49 / 341

Suomi 100 -juhlinta on saavuttanut kliimaksinsa. Itse vietin illan työstäen opintopäiväkirjaa. Olkoon tämä osanottoni aiheelle, koska kyllähän tuota nuorten miesten laulua enemmän kuin mielellään kuulee. 

Osan illasta tosin uhrasin pääkaupungin tapahtumille seuraamalla Yle Kioskin Facebook-sivujen kautta tapahtunutta, Jaakko Keson luotsaamaa livelähetystä Pohjoismaisen vastarintaliikkeen, vastamielenosoittajien ja 612-kulkueen tapahtumista. Sinällään hienoa että tällaisellekin journalismille annetaan sijaa ja muualtakin suomesta saattaa seurata, kuinka maa Helsingissä makaa ilman vaaraa joutua pidätetyksi. On ollut mielenkiintoista seurata, miten median nimitykset näille kolmelle tapahtumalle ovat vaihdelleet kuluneen viikon aikana. Surullisinta kuitenkin on, että median mässäily keskittyy linnan pukujuhlien lisäksi siihen, miten kansan äärilaitojen esitellään huutelevan toisiaan vastaan. Mihin jäi yläluokan kritisointi? 

Nämä ajat ovat taas oivallisia pohtimiseen, miten koen itseni juurettomaksi Suomessakin. Minulla ei ole fyysistä rakennusta, jota kutsua kodiksi. Ei kaupunkia, jota kutsua kotikaupungiksi. Ei kieltä, joka yhdistäisi minut johonkin henkiseen paikkaan. Ei kotiseudun kansallispukua, johon pukeutua. Ei perinteitä, joita noudattaa ja välittää jälkipolville. Ei suvun muodostamaa turvaverkkoa. 

Minulla on vain itseni. Niinhän tämä yhteiskunta tänä päivänä haluaa. 

Tämän kylän Barad-Dûr

48 / 335

Saatoin taannoin uhata että kirjoitan tänne talteen myös reseptejä. Tässä siis ensimmäinen, jonka kokeilu on ollut suunnitteluasteella jo parin kuukauden ajan. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, raaka-aineita on ollut jääkaapissa myös suunnilleen yhtä pitkään, mutta niistä on aina syntynyt jotain muuta. Tätä kirjoittaessani koetan muistaa muistuttaa itseäni hakemaan kattilan pois tuolta oven pielestä hangesta.

Poron pikkuluita
Sipulia, ruskistettuna
Puolukkaa
Katajanmarjaa
Kuivattua suppilovahveroa
Naurista ja juuriselleriä, kevyesti paahdettuna
Karkeaa suolaa
Porkkanaa
Puikulaperunaa

Keittoaika n. 2,5h kokonaisuudessaan.

Ostin varmaan kuukausi sitten lähikaupasta puikuloita enkä kiinnittänyt huomiota, oliko niissä tarkempaa alkuperää. Yllätyin hieman niitä pestessäni, sillä kuoret olivat osittain punakirjavia. Maku oli hyvä, muttei yllä suvun mailla kasvaneiden perunoiden tasolle. Tai tiedä mille lie tämän syksyn sato maistunut.

Seuraavalla kerralla pitää kokeilla paahtaa luut, sen sijaan että heittelee ne suoraan pakastimesta kattilaan. Tiedä sitten olisiko väärin muita kanssatallaajia kohtaan käydä kokeilemassa miten valmistus onnistuisi nuotiolla, vai lieneeköhän kaupungilla laskettu puukiintiö asukasmäärän mukaan niin että jokainen saa paistaa yhden makkaran vuodessa.

Ruokakuvia ei ole eikä tule sillä ruoka on syömistä, ei valokuvaamista varten. Koska pimeys hieman hankaloittaa harrastusta, tarjolla kännykkäkameralaatuista maisemaa parin vuoden takaa jostain lähijunareitin varrelta.

47 / 329

Kasvien pääpiirteittäisen solubiologian jälkeen on mukava perehtyä kaupungin toisen korkeakoulun tarjontaan. Käytän hyväkseni mahdollisuutta suorittaa kursseja myös yliopiston puolelta, en tosin sen takia etteikö ammattikorkeakoulunkin kurssien tehtävissä olisi tarpeeksi tekemistä tämän hetkiseen olotilaan nähden. Jostain syystä on huomattavasti helpompaa keskittää se vähäinen aikaansaavuus tehtävään, johon liittyvä materiaali alkaa selittämällä käsitellyn aiheen perustermin latinankielisen alkuperäistermin, kuin laatia CV jollain netistä löytyvällä satunnaisohjelmalla tai käydä ihmettelemässä millaiset käyntikortit jollain yrityksellä on. 

Materiaalin otsikkona on medialukutaito. Ensimmäiseksi piti siis pohtia, mitä tarkoitetaan medialla. Itselleni välittömästi mieleen juolahtaneita asioita olivat tiedotusvälineet ja sosiaalinen media. Tarkemmin asiaa mietiskellessä termin alle alkoi kasaantua enemmänkin käsitteitä. Siitä lähdin pohtimaan, kuinka pitkään termiä "media" on käytetty ja mitä sillä on eri aikakausina käsitetty. Päädyin lukemaan Mikko Lehtosen artikkelia "'Medium' ja 'media'", joka löytyy Media ja viestintä -lehden arkistosta osoitteesta www.mediaviestinta.fi/arkisto/index.php/mv/article/view/746/728 

Kirjallisuustutkimukseen ja muutamaan filosofiseen koulukuntaan Wikipedian kautta tutustuttuani muistin, että tässähän oli jotain oikeastikin tehtävänä. Päätin siis kirjoittaa asiasta blogiin. Milloinkohan saisin suunnattua tämän tehtävien välttelyn siihen perinteiseen, eli neuroottiseen siivoamiseen?

Takaisin yhteiskuntaan integroitumiseni kuitenkin etenee, tällä kertaa vuorossa ovat viina ja uhkapelit. Maistelin eilen kuukausi  - pari sitten lidlistä mukaan tarttuneen pullon normandialaista siideriä, joka oli yllättävän hyvää hintaansa nähden. Edellisen kerran alkoholia tuli nautittua syyskuun alussa yhden Kriek-lasillisen verran. Sitä ennen joskus keväällä kun onnistuin löytämään Vuokatin viinin omenasiideriä. Kyllä minusta vielä hyvä opiskelija tulee alkoholinkäytön suhteen...

Ja ne uhkapelit. Ajattelin että iltalenkillä voisi käydä tekemässä yhden lottorivin. Viimeksi kun yritin, Otaniemen R-kioskin myyjä kysyi papereita. Pitänee edelleen muistaa ottaa ajokortti mukaan. 

47 / 327

Koska nykyinen käytettynä ostettu kannettavani ei sisältänyt aitoa, sen paremmin kuin waretettuakaan Photoshoppia, jouduin tutkailemaan vapaasti saatavilla olevien kuvankäsittelyohjelmien tarjontaa. Kyllähän Windows 10:n valokuva-sovelluksellakin jo jotain perusteita tekee, mutta onhan se kiva välillä vähän leikkiäkin. Päädyin lataamaan Gimp 2:n ja RawTherapee 5.3:n. Ensiksi mainittu vain ei jostain syystä toimi kovinkaan hyvin sen osalta, että kaikki kuvakkeet ja tekstivalikot näkyvät noin 5mm korkuisina. En ole löytänyt ongelmaan vielä järkevää ratkaisua, mutta sama toistui eräässä toisessakin ohjelmistossa. Liekö vika yhteensopivuudessa käyttöjärjestelmän vai koneen itsensä kanssa. 

Tähän mennessä enemmän käytössä on ollut Gimp, käytön hankaluudesta huolimatta. Innostuin threshold-toolista vaikka käytänkin sitä varmaan niin väärin kuin mahdollista. Hauskoja mustavalkoisia kuvia sillä saa kuitenkin luotua - ainakin omasta mielestäni. Gimp vaikuttaa ihan pätevältä ohjelmalta, vaikka sen käyttö tuntuu yhtä kankealta kuin Photoshopinkin aluksi. En tosin sitäkään opetellut ikinä käyttämään kunnolla, vaan lähinnä sillä tuli pienenneltyä kuvia ladattavaan kokoon ja tehtyä muuta pientä säätöä. Edellisen postauksen kuvassa häiritsee linssissä ollut tahra, jota en onnistunut järkevästi häivyttämään. Toisaalta ps:n perusteiden opetteluun taisi mennä melkein viisi vuotta yritystä ja erehdystä.

Eilen tuli tultua koulusta juoksujalkaa, sillä vallinnut säätila oli kuvaamisen arvoinen. En ollut ajatuksineni ainoa ja satuinkin eräässä kohdassa melkein vierekkäin toisen kuvaajan kanssa. En viitsinyt ulkoiluttaa 15 vuotta vanhaa runkoa ja varmasti 20 vuotta vanhaa, nilkkasukalla suojattua 35-70mm objektiivia enempää kuin tämän yhden kuvan ajan. Sitten tosin oli sormetkin jo umpijäässä. Yllättävän hyvin pelitti kameran akku melkein viidestätoista pakkasasteesta huolimatta. 

45 / 320

Julkaisin edellisen postauksen kelloon katsomatta. Tästä huolimatta tein sen 7.11.17 kello 7.11.17. 

Päivämäärä 7.11.07 muistetaan parhaiten varmaankin Jokelan koulusurmasta. Henkilökohtaisesti muistan sen parhaiten päivänä, jolloin allekirjoitin ensimmäisen vuokrasopimukseni ja sain käteeni avaimet itsenäiseen elämään. 

Toivoin että voisin merkitä blogiin kirjoittamiselle oman hetkensä kalenteriin. En ole sitä tehnyt. Pitäisi varmaankin aloittaa kalenterin hankkimisesta. Kirjoitan kuitenkin nyt, vaikka järkeni yrittää tukahdutettuna huutaa jotain tärkeämmistä tehtävistä. Matematiikasta, viestinnästä, kasviopista, verkkokurssista yliopistolla... Tunneminäni pyrkii vienosti kehumaan tämän päiväisiä aikaansaanoksia; kävin kaupassa ja tein ruokaa. En edes muista milloin viimeksi tein ruokaa, se saattoi olla viime viikon puolivälissä. 

Miksi kirjoitan? En ainakaan noustakseni tähdenlennoksi somemaailman raadolliseen atmosfääriin. Kirjoitan pikemminkin vain itselleni, jotta muistaisin mitä olen viime viikolla tehnyt tai ajatellut. Yksi blogiin kirjoittamisen häiritsevistä seikoista on kautta aikojen ollut jonkinlainen anonymiteetin katoaminen. On todella vaikea kirjoittaa niin, ettei tekstistä jollain tasolla paljastuisi kirjoittajansa. Jos haluaisin pysyä täysin tuntemattomana, tyytyisin varmaan paperiseen päiväkirjaan, joka jäisi pölyyntymään kirjoituspöydän laatikkoon. 

Lähestyn kohta kolmeakymmentä. Henkilötunnukseni määrittelee minut naiseksi. Olen syntynyt Suomen pääkaupungissa ja muutin hetki sitten opiskelemaan maan toiseen pääkaupunkiin (ei Turku). En kuitenkaan koe olevani mistään kotoisin. Toisaalta koen olevani tarpeeksi kotona missä tahansa, onnellisimmaksi tunnen itseni katsellessani ohitse vilisevää maisemaa jonkin kulkuvälineen kyydistä, silloin harvoin kun tunnen olevani onnellinen. 

Itseni lisäksi tulen todennäköisesti kirjoittamaan lukemistani uutisista, artikkeleista, kolumneista ja kirjoista. Mahdollisesti myös ruuasta ja erilaisista käyttökokemuksista. En kiellä myöskään monologia itseni kanssa, koska tämän blogin lisäksi minulla on hyvin vähän kanavia, joihin purkaa ajatuksiani. 

44 / 311

Mitäpä sitä ihminen tekisi unettomana yönä muuta, kuin pistäisi taas blogin pystyyn. Tämä taitaa olla järjestyksessään neljäs. Ensimmäinen oli noin vuonna 2005, tosin silloin ei Suomessa varmaan oltu kuultukaan käsitettä blogi, oli vain kotisivuja joille saattoi kirjoitella päiväkirjaa. Itse tietenkin alusta alkaen koodattuna ja editoituna. Seuraava oli matkablogi vuonna 2012/2013, joka täyttikin tarkoituksensa puoln vuoden ajan. Viimeisin oli aiheetonta elämänjargonia kait vuodelta 2014. Jaksoin ylläpitää sitä muutaman kuukauden. Vituikshan se meni.

Onneksi kaikki edellä mainitut ovat kai poistuneet tästä bittiavaruuden universumista.

Blogin nimi - kuvastaa ehkä kirjoittajan peruspessimististä elämänasennetta. Ei tästäkään kuitenkaan mitään tule. Vaihdoin kuitenkin täysin mustan taustan tällä kertaa harmaan sävyihin, yritän opetella olemaan vähemmän negatiivinen. Ja sallivampi itseäni kohtaan.

Yritän opetella elämässäni aikataulutusta. Toivottavasti voin jatkossa merkitä kalenteriini hetken, jolloin suollan päässäni pyöriviä ajatuksia bittivirtaan. Todennäköisesti ihan vähän aivan kaikesta.