Jos jotain ilon aihetta tähänkin synkkyyteen, niin yötaivaan sävyt ovat kohta palanneet. Tätäkin kirjoittaessa taivaalla on vielä hyvin himmeä turkoosi vivahde. Pohjoisessa asumisen hyviä puolia on kyllä valon värien runsaus.
Huomasin jonkin aikaa sitten eräässä pakallisessa sosiaalisen median ryhmässä sittemmin poistuneen kirjoituksen, jossa ihmeteltiin Itä-Eurooppalaisen maan rekisterikilvissä olevaa ajoneuvoa ja piha-alueilla liikkuneita ja postilaatikoita tarkkailleita ihmisiä. En olisi varmaan edes jättänyt ajatusta tarkempaan muistiin, ellei eilisiltana omallakin postilaatikollani olisi käynyt joku selvästi lukemassa nimikylttiä. Hienoa jos paikallinen mainostenjakeluyritys on palkannut töihin ihmisiä, jotka saavat tällaisen anarkistihipinkin näyttämään kiltiltä ja kuuliaiselta kansalaiselta.
Aihe joka on jo pitkään pyörinyt luonnoksena mielessä, sopii joltain osin tämän viikonlopun teemaan, etenkin jos asiaa tarkastellaan kristillisestä tulokulmasta kaikenlaisten negatiivisten tunteiden osalta ja unohdetaan kaikki kevääseen ja uuteen elämään liittyvä pakanallinen symboliikka. Vahvin tunne viime aikoina itselläni on ollut katumus, jos sitä voidaan ylipäätään tunteena käsitellä. Tiesin päätöksen tehdessäni, että tulen sitä jossain vaiheessa elämääni katumaan, mutten halunnut silloinkaan uskoa minkälaisessa maailmantilanteessa.
Asepalveluksen suorittaminen. Kävin itseni kanssa taistelua viimeisellä mahdollisella hetkellä iän puolesta ja päätin jättää hakematta. Koska minulle oli sanottu, etten saa mennä. Koska minulle oli sanottu, etten tulisi selviämään.
Olin teininä melko varma, että haluan rauhanturvaajaksi. Mistä lienen ominut moisia ajatusmalleja, mutta harkitsin vakavasti armeijan harmaisiin hakeutumista jo heti yleisen kutsuntaiän lähestyessä. Näin jälkeenpäin ajateltuna ehkä ihan hyvä etten kuitenkaan rynnännyt silloin soitellen sotaan, koska lopputuloksena minä ja kaikki oletettavat kannettavat varusteet olisimme olleet painoltamme lähes tasoissa. Ja hiusten leikkaaminen olisi ollut iso kynnys ylitettäväksi, myöhempinä vuosina ymmärtääkseni kyseiseen politiikkaan on tullut muutoksia.
Syyt miksi lopulta olisin halunnut hakeutua varusmiespalvelukseen? Itsekkäät. Olin ja olen edelleen kiinnostunut psykologiasta järjestelmän taustalla. Keinoista johtaa ihmisiä. Raskaamman kaluston ajo-oikeuksista. Aseiden käsittely olisi ollut pakollinen mutta hyödyllinen paha. Maanpuolustusvelvollisuus — Sen lauluja laulat kenen leipää syöt.
En omista aseita ilmakivääriä lukuun ottamatta, vaikka metsästäjäntutkinnon suorittaminen onkin käynyt mielessä. Metsästyksessäkin eniten kiinnostaa tosin ansapyynti ja jousimetsästys, etenkin jos siihen saisi yhdistettyä vielä lähietäisyydellä toimivan koiran käytön. Ainakaan tuon ilmakiväärin tähtäintä en ole saanut ikinä säädettyä niin, että voisin sitä kunnolla käyttää. Voihan olla että olen liian sokea siihenkin toimeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti