28.2.18

9 / 59

Yritän muistaa kutsua sitä edes bussiksi... Tai linja-autoksi. Välillä se dösä sieltä lipsahtaa.

Pelailen aikani kuluksi välillä Älypäästä löytyvää sanojenkeksimispeliä, joka on kai samantapainen, kuin appina saatava sanapala. Vähän nopeatempoisempi vain. Siellä tuli vastaan sana murikka, jonka jälkeen jäin pohtimaan, kuinka monta kiveä tarkoittavaa sanaa suomen kielestä murteineen löytyy. En päässyt kuitenkaan stadin slangia pitemmälle ja päädyin lukemaan sitä käsittelevää artikkelia http://www.kotikielenseura.fi/virittaja/hakemistot/jutut/2006_336.pdf .

Aloin mietiskellä kuinka paljon omaan sanavarastooni on tarttunut sanoja stadin slangista. Osa tosin saattaa olla jo lähes koko maan kattavaan nuorisokieleen yleistyneitä, mutta muutama melko varmasti on ihan puhtaasti Helsingissä elämisen aikana tarttuneita. Esimerkkinä käynee tuo yllä mainittu dösä, joka ehti tarttua niin hyvin, että joudun näillä seuduilla aina muistuttamaan itseäni olla käyttämättä sitä. Ehkä vuodet pohjoisessa saavat minut puhumaan taas linja-autosta. Mikähän sille on oma murresanansa täällä?

Tsygä, spora ja skutsi ovat ainakin omaan kielenkäyttööni hyvin vahvasti kuuluneita sanoja. Landea ja böndejäkään tuskin käytetään kovin kaukana kehä kolmosen ulkopuolella. Edellä mainitusta artikkelista jäin pohtimaan sanan tupakka slangisanoja ja sitä, miten niiden merkitykset ovat muuttuneet omassa kaveripiirissäni. Rööki, röökille ovat aina selkeästi tupakointiin liittyviä sanoja, mutta blaadaaminen on saanut molempimerkityksisen aseman. Savuja, savuille menoa taas en ole ikinä kuullut käytettävän tupakoinnin merkityksessä. Viimeeksimainittu tosin lienee näinä päivinä jo maanlaajuisesti käytössä.

Mutsi ja faija, stendari ja stenkku, stadi ja steissi, steve ja stigu. Näitä ei taida pahemmin olla käytössä Helsingin vaikutuspiirin ulkopuolella?

Muutama päivä sitten nostalgisoin kuuntelemalla Notkean Rotan "Panokset piippuun - pöhinät pönttöön" ja "Kontula - Koh Phangan All Night Long" -albumeita. Mietiskelin kuinka eri tavalla nuo sanoitukset aukeavat ihmisille, jotka joko ovat asuneet Itä-Helsingissä tai vain kuulleet sen kyseenalaisesta maineesta.

Pikaisen anonyymin somekyselyn perusteella linja-autoa voi tällä kylällä huoletta kutsua bussiksi. Kansainvälinen meininki.

Oma käyttösanani murikalle on ollut stemu. Pitänee yrittää pitäytyä siinä kivessä.


25.2.18

8 / 56

Kevät tekee tuloaan ja tuntuu, että aika kuluu nopeammin ja nopeammin. Päiväkin on pidentynyt jo monella tunnilla, ei tarvitse enää mennä ja tulla pimeässä. Aurinkokin on päässyt näyttäytymään kiitettävän usein. Revontuliakin on ollut mahdollista nähdä, tosin en ole henkilökohtaisesti jaksanut lähteä iltaisin kaupungin valojen ulkopuolelle niitä etsimään.

Viikonloppukin on taas mennyt ohitse yhdessä hujauksessa. Sain yhden venyneen projektin vihdoin lähestulkoon päätökseen, nimittäin lasten pulkasta väkerretyn ahkion. Puuttuu enää vetovyön teko ja peitteen tarrakiinnitysten uusiminen niiltä osin, kun ne pelkällä testikerralla irtosivat... Näköjään polypropeeniin on käytännössä mahdotonta saada pitävää liimausta, vaikka käyttäisi nimenomaan sille tarkoitettua, kuluttajille markkinoitua liimaa. Teollisuuteen olisi varmaankin saatavilla toimivaakin tököttiä, mutta sellainen tuskin olisi kovin käyttäjäystävällistä näin makuuhuoneen lattialla puuhastellessa.


Pääsin myös käymään extempore ulkomailla, tosin vain rajakaupungin toisella laidalla ja hyvin pikaisesti. Hauskinta reissussa oli, etten lähtiessä tiennyt ollenkaan kenen kanssa tai millä olen lähdössä. Ei tiennyt reissun toinen osapuolikaan, ja lähes lähtöön asti hän oli olettanut, että joutuu kulkemaan yksin. Anonymiteettiä hyödyntävissä sosiaalisen median sovelluksissa on potentiaalia yllätyksellisiin toimintoihin. Oli kyllä oikein mukava päästä istumaan kyytiin, jossa etenemisestä huolehti useampi sata hevosvoimaa. Ehkä minun pitäisi sittenkin ajaa itselleni kortti. Tosin autoon ei senkään jälkeen olisi varaa, ainakaan riisikuppia kummempaan.

Mielenkiintoista oli myös tavata ihminen, joka elää lähes täysin eri yhteiskuntaluokassa kuin mihin itse itseni sijoitan. Jäi ehkä vähän sellainen kuva, ettei tämä henkilö oikein osannut suhtautua siihen, kuinka erilaista elämää toinen voi elää. Itse en koe ongelmaksi vuorovaikuttaa oman "kuplani" ulkopuolellakaan olevien ihmisten kanssa, kai maailman näkeminen ja toimiminen ympäristöissä, jossa esimerkiksi varallisuudella ei sinällään ole mitään väliä, on auttanut suhtautumaan asiaan neutraalisti. Oikeastaan tällaiset kanssakäymiset ovat äärimmäisen mielenkiintoisia, varsinkaan kun et voi tietää onko henkilön kertoma elämäntarina totta vai ei.

Tänään minun piti piipahtaa valokuvaamassa porokilpailuja, mutta vetkuttelin lähdön kanssa viime hetkille asti ja en saanut kameraakaan säädettyä ollenkaan kohdilleen, ennen kuin kisat jo loppuivat. Mielenkiintoinen tapahtuma sinänsä, mutta harmillisesti ei kovinkaan katsojaystävällinen ainakaan toiminnan ulkopuolisille henkilöille.

11.2.18

7 / 42

Edellisen postauksen jälkeen keksin kaksi asiaa, jotka menevät negatiivisen puolelle.

Pyöräily lähes kolmenkymmenen asteen pakkasessa oli hieman uuvuttava kokemus, varsinkin kun yritti tehdä sitä paksu talvitakki päällä. Jos vielä tälle talvelle sattuu vastaavia pakkasjaksoja, pitänee pyöräillä tuossa vuorettomassa anorakissa.

Paikallisesta thai-ravintolasta ei saa kuin yhden annoksen kasvisversiona ainakin ruokalistan mukaan. Siis voitteko kuvitella! Ainakin tällainen lähinnä Kallion thaikkumestoja kuluttanut kasvispainotteinensekasyöjäkansalainen oli asiasta hämmentynyt.

Mistä juolahtikin mieleeni yksi pitkä miinus, nimittäin opiskelijaravintolamme kasvisruokatarjonta. En jaksa edes muistella, kuinka monta kertaa kuluvan ja edellisen lukukauden aikana tarjolla on ollut kasvisgratiinia tai purkkiherkkusienimunakasta. Annoin syksyllä asiasta palautetta ja nyt kun tarkistin ensi viikon ruokalistan, asiaan näyttäisi tulleen jopa pientä parannusta. Vielä kun uskaltaisivat maustaa ruokaa muullakin kuin suolalla ja pippurilla.

Oikeasti syy tähän postaukseen oli, että kirjottaisin itselleni muistiin mihin tätä blogia voisi myös käyttää; nimittäin luettujen kirjojen listan ylläpitämiseen. Olen jo aikaisemmin miettinyt, että olisi hyvä pistää muistiin minkä kirjan on milloinkin saanut luettua niin muistinvaraisten lähdeviitteiden todentaminen olisi edes jossain määrin mahdollista... Lisäksi se toivottavasti patistaisi minua lukemaan enemmän. Tosin, en ole vielä käynyt juoksemassakaan kuin kerran, ja siinäkin toivoin tämän blogin olevan sopivasti takamukselle potkiva keino. Ehkäpä kevät auttaa asiassa.

Viime viikonloppuna tuli vietettyä aikaa taas tällaisissa merkeissä. Kiitos J.j Greenille decoista, niitä oli hauska ripustella extempore.

1.2.18

5 / 32

Olen monta kertaa ajatellut, että senhetkinen mielentila pitäisi kirjoittaa blogiin. Olen jopa aloittanut kirjoituksen, jättänyt sen kesken ja poistanut luonnoksen. Nyt sain kuitenkin hyvän syyn kirjoitella aiheesta, joka on jo pidempään pyörinyt mielen päällä. Ajatuksia ja huomioita pohjoisessa asumisesta.


