18 / 121 ( 4.45 - 21.48 )

Vietin edellisen viikonlopun korkealla ja etelässä, noin 150 metriä korkeammalla merenpinnasta ja 60 kilometriä etelässä, 180 kilometriä idässä normaalista sijainnistani. Kevät oli ehtinyt sinnekin, metsissä eteläiset rinteet olivat pääosin sulia. Toisaalta suot olivat edelleen jäisiä, joten kulkukelit olivat vähintäänkin kohtuulliset, etenkin kun hyttyset loistivat poissaolollaan.

Lauantaina kävin kävelemässä pari 2,5 kilometrin lenkkiä. Torstainen liikunta ei tuntunut pahemmin missään, odotin jotenkin että edes säärten lihaksissa olisi huomannut jotain. Sunnuntaina lähdinkin sitten kokeilemaan vähän pidempää lenkkiä ja suuntasin noin kymmenen kilometrin päässä olevalle koskelle. Matka kulki suurimmalta osin poropolkuja ja metsäautouria pitkin, vaikka paikoitellen kulkeminen olikin pälveltä toiselle hyppimistä. Jätin taas tuon Suunnon kellon ottamatta matkaan, joten kartasta jälkikäteen laskettuna matkaa kertyi yhteensä parikymmentä kilometriä. Jyrkkien harjujen kiipeäminen sai välillä sykkeet nousemaan, mutta muuten kuljin rauhallisesti luontoa ihmetellen. En ottanut edes kameraan matkaan, koska muuten reissuun olisi saanut kulumaan helposti koko päivän. Nyt nappailin kuvia tuolla vanhalla puhelimella, vaikka manttelinperijäkin on jo hankittuna. Jospa tuo vanha jaksaisi vielä marraskuuhun, niin tulisi 5 vuotta tehokasta käyttöikää täyteen. 

Tämä puu lienee saanut alkunsa 1918. Selluksi menee.

Parin viime vuoden aikana metsien hakkuut ovat lisääntyneet selvästi noilla nurkilla. Tänäkin keväänä oli teiden varsilla useita puupinoja odottamassa kuljetusta. Näytti vain hakkuumitan perusteelta sillä, että sellukattilaan olivat menossa järeämmät tukitkin. Yksi syy reissulle oli myös se, että alueella on paljon hakkuukypsää metsikköä ja lienee vain ajan kysymys, milloin se pistetään kokonaan matalaksi. Minun elinaikanani sitä ei sitten enää ehdi metsänä näkemään. 

Harjun päällä kulkee metsäkoneen ura, on kulkenut jo monta vuotta.

Talvella havainnoimani perusteella metsäkanalinnuilla on ollut hyvä pesimävuosi edellisvuonna ja siltä asia vaikutti edelleen. Ei lintujen määrä mikään päätä huimaava edelleenkään ole ja metsästäjät pitävät taatusti syksyllä kannan laskusta huolen. Teerikanoja vaikutti olevan eniten, koppeloitakin jonkin verran ja pari teerikukon pakoon lentävää pyrstöäkin tuli nähtyä. Riekkoja näkyi ainakin viisi ja metsokin on kuulemma uhitellut autoille lähistöllä. 

Muutama vuosi sitten hakattu rinne. Ei kovin montaa männyntainta näkynyt. 

Vasta puolimatkassa mieleeni juolahti, että karhut ovat todennäköisesti juuri heräilleet talviuniltaan, niitäkin kun on tuolla seudulla nähty vaikka kaatoja aivan lähistölle ei ole viime vuosina sattunutkaan. Ahmasta oli myös tehty tänä keväänä havaintoja niin sanotusti kylän pinnassa ja muutama vuosi sitten löysin itsekin ahman jäljet järven jäältä lähistöltä. Todennäköisiä suden jälkiä on näkynyt satunnaisesti. Mahdollisesti jonkin eläimen kanssa polkumme melkein ristesivätkin, koska yhden suon laidassa nenään sattui melko voimakas eläimen tuoksu. 

Hieman huonosti olivat jäljet jääneet kuivahtaneeseen tieuraan.

