47 / 328

Kuva: KeksKlip CC BY-SA 2.0 

Julkaisen täällä erään koulutehtävän, joka ei kai ikinä palautunut ohjaajalle, kun ymmärsin tehtävänannon hieman liian perusteellisesti. Muutaman dian PowerPoint:kin olisi riittänyt, tein sen lisäksi summittaisen katsauksenkin aiheena öljypellava. 

Öljypellava

Öljypellava (Linum usitatissimum L.) on 30 – 60 cm korkea ruohokasvi. Siemenet valmistuvat kotahedelmissä, joita on kutsuttu sylkyiksi. Yhdessä siemenkodassa voi olla korkeintaan kymmenen siementä, useimmiten kuitenkin 6 – 8. Siemensato hehtaaria kohden on 500 – 1500 kg, riippuen kasvuolosuhteista ja viljelytekniikasta. Vuonna 2018 öljypellavaa viljeltiin Suomessa 950 hehtaarilla, parhaimpina vuosina viljelyala on ollut yli 2000 hehtaaria. Siemeniä joudutaankin tuomaan ulkomailta, lähinnä Euroopasta. Öljypellavalajikkeita on viljelty Suomessa 1900-luvun loppupuolelta lähtien.

Öljypellava menestyy Suomessa kasvuvyöhykkeillä I – II, vaikka myös Pohjanmaalla vyöhykkeellä III on saatu kohtuullisia satoja. Sen kasvuaika on noin 120 vuorokautta, jossa itämisestä kukinnan alkuun menee 45 – 60 päivää, kukintaan 15 – 25 päivää, kukinnan jälkeiseen vaiheeseen 20 – 25 päivää ja tuleentumiseen 30 – 40 päivää. Öljypellava kestää sirkkalehtivaiheessa muutamia pakkasasteita ja taimettumisen jälkeen jopa lähes kymmenen pakkasastetta. Se ei myöskään ole arka syksyn kylmyydelle, jos keli on kuiva.

Kasvupaikan on hyvä olla lämmin ja aurinkoinen, muttei poutiva. Otolliset tuuliolosuhteet auttavat kasvuston kuivumisessa tuleentumisen jälkeen. Parhaiten öljypellavalle sopivat hikevät hieta- ja savimaat, turvemailla öljypellava ei menesty. Se pärjää kohtuullisesti happamassakin maassa, kunhan pH ei laske alle 5,5: optimaalisin happamuus on pH 6,5. Liiallista typensaantia tulee välttää, sillä se voi aiheuttaa lakoontumista ja myöhäisemmässä kasvuvaiheessa sivu- ja jälkiversoja, sekä viivästyttää varsien kuihtumista. Suositeltava typpimäärä hehtaarille on 40 – 60 kg, hietamaille vähemmän ja savimaille enemmän. Fosforia ei tarvota välttämättä lainkaan, jos ravinnetase on välttävä tai hyvä, heikon taseen maille suositellaan korkeintaan 10 kg hehtaarille. Kaliumia öljypellava käyttää lähes yhtä paljon kuin typpeä, 30 – 50 kg / ha. Muita tärkeitä ravinteita ovat rikki ja sinkki. Karjanlantaa tai muita hitaasti typpeä luovuttavia ravinteita käytettäessä kannattaa maa kyntää ja lannoittaa jo syksyllä.

Sopiva viljelykierto on kolmesta neljään vuotta. Öljypellava on hyvä esikasvi viljoille, koska se parantaa maan vesitaloutta, vaikkei olekaan erityisen syväjuurinen. Viljasatojen on huomattu olevan suurempia lohkoilla, joilla on ollut esikasvina pellava. Pellavalle käyvät esikasveiksi kaikki muut, paitsi typpeä maahan sitovat palko- ja nurmipalkokasvit, sekä rypsi, rapsi, peruna ja sokerijuurikas yhteisten taudinaiheuttajasienisukujen takia. Suomalaisia öljypellavalajikkeita ovat Helmi ja Heljä, muita viljeltyjä lajikkeita mm. Laser ja Abacus.

Kylvö voidaan suorittaa melko kylmäänkin maahan, sillä öljypellava tarvitsee paljon kosteutta kasvun alkuvaiheessa. Siemenmäärä hehtaarille on 70 – 90 kg, taimitiheys 700 – 900 kpl neliöllä. Siementen itävyydessä saattaa olla suuriakin vaihteluita. Kylvösyvyys on 2 – 3 cm. Syksyllä kynnetyille lohkoille tasausäestys ennen kylvömuokkausta on hyvä tehdä etenkin herkästi kuivuvilla mailla. Jyräys heti kylvön kylvön jälkeen pidättää kosteuden maassa. Öljypellava voidaan kylvää myös aluskasvin kanssa, jolloin rikkakasvit pysyvät paremmin kurissa. Myös viljely seoskasvustona esimerkiksi rypsin kanssa on mahdollista, sillä niiden siemenet on helppo lajitella erilleen ja rypsikasvusto helpottaa pellavan puintia.

Öljypellavaa saattavat vaivata kasvitaudit, kuten harmaahome, pahkahome, taimipolte, versolaikku, härmä ja pellavaruoste; etenkin kosteina kesinä ja käytettäessä peittaamatonta siementä. Kasvituholaiset eivät yleensä vaikuta satoon merkittävästi. Rikkakasveja vastaan öljypellavan kilpailukyky on heikko, siksi se pitäisikin kylvää lohkolle, joka on vapaa kestorikkakasveista. Kemiallista torjuntaa voidaan suorittaa taimien ollessa 5-10 cm korkuisia. Luomuviljelyssä rikkakasveja voidaan torjua äestyksellä vielä pellavan taimien ollessa 15 cm korkuisia.

Puintiin käyvät viljanpuimurit, joiden terälaitteiden tulee olla hyvässä kunnossa, sillä öljypellavan varsi on sitkeä. Sänki on syytä jättää pitkäksi. Siemenet vaurioituvat herkästi, joten säätöjä kannattaa tarkistaa puinnin aikana. Kasvusto on puintikypsää, kun sylkyt ovat muuttuneet harmahtavan ruskeiksi, ne helisevät ja lehdet ovat tippuneet varsista. Puinti voidaan suorittaa jopa loka – marraskuussa kunhan kasvusto pysyy kuivana. Sato on kuivattava neljän tunnin sisällä puinnista. Kuivausilman lämpötila ei saa ylittää 65 °C. Tavoiteltava varastointikosteus on 8 %, 6,5 % kosteudessa öljyn puristaminen siemenistä vaikeutuu ja yli 10 % kosteudessa siementen laatu ei säily hyvänä. Elintarvikelaatuisen pellavansiemenen täytyy olla hehtolitrapainoltaan yli 65 kg, puhtauden 99 % ja öljypitoisuuden vähintään 40 %. Siemenistä puristetun öljyn lehtivihreäpitoisuuden pitää jäädä alle 1,0 milligrammaan kilossa öljyä.

Pellavansiemenet sisältävät luontaisesti syanogeenistä glykosidiä, linamariinia. Linamariini hajoaa ruoansulatuksessa, jolloin siitä vapautuu syaanivetyhappoa eli syanidia. Myrkyllisen syanidin vapautuminen on kuitenkin niin hidasta, että pitoisuudet elimistössä eivät kohoa vaaralliselle tasolle, ellei siemeniä syödä hyvin suuria kerta-annoksia. Myös kuumennus vähentää syaanivedyn muodostumista tai estää sen kokonaan paahdetuissa pellavatuotteissa. Pellava kerää herkästi myös maaperän raskasmetalleja, etenkin kadmiumia.

Pellavansiemeniä käytetään sekä ihmisravinnoksi, eläinten rehuksi, että teollisuudessa. Siemenistä puristettua öljyä käytetään esimerkiksi puunsuojatuotteissa, joista tunnetuin lienee pellavaöljystä, hartsista ja tärpätistä sekoitettu vernissa. Sekoittamalla siihen pigmenttejä saadaan pellavaöljymaalia. Öljyä voidaan käyttää myös öljyvärimaalauksessa. Puhdistettuna kylmäpuristettu pellavansiemenöljy käy myös elintarvikkeeksi. Puristuksessa syntynyt rouhe on erinomainen kuitulisä ruokavalioon, mutta suositeltavaa on käyttää sitä vain kaksi ruokalusikallista päivässä yllämainittujen haitta-aineiden takia. Liotetuista pellavansiemenistä tehty lima on hyväksi ruuansulatuksen häiriöissä sekä ihmisille, että eläimille.

Pellavansiemenen keskeiset terveysvaikutukset perustuvat sen sisältämään ravintokuituun,

rasvahappoihin ja lignaaneihin. Se sisältää melko paljon omega-3 -rasvahapon esiastetta alfalinoleenihappoa (ALA), jota ihmisen elimistö ei pysty itse tuottamaan ja jota on suositeltavaa saada ravinnosta enemmän kuin yleisempää linoleenihappoa, omega-6 -rasvahappoa. ALA vaikuttaa mm. sikiön kehitykseen, ihon, kynsien ja hiusten terveyteen, veren hyytymiseen, tulehdusreaktioiden hillitsemiseen sekä solukalvojen kimmoisuuteen. Omega-3-rasvahapoilla voi olla yhteyttä myös mielen hyvinvointiin.

Pellavasiemenen sisältämiä proteiineja ovat albumiini, globuliini, gluteliini ja prolamiini. Näillä saattaa olla positiivinen vaikutus sydän- ja verisuoniterveyteen niiden verenpainetta laskevien ominaisuuksien takia. Pellavansiemenrouhe sisältää keskimäärin 37 % ravintokuitua, josta suurin osa on liukenematonta. Liukenematonta kuitua on tärkeä saada ravinnosta, sillä se lisää ulosteen massaa, pehmentää sen rakennetta ja nopeuttaa läpikulkua ruoansulatuskanavassa. Siemenrouheen liukenevat kuidut saattavat vaikuttaa positiivisesti veren kolesterolipitoisuuteen sitomalla ravinnon rasvoja ja edesauttamalla niiden poistumista elimistöstä. Pellavansiemenrouhe sisältää lignaania keskimäärin 7 g kilossa. Lignaanit ovat kasviestrogeenejä, jotka muistuttavat ihmisen itsensä tuottamia estrogeenejä ja joilla on osoittautunut olevan hormonaalisia vaikutuksia. Tällä saattaa olla vaikutuksia etenkin naisten hormonaalista perää olevien syöpien, esimerkiksi rintasyövän, kehittymiseen tai paranemiseen.

Öljypellavan varsia ei hyödynnetä samaan tapaan kuin kuitupellavasta. Niiden käyttömahdollisuuksia on kuitenkin selvitetty vuosituhannen vaihteessa, jolloin on tutkittu varsista saadun kuidun käyttöä muun muassa kasvualustana kasvihuone- ja sieniviljelyssä, sekä eristemateriaalina rakennuksissa ja komposiittien raaka-aineena. Tällä hetkellä pellavaa käytetään muun muassa hirsirakentamisessa pellavariveenä ja erilaisina eristeinä sekä eläinten kuivikkeena. Näistä ensiksi mainittuja valmistaa suomalainen Isolina Oy, joka käyttää suomalaisen öljypellavan varresta saatavaa kuitua. Kuivikkeena on Suomessa saatavilla EURO-LIN® -merkin pellavapäistäreestä valmistettua kuiviketta, jonka valmistusmaasta ei kuitenkaan ole saatavilla tietoa. 

Lähteet:

Järvenää, Markku, Salo, Riitta (toim.). 2000. Pellavan monet mahdollisuudet. Maa- ja metsätalousministeriön rahoittamat pellavahankkeet 1995 – 2000. http://www.mtt.fi/asarja/pdf/asarja73.pdf viitattu 19.11.2018

Kasi, Marjo. 2018. Öljypellavan pitkät perinteet. FutureCrops – Uusia kasvilajeja tuotantoon, tietoa ja elämyksiä kysynnän ja liiketoiminnan tueksi. 23.3.2018 https://www.luke.fi/futurecrops/fi/elamammekasvit/kasvien-kuvauksia/oljypellavan-pitkat-perinteet/ viitattu 19.11.2018

Keskitalo, M. Hakala, K. Peltonen, S. Harmoinen, T. (toim.). 2017. Erikoiskasvien viljely.

Linnainmaa, Eeva. 10.8.2017. Maaseudun Tulevaisuus. Pellava on kaksijakoinen kasvi: "Parhaimmillaan öljypellavan puinti on helppoa ja mukavaa".

https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/maatalous/pellava-on-kaksijakoinen-kasvi-parhaimmillaan-%C3%B6ljypellavan-puinti-on-helppoa-ja-mukavaa-1.201116 viitattu 19.11.2018

Mavi. Viljat, öljykasvit, herneet ja härkäpapu lajikkeittain 2018. https://www.vyr.fi/document/1/735/3d6172b/tilast_cfa52da_VYR_viljat_ja_oljykasvit_lajikkeittain_2018.pdf viitattu 19.11.2018

Mensonen, Kaisa. 2009. Kirjallisuusselvitys öljypellavan ravitsemuksellisista ominaisuuksista. Elintarviketeollisuusliitto Ry.

http://www.hyvinvointiapellavasta.fi/tiedostot/kirjallisuusselvitys-lahdeluetteloineen-08-12-09-st.pdf viitattu 19.11.2018

Peltonen, Jari (toim.). Elintarviketeollisuusliitto ry, Öljypellavayhdistys. 2010. Öljypellavan viljelyopas. http://www.hyvinvointiapellavasta.fi/tiedostot/pellavaopas.pdf viitattu 19.11.2018

45 / 309

Venyttelin kirjoittamista, koska tiedossa oli reissu pohjoisemmaksi ja ajattelin vihdoin ulkoiluttaa oikeaakin kameraa. Ulkoilutukseksi se tosin jäikin, kymmenen asteen pakkanen ja vieno tunturituuli olivat akkujen mielestä syy ryhtyä talviunille. Tyytyminen oli taas puhelimen kameraan, siinä akku sentään useamman päivän pakkasesta riippumatta. Elän jo valmiiksi epätoivossa miten selviän, kun tuosta puhelimesta aika jättää ja joudun hankkimaan uuden, jossa ei akku enää kestäkään kolmea päivää käytössä. 

Kameraa tuli kanniskeltua yhdellä karpaloreissulla 

jonkin aikaa sitten. 

Kävin hätäisesti tunturi-Lapin puolella tutustumassa poron ruhon osien käsittelyyn ja jalostukseen. Oli ihan mukava päästä taas heiluttaman veistä, vaikka hieman hirvittikin että homma aloitettiin sisäfileen käsittelyllä. Onneksi se porolla ei käytännössä vaadi veistä lähes lainkaan. Paistien leikkuu tuli pääpiirteittäin tutuksi, mutta vaatisi useamman päivän että se alkaisi mennä rutiinilla. Kyljet alkoivat toisena päivänä sujua jo melko mallikkaasti. Ehkä pitää ensi syksyksi ostaa kokonainen vasa ja käydä opissa miten se paloitellaan. 

Samalla reissulla oli tietenkin hyvä käydä myös harrastamassa tuleen tuijotusta ja tuntureiden tutkiskelua, vaikka autiotupien käyttösääntöjä tulikin hieman venyteltyä kun jalkaisin liikkumista tuli vain muutamasta sadasta metristä muutamaan kilometriin. Ehkä synninpäästöksi voi lukea sen, että tupien käyttöaste lienee melko alhainen tällä hetkellä. Punaisenhiekan tuvalla tosin kaminassa vielä hehkuivat edellisen kävijän hiilet ja keskellä viikkoakin paikalle eksyi aamutuimaan muita ihmisiä. Kuulemma kesällä kävijämäärät saattavat olla satoja ihmisiä päivässä, enkä yhtään ihmettele sillä paikka on todella kaunis vaikkei tihkusateinen syvän syksyn aamu ehkä parhaita puolia tuonutkaan esille. 

Mustavaaran autiotupa

Mustavaaran autiotupa tai vanha porokämppä on vieraskirjankin mukaan vähemmän ruuhkainen, muttei lainkaan vähemmän viehättävä. Puron rannassa on täydellinen paikka riippumatolle, vaikka tällä reissulla tulikin vain testattua makuupussista askarrellun underquiltin käytettävyyttä. Muutamia parannuksia sille pitänee tehdä ja käydä suorittamassa koenukkuminen jossain kaupungin liepeillä. 

Viikonloppuna tuli käytyä kokeilemassa myös oman alan opiskelijoiden viikonloppukokoontumista. Jouduin jopa harmittelemaan, että lavatanssikurssin käyminen on aina jäänyt vain suunnitteluasteelle, sillä tuolla olisi ollut käyttöä tanssitaidolle. Enpä olisi uskonut, että parikymppiset opiskelijat vietävät lauantai-iltaa humpan ja foxin pyörteissä. 

Tämä on todennäköisesti riekko, vaikka tulikin vastaan puurajan yläpuolella. 

Pallaksella tosin on havaintoja myös kiirunoista.  

42 / 291

Blogin kirjoittaminen on edennyt yhtä hyvin kuin parin roikkumaan jääneen koulutehtävänkin tekeminen. Hups.  

En tiennyt että rupikonnaa tavataan näillä leveysasteilla, 

ennen kuin tämä ja muutama muu tuli lenkillä vastaan.

Paljon on kuitenkin tullut syksyn aikana myös tehtyä. Muutin uuteen asuntoon noin kahden metrin matkan ja nautin nyt ylellisyyksistä, kuten omasta kylpyhuoneesta ja täysin omassa käytössäni olevasta keittiöstä, jossa on uuni. Ensimmäistä kertaa sitten kotoa muuttamisen minulla on erillinen makuuhuone. Elämän pieniä iloja. 

Sivulaukut tuli hankittua joskus vuosia sitten Lidlistä ja pääsivät nyt ensimmäistä kertaa kunnolla käyttöön. Yllättävän käyttökelpoiset, vaikka vetoketjut eivät välttämättä vuosikymmeniä tule kestämään. 

Oli myös aikaa piipahtaa metsän puolella ja tehdä vihdoinkin vähän pidempi pyörälenkki, etenkin kun sain ykköspyörän huollatettua mieleiseeni kuntoon. Juuri sopivasti sen jälkeen kakkospyörästä tyhjeni eturengas, kun ajoin sen polulla olleeseen kuoppaan turhan vauhdikkaasti. Ehkä se jo onkin aika vaihtaa, sillä pyörä on hankittu käytettynä muistaakseni 2003 ja sisuskumikin taitaa olla vielä alkuperäinen. 

Louevaaran laella sijaitsee palovartiotorni ja autiotupa. Matkaa Rovaniemeltä kertyy ajokelpoisia reittejä noin 40 kilometriä, minkä jälkeen polkua vajaa kaksi kilometriä. Pyörä on mahdollista taluttaa autiotuvalle asti, mutta viisaampi jättää sen kääntöpaikalle ja kantaa varusteet vaikka kahdessa erässä, jos ja kun ei viitsi ottaa mukaan kantolaitetta, johon mahtuisi myös sivulaukkujen sisältö. Tupa oli yllättävän siisti ja polttopuutakin löytyi. Muutaman sadan metrin päässä on lampi, josta voi noutaa juomavettä tai etsiä ympäristöstä lähteitä, itse join lampivettä keittämisen jälkeen. Uimiseen lampi ei sovellu kovin hyvin, mutaa on polveen asti. Vieraskirjan perusteella tuvan käyttöaste on yllättävän hyvä ja jotkut kirjoittajat ovat käyttäneet sitä levähdyspaikkana pohjoisempaan Lappiin matkatessa. Omalle kohdalle toinen kävijä sattui vasta juuri lähtöä tehdessä, kun lintumetsällä ollut henkilö tuli mielenkiinnosta katsomaan, millainen tupa paikalla sijaitsee. Toinen ihminen tuli kohdattua edellisenä päivänä keskellä metsää, todennäköisyys asialle taisi yllättää molemmat. Suppilovahveroita on käyty vieraskirjan mukaan poimimassa edellisinäkin vuosina, joten ehkä tämän syksyn sato ei siis ole aivan poikkeuksellinen ilmiö näilläkään korkeuksilla. Itse yritin kyllä parhaani mukaan olla näkemättä sieniä, viimevuotisiakin on vielä jäljellä ja tälle syksylle jo 14 litraa kerättynä. 

Kartan ja kompassin kanssa toimimista tuli myös harjoiteltua, mikä selkeästi tuli tarpeeseen. Onneksi puhelinverkko- ja GPS-yhteydet kuuluvat alueella, oli kätevä tarkistaa summittainen sijainti paikannuksen perusteella siinä vaiheessa, kun valo alkoi käymään vähiin. 

Olen päässyt myös viettämään päivän poroerotuksessa ja seuraamaan aidalla teurastusta. Oli mielenkiintoista päästä seuraamaan toisenkin palkisen toimintatapoja ja kulttuuria. Keitettyä poron kieltäkin tuli maistettua. 

34 / 233

Teen tämän postauksen vain kertoakseni, että Human on katsottavissa Ylen Areenassa tällä kertaa vielä kymmenen päivän ajan. En tullut katsoneeksi silloin, kun se oli mahdollista ensimmäisen kerran, mutta nyt käytin kahtena iltana aikaa sen katsomiseen. Toivottavasti se on yksi niistä asioista, mitä ihmiskunnasta tulee jäämään jäljelle. 

https://areena.yle.fi/1-3393977

29 / 198

Kesä näillä rantalaitumilla on nyt nähty.

Kesän toinen harjoittelu on huhkittu kasaan tasan kolmessa viikossa. Voisipa koulullakin suorittaa 5 opintopistettä samassa ajassa. Aloin jo melkein vakavissani miettiä, pitäisikö koulun ohelle hakea osa-aikatöitä 30 tunniksi viikossa, kun kaupungin ainoassa mielenkiintoisessa ravintolassa on paikka auki. Vanha suola janottaa. Viimeksi kun kokeilin vastaavaa, tuloksena oli kohtuullisen paha burnout...

Kuljetin juoksukamppeita matkassa mukana, mutten yhtenäkään iltana ehtinyt juoksemaan. Pyöräilemässä tuli sentään käytyä muutama pidempi lenkki, ja käytännössä päivät olivat jatkuvaa liikkeelläoloa tai fyysistä ponnistelua. Kuudenkymmenen uuhen sorkkien leikkuu laitumella yli hellerajan ylittävissä lämpötiloissa käy todennäköisesti ihan kohtuullisesta kuntoilusta. Mustelmatkin alkavat vihdoin puolentoista viikon jälkeen haalistua.

Ehdin myös auton rattiin, tietysti toki yksityisillä ja suljetuilla alueilla. Tuli testattua sekä bensa- että dieselmoottori, mutta peräkärryn peruuttamisesta kulmaan kieltäydyin. Oli jo tarpeeksi hankalaa peruuttaa traktorin peräkärryä keväällä. En tosin edelleenkään kehtaa näillä ajotaidoilla lähteä edes autokoulun autolla liikenteen sekaan sekoilemaan. 

Tosin, erään keskustelun aikana mieleeni juolahti, että armeijassaoloaikanahan saattaisi saada suoritettua C- tai D-ajokortin. Siihen vain tarvitsisi ensin sen B:n, ja kohta alkavat vuodet olla todella vähissä. 

Seuraavaksi kiskot vievät etelään. Kuvassa myös näkyy puhelimeni kamerassa yhä useammin ilmenevä virhe. Mistä saan uuden puhelimen jonka akku kestää kolme päivää ja 30 astetta pakkasta, sitten kun tuosta aika lopullisesti jättää? Hieman vähemmän peruna kamera olisi tietenkin "ihan kiva".

