Kuva on otettu tänään niin sanotusti lenkkipolun varrelta. En tosin juossut vaan tyydyin ulkoiluttamaan huopavuorikumisaappaita parinkymmenen asteen pakkassäässä. Osittain sula joki oli nostanut sumua osalle matkaa. Tällaiset ulkoilumaastot lähes kivenheiton päässä kotoa ovat yksi syy asua täällä. Toinen kuvassakin oleva seikka on lumi.
Jo ennen muuttoa katselin kartasta, että kaupunkialueellakin on melko monta laavua. Hyvin usein näillä laavuilla myös tuntuu olevan joku tulistelemassa. On ollut hauska huomata, että tulen ääreen kokoontuminen on ollut myös olennainen osa koulun maastopäiviä.
Paikallisessa korkeakouluopiskelijoiden käyttämässä viestintäsovelluksessakin oli muuan päivä sitten keskustelunaloitus erä- tai vaellushousujen käytöstä kaupungilla ja koulussa. Tämä kiinnitti huomioni myös heti muutettuani tänne. Itselleni moinen muoti sopii paremmin kuin hyvin, pari vuotta tuli kuitenkin käytyä kylillä jos minkälaisissa rytkyissä.
Hieman edelliseen liittyen voisi mainita myös puukot. Hyvin usein näytti kyseinen kapistus roikkuvan luontevasti opiskelijatovereiden vöissä maastopäivinä, vaikkei sille muuta tähdellistä käyttöä ollut kuin makkaroiden viiluttelu ennen paistoa. Kukaan ei myöskään ole katsonut kovin pahalla, kun allekirjoittanut on puukko vyölle unohtuneena lähtenyt käymään ruokakaupassa... Mikkelin Prismassa vuosia sitten tuli saatua vastaavasta unohduksesta enemmänkin huomiota.
Sukulaisuussuhteet. Edelleen jaksaa hymyilyttää kun jossain tulee puheeksi jollain tasolla sukulaisuus joidenkin henkilöiden ja asiayhteyden välillä. On myös selvinnyt että olen jotain kautta sukua eräälle opettajalle. Ei etelässä asia nouse niin usein puheeksi tai tule muuten ilmi. Onneksi täällä kaupungissa ei sentään aloiteta jokaista keskustelua utelulla "kenes tyttäriä sinä olet?".
Pimeys ja kaamos. Vaikka varsinaisia kaamospäiviä, jolloin aurinko ei nouse horisontin yläpuolelle täällä ei taida ollakaan, ei pari tuntia puiden takana piilottelevaa aurinkoa voi oikein päivänpaisteeksi kutsua. Kyllähän jatkuva pimeys jollain tasolla vaikuttaa kehoon ja mieleen, mutten koe sitä kuitenkaan mitenkään häiritsevän raskaaksi. Lisäksi pohjoisessa pimeys on oikeaa pimeyttä eikä jatkuvaa valosaasteen aiheuttamaa oranssia hämärää. Täältä kaupungistakin pääsee aika nopeasti paikkaan, johon katuvalojen loimu ei enää yllä.
Kylmyys. On ylellistä asua talossa, jossa sisäilman lämpötila ei ole riippuvainen siitä, kuinka ahkerasti jaksat kantaa puita liiteristä. Onneksi vuokranantaja varoitteli, että tämä huone saattaa talvisin olla melko kylmä, on ollut mukava asua kun sisälämpötila on kovemmilla pakkasilla pysynyt 16-18 asteen välillä. Kun ulkona oli vielä lähemmäs nollakeliä syksyllä, oli pakko pitää ikkuna öisin raollaan. Ulkoilmassa kylmyys on ainakin itselleni lähinnä pukeutumiskysymys.
Kauas on pitkä matka. Helsinkiin päätyäkseen pitää istua yli 11 tuntia bussissa, todennäköisesti pidempäänkin kun Onnibus lopetti liikennöinnin tänne asti, tai vähintään 8 tuntia junassa. Lentäen pääsee tietenkin yhdessä hujauksessa. Ruokakauppaan on kuitenkin entisen 40 kilometrin sijaan vain alle kilometri. Pitkillä matkoilla oppii arvostamaan matkantekoa enemmän kuin päämäärää.
Yritin keksimällä keksiä todella negatiivisia puolia, mutta lopputulos on luettavissa yltä. Ehkä elän vieläkin jossain muutoksen aiheuttamassa positiivisuuden kuplassa ja kulttuurishokissa. Tai sitten en.
Toinen kuva tämän päiväiseltä kävelylenkiltä. Tästä nähtävissä myös kaksi asiaa joita täällä pohjoisessa arvostan: maisemassa näkyy muotoja ja vuorokaudessa on aikaa lukemattomille mahtaville värisävyille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti