"Sairasta, vahingoittunutta tai muutoin avuttomassa tilassa olevaa luonnonvaraista eläintä on autettava. Jos eläin on sellaisessa tilassa, että sen hengissä pitäminen olisi ilmeisen julmaa sitä kohtaan, eläin on lopetettava tai on huolehdittava siitä, että se lopetetaan." Laki eläinten hyvinvoinnista (693/2023) 2 luku 7 §.
"Mitä on ilmeinen julmuus? Se ei ole mikään konstantti suuruus. Se on erilainen eri aikoina ja eri kansoissa. Sen sisällys on yleisessä siveellisessä tajunnassa." (1907)
Tällaisia ajatuksia sitä joutuu pohtimaan, kun pohjoisen teitä pitkin ajellessa huomaa keskellä vastaantulevien kaistaa pienen höyhenmytyn. Lähemmässä tarkastelussa mytty paljastuu kovin eläväksi, mutta selvästi loukkaantuneeksi käpytikaksi. Nopealla tarkastelulla näkyviä ulkoisia vammoja ei ole ja siivet vaikuttavat toimivan symmetrisesti, mutta linnulla on selkeästi neurologisia ongelmia, joista huomattavimpana pään pitämien voimakkaasti taittuneena toiselle hartialle. Pikainen päätös ettei lopetusta tarvitse suorittaa juuri siinä hetkessä ja lintu auton jalkatilaan. Matkan varrelle osuneesta liikkeestä löytyi pahvilaatikko loppumatkaksi.
Olin kotona kunnallisen eläinlääkärin virka-ajan ulkopuolella, joten tein päätöksen seurata linnun vointia yön yli. Sijoitin sen kylpyhuoneeseen eläintenkuljetuslaatikkoon, jossa tarjolla vettä ja ruokaa. Pidin erittäin todennäköisenä, ettei se selviä yön yli.
Tähän väliin totean, etten kehota ketään toiminaan tässä kirjoituksessa kuvatulla tavalla. Laki eläinten hyvinvoinnista jatkuu: "Kunnan on huolehdittava järjestämälleen eläinlääkärin vastaanotolle tuotujen sairaiden tai vahingoittuneiden luonnonvaraisten eläinten lopettamisesta.". Eläin ei kärsi lopetuksesta, mutta se voi kärsiä lopettamatta jättämisestä. En ole missään nimessä ammattimainen eläintenhoitaja ja vielä vähemmän luonnonvaraisten eläinten suhteen. Loukkaantuneen eläimen hoitoon ottamisessa on suuri vastuu sen hyvinvoinnista, ja paras vaihtoehto tällaisessa tilanteessa on mahdollisimman nopeasti ottaa yhteyttä paikalliseen asiantuntijaan tai kunnalliseen eläinlääkäriin.
Seuraavana aamuna totesin, että tikka on edelleen hengissä eikä sen voinnissa ollut havaittavissa huomattavaa käännettä huonompaan edellisiltaan verrattuna, mutta kunto oli edelleen kuviteltuun normaaliin verrattuna erittäin huono. Se ei ollut illan ja yön aikana syönyt tarjolla olleita eläviä jauhomatoja. Tein itsenäisesti päätöksen kokeilla ruokkimista avustetusti. Hienonsin n. 10 jauhomatoa mahdollisimman tasaiseksi pastaksi, lisäsin muutaman millilitran hunajaa ja vettä sen verran, että seoksen sai tulemaan läpi ruiskun kärjestä. Tikka selkäpuolelta otteeseen toisella kädellä ja ruiskulla tipoittain seosta nokan kärjen sivulle. Suurin osa varmasti lenteli ympäriinsä tikan rimpuillessa vastaan, mutta kielen liikkeistä päättelin osan päätyneen tarkoitettuun paikkaan. Kokeilin samaa toimenpidettä uudestaan parin tunnin kuluttua ja tikka ryhtyi melkein heti nokkimaan ruiskun kärjestä tulevaa seosta. Kolmannella kerralla päästin sen otteesta irti ja ruokinta sujui tämän jälkeen hyvinkin vapaaehtoisesti.
Yritin tässä vaiheessa löytää asiantuntijaa arvioimaan, onko linnun tilanne sellainen että lopetus katsotaan ehdottomasti parhaaksi vaihtoehdoksi. Sain lopulta yhteyden kunnalliseen eläinlääkäriin, joka vastasi minulle, etteivät he suorita luonnoneläimille muuta kuin lopetuksia. Myöhemmin kuulin toiselta asiantuntijataholta, että myös tutkimuksia kunnon arvioimiseksi suoritetaan. Päätin tässä vaiheessa odottaa ja kysyä vielä kolmannen tahon arviota, mutta jos linnun vointi olisi selkeästi lähtenyt huonompaan suuntaan, olin valmistautunut viemään sen mahdollisimman nopeasti eläinlääkäriin.
48 tuntia löytöhetkestä
Tikka oli siis löytöpaikkansa perusteella oletetusti törmännyt autoon, tai tullut ilmavirran paiskaamaksi. Myöhemmässä tarkastelussa ilmeni, että osa sen pyrstön höyhenistä puuttui ja pyrstösulkia oli kasvamassa takaisin. Tällä lienee ollut vaikutusta tapahtumien kulkuun. Edellä jo mainitun pään asennon lisäksi linnun silmät nykivät ajoittain, se ei kyennyt lainkaan lentämään ja liikkuminen oli välillä täysin holtitonta mutta kaavamaista. Pariin kertaan seisoin ovella, puhelin kädessä katsellen tikkaa, joka pyöri pitkin kylpyhuoneen lattiaa kuin päätön kana. Vaikka neurologiset oireet olivat alkuun välillä rajuja, ne eivät missään vaiheessa muuttuneet kuin parempaan suuntaan. Se söi heti alusta alkaen hyvällä ruokahalulla. Ensimmäisen päivän aikana havainnoin, että päätön lentäminen alkoi reilun parin tunnin kuluttua edellisestä ruokinnasta, niinpä hyönteistahnaa tuupattiin nokkaan 7 kertaa vuorokaudessa.
Tai ainakin kuvainnollisesti, sillä olen edelleen hämmästynyt, miten niin pienellä linnulla voi olla niin suuri ruokahalu. Käytin kaksi ensimmäistä vuorokautta ruokkimiseen 10ml muoviruiskua, jonka päädystä leikkasin puolet pois, jolloin tikka sai nokkansa kärjen mahtumaan ruiskun sisälle. Kolmantena päivänä siirryin pelkkään ruokinta-astiaan. Vettä oli jatkuvasti tarjolla jälkiruokakulhossa ja näin tikan juomassa omatoimisesti. Samoin kulhossa tarjolla oli seesamin-, auringonkukan-, hampun-, ja pinjansiemeniä sekä murskattua maapähkinää. Käyttämällä ruiskua ruokinnassa ensimmäiset päivät yritin houkutella tikkaa pitämään päänsä neutraalissa asennossa. Sijoitin tahnaa myös tilassa olleiden puunkappaleiden päälle tarjotakseni mahdollisuuden pystympään syömisasentoon. Tikka siis kykeni pitämään niskan ja pään suorassakin asennossa ja nukkumaan pää taitettuna vastakkaiselle siivelle, mutta suurimman osan ajasta se oli kiertyneenä. Tämäkin tilanne parani viikon aikana.
Päädyin hyönteisravintoon lähinnä siksi, että tuolla hetkellä minulla oli valmiiksi kotona suurehko määrä eläviä jauhomatoja ja kenttäsirkkoja, joita käytetään muidenkinlajisten hyönteissyöjien ravinnon pohjana. Tässä vaiheessa olin saanut kolmannelta asiantuntijalta varmistuksen, että lopetus ei ole eläinsuojelullisista syistä välttämätöntä, ja käyttämäni ravinto on riittävää, vaikka yleisesti käytetäänkin muunlaisia eläinproteiineja. Tahnamuotoisuus oli käytännön sanelemaa, sillä halusin varmistaa, etteivät sirkat pääse leviämään vapaasti asuntoon. Tikan oli helpointa syödä alle 1,5cm mittaisia tai juuri kuorensa luoneita jauhomatoja, näitä oli tarjolla lähes jatkuvasti joko ruokinta-astiassa tai siemenkulhossa. Sekoitin hyönteisten lisäksi tahnaan myös vaihdellen mustikoita, vadelmia, punaherukoita ja hilloja nesteeksi ja vitamiineiksi, sekä yllämainittuja siemeniä jauhettuna enenevissä määrin viikon kuluessa. Marjoja oli tarjolla myös kokonaisina. Päättelin ainakin mustikoiden kuuluneen tikan ruokavalioon, sillä heti löydön jälkeen sen uloste oli sinertäväksi värjäytynyttä. Ensimmäisinä päivänä lisäsin ruokaan myös muutaman kerran matelijoille tarkoitettua vitamiini-kalkkivalmistetta, koska sitä sattui kaapissa olemaan, ja arvelin että siitä tuskin olisi suurempaa haittaa kuin mahdollista hyötyä.
Syöttömäärä lisääntyi ensimmäisen päivän 3-4 millilitrasta reiluun kymmeneen per ruokintakerta, tällöin edellistä tahnaerää oli vielä vähäisesti astiassa jäljellä edelliseltä kerralta. Myös ruokintojen väli piteni parista tunnista useampaan, muttei kuitenkaan yhteen kertaan vuorokaudessa, mikä ilmeisesti on hoidossa olevilla linnuilla yleisempää. 48 ensimmäisen tunnin aikana tikka käytännössä aina nukahti ruoka suussa. En tiedä voidaanko tässä tapauksessa puhua nukahtamisesta ja unesta, vai olisiko kuvaavampaa käyttää tajuttomuuden tilaa. Sellaisessa tikka vietti suurimman osan ensimmäisistä päivistä. Välillä syötiin, välillä kakattiin, välillä räpiköitiin, välillä koputeltiin, mutta isoin osa ajasta vietettiin paikoillaan silmät kiinni joko pää siivelle kääntyneenä tai nokan kärki lattiaa vasten. Aktiivisuus alkoi lisääntyä 72 tunnin jälkeen, ja höyhenpuvun sukiminen alkoi korvata tiedottomana vietettyä aikaa. Samalla myös tietoisuus ihmisen läsnäolosta ja pyrkimykset vältellä kontaktia selkeästi lisääntyivät.
96 tuntia löytöhetkestä
Tikalle oli siis rajattuna kylpyhuoneestani vajaan kahden neliön suuruinen alue. Pyrin pitämään käynnit huoneessa ainoastaan ruokintatilanteissa, mutta jouduin tuuletuksen takia pitämään ovea jonkin verran auki. Seurailin vointia siis ovenraosta ja kuulemieni äänien perusteella. Ensimmäisen symmetrisen venyttelyn, jossa siivet ovat levitettyinä, pää alaviistoon ja pyrstö yläviistoon, näin 96h tuntia löytöhetkestä ja ensimmäiset siivin avustetut hypähdykset, jotka päätyivät symmetrisesti jaloilleen, tästä noin vuorokautta myöhemmin. Kuudennella vuorokaudella tikka kuljetettiin luvalliseen lintueläinten hoitolaan ulkona sijaitsevaan häkkiin.
Tämä oli kertomus omista toimintatavoistani tilanteessa, johon kuka tahansa saattaa joutua, ellei ajattele "luonnon hoitavan". En voi suositella näiden käyttöä vastaavassa tilanteessa kenellekään, koska en ole lintujen tai villieläinten suhteen missään nimessä kokenut. Toki tuotantoeläiminä linnut ovat tulleet joissain määrin tutuiksi, kuten myös joidenkin toisten lajien neurologiset ongelmat, mikä ehkä helpotti toimintaa tilanteessa, jossa asiantuntevaa hoitotahoa ei välittömästi löytynyt, eikä tikka välttämättä olisi kestänyt pitkää siirtomatkaa. Suosittelen vastaavaan tilanteeseen joutuville välitöntä yhteydenottoa lähimpään villieläimiä hoitavaan tahoon, esimerkiksi SEY:llä on kattava, mutta osin vanhentunut yhteystietolista. Toinen vaihtoehto on lähimmän BirdLife:n jäsenyhdistyksen selvittäminen, näillä saattaa olla sivuilla mainittuna alueen lintuja hoitavan tahon yhteystiedot.
Luonnonvaraisten eläinten hoito : Opas toimintaperiaatteisiin on Maa- ja metsätalousministeriön julkaisema ohjeistus lähinnä virallisille hoitotahoille, mutta sieltä on tarvittaessa hyvä tarkastaa käytänteitä myös omaan toimintaansa.
Kirjoitin tämän lähinnä muistiin itselleni. Toiminnan eettisyydestä on varmasti yhtä monta mielipidettä kuin mielipiteen esittäjääkin. Joku olisi voinut vain ajaa ohi. Joku olisi voinut tehdä pienen siirtymän ajolinjassa, ja tähdätä linnun renkaan alle. Joku voisi kommentoida, että täysin turhaa, kun kyseessä on hyvin yleinen laji. Joku voisi sanoa että linnun kärsimystä vain pitkitetään, koska emme voi tietää miten se itse tilanteensa kokee. Kannattaako hoitoon käyttää aika, koska todennäköisesti lintu tulee kuitenkin olemaan lajitovereitaan jossain määrin heikompi yksilö? Tämän aihepiirin kysymyksiä tuli viikon aikana pyöriteltyä mielessä.
En kuitenkaan voi olla muistelematta ensimmäisen päivän viimeistä syöttökertaa, kun tikka ruiskun tyhjennyttyä laittoi päänsä siiven alle sylissäni. Kymmenen minuutin kuluttua se havahtui, kakkasi poikasmaisesti housuilleni, katsoi silmiini hetken pää kallellaan, hypähteli polveni päälle, pörhisti höyhenet ja laittoi pään toisen siiven alle. Vartin kuluttua nostin sen yöpuulle.