Opin näiden kolmen viikon aikana jopa yhden sanan ranskaa: ortie - nokkonen. Muistuttaa jossain määrin suomen sanaa yrtti. 

27 / 186

Toinen harjoittelu on pitänyt niin kiireisenä, ettei kirjoittamiselle ole jäänyt pahemmin aikaa. Tänään työpäivä oli kuitenkin vain kello kahdeksasta kello kahteen, eikä kahdeksasta kahdeksaan, joten oli hyvä hetki lähteä tutkimaan ympäristöä polkupyörällä. Kahdenkymmenen kilometrin lenkki sujui kyseenalaisella konkelilla kivuttomasti. Oli mielenkiintoista havainnoida, miten rehevää seutua tämä onkaan, vaikka napapiirille on linnuntietä vain kuutisenkymmentä kilometriä, verrattuna itärajan läheisyyteen samoilla leveyspiireillä. Tälläkin hetkellä näen siis Ruotsiin, kun katson ikkunasta. Toki meri ja sen pintatasokin on täällä huomattavasti lähempänä. Yleinen ilmapiirikin on ainakin omalta näkökannaltakin huomattavasti lähempänä Pohjanmaata, vaikka virallisesti Lapin puolella ollaankin.

Hylättyjen rakennusten bongaajalle nämä seudut ovat melkoinen aarreaitta. Tuntuu että joka viides talo on ollut asumaton jo vuosia, vaikka paljon näyttää olevan myös uusia omakotitaloja puolen hehtaarin hoidetulla pihanurmikolla varustettuina. Melko tiheään on myös 80- ja 90-luvuilla rakennettuja tyhjiä parinkymmenen lehmän navettarakennuksia. Suurimmilta peltoaukeilta näytetään tekevän rehua muutamaan nykyaikaiseen suurpihattoon, pienemmät alat ovat alkaneet puskittua Täällä maaseudun muutoksen havaitsee paremmin kuin harvaanasutussa idässä.

Kuvasta ei ehkä heti arvaisi, että ollaan lapissa jokitörmällä?

Harjoittelu on muuten sujunut mukavasti, olen päässyt olemaan mukana muun muassa lampaan kotiteurastuksessa ja joutunut ajamaan traktorilla myös valtatiellä. Pellonkin olen onnistunut äestämään kelvollisesti, huomenna edessä saattaa olla pyöröpaalien käärintää. Aikaisempi traktorinajokokemukseni rajoittuu siis muutamaan kokeilukertaan, joten melko uskaliaasti minut pistettiin lyhyen kertauksen jälkeen ajelemaan äkeen kanssa kymmenen kilometrin päähän pellolle. En siis ole pahemmin ajellut liikenteessä, kun en ole vielä tullut hankkineeksi B-ajo-oikeutta. Kukaan ei kuollut ja materiavahingoiltakin vältyttiin.

Hilla on tupella ja ensimmäiset jo raakileella törelikössäkin. Kohta se taas alkaa, hillahulluus..

25 / 169

Yötön yö alkoi jo pari viikkoa sitten ja vihdoin eilen kävin katsomassa keskiyön aurinkoa tuolta vaaran laelta. Kännykkälaatuinen kuva paljastaa, että ollaan laskettelurinteen huipulla, en viitsinyt ottaa järjestelmäkameraa mukaan sillä taitoin matkaa juoksemalla. Kartasta summittaisesti laskettuna lenkille tuli mittaa viitisen kilometriä, joka sujui melkein kokonaan juosten, muutaman tiukimman ylämäen jouduin kävelemään. En muista ikinä juosseeni näin pitkää matkaa lähes yhteen menoon. Seuraava tavoite voisi olla ottaa käyttöön tuo aiemmin mainitsemani urheilukello, kunhan saisin ensin perehdyttyä sen sielunelämään: suomenkielinen käyttöohjekin kun on vaatimattomat 132 sivua pitkä. 

