17.4.22

15 / 107 ( 5.27 - 21.08 )

Teepaitakelit ovat täällä! Ainakin kun aurinko paistaa ja jalat liikkuvat tarpeeksi nopeasti. Luntakin on alle puoli metriä! 

Ostin viime keväänä yhden tomaatintaimen ja kasvattelin sitä pihalla lähinnä kokeilumielessä. Sato ei päätä huimannut, mutta olosuhteetkaan eivät välttämättä olleet optimaaliset. Muutamia ihan hyvänmakuisia pienehköjä keltaisia tomaatteja kuitenkin, vaikka lajikelappuseen olikin kirjoitettu "iso keltainen". Otin muutamia siemeniä talteen ja huvikseni kokeilin niiden itämistä. Nyt minulla on sitten ainakin kuusi tomaatintainta, saa nähdä tekevätkö satoa pohjoisen paljaan taivaan alla. Chilit pääsivät enemmän ja vähemmän lopullisiin ruukkuihinsa, C. annuum 'Vectura orange' yrittää jo tuottaa satoakin, ensimmäiset podit muodostuivat 2,5 kuukauden kuluttua kylvöstä. 

Satuin joku ilta, todennäköisesti maanantaina, kuuntelemaan puolella korvalla jotakin YK:n kokouksista YouTube:n livelähetyksen kautta ja huomioni kiinnitti miellyttävällä englannin aksentilla esitetyt kommentit siitä, miten Venäjän ei pitäisi käyttää YK:ta väylänä valheidensa ja propagandansa levitykseen. Puheenvuoro tuli Albanian edustajalta Ferit Hoxha:lta. Laitoin nimen muistiin ja pyörittelin joku päivä hakukonetta. Vastaan tuli video kahdeksan vuoden takaa, jossa kyseinen herra puhuu prosessista Balkanin maiden liittämiseksi Euroopan Unioniin. Sinänsä mielenkiintoista saada edes hieman näkökulmaa toiseltakin puolen ilmaan piirrettyä rajaviivaa. Itselleni kun EU:n laajentumisesta ovat tulleet mieleen lähinnä katukuvaan ilmestyneet romanikerjäläiset, lisääntyneet omaisuusvarkaudet ja rakennusalan montun pohjalle ajettu palkkakehitys. Ehkä EU:n loistoa ei vain ole mahdollista nähdä täältä sisäpuolelta. Ehkä olen joutunut toisenlaisen totuuden uhriksi.

"(4.30) There is no other way, either we join the European Union or then we go back to what everybody fears, which is not war tensions but it's lagging behind in terms of reform, in terms of advancement, peace and prosperity. Europe has shown that it is the most important project in century. I would say European Union is the biggest, the brightest, the most fantastic and wonderful project Europe has ever had. If we look in the history, there are less bright moments and then this one, and it has insured three things. First of all it has united everyone in purpose and action. Second it has created an open area of free movement ideas and capitals and all these other basic principles of the European Union. But it has created and area of peace and prosperity. The more the European Union has enlarged, the prosper the people and the area has become."

Jotenkin päädyin edellisen jälkeen lukemaan artikkelin Neoliberalism – the ideology at the root of all our problems (George Monbiot, 15.4.2016)
"What the history of both Keynesianism and neoliberalism show is that it’s not enough to oppose a broken system. A coherent alternative has to be proposed. For Labour, the Democrats and the wider left, the central task should be to develop an economic Apollo programme, a conscious attempt to design a new system, tailored to the demands of the 21st century."

Jonka jälkeen eteen sattui The Role of Capitalism in the War in Ukraine (Richard D. Wolff, 13.4.2022)
"Perhaps the war in Ukraine can awaken an awareness of its capitalist roots and teach people to explore alternative systemic solutions. If so, this war and the resulting devastation from it could lead to an important turning point that eventually results in some positive outcomes in the future."

Ja lopulta oikeastaan vasta tänään edellä mainittuja linkkejä kootessani, mutta jotenkin omasta mielestäni sopivana päätöksenä tälle oudolle algoritmipolulle ilmestyi: Striving to Make Sense of the Ukraine War (Craig Murray, 4.4.2022). Suomi on mainittu. Artikkeli on pitkähkö mutta pohdiskelee mielestäni ihan osuvasti hyvän ja pahan eroja ja sitä, mikä on Naton rooli siinä välissä. 

Postauksen propagandapalkinnot menevät tällä kertaa Ukrainan kansalliskaartin (paremman suomennoksen puutteessa) viikinkihenkisen taruston mukaan nimetyn osaston mediatiimille ja sen tuottamalle jatkokertomukselle. Hurmaava kaksikko omalla tavallaan, operaattori ja hänen vähemmän näkyvä kameramiehensä siis. Videoissa ei ole mitään liian brutaalia nähtävää. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti