6.2.22

5 / 37 ( 8.59 - 16.03 )

Aurinko tekee kohta jo täyttä työpäivää täälläkin. Chilit on laitettu kasvamaan. Elämään pitäisi muodostaa normaali päiväjärjestys? 


Sanoivat että elämässä pitää kokeilla kaikkea. Päädyin sitten kokeilemaan valtion leivissä olemista. Onneksi vain harjoitteluasteella. Mutta on sekin jotain uutta, verrattuna tuohon yllä olevan kuvan työpisteeseen, jossa ei siinäkään ollut valittamista. Ihan itse suunnittelin ja rakensin, ainakin muistaakseni. Täytyy toivoa että tästä jäisi käteen muutakin kuin rasitusvammoja. 

Outoa miten työasioista on vaikea kirjoittaa. Suunnittelin että saisin vihdoin ajateltua ulos sitä, mitä olisin oikeasti elämässäni halunnut tehdä, jos sellaista nyt voi ikinä tietääkään. Ehkä sen tiedostaminen, etteivät oma fysiikka ja psyyke tule ikinä riittämään noihin hommiin niin että niistä saisi elantoa itselleen, tekee asiasta vielä liian karvaan. 

Piti vielä mainitsemani että Ylen Areenassa on vielä muutaman viikon katsottavissa Pet Shop Boys:n livekeikka vuodelta 2018 Royal Opera Housesta. Satuin näkemään tämän osittain uudenvuodenaattoyönä ja vaikken kokoonpanoa ole sen suuremmin kuunnellutkaan, yllättävän moni kappale kuulosti hyvinkin tutulta. Esityksen visuaalinen ilme ainakin miellytti omaa silmää. Soi tälläkin hetkellä taustalla. https://areena.yle.fi/1-50470531

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti