjä, jotain iloa siitäkin että jalan koko on 35 - 36! 

23 / 157

Tämä postaus olisi varmasti ansainnut otsikoksi "Sekalaisia hajatelmia yhdestä sun toisestakin asiasta vol. II". Ensin täytyy todeta, että tuo ruukkukasvien kastelujärjestelmä toimii. Tai ainakin vesi katoaa pullosta nopeammin kuin vain haihtumalla. Noin viisi päivää näyttää kestävän tuo 0,33l vesimäärä kahdelle vaatimattomalle kasville. 

Jatkaakseni siideriaiheesta, unohdin edellisissä hajatelmissa mainita Olvin CID -siiderin, jota Facebook-syötteeni minulle lopputalvesta ahkerasti mainosti. Muistin vihdoin tiirailla sitä kaupan hyllyltä ja koin pientä pettymystä nähdessäni tuoteselosteen. Tosin, pohdiskelin myös kuinka paljon ulkomaisissa siidereissä jätetään kertomatta mahdollisia lisäaineita, esimerkiksi vettä ja hiilihappoa. Sokeri sentään mainitaan yleensä jos sitä on lisättynä. En myöskään tiedä, onko siiderin tekeminen pelkästä omenamehusta säädellyllä hiivakannalla niin hankalaa, että tarvitaan apuaineita, vai onko kyseessä ainoastaan pyrkimys tehdä jokainen tuotantoerä täsmälleen samalaiseksi, luontaista vaihtelua vältellen... Emmehän me kuluttajatkaan kuulemma halua kuin noin 65mm halkaisijalla olevia perunoita, muistaakseni. 

Ja jatkaakseni siideristä, löysin tuota Galipetteä yhdestä kaupasta, jossa sitä ei aiemmin ollut hyllyssä. Samalla huomasin myös, että opiskelijan kukkarolle sopivasti osa valikoimasta oli poistumassa ja joukossa oli Evergreenin kuivaa ja puolikuivaa luomusiideriä. Kyseiset laadut ovat ihan juotavia iltaa istuessa tahi saunassa, joten ostinpa jo juhannusta varten muutaman pullon varastoon, kun halvalla sai. Toivottavasti niille ei käy kuin vappuna, ja toivottavasti minulla on edes teoreettisia mahdollisuuksia ehtiä juomaan ne. 

Kun mainitsin, etten ikinä aio kirjoittaa yhtäkään siideriarvostelua kuten oikeat siideriarvostelijat ne kirjoittavat, saatan joutua syömään sanani joskus tulevaisuudessa. Päätin nimittäin aikoja sitten, etten ikinä tule hankkimaan minkäänlaista turhaa aktiivisuusranneketta tai älykelloa. Olen nyt kuitenkin käytetyn Suunto Ambit2 S HR:n epäileväinen omistaja. Olen sentään käynyt jo muutaman kerran juoksemassakin, etten aloittanut harrastusta  vain pelkillä välinehankinnoilla. Pääsin myös toteamaan, että erään kerran juoksuvaatetukseni kallein osa olivat alushousut, vaikka painelin polulla vaatteet päällä ja kengät jalassa. Haaveitakin on syntynyt, jospa sitä ensi kesänä osallistuisi NUTS Karhunkierrokselle tai Ylläs-Pallakselle, johonkin lyhyimpään sarjaan tietysti. Toisaalta, Pyhällä olisi kahden kuukauden päästä 10 km... 

22 / 153

Jos en käyttäisi otsikointina viikkonumero / päivänumeroa, tämän kirjoituksen otsikko olisi "Sekalaisia hajatelmia yhdestä sun toisestakin asiasta". Kukkaruukuistakin ajattelin hieman kertoa, tai ehkä pikemminkin ruukkukukista ja niiden hengissä pitämisestä kesän yli, kun säännöllisestä kastelusta ei ole mahdollista huolehtia. Havahduin päivää ennen edelliseen harjoitteluun lähtöä, että viherkasvini eivät välttämättä arvosta kuukauden kastelematonta jaksoa pahimpaan kevätpaahdeaikaan eteläikkunalla. En löytänyt mitään soveltuvaa kastelujärjestelmää nopealla haulla tämän kylän kaupoista ja lankaviritelmätkin tuntuivat hieman hasardeilta. Jätin siis kasvit oman onnensa nojaan ja kaikki olivat joten kuten selvinneet hengissä, vaikka kuivuus oli selkeästi vaivannut. 

Ennen seuraavaa harjoittelua ajattelin hankkia Blumatin kastelujärjestelmän, jonka olen asuintoverini huonekasveja hoidellessani todennut toimivaksi, mutta eihän siitäkään saa perinteistä versiota muuten kuin tilaamalla jostain verkkokaupasta. Täkäläiseltä Hankkijalta olisi löytynyt versio, jossa jokaiseen ruukkuun tulee oma vesipullonsa, mutta luvattu annostelu 0,2l vettä 24h aikana on ehkä hieman liikaa muutaman litran ruukuissa oleville ja kuivuutta kestäville kasveille. Yllättäen löysin tuon perusversion Stockmannilta ja vielä kohtuulliseen hintaankin, olisinpa älynnyt asian jo silloin kun viipyilin Helsingissä... 

Ostin sitten kokeeksi villalankaviritystä mukailevan kiinaihmeen, joka maksoi muutaman euron ja koostuu puuvillalangasta muoviputkien sisällä. Ohjeissa kehoitettiin laittaman putken toinen pää veden pinnan alle, mutta kokeilen nyt ainakin alkuun pitää vain langan päätä vedessä, sillä järkeilyni mukaan muuten aiheutuisi ehkä hieman turhan tehokas lappoilmiö. 

Kuva toimiikin aasinsiltana seuraavaan asiaan eli siideriin. Ostin kuvassa näkyvän Galipette-siiderin viimeisen kappaleen paikallisesta K-ryhmän marketista ja totesin sen olevan todella hyvää. Sen jälkeen kyseistä tuotetta ei ole enää näkynyt koko kylän kaupoissa. Hieman sama ongelma on toisen omasta mielestäni erittäin juotavan siiderin kanssa, nimittäin Vuokatin viinin omenasiiderin. Sitäkin taitaa saada lähinnä tuottajalta ja Kajaanin Prismasta. Hyrynsalmen S-marketin valikoimaankin se taisi joskus kuulua. Ei ole helppoa olla äärimmäisen harvoin alkoholia nauttiva ihminen, kun lempijuomien hankkiminenkin on tehty hyvin hankalaksi. 

Kevään aikana on tullut maisteltua myös muutaman muun tuottajan omenasiidereitä, kun maakuntamatkailua harrastaessa siihen on tullut mahdollisuus. Mitään tajuntaa räjäyttävää ei eteen ole tullut, uudestaan voisin ostaa Thatchers:n Hazea. Juomakelpoisia ovat olleet Westons Wyld Wood Organic Cider ja Maeloc Sidra Seca, mitäänsanomattomia Lidlin espanjalainen siideri 0,75l pullossa ja Balck Rat natural dry apple cider tölkissä. Mielenkiinnosta olen lueskellut joitakin blogikirjoituksia, jotka keskittyvät erinäisten siidereiden arviointiin ja pyhästi luvannut itselleni, etten ikinä tule sortumaan samaan. 

Otin kesälle kurssin sosiaali- ja terveysalan opiskelijoille suunnattuja green care -opintoja, sillä yksi aiheeseen liittyvä kurssi on sisällytetty omaankin opetussuunnitelmaani, tosin vaihtoehtoisena. Ajattelin että näin poikkitieteellisellä suhtautumisella asiaan voisi saada uutta näkökulmaa. En vain osaa sanoa, tuliko haukattua turhan suuri pala... Kuvassa on ensimmäisenä lähipäivänä tehty luontosuhdetta ja -unelmia kuvaava askarpaskartelu. Oli terapeuttista päästä leikkaamaan lehdistä kuvia ja liimaamaan niitä kartongille näin lapsuusajan jälkeenkin. Tapasin kerran ihmisen, jonka kanssa keskustelimme pitkään ja joka kehoitti minua liimaamaan kuvan unelmistani vaikka jääkaapin oveen. En tietenkään noudattanut neuvoa ennen kuin nyt, saa nähdä mitä elämä nyt tuo eteen, tuosta taulusta kun löytyy niin Mongolian paimentolaisia, Australian lammaspaimen, Berliinin kaupunkivihreyttä ja monta muutakin kuvaa... 

22 / 148

Toivottavasti Blogger pakkaa kuvia jotenkin, olin laiska ja latasin ne melkoisen raakoina.

Toukokuu on mennyt ohitse lähes huomaamatta. Osasyynä on saattanut olla se, että lähes kaksitoista tuntia päivässä seitsemänä päivänä viikossa on touhunnut jatkuvasti jotain. Kello on soinut seitsemältä aamulla ja illalla on kaatunut sänkyyn jo parhaimmillaan yhdeksän jälkeen. En ollut vilkaissut sähköpostiakaan ainakaan viikkoon. 

Pohjoinen kutsui jälleen muutaman pakollista läsnäoloa vaativat koulupäivän merkeissä. Kevät on täällä melkein yhtä pitkällä kuin etelämmässä, mikä on sikäli hassua että lähtiessäni lunta oli vielä puoleen sääreen. Loppuviikosta on kyllä pakko lähteä jonnekin metsään. Huomenna on jokin polkujuoksuun liittyvän kiertueen tapahtumapäivä täällä, jossa voisi piipahtaa. Tosin samaan aikaan taitaa olla kaupunkiviljelijöiden kylvötalkoot... 

Olisi pitänyt jaksaa kuvata vielä ahkerammin ja perehtyä vähän enemmän tuon rungon säätöihin, en kuitenkaan oikein ehtinyt kuvaamaan edellisellä D100:lla vaikka tykästyinkin jo silloin sen säätöihin. Kennolle on vaan jostain ilmestynyt roska, joka näkyy häiritsevästi kuvissa. Pitäisi selvittää onnistuuko rungon puhdistus tällä kylällä, sillä ilman Photoshoppia en viitsi alkaa poistamaan sitä jälkikäteen. Gimp ja minä emme vielä puhu yhteistä kieltä. 

19 / 133

Kovin talvisista kuvista siirrytäänkin sitten astetta kesäisempiin kuviin. Suomi on pitkä maa ja kevään etenemistä voi nopeuttaa huomattavasti siirtymällä muutamia satoja kilometrejä etelämmäs. Hellekelit ovat tainneet nopeuttaa luonnon heräämistä entisestään, huomasin eilen että mustikka kukkii jo tienvarsilla, tosin metsässä varvut ovat hädin tuskin vielä saaneet silmuja avattua. Käen kukuntakin on jo kuultu ja ensimmäiset korvasienet syöty.

Että voi Suomessa suunniteltu kenkä olla ruma. Hankin ensimmäiset Feelmaxit testiin kun halvalla sain, muuten en kyllä moisia supermantöppösiä kinttuihini kiskoisi...

Harjoittelu on pitänyt päivät kiireisenä ja eilen oli melkeinpä ensimmäinen päivä yli viikkoon, kun sain olla aamuisen ja iltaisen eläintenhoidon välissä jouten. Käytin ajan hyväksi ja pyöräilin parikymmentä kilometriä suuntaansa käymään kaupassa. Jäätelöäkin tuli ostettua. Harmi sinällään, että Suomessa valmistettuja ns. aitoja jäätelöitä (3 kaveria, Jymy, tms) ei löytynyt kuin puolen litran pakkauksissa. Ei tee enää mieli ostaa tavallista tötteröä, joka on valmistettu rasvattomasta maidosta, palmuöljystä ja hyydykeaineista... Vinkiksi voin kertoa, että kannattaa testata Jymyn vegaaninen minttusuklaa, peittoaa melkein kermajäätelönkin.

Toinenkin harjoittelupaikka tälle kesälle varmistui, suuntaan sinne juhannuksen jälkeen ja suoritan vaadittavat tunnit mahdollisimman nopeasti, koska tilallisilla on ylitarjontaa ilmaisista työntekijöistä. Toivottavasti marjojen pölytys onnistuu Koillismaalla ja sato valmistuu aikaisessa vaiheessa, niin loppukesän voikin viettää sitten marjamättäillä.

Kuinka selvitä hengissä 12 tuntia julkisissa kulkuvälineissä ilman mahdollisuutta pysähtyä ruokailemaan? Testissä kuvassa näkyvä tuote, jossa positiivista lisäaineiden kohtuullinen määrä, kotimaisuus ja kartongista valmistettu pakkaus. Maku jätti hieman toivomisen varmaa, curryjauhe ei oikein toimi tällaisessa lisää vain vesi -tuotteessa. 

18 / 121

Vanha merkitysaita Pallastunturin juurella.

Voihan sitä opiskelijavappua viettää opiskellenkin. Tosin opiskelu keskittyi tähän Pallastunturin juurella sijaitsevaan erotusaitaan ja rajoittui tämän kuvan nappaamiseen. En käynyt tutustumassa aitaan tarkemmin, lähinnä hankalista keliolosuhteista johtuen. Sadekuurot ja auringonpaiste olivat pehmentäneet hankea sen verran, että lumikengillä pääsi kulkeman enää kohdista, joista joku muu oli aiemmin talven aikana mennyt. Pallastunturin aitaa käytetään lähinnä vasojen merkintään ja porojen kokoamiseen siirtotilanteissa.  

Oli mielenkiintoista käydä katsomassa ihmisiä juhlimassa hiihtokeskusvappua, vaikka en pahemmin baarissa aikaani viettänytkään. Hauskaa oli silti, vaikka ainoa reissulle varaamani pullo alkoholia, Lidlin normandialainen siideri, lähti itsekseen kävelemään mökin terassilta. On tuokin, kun yrität kerrankin juoda alkoholia, niin joku muu juo ne puolestasi. Toivottavasti voro osasi arvostaa hinta-laatusuhteeltaan melko hyvää omenasiideriä. 

Luonto-opastusta lappilaisittain.

Kävin myös kiipeämässä elämäni ensimmäisen kerran tunturin laelle, jos mukaan ei lasketa että olen muutaman kerran piipahtanut Rukan huipulla, tosin kuluttamatta nousuun omia voimiani. Kyseessä oli Kätkätunturi, jonne kulki kohtuullisen hyvin lumikengillä kuljettava reitti vielä tähän aikaan, vaikka silloin tällöin askel upottikin polulla. Ilman lumikenkiä polulle lähteneet vastaantulijat olivat useamman kerran uponneet reisiään myöten hankeen. Pääsin myös testaamaan Tubbsien kantarautoja käytännössä ja yllättävän hyvin ne toimivat, vaikka epäilinkin että kenkäni ovat niille liian pientä mitoitusta. Lähes antiikkisen vaellussauvani sompa sanoi sopimuksensa irti jo Pallaksella, pitäisi vihdoin hankkia vaellussauvapari vaikken uskokaan että ne tulevat kestämään seuraavia viittäkymmentä vuotta, ainakaan jos ovat samalla käsimatkatavaroihin mahtuvat. Vanha sauvakin kaipaa vaan uudet nahkaosat, ensi talvena sekin on toivottavasti valmis kestämään vaikka seuraavallekin sukupolvelle. Pehmeästä hangesta ylös kammetessa sauvat vaan ovat melko kätevät. 

© M.S