Olen nyt myös kaikella todennäköisyydellä kelpoinen yrttineuvoja, eli saan pitää villiyrtteihin liittyviä koulutuksia ja myöntää kauppayrttipoimijoiden kelpoisuuksia. Yrtteihin liittyen teimme erään ryhmäläiseni kanssa tehtävää, jossa tarvittiin jotain teräasetta kasvien varsien katkaisuun. Olin varannut puukkoni matkaan ja annoin sen ryhmäläiselleni, johon tämä totesi että "sinulla on jo vasanmerkitykseen puukko valmiina". Kuulemma poromiehillä tuo tuplapuukko on yleensä sitä varten, että pienempi puukko pidetään mahdollisimman terävänä, jotta sillä saadaan leikattua merkit vasojen korviin ja isompi puukko on sitten muuta käyttöä varten. Nettiselailun perusteella tuplapuukkoja myydään myös nylky- ja vuolupuukoiksi. Triplapuukko lieneekö sitten vain pohjanmaalaista koreilua...

Tuplapuukko on minulle päätynyt erään sukulaiseni jäämistöstä, se on kulkenut ja kuljettanut muistoja mukanani jo vuosia. Punamustassa tupessa olevan puukon sain muutama vuosi sitten lahjaksi sukulaismieheltä joka on hurahtanut puukkojen tekemiseen, se on saanut vielä odotella käyttöönottoa ja varmaan jääkin "paremmaksi puukoksi" kunnes vanhoista aika jättää. Toivottavasti joskus tulee tilaisuus käyttää puukkoa asusteena, siihen tuo kainuulaishenkinen kapine on enemmän kuin kohdillaan. 

Koska olen molemmat puukkoni saanut, olen jotensakin oudolla mielellä seuraillut ihmisten netissä käymiä keskusteluita puukkojen ominaisuuksista ja paremmuuksista. Nyt kun retkeily ja vaeltaminen ovat nousseet trendikkäiksi lajeiksi, on puukostakin tullut kaupallinen esine. Käyttöön tarkoitettu työkaluhan se sinällään on, mutta jotenkin en osaa kuvitella ainakaan itseäni ostamassa käsintehtyä puukkoa kaupasta. Teollisesti tehtyjä muovikahvaisia puukkoja kylläkin, ne menevät ehkä samaan kategoriaan retkisahan tai kalasaksien kanssa. Ensimmäinen kymmenkesäisenä saamani puukko oli Biltemasta ja toimittaa hätävaran virkaa eräensiapupakkauksessa. 

Toinen trendikkääksi noussut esine, jonka ostamista jotkut pitävät vääränä tekona, on kuksa. Olisi mielenkiintoista selvittää, mistä asti ajatusmalli on peräisin: onko kuksan hankkimiseen liittynyt joskus traditioita vai onko tapa nuorempaa alkuperää. Hyvin arkisesta käyttöesineestähän loppujen lopuksi on kyse. Oman kuksani olen saanut muistoksi ala-asteen päättäneestä leirikoulusta ja se on toimittanut virkaansa kelvollisesti, vaikka onkin vain koivupuuta pahkan sijasta. Ripustuslenkki on isänisän vanhan saappaan varresta leikattu. 

Myös ylläolevassa kuvassa oleva, mahdollisesti historiallisesti mielenkiintoinen esine löysi tiensä haltuuni viime viikolla. Kyseinen kappale on lasia ja löytyi tontilta keskeltä kaupunkia, jossa pidetään yhteisöllistä viljelypalstaa. Kyselin eräällä Facebook-palstalla miten kappale on voinut muotoutua, aiheuttaako pelkkä maamassan joukossa oleminen tuollaisen olemuksen vai voiko kappale olla (osa) sulanutta lasia? Muutama ihminen oli sitä mieltä että kappale on sulanutta lasia, yksi ehdotti että kyseessä on lasitehtaalta peräisin olevaa kuonaa. Oma arvaukseni alkuun oli, että sulaminen olisi voinut tapahtua jo sotien aikaan, kun kaupunki on poltettu maan tasalle. Mikä lienee sitten oikea totuus, se tuskin koskaan selviää. Möykky saa jatkaa oloaan suitsuketelineenä, siinä se tuntuu toimivan erinomaisesti.