Reissun kruunasi kolme suoraan yläpuolella harjun nousevista ilmavirtauksista nauttinutta suurta petolintua. Arvelin ensin että kyseessä olisivat kalasääsket, koska niitä olen nähnyt tuolla ennenkin, mutta jälkikäteen pohtiessani lintujen tuntomerkit olisivat sopineet paremmin merikotkaan. Kiinnitin huomiota selkeästi vaaleisiin pyrstösulkiin ja melko vaalean rinnukseen. Olisi pitänyt olla kiikarit matkassa! Sinänsä merikotka voi ollakin aivan todennäköinen vaihtoehto, koska ollaan suurten järvien välisellä kannaksella, eikä Venäjän puolen suurille sisävesillekään ole kuin alle sata kilometriä linnuntietä. 

Tästä olen viimeiset viisitoista vuotta käynyt poimimassa kesän ensimmäiset mustikat. Ei tarvitse tänä kesänä... 

Olin varautunut reissuun sikäli huonosti, että aamiainen jäi kevyeksi, enkä ottanut evääksikään kuin pari mandariinia ja pähkinöitä. Siksi olikin ihana palata asentopaikkaan suoraan odottavan poronkäristys ja pottuvoi- lautasen äärelle. Seuraavana päivänä kävin kympin lenkin pyöräillen kaupassa, en huomannut suurempaa eroa normaaleihin fyysisiin tuntemuksiin, mitä nyt reisilihakset väsyivät kyykkiessä tavallista nopeammin. Eilen päätin vihdoin kokeilla juoksemista kellon kanssa ja kävin noin 7 kilometrin lenkin josta hölkkää oli 5 kilometriä lähes yhtäjaksoisesti, lukuun ottamatta muutamaa puroksi muuttuneen polunkohdan ylitystä ja ylämäkeä, jossa tarkastelin kuinka nopeasti pulssi laskee. Vauhti oli 7 - 8 kilometriä tunnissa, eli vain hieman nopeampaa kuin reipas kävelyvauhtini jota pystyn ylläpitämään sen 10 kilometriä taakankin kanssa. Hölkätessä en joutunut puuskuttamaan ennen kuin lopussa, kun tein kolme nopeampaa vetoa ylämäkiin 13 km/h -vauhdilla. 

Vaaka-akselilla lenkin kesto.

Siksipä sykekäyrä näyttääkin murheelliselta, jos yleisesti ottaen optimaalinen sykealue kuntoa nostavaan liikuntaan olisi jossain 120 lyönnin tietämillä. Itselläni syke hyppää kellon mukaan yli 110 kun nousen tästä koneelta ja kävelen keittiöön. Reippaassa kävelynopeudessa se on pyörinyt 130 - 150 välillä. Joko mittarissa lienee siis yhteensopivuusongelma kehoni kanssa, koska melko usein elektroniset verenpainemittaritkin tuntuvat kadottavan pulssin minulta kokonaan, tai sitten olen rapakunnossa huomaamatta sitä mitenkään. Pitänee yrittää ensi viikolla tehdä parempi maksimisyketesti kun alla ei ole suurempaa rasitusta.

17 / 115 ( 5.07 - 21.27 )

Se on kevät nyt. Talven tampatut ladut ovat sulaneet hiihtokelvottomiksi ja juoksukausi on korkattu. Lampolassa on saatettu elämään monta uutta sielua, joiden kohtalona on syksyllä päätyä pataan. 

Hieman hiljaista on jälleen ollut kirjoitusrintamalla. Syytän tällä kertaa päättynyttä kouluvuotta kiireineen. Lisäksi vietin yhden viikonlopun autellen karitsointien kanssa toisessa viimekesäisistä harjoittelupaikoistani. Erilaiset mahdolliset syntyvän karitsan virheasennot tulivat tutuiksi ja jouduinpa auttamaan maailmaan kokonaisuudessaan yhdet kuutoset, kun emän synnytys ei mahdollisesta virheasennosta johtuen käynnistynyt kunnolla lähes vuorokauden odottelunkaan jälkeen. Toinen viikonloppu kului alakulttuuritapahtumassa talkoillen, nukkumaan ei sielläkään pahemmin ehtinyt, kuten ei lampaita vahtiessakaan. Työ- ja hereilläolotunteja kertyi perjantaiaamusta kello 9.15 lauantai-iltapäivään, jolloin torkahdin kevyeen uneen ehkä tunniksi, jatkuen sunnuntaiaamuyöhön. 

