27.2.20

9 / 58 ( 7.38 - 17.25 )

Hupsista. Kalenteristakin oli auki vielä vanha vuosi. Päiväkin paistaa jo pidempään. 

On ollut mielenkiintoista seurata prosessia, jossa kyky kirjoittaa pikkuhiljaa hupenee ja hupenee. Ihmiselle jonka pitäisi kuitenkin kirjoittaa päivittäin, tuo kokemus ei välttämättä ole kovinkaan miellyttävä. Etenkään jos hoitaa päivittäisen sosiaalisen kommunikaationsa pääosin tekstimuodossa. 

Jotta elämästä ei tulisi liian helppoa, vaihdetaan siis sosiaalisen median kieleksi englanti ja ryhdytään kirjoittamaan siitä AV-käännöksiä suomeksi. Pientä lisähaastetta siitä, että käännös sisältää termejä, joille suomenkielisen vastineen löytäminen vaatii joskus enemmän aikaa kuin itse käännöstyö... 

Onneksi käännöksiä ei julkaista, etenkin ensimmäiset olivat kyllä melkoisia kyhäelmiä. Parhaimmillaan olen päässyt jo ammattikääntäjille suositeltuun tahtiin 20 minuuttia valmista käännöstä työpäivässä. Yleensä tuo työpäivä on ollut illan ja aamun välillä. 

Harmi ettei kahta kuuloa vaativaa asiaa voi tehdä yhtä aikaa. Välillä muun kirjoittamisen tai lukemisen taustalla kuuluu joko RJTT tai RJAA ATC eli Tokion Hanedan tai Naritan kansainvälisten lentokenttien lennonjohtoa Japanista. Laiskalla on halvat huvit kuunnella toisten työskentelyä. 

Välillä tulee toki seurattua koneiden liikkeitä kartallakin. Nykytekniikka on välillä ihmeellistä, hyvänä päivänä koneiden liikkeen ja internetyhteyttä pitkin liikkuvan äänen välillä ei ole kovin monen sekunnin heittoa. Koneiden liikkeiden viiveen karttanäkymässä voi tarkistaa päivittäin vertaamalla omin korvin kuultavaan meteliin. 

Kaikkia koneita tosin ei näe osoitteesta https://www.flightradar24.com. Suomenkin yllä on viime aikoina ollut huomattavasti enemmän liikennettä, kuin mitä kartassa on näkynyt. Tai sitten joku trollaa EFKU Tower / Approach:ia eli Kuopion lennonjohtoa, koska välillä kuulostaa, että on unohdettu sytyttää kiitotien valot ja tankkaamaan tuleville sotapojille on kahvitkin odottamassa. 

Mistäpä internetissä enää voisi olla varma. Olen aivan vakuuttunut, että kouluaikoinani Internet ohjeistettiin vielä kirjoittamaan isolla alkukirjaimella. Maailma muuttuu. 

Ennen kuin muutos ehtii liian pitkälle, on hyvä hetki nauttia vielä menneisyydestä. Palasin siis ikään kuin lapsuuteeni ja lähdin aurinkolomalle. Tosin lapsuuteen ei kuulunut lähes reaaliaikainen informaatio siitä, mitä maailmalla tapahtuu. 

Oli mielenkiintoista huomata, että melkein heti kun olin saanut pakettimatkan erääseen Lähi-itään luettavaan kohteeseen varattua, tapahtui taivaalla seuraavaa: 


Päivämäärä oli 8.1.2020 ja muutama tuntia myöhemmin kartan alueella ammuttiin alas matkustajakone. 

Lentokoneet ovat muuttuneet huomattavasti mukavammiksi sitten lapsuuden. Lentokoneruoka tosin on Finnairilla pysynyt ennallaan, saatan muistaa väärin että lapsuudessani lennolla tarjottiin uunilämpimiä sämpylöitä. Merivesi oli märkää kuten ennenkin. 

Kahdenvälinen kilpailu. Olisi päättynyt tasapeliin jos olisi laskeuduttu kahdelle kiitotielle, Suomi kohteliaasti luovutti johtopaikan.

Naritan aamuruuhka. Ennen kuutta ei parane laskeutua. 
Suomipojat laskeutuvat kohta NRT:lle. Vähän on tänään lähtö mennyt myöhäiseksi. Hullulla on halvat huvit.