25 / 169

Yötön yö alkoi jo pari viikkoa sitten ja vihdoin eilen kävin katsomassa keskiyön aurinkoa tuolta vaaran laelta. Kännykkälaatuinen kuva paljastaa, että ollaan laskettelurinteen huipulla, en viitsinyt ottaa järjestelmäkameraa mukaan sillä taitoin matkaa juoksemalla. Kartasta summittaisesti laskettuna lenkille tuli mittaa viitisen kilometriä, joka sujui melkein kokonaan juosten, muutaman tiukimman ylämäen jouduin kävelemään. En muista ikinä juosseeni näin pitkää matkaa lähes yhteen menoon. Seuraava tavoite voisi olla ottaa käyttöön tuo aiemmin mainitsemani urheilukello, kunhan saisin ensin perehdyttyä sen sielunelämään: suomenkielinen käyttöohjekin kun on vaatimattomat 132 sivua pitkä. 

Olen nyt myös kaikella todennäköisyydellä kelpoinen yrttineuvoja, eli saan pitää villiyrtteihin liittyviä koulutuksia ja myöntää kauppayrttipoimijoiden kelpoisuuksia. Yrtteihin liittyen teimme erään ryhmäläiseni kanssa tehtävää, jossa tarvittiin jotain teräasetta kasvien varsien katkaisuun. Olin varannut puukkoni matkaan ja annoin sen ryhmäläiselleni, johon tämä totesi että "sinulla on jo vasanmerkitykseen puukko valmiina". Kuulemma poromiehillä tuo tuplapuukko on yleensä sitä varten, että pienempi puukko pidetään mahdollisimman terävänä, jotta sillä saadaan leikattua merkit vasojen korviin ja isompi puukko on sitten muuta käyttöä varten. Nettiselailun perusteella tuplapuukkoja myydään myös nylky- ja vuolupuukoiksi. Triplapuukko lieneekö sitten vain pohjanmaalaista koreilua...

Tuplapuukko on minulle päätynyt erään sukulaiseni jäämistöstä, se on kulkenut ja kuljettanut muistoja mukanani jo vuosia. Punamustassa tupessa olevan puukon sain muutama vuosi sitten lahjaksi sukulaismieheltä joka on hurahtanut puukkojen tekemiseen, se on saanut vielä odotella käyttöönottoa ja varmaan jääkin "paremmaksi puukoksi" kunnes vanhoista aika jättää. Toivottavasti joskus tulee tilaisuus käyttää puukkoa asusteena, siihen tuo kainuulaishenkinen kapine on enemmän kuin kohdillaan. 

Koska olen molemmat puukkoni saanut, olen jotensakin oudolla mielellä seuraillut ihmisten netissä käymiä keskusteluita puukkojen ominaisuuksista ja paremmuuksista. Nyt kun retkeily ja vaeltaminen ovat nousseet trendikkäiksi lajeiksi, on puukostakin tullut kaupallinen esine. Käyttöön tarkoitettu työkaluhan se sinällään on, mutta jotenkin en osaa kuvitella ainakaan itseäni ostamassa käsintehtyä puukkoa kaupasta. Teollisesti tehtyjä muovikahvaisia puukkoja kylläkin, ne menevät ehkä samaan kategoriaan retkisahan tai kalasaksien kanssa. Ensimmäinen kymmenkesäisenä saamani puukko oli Biltemasta ja toimittaa hätävaran virkaa eräensiapupakkauksessa. 

Toinen trendikkääksi noussut esine, jonka ostamista jotkut pitävät vääränä tekona, on kuksa. Olisi mielenkiintoista selvittää, mistä asti ajatusmalli on peräisin: onko kuksan hankkimiseen liittynyt joskus traditioita vai onko tapa nuorempaa alkuperää. Hyvin arkisesta käyttöesineestähän loppujen lopuksi on kyse. Oman kuksani olen saanut muistoksi ala-asteen päättäneestä leirikoulusta ja se on toimittanut virkaansa kelvollisesti, vaikka onkin vain koivupuuta pahkan sijasta. Ripustuslenkki on isänisän vanhan saappaan varresta leikattu. 

Myös ylläolevassa kuvassa oleva, mahdollisesti historiallisesti mielenkiintoinen esine löysi tiensä haltuuni viime viikolla. Kyseinen kappale on lasia ja löytyi tontilta keskeltä kaupunkia, jossa pidetään yhteisöllistä viljelypalstaa. Kyselin eräällä Facebook-palstalla miten kappale on voinut muotoutua, aiheuttaako pelkkä maamassan joukossa oleminen tuollaisen olemuksen vai voiko kappale olla (osa) sulanutta lasia? Muutama ihminen oli sitä mieltä että kappale on sulanutta lasia, yksi ehdotti että kyseessä on lasitehtaalta peräisin olevaa kuonaa. Oma arvaukseni alkuun oli, että sulaminen olisi voinut tapahtua jo sotien aikaan, kun kaupunki on poltettu maan tasalle. Mikä lienee sitten oikea totuus, se tuskin koskaan selviää. Möykky saa jatkaa oloaan suitsuketelineenä, siinä se tuntuu toimivan erinomaisesti. 

23 / 161

Tänään ajattelin kertoa teille kengistä. Heti alkuun voin todeta että kaikki kenkäparit jotka tulen tekstissä mainitsemaan, ovat päätyneet haltuuni laillisen kaupan kautta eikä yhtäkään mielipidettä väritä sponsorointi. Mielelläni kyllä ottaisin koekuljettaviksi kenkäparin jos toisenkin, siihen tahtiin paljasjalkatossuista pohjat nimittäin kuluvat... 

Olen käyttänyt paljasjalkakenkiä lähes siitä asti kun ne Suomessa tulivat markkinoille, eli kohta kymmenen vuotta. En muista, miksi silloin aikanaan päädyin hankkimaan ensimmäisen parin, Vibram Fivefingers Classic:n, mutta viimeistään siitä siirryin käyttämään kenkiä, joissa iskunvaimennusta ja kantakorotusta on mahdollisimman vähän. Jäin vain kerrasta koukkuun. Oikeastaan olen ollut trendiä edellä myös minimalistijuoksussa, sillä lukuisat olivat ne kerrat vuosina -08/09, kun painelin tukka putkella Viiskulmasta Steissille työvuoron jälkeen varvassandaalit läpsyen. Parhaimmillaan taisin taittaa tuon puolentoista kilometrin matkan alle kymmenessä minuutissa, vaikka en silloin juoksemista muuten harrastanutkaan. Ja sadekelillä oli pidon kannalta helpointa juosta sandaalit kädessä...

Mitään suurempaa ideologiaa minimalistikenkien käyttämisessä ei itselläni ole ja talvisin sekä pidemmillä metsäreissuilla käytän edelleen tavallisia kenkiä. Talvisin käyttämäni Varustelekan Särmä -maiharit ovat tosin kolmessa vuodessa kuluneet pohjistaan niin ohuiksi, että tuntuma alustaan alkaa olla aika mukava. Vaelluskengiksi hankin aikanaan kalvottomat Hanwagin Tatrat, koska silloin ei vielä ollut saatavilla kovinkaan maastokelpoisia malleja paljasjalkakengistä. 

Kun VFF:n Classicit alkoivat olla puhki sekä pohjista että varpaiden väleistä (ja siirtyneet ulkoruokintaan, koska pesuista huolimatta peltotöissä ja kanalassa kulkemisen jälkeen haju oli ja pysyi..) hankin saman valmistajan Komodo Sport:t. Aktiivisessa käytössä asfaltilla ja maastossa nekin kestivät pari vuotta, ennen kuin olivat totaalisen puhki. Käytin tuolloin myös ahkerasti varvassandaaleja, suunnilleen yhden parin kesässä. 