Maanantaina kävin kahdeksan tunnin yöunien jälkeen tutkailemassa sykemittarin kanssa kävellen, vaikuttaako rasitus ja valvominen sykkeeseen. Havaitsin nimittäin että vuorokauden valvomisen jälkeen pysyessäni hetken lattialla vaakatasossa selkää lepuuttamassa, pulssini laski jopa alemmas kuin normaali lepopulssini. Mittasin tätä tosin vain manuaalisesti tunnustelemalla. Kävelylenkille ei tullut mittaa kuin vajaat kuusi kilometriä ja vauhtikin pysyi hieman alle 6 km tunnissa. Sanottakoon tämän kevään liikkumisista että 10 km kävelylenkit ovat menneet noin 7 km tunti -vauhdilla taakankin kanssa kevyesti. Muutama viikko sitten kävin juoksemassa kolmisen kilometriä, joka sujui kevyesti siitä huolimatta tai sen takia, että jätin analytiikkalaitteet kotiin. Sama ongelma toistui tänään, kun kävin tutkailemassa lähimaastojen lumitilannetta. Tarkoitus oli vain kävellä, mutta päädyinkin juoksemaan 8 km lenkistä nelisen kilometriä, paikoitellen polveen asti yltävässä sohjossa pitkin vaaranrinnettä kulkevia polkuja. Ehkä ensi viikolla pitäisi ottaa ohjelmaan maksimisykkeiden testaus ja kokeilla, kuinka pitkään sitä yhtäjaksoisesti oikeasti jo jaksaisi juosta tasaista maastoa tällä kunnolla. 

Luistelukausikin päättyi tältä keväältä. Kävin siis paikallisen luisteluseuran tarjoamassa aikuisille suunnatussa harrastelijaryhmässä kerran viikossa luistelemassa ja verestämässä vanhoja taitoja. Kaatuminen ainakin sujui yhtä hyvin kuin lapsenakin. Sinällään olisi mielenkiintoista jatkaa harrastusta syksyllä, mutta jotenkin tuntui ettei ryhmän tavoitetaso ja harjoittelun intensiteetti oikein kohdanneet omieni kanssa. Koska kyllähän se vanha kärpäsenpurema alkoi taasen kutiamaan, että kaikki yksöishypyt olisi mukava saada hallintaan ja päästä edes ne yhdet kunnolliset kilpailut käymään... 

13 / 88 ( 5.47 - 19.01 )

Tästä meinasi muotoutua ensin vallan kuvaton postaus, koska kevään sohjoiset ja loskaiset kelit eivät ole innostaneet kaivamaan edes puhelimen kameraa taskusta. Oikeastaan ajattelin vain tulla jakamaan yhden reseptin. Kaivelin kuitenkin kansioita ja ajattelin, että ehkä tämä on hyvä väli julkaista jokusen vuoden vanha kuva kirjoittajasta, sopivaa anonymiteettiä noudattaen toki. 

Olen siellä täällä vuosien mittaan törmännyt käsitteeseen banaanileipä tai banana loaf, mutten ole ikinä perehtynyt sen tarkemmin, mitä kyseisellä käntyllä tarkoitetaan. Ilmeisesti idea on peräisin Amerikan mantereelta, mikä ei ollenkaan yllätä kun tarkastelee, kuinka paljon sokeria keskimääräiseen reseptiin käytetään. Ajatus lähti parista hieman liian kypsäksi päässeestä banaanista ja parasta ennen -päivänsä ylittäneistä kananmunista. Koska halusin maksimoida munien määrän ja käyttää niitä aineita joita kaapeista valmiiksi löytyi, päädyin käyttämään alun perin Sikke Sumarin ruokablogissa julkaistua reseptiä sovellettuna. Lopputulos oli yllättävän hyvä, lukuun ottamatta sitä etten eritysemmin pidä banaanin mausta leipomuksissa. Käytin lähes pelkkää täysjyväspelttijauhoa, puhdasta vehnäjauhoa saattaa joutua käyttämään hieman reilummin. Jatkossa voisi kokeilla korvata banaanit kokonaan vaikka sokeroidulla omenasoseella ja jättää reseptistä sokerin kokonaan pois.