Kuva on otettu tänään niin sanotusti lenkkipolun varrelta. En tosin juossut vaan tyydyin ulkoiluttamaan huopavuorikumisaappaita parinkymmenen asteen pakkassäässä. Osittain sula joki oli nostanut sumua osalle matkaa. Tällaiset ulkoilumaastot lähes kivenheiton päässä kotoa ovat yksi syy asua täällä. Toinen kuvassakin oleva seikka on lumi.

Jo ennen muuttoa katselin kartasta, että kaupunkialueellakin on melko monta laavua. Hyvin usein näillä laavuilla myös tuntuu olevan joku tulistelemassa. On ollut hauska huomata, että tulen ääreen kokoontuminen on ollut myös olennainen osa koulun maastopäiviä.

Paikallisessa korkeakouluopiskelijoiden käyttämässä viestintäsovelluksessakin oli muuan päivä sitten keskustelunaloitus erä- tai vaellushousujen käytöstä kaupungilla ja koulussa. Tämä kiinnitti huomioni myös heti muutettuani tänne. Itselleni moinen muoti sopii paremmin kuin hyvin, pari vuotta tuli kuitenkin käytyä kylillä jos minkälaisissa rytkyissä.

Hieman edelliseen liittyen voisi mainita myös puukot. Hyvin usein näytti kyseinen kapistus roikkuvan luontevasti opiskelijatovereiden vöissä maastopäivinä, vaikkei sille muuta tähdellistä käyttöä ollut kuin makkaroiden viiluttelu ennen paistoa. Kukaan ei myöskään ole katsonut kovin pahalla, kun allekirjoittanut on puukko vyölle unohtuneena lähtenyt käymään ruokakaupassa... Mikkelin Prismassa vuosia sitten tuli saatua vastaavasta unohduksesta enemmänkin huomiota.

Sukulaisuussuhteet. Edelleen jaksaa hymyilyttää kun jossain tulee puheeksi jollain tasolla sukulaisuus joidenkin henkilöiden ja asiayhteyden välillä. On myös selvinnyt että olen jotain kautta sukua eräälle opettajalle. Ei etelässä asia nouse niin usein puheeksi tai tule muuten ilmi. Onneksi täällä kaupungissa ei sentään aloiteta jokaista keskustelua utelulla "kenes tyttäriä sinä olet?".

Pimeys ja kaamos. Vaikka varsinaisia kaamospäiviä, jolloin aurinko ei nouse horisontin yläpuolelle täällä ei taida ollakaan, ei pari tuntia puiden takana piilottelevaa aurinkoa voi oikein päivänpaisteeksi kutsua. Kyllähän jatkuva pimeys jollain tasolla vaikuttaa kehoon ja mieleen, mutten koe sitä kuitenkaan mitenkään häiritsevän raskaaksi. Lisäksi pohjoisessa pimeys on oikeaa pimeyttä eikä jatkuvaa valosaasteen aiheuttamaa oranssia hämärää. Täältä kaupungistakin pääsee aika nopeasti paikkaan, johon katuvalojen loimu ei enää yllä.

Kylmyys. On ylellistä asua talossa, jossa sisäilman lämpötila ei ole riippuvainen siitä, kuinka ahkerasti jaksat kantaa puita liiteristä. Onneksi vuokranantaja varoitteli, että tämä huone saattaa talvisin olla melko kylmä, on ollut mukava asua kun sisälämpötila on kovemmilla pakkasilla pysynyt 16-18 asteen välillä. Kun ulkona oli vielä lähemmäs nollakeliä syksyllä, oli pakko pitää ikkuna öisin raollaan. Ulkoilmassa kylmyys on ainakin itselleni lähinnä pukeutumiskysymys.

Kauas on pitkä matka. Helsinkiin päätyäkseen pitää istua yli 11 tuntia bussissa, todennäköisesti pidempäänkin kun Onnibus lopetti liikennöinnin tänne asti, tai vähintään 8 tuntia junassa. Lentäen pääsee tietenkin yhdessä hujauksessa. Ruokakauppaan on kuitenkin entisen 40 kilometrin sijaan vain alle kilometri. Pitkillä matkoilla oppii arvostamaan matkantekoa enemmän kuin päämäärää.

Yritin keksimällä keksiä todella negatiivisia puolia, mutta lopputulos on luettavissa yltä. Ehkä elän vieläkin jossain muutoksen aiheuttamassa positiivisuuden kuplassa ja kulttuurishokissa. Tai sitten en.

Toinen kuva tämän päiväiseltä kävelylenkiltä. Tästä nähtävissä myös kaksi asiaa joita täällä pohjoisessa arvostan: maisemassa näkyy muotoja ja vuorokaudessa on aikaa lukemattomille mahtaville värisävyille.