VFF:en jälkeen ostin kokeeksi Vivobarefoot:n Evo II:t. Äärettömän rumasta ulkomuodostaan huolimatta nämä ovat olleet äärimmäisen kestävät, nyt taitavat olla viidettä kautta käytössä. Asiaan saattoi toki vaikuttaa se, että samana vuonna ostin myös Vivon Trail Freakit, koska Evojen pito maastossa ei ollut kovinkaan kummoinen. Evot ovat olleet muuten äärimäisen mukavat kengät, mutta tiedän että aikaisemmin niissä on ollut liimausten suhteen todella paljon laatuvaihtelua ja vaikka itse olenkin pyrkinyt käyttämään niitä vain maastossa, pohjan kuviointi on kulunut sileäksi todella nopeasti. 

Tämän jälkeen kenkäkokoelmaani ovat kotiutuneet VFF:n Speed XC:t (joiden luulin myyntikuvan perusteella olevan nahkaa), Feelmaxin Vaskot (jotka ansaitsevat maailman rumimpien kenkien tittelin) ja Merrelin Pace Glove:t jostain vuosikymmenen alkupuolelta (kirpputorilöytö 1,5 euron hintaan. Uudenmalliset Merrelin kengät eivät istu jalkoihini ollenkaan, nämä ovat melkein kuin sukat). Juoksukengiksi tilaamani Inov-8:n Roclite 286 GTX:t eivät ehkä ihan mene paljasjalkakengistä, mutta varvastuntumalla ovat kuitenkin polkujuoksukenkien sarjassa melko minimalistiset. Näistä pitänee kirjoittaa joskus myöhemminkin kunhan kilometrejä karttuu, mutta tuntuvat kyllä hyviltä käyttötarkoitukseensa. Ainoa kummallinen asia on kärjen pitkä ja kapea muotoilu, ovat siis lähes pari senttimetriä pidemmät kuin muut samankokoiset kenkäni, mutta ehkä tarkoituksena on ettei vahingossa tapahtunut kiveen tai juureen potkaisu tunnu varpaissa asti. Tilasin kengät syksyllä sportsshoes.com:lta, jonka toiminnassa ei ole moitittavaa, vaikka toimituksessa menikin lähes maksimiaika. 

Merkittömät varvastossut 

Inov-8 Roclite 286 - Vibram Fivefingers Speed CX - Feelmax Vasko

Merrel Pace Glove - Vivobarefoot Evo II - Vivobarefoot Trail Freak

Ajatus tähän kirjoitukseen juolahti mieleeni kun viikonloppuna tuli puheeksi korkokengät ja jouduin toteamaan, että nykyisin keräilen korkokenkien sijaan paljasjalkakenkiä. Harmikseni jouduin myös toteamaan, että viimeinenkin kuva saapaskokoelmastani on kadonnut jonnekin. Vaikka sinänsä olisikin turha hankkia taas uusia kenkäpareja, haluaisin hankkia ne oikeasti nahkaiset VFF:t ja joko Vivon tai Feelmaxin vaelluskäyttöön tarkoitetut kengät. Talveksi pitäisi myös löytää kohtapuoliin joku uusi ratkaisu, sen ilmaantumista odotellessa. Kaikki kengät ovat nimittäin olleet poistokorin pohjimmaisia tai käytettyjä, jotain iloa siitäkin että jalan koko on 35 - 36! 

23 / 157

Tämä postaus olisi varmasti ansainnut otsikoksi "Sekalaisia hajatelmia yhdestä sun toisestakin asiasta vol. II". Ensin täytyy todeta, että tuo ruukkukasvien kastelujärjestelmä toimii. Tai ainakin vesi katoaa pullosta nopeammin kuin vain haihtumalla. Noin viisi päivää näyttää kestävän tuo 0,33l vesimäärä kahdelle vaatimattomalle kasville. 

Jatkaakseni siideriaiheesta, unohdin edellisissä hajatelmissa mainita Olvin CID -siiderin, jota Facebook-syötteeni minulle lopputalvesta ahkerasti mainosti. Muistin vihdoin tiirailla sitä kaupan hyllyltä ja koin pientä pettymystä nähdessäni tuoteselosteen. Tosin, pohdiskelin myös kuinka paljon ulkomaisissa siidereissä jätetään kertomatta mahdollisia lisäaineita, esimerkiksi vettä ja hiilihappoa. Sokeri sentään mainitaan yleensä jos sitä on lisättynä. En myöskään tiedä, onko siiderin tekeminen pelkästä omenamehusta säädellyllä hiivakannalla niin hankalaa, että tarvitaan apuaineita, vai onko kyseessä ainoastaan pyrkimys tehdä jokainen tuotantoerä täsmälleen samalaiseksi, luontaista vaihtelua vältellen... Emmehän me kuluttajatkaan kuulemma halua kuin noin 65mm halkaisijalla olevia perunoita, muistaakseni. 

Ja jatkaakseni siideristä, löysin tuota Galipetteä yhdestä kaupasta, jossa sitä ei aiemmin ollut hyllyssä. Samalla huomasin myös, että opiskelijan kukkarolle sopivasti osa valikoimasta oli poistumassa ja joukossa oli Evergreenin kuivaa ja puolikuivaa luomusiideriä. Kyseiset laadut ovat ihan juotavia iltaa istuessa tahi saunassa, joten ostinpa jo juhannusta varten muutaman pullon varastoon, kun halvalla sai. Toivottavasti niille ei käy kuin vappuna, ja toivottavasti minulla on edes teoreettisia mahdollisuuksia ehtiä juomaan ne. 

Kun mainitsin, etten ikinä aio kirjoittaa yhtäkään siideriarvostelua kuten oikeat siideriarvostelijat ne kirjoittavat, saatan joutua syömään sanani joskus tulevaisuudessa. Päätin nimittäin aikoja sitten, etten ikinä tule hankkimaan minkäänlaista turhaa aktiivisuusranneketta tai älykelloa. Olen nyt kuitenkin käytetyn Suunto Ambit2 S HR:n epäileväinen omistaja. Olen sentään käynyt jo muutaman kerran juoksemassakin, etten aloittanut harrastusta  vain pelkillä välinehankinnoilla. Pääsin myös toteamaan, että erään kerran juoksuvaatetukseni kallein osa olivat alushousut, vaikka painelin polulla vaatteet päällä ja kengät jalassa. Haaveitakin on syntynyt, jospa sitä ensi kesänä osallistuisi NUTS Karhunkierrokselle tai Ylläs-Pallakselle, johonkin lyhyimpään sarjaan tietysti. Toisaalta, Pyhällä olisi kahden kuukauden päästä 10 km... 

22 / 153

Jos en käyttäisi otsikointina viikkonumero / päivänumeroa, tämän kirjoituksen otsikko olisi "Sekalaisia hajatelmia yhdestä sun toisestakin asiasta". Kukkaruukuistakin ajattelin hieman kertoa, tai ehkä pikemminkin ruukkukukista ja niiden hengissä pitämisestä kesän yli, kun säännöllisestä kastelusta ei ole mahdollista huolehtia. Havahduin päivää ennen edelliseen harjoitteluun lähtöä, että viherkasvini eivät välttämättä arvosta kuukauden kastelematonta jaksoa pahimpaan kevätpaahdeaikaan eteläikkunalla. En löytänyt mitään soveltuvaa kastelujärjestelmää nopealla haulla tämän kylän kaupoista ja lankaviritelmätkin tuntuivat hieman hasardeilta. Jätin siis kasvit oman onnensa nojaan ja kaikki olivat joten kuten selvinneet hengissä, vaikka kuivuus oli selkeästi vaivannut. 