2 banaania

2 kananmunaa

200 g maitorahkaa

1 dl rypsiöljyä

100 g sokeria

300 g jauhoja

1 tl ruokasoodaa

1 tl leivinjauhetta

1 - 2 tl kardemummaa

175 °C n. 60 minuuttia

Soseuta banaanit ja vatkaa kaikki kosteat aineet sekaisin, itse käytin sähkövatkainta. Sekoita kuivat aineet yhteen ja lisää ne taikinaan osissa. Paista esimerkiksi leivinpaperilla vuoratussa leipävuoassa uunin alaosassa, sillä taikina kohoaa jonkin verran ja ottaa helposti väriä. Valmiina leipä on sisältä melko kosteaa, muttei enää tartu puiseen tikkuun. 

Ulkona paistaa aurinko ja sataa räntää vaakatasossa. 

12 / 82 ( 6.09 - 18.42 )

Sain vihdoinkin ripustettua paikallislehden tilaajana saamani kalenterin jääkaapin oveen. Tätä kirjoittaessani huomasin tavallisesti käyttäväni kalenterisivuston olevan alhaalla, joten vaihdoin Yliopiston almanakkatoimiston tarjoamaan versioon. Siksipä otsikossa on nyt myös auringon nousu- ja laskuajat Oulun korkeudella, vaikkei se täällä aivan minuutilleen paikkaansa pidäkään. 

Olen todistettavasti opiskellut. Tai ainakin käynyt kirjastoissa hankkimassa aineistoa kasatakseni sen näkymään jatkuvasti silmäkulmasta, kun istun koneella lukemassa jotain muuta. Koneella istumista vältelläkseni tein tänään talon lumityöt käsipelillä yöllisen tuiskun jälkeen, auringonpaisteessa tarkeni t-paidallakin. Osittain se saattoi toki johtua siitäkin, että lunta joutuu työntämään jo lähes parimetristen kasojen päälle. Tänä yönä pitäisi ylitse mennä seuraavan sadealueen, jonka sademäärästä osa todennäköisesti tulee vetenä. Huomenna voisi keskittyä lumikenkäilyyn. Pitää käydä tarkistamassa, mainitaanko luontopolun uusissa opaskylteissä mitään tehtävän kannalta oleellista. 

Koska totesin eilen taas elämän raadollisuuden, ettei tämän ikäisenä voi enää syödä kuin viisitoistavuotiaana, päätin köyhän kuntosalitreenin jälkeen käydä kaupassa kävellen. Aikaa tuohon noin kymmenen kilometrin lenkkiin meni suunnilleen kaksi ja puoli tuntia, josta ainakin viidesosa kului kaupassa tuoteselosteita lukien ja lankahyllyllä arpoen. Keskinopeudeksi tulee jotain viiden kilometrin tuntivauhdin tapaista, jossa tosin puolella aikaa selässä oli 8 kiloa ostoksia. Pitäisi oppia pidentämään askelta paljasjalkakengilläkin, nyt tuollainen kävely, jolle ei tule uhrattua ajatuksia on melkoista kipitystä. 

Juokseminen on jäänyt samaan kuoppaan opiskelun kanssa. Kävin sentään toissaviikolla hämmästyttämässä turisteja loikkimalla trikoissa polulla, jossa oli hankalahkoa liikkua kävellenkin. Pari kilometriä meni melko kivuttomasti, joten ei kai kunto ole ihan pohjalukemiin tippunut senkään suhteen. Ehkä jo kesällä uskallan osallistua paikallisen polkujuoksijajoukon viikkotreeneihin...

Jossain vaiheessa kesää pitää kyllä päästä toteuttamaan yksi edestakainen lenkki, joka edellyttää 30 kilometrin pyöräilyä ja noin parinkymmenen kilometrin maastokävelyä poluttomassa maastossa molempiin suuntiin. Kohteessakin tulee luultavasti käveltyä kympin lenkki osin suomaastossa. Kolmeen päivään tuo matka olisi varmasti jonkinlainen rutistus, ellei saisi jotakuta jakamaan teltan ja trangian painoa. Helpomminkin reissun voisi suorittaa yöpymällä lähistöllä olevassa erämökissä, mutta yhdeksänkymmenen euron hinta yhdeltä yöltä ajaa opiskelijan nukkumaan ulkosalla. 

Taivuin vihdoin ottamaan käyttööni Spotifyn ilmaisen version. Pyöritän sitä tosin selaimessa, joten kuuntelu onnistuu vain koneella, enkä voi nuorison tavoin ladata offline-soittolistoja puhelimeeni. Johonkin se raja on vedettävä. Spotifyn avulla voinen pitkittää vielä hetken yhden fyysisen cd-levyn hankkimista, eihän sen julkaisusta ole vasta kuin pari vuotta. Samassa verkkokaupassa on tosin myös parikin miellyttävällä printillä olevaa t-paitaa, joista ainakin toinen on loppuunmyydyn version uusintapainos. Tai sitten elättelen toiveita, että marraskuisella Kulttuuritalon keikalla on merchandise-myyntiä, säästyisipähän postikulut. Mikähän tuolle kahden kielen liitolle edes olisi järkevä suomennos? 

10 / 66

Varjoselfie. Tästä uskaltaa mennä virtaavan veden yli, kun jää on kantanut hirvenkin.

Pikkukevät on taas kääntynyt talveksi. Vesisateet ja niitä seuranneet pakkaset ovat saaneet hangen pinnan painumaan ja jäätymään niin, etteivät porot tunturi-Lapissa saa kaivettua tarpeeksi syötävää. Yöllisen 33 pakkasasteen jäljiltä talossa oli aamulla 12 astetta lämmintä. 

Joku on taivaalta tipahtanut.

Vietin osan itseopiskeluviikosta tai toisin sanoen hiihtolomasta puolen suvun kotipaikalla itärajan tuntumassa. Sää oli suosiollinen, päivät olivat aurinkoisia ja sopivan kylmiä, välillä satoi ohuen lumikerroksen joka helpotti eläinten jälkien tarkkailua. Ilokseni huomasin, että metsäkanalintujen jälkiä on entiseen verrattuna runsaasti, kun taas kettujen jäljet olivat vähentyneet. Myös hirvi oletettavan vasan kanssa on kuljeskellut tilan mailla ja lähiympäristössä. Hanki oli lumikengillä liikkumiseen siedettävä, pitävä taso löytyi useimmiten noin kymmenen sentin syvyydestä, välillä jalka tosin humpsahti koko hangen läpi. Vesistöillä liikkuminen oli pääosin helppoa, hanki kantoi lainkaan upottamatta. Moottorikelkoilla liikkuville olosuhteet eivät olleet niin hyvät, hangen alla oli parinkymmenen sentin sohjokerros. 

Ehdin tällä viikolla olla kotona alle vuorokauden ja tätäkin kirjoitan bussissa istuen. Toisaalta tekee levottomalle sielulle hyvää olla liikkeellä. 

8 / 51

Eletään jo helmikuun loppupuolta. Mihin päivät ovat taas kadonneet. Kohta on juhannus.

Onneksi siihen on kuitenkin vielä kolmannesvuosi. Silti juhannus on jo mielessä, tosin lähinnä siltä kannalta, missähän päin Suomea sitä silloin sattuu olemaan töissä. Mitäpä sitä opiskelija kesällä muutakaan tekisi. Töiden merkeissä on sujunut puolet tästäkin kuusta, samalla rupeamalla hoitui tosin myös opiskelijaristeily ja vierailu pääkaupungissa. Pitänee ottaa kohteliaisuutena, kun risteilyä seuraavana päivänä eräs asiakaspalvelija toteaa, että vaikutan olevan harvinaisen hyvässä hapessa olosuhteet huomioon ottaen. Sen siitä saa, kun keskittyy laivalla juomisen sijasta syömiseen. 

Mukava työkaveri

Työnteon, etenkin virallisen sellaisen, huonona puolena voitaneen pitää rahapalkkaa, joka innostaa tekemään tarpeellisia ja vähemmän tarpeellisia ostoksia. Tarpeettomin ostokseni tällä erää ja tässä hetkessä oli kirja: Khaled Hosseinin Tuhat loistavaa aurinkoa Miki-muodossa. Kyseessä on jo aikapäiviä sitten lanseerattu tuote, joka ei ainakaan ole itselleni tullut vastaan ennen kuin nyt Suomalaisen poistohyllyssä. Kirja on hieman c-kasettikoteloa suurempi ja ensinäkemällä ajattelinkin sen olevan kasetilla oleva äänikirja... Nyt pitäisi vain lähteä reissuun, johon matkakirjan mukaan ottaminen oleellisesti kuuluu. Kotimaan reiteillä kun mukana kulkee yleensä läppäri lukemattomine aineistoineen. Toisaalta yhdellä kirjalla ei vielä kovin pitkälle kannata matkustaa, aikaisemmin reissukirjoihini ovat päätyneet muun muassa Linnunrata, eli kaikki viisi osaa linnunradan käsikirjaa liftareille yksissä kansissa sekä kolme ensimmäistä kirjaa Dyyni-sarjasta yhteispainoksena. Toki nämä molemmat alkuperäiskielellä. Mitään järkeähän tuollaisten tuhatsivuisten tiiliskivien mukana kantamisessa ei ole, lukemiseen käytetyn ajan kun voisi kuluttaa siihen mitä ihmiset yleensä vierailla mailla tekevät. 

Utelias työkaveri

Tänään tuli kokeiltua myös asiaa, joka on ollut enemmän ja vähemmän odotettavissa jo pidemmän aikaa, nimittäin polkupyörällä törmäämistä auton kanssa. Kummallekaan osapuolelle ei onneksi käynyt mitään hitaasta vauhdista johtuen ja syytä oli ehkä vähän molemmissa, vaikka lain kirjaimen mukaan autoilijalla väistämisvelvollisuus olikin. Itse olin liikenteessä pyörällä jolla ainoa tapa jarruttaa nopeasti on kaatua, mitä en viitsinyt kuitenkaan tehdä kun näin, että autoilija tulee piha-alueelta penkan takaa hidastamatta. Pitäisi käyttää se pyörä uudestaan huollossa, jotta edellisen huoltoliikkeen sabotoima takajarruvaijeri alkaisi taas toimia pakkasellakin. 

 VR ei tällä kertaa ollut myöhässä kuin 15 minuuttia mennessä ja puoli tuntia tullessa. 

5 / 33

Ensiksi täytyy todeta, että ymmärrän nyt niitä jotka tuskailevat Bloggerin käyttöliittymän kanssa. Kirjoitin postauksen, johon halusin liittää kolme Youtube-linkkiä upotettuna. En keksi, miten muuten se onnistuisi kuin html-editorin kautta, mutta sen käyttö on jostain syystä todella raivostuttavaa, koska tarkistaessani videoiden oikean asettelun editori jostain syystä poisti aina kaksi upotuskoodeista. Lopulta sain kaikki koodit pysymään paikoillaan, tallensin tekstin ja ajattelin kirjoittaa vielä loppuhuomion. Siinä hetkessä kaikki kirjoittamani teksti koodeineen katosi ja automatiikka ehti tallentamaan pelkän tyhjän editorin. Huokaus. 

Suuremmitta puheitta siis kolme mielestäni kuuntelemisen arvoista ja tähän talven taitteeseen tunnelmaltaan sopivaa kappaletta. Genret ovat moninaiset, mutta kaikkien esittäjät ovat kotoisin pitkien talvien maista: Islannista, Suomen Lapista ja Norjasta.