42 / 291

Blogin kirjoittaminen on edennyt yhtä hyvin kuin parin roikkumaan jääneen koulutehtävänkin tekeminen. Hups.  

En tiennyt että rupikonnaa tavataan näillä leveysasteilla, 

ennen kuin tämä ja muutama muu tuli lenkillä vastaan.

Paljon on kuitenkin tullut syksyn aikana myös tehtyä. Muutin uuteen asuntoon noin kahden metrin matkan ja nautin nyt ylellisyyksistä, kuten omasta kylpyhuoneesta ja täysin omassa käytössäni olevasta keittiöstä, jossa on uuni. Ensimmäistä kertaa sitten kotoa muuttamisen minulla on erillinen makuuhuone. Elämän pieniä iloja. 

Sivulaukut tuli hankittua joskus vuosia sitten Lidlistä ja pääsivät nyt ensimmäistä kertaa kunnolla käyttöön. Yllättävän käyttökelpoiset, vaikka vetoketjut eivät välttämättä vuosikymmeniä tule kestämään. 

Oli myös aikaa piipahtaa metsän puolella ja tehdä vihdoinkin vähän pidempi pyörälenkki, etenkin kun sain ykköspyörän huollatettua mieleiseeni kuntoon. Juuri sopivasti sen jälkeen kakkospyörästä tyhjeni eturengas, kun ajoin sen polulla olleeseen kuoppaan turhan vauhdikkaasti. Ehkä se jo onkin aika vaihtaa, sillä pyörä on hankittu käytettynä muistaakseni 2003 ja sisuskumikin taitaa olla vielä alkuperäinen. 

Louevaaran laella sijaitsee palovartiotorni ja autiotupa. Matkaa Rovaniemeltä kertyy ajokelpoisia reittejä noin 40 kilometriä, minkä jälkeen polkua vajaa kaksi kilometriä. Pyörä on mahdollista taluttaa autiotuvalle asti, mutta viisaampi jättää sen kääntöpaikalle ja kantaa varusteet vaikka kahdessa erässä, jos ja kun ei viitsi ottaa mukaan kantolaitetta, johon mahtuisi myös sivulaukkujen sisältö. Tupa oli yllättävän siisti ja polttopuutakin löytyi. Muutaman sadan metrin päässä on lampi, josta voi noutaa juomavettä tai etsiä ympäristöstä lähteitä, itse join lampivettä keittämisen jälkeen. Uimiseen lampi ei sovellu kovin hyvin, mutaa on polveen asti. Vieraskirjan perusteella tuvan käyttöaste on yllättävän hyvä ja jotkut kirjoittajat ovat käyttäneet sitä levähdyspaikkana pohjoisempaan Lappiin matkatessa. Omalle kohdalle toinen kävijä sattui vasta juuri lähtöä tehdessä, kun lintumetsällä ollut henkilö tuli mielenkiinnosta katsomaan, millainen tupa paikalla sijaitsee. Toinen ihminen tuli kohdattua edellisenä päivänä keskellä metsää, todennäköisyys asialle taisi yllättää molemmat. Suppilovahveroita on käyty vieraskirjan mukaan poimimassa edellisinäkin vuosina, joten ehkä tämän syksyn sato ei siis ole aivan poikkeuksellinen ilmiö näilläkään korkeuksilla. Itse yritin kyllä parhaani mukaan olla näkemättä sieniä, viimevuotisiakin on vielä jäljellä ja tälle syksylle jo 14 litraa kerättynä. 

Kartan ja kompassin kanssa toimimista tuli myös harjoiteltua, mikä selkeästi tuli tarpeeseen. Onneksi puhelinverkko- ja GPS-yhteydet kuuluvat alueella, oli kätevä tarkistaa summittainen sijainti paikannuksen perusteella siinä vaiheessa, kun valo alkoi käymään vähiin. 

Olen päässyt myös viettämään päivän poroerotuksessa ja seuraamaan aidalla teurastusta. Oli mielenkiintoista päästä seuraamaan toisenkin palkisen toimintatapoja ja kulttuuria. Keitettyä poron kieltäkin tuli maistettua.