Ennen seuraavaa harjoittelua ajattelin hankkia Blumatin kastelujärjestelmän, jonka olen asuintoverini huonekasveja hoidellessani todennut toimivaksi, mutta eihän siitäkään saa perinteistä versiota muuten kuin tilaamalla jostain verkkokaupasta. Täkäläiseltä Hankkijalta olisi löytynyt versio, jossa jokaiseen ruukkuun tulee oma vesipullonsa, mutta luvattu annostelu 0,2l vettä 24h aikana on ehkä hieman liikaa muutaman litran ruukuissa oleville ja kuivuutta kestäville kasveille. Yllättäen löysin tuon perusversion Stockmannilta ja vielä kohtuulliseen hintaankin, olisinpa älynnyt asian jo silloin kun viipyilin Helsingissä... 

Ostin sitten kokeeksi villalankaviritystä mukailevan kiinaihmeen, joka maksoi muutaman euron ja koostuu puuvillalangasta muoviputkien sisällä. Ohjeissa kehoitettiin laittaman putken toinen pää veden pinnan alle, mutta kokeilen nyt ainakin alkuun pitää vain langan päätä vedessä, sillä järkeilyni mukaan muuten aiheutuisi ehkä hieman turhan tehokas lappoilmiö. 

Kuva toimiikin aasinsiltana seuraavaan asiaan eli siideriin. Ostin kuvassa näkyvän Galipette-siiderin viimeisen kappaleen paikallisesta K-ryhmän marketista ja totesin sen olevan todella hyvää. Sen jälkeen kyseistä tuotetta ei ole enää näkynyt koko kylän kaupoissa. Hieman sama ongelma on toisen omasta mielestäni erittäin juotavan siiderin kanssa, nimittäin Vuokatin viinin omenasiiderin. Sitäkin taitaa saada lähinnä tuottajalta ja Kajaanin Prismasta. Hyrynsalmen S-marketin valikoimaankin se taisi joskus kuulua. Ei ole helppoa olla äärimmäisen harvoin alkoholia nauttiva ihminen, kun lempijuomien hankkiminenkin on tehty hyvin hankalaksi. 

Kevään aikana on tullut maisteltua myös muutaman muun tuottajan omenasiidereitä, kun maakuntamatkailua harrastaessa siihen on tullut mahdollisuus. Mitään tajuntaa räjäyttävää ei eteen ole tullut, uudestaan voisin ostaa Thatchers:n Hazea. Juomakelpoisia ovat olleet Westons Wyld Wood Organic Cider ja Maeloc Sidra Seca, mitäänsanomattomia Lidlin espanjalainen siideri 0,75l pullossa ja Balck Rat natural dry apple cider tölkissä. Mielenkiinnosta olen lueskellut joitakin blogikirjoituksia, jotka keskittyvät erinäisten siidereiden arviointiin ja pyhästi luvannut itselleni, etten ikinä tule sortumaan samaan. 

Otin kesälle kurssin sosiaali- ja terveysalan opiskelijoille suunnattuja green care -opintoja, sillä yksi aiheeseen liittyvä kurssi on sisällytetty omaankin opetussuunnitelmaani, tosin vaihtoehtoisena. Ajattelin että näin poikkitieteellisellä suhtautumisella asiaan voisi saada uutta näkökulmaa. En vain osaa sanoa, tuliko haukattua turhan suuri pala... Kuvassa on ensimmäisenä lähipäivänä tehty luontosuhdetta ja -unelmia kuvaava askarpaskartelu. Oli terapeuttista päästä leikkaamaan lehdistä kuvia ja liimaamaan niitä kartongille näin lapsuusajan jälkeenkin. Tapasin kerran ihmisen, jonka kanssa keskustelimme pitkään ja joka kehoitti minua liimaamaan kuvan unelmistani vaikka jääkaapin oveen. En tietenkään noudattanut neuvoa ennen kuin nyt, saa nähdä mitä elämä nyt tuo eteen, tuosta taulusta kun löytyy niin Mongolian paimentolaisia, Australian lammaspaimen, Berliinin kaupunkivihreyttä ja monta muutakin kuvaa...