18 / 121 ( 4.45 - 21.48 )

Vietin edellisen viikonlopun korkealla ja etelässä, noin 150 metriä korkeammalla merenpinnasta ja 60 kilometriä etelässä, 180 kilometriä idässä normaalista sijainnistani. Kevät oli ehtinyt sinnekin, metsissä eteläiset rinteet olivat pääosin sulia. Toisaalta suot olivat edelleen jäisiä, joten kulkukelit olivat vähintäänkin kohtuulliset, etenkin kun hyttyset loistivat poissaolollaan.

Lauantaina kävin kävelemässä pari 2,5 kilometrin lenkkiä. Torstainen liikunta ei tuntunut pahemmin missään, odotin jotenkin että edes säärten lihaksissa olisi huomannut jotain. Sunnuntaina lähdinkin sitten kokeilemaan vähän pidempää lenkkiä ja suuntasin noin kymmenen kilometrin päässä olevalle koskelle. Matka kulki suurimmalta osin poropolkuja ja metsäautouria pitkin, vaikka paikoitellen kulkeminen olikin pälveltä toiselle hyppimistä. Jätin taas tuon Suunnon kellon ottamatta matkaan, joten kartasta jälkikäteen laskettuna matkaa kertyi yhteensä parikymmentä kilometriä. Jyrkkien harjujen kiipeäminen sai välillä sykkeet nousemaan, mutta muuten kuljin rauhallisesti luontoa ihmetellen. En ottanut edes kameraan matkaan, koska muuten reissuun olisi saanut kulumaan helposti koko päivän. Nyt nappailin kuvia tuolla vanhalla puhelimella, vaikka manttelinperijäkin on jo hankittuna. Jospa tuo vanha jaksaisi vielä marraskuuhun, niin tulisi 5 vuotta tehokasta käyttöikää täyteen. 

Tämä puu lienee saanut alkunsa 1918. Selluksi menee.

Parin viime vuoden aikana metsien hakkuut ovat lisääntyneet selvästi noilla nurkilla. Tänäkin keväänä oli teiden varsilla useita puupinoja odottamassa kuljetusta. Näytti vain hakkuumitan perusteelta sillä, että sellukattilaan olivat menossa järeämmät tukitkin. Yksi syy reissulle oli myös se, että alueella on paljon hakkuukypsää metsikköä ja lienee vain ajan kysymys, milloin se pistetään kokonaan matalaksi. Minun elinaikanani sitä ei sitten enää ehdi metsänä näkemään. 

Harjun päällä kulkee metsäkoneen ura, on kulkenut jo monta vuotta.

Talvella havainnoimani perusteella metsäkanalinnuilla on ollut hyvä pesimävuosi edellisvuonna ja siltä asia vaikutti edelleen. Ei lintujen määrä mikään päätä huimaava edelleenkään ole ja metsästäjät pitävät taatusti syksyllä kannan laskusta huolen. Teerikanoja vaikutti olevan eniten, koppeloitakin jonkin verran ja pari teerikukon pakoon lentävää pyrstöäkin tuli nähtyä. Riekkoja näkyi ainakin viisi ja metsokin on kuulemma uhitellut autoille lähistöllä. 

Muutama vuosi sitten hakattu rinne. Ei kovin montaa männyntainta näkynyt. 

Vasta puolimatkassa mieleeni juolahti, että karhut ovat todennäköisesti juuri heräilleet talviuniltaan, niitäkin kun on tuolla seudulla nähty vaikka kaatoja aivan lähistölle ei ole viime vuosina sattunutkaan. Ahmasta oli myös tehty tänä keväänä havaintoja niin sanotusti kylän pinnassa ja muutama vuosi sitten löysin itsekin ahman jäljet järven jäältä lähistöltä. Todennäköisiä suden jälkiä on näkynyt satunnaisesti. Mahdollisesti jonkin eläimen kanssa polkumme melkein ristesivätkin, koska yhden suon laidassa nenään sattui melko voimakas eläimen tuoksu. 

Hieman huonosti olivat jäljet jääneet kuivahtaneeseen tieuraan.

Reissun kruunasi kolme suoraan yläpuolella harjun nousevista ilmavirtauksista nauttinutta suurta petolintua. Arvelin ensin että kyseessä olisivat kalasääsket, koska niitä olen nähnyt tuolla ennenkin, mutta jälkikäteen pohtiessani lintujen tuntomerkit olisivat sopineet paremmin merikotkaan. Kiinnitin huomiota selkeästi vaaleisiin pyrstösulkiin ja melko vaalean rinnukseen. Olisi pitänyt olla kiikarit matkassa! Sinänsä merikotka voi ollakin aivan todennäköinen vaihtoehto, koska ollaan suurten järvien välisellä kannaksella, eikä Venäjän puolen suurille sisävesillekään ole kuin alle sata kilometriä linnuntietä. 

Tästä olen viimeiset viisitoista vuotta käynyt poimimassa kesän ensimmäiset mustikat. Ei tarvitse tänä kesänä... 

Olin varautunut reissuun sikäli huonosti, että aamiainen jäi kevyeksi, enkä ottanut evääksikään kuin pari mandariinia ja pähkinöitä. Siksi olikin ihana palata asentopaikkaan suoraan odottavan poronkäristys ja pottuvoi- lautasen äärelle. Seuraavana päivänä kävin kympin lenkin pyöräillen kaupassa, en huomannut suurempaa eroa normaaleihin fyysisiin tuntemuksiin, mitä nyt reisilihakset väsyivät kyykkiessä tavallista nopeammin. Eilen päätin vihdoin kokeilla juoksemista kellon kanssa ja kävin noin 7 kilometrin lenkin josta hölkkää oli 5 kilometriä lähes yhtäjaksoisesti, lukuun ottamatta muutamaa puroksi muuttuneen polunkohdan ylitystä ja ylämäkeä, jossa tarkastelin kuinka nopeasti pulssi laskee. Vauhti oli 7 - 8 kilometriä tunnissa, eli vain hieman nopeampaa kuin reipas kävelyvauhtini jota pystyn ylläpitämään sen 10 kilometriä taakankin kanssa. Hölkätessä en joutunut puuskuttamaan ennen kuin lopussa, kun tein kolme nopeampaa vetoa ylämäkiin 13 km/h -vauhdilla. 

Vaaka-akselilla lenkin kesto.

Siksipä sykekäyrä näyttääkin murheelliselta, jos yleisesti ottaen optimaalinen sykealue kuntoa nostavaan liikuntaan olisi jossain 120 lyönnin tietämillä. Itselläni syke hyppää kellon mukaan yli 110 kun nousen tästä koneelta ja kävelen keittiöön. Reippaassa kävelynopeudessa se on pyörinyt 130 - 150 välillä. Joko mittarissa lienee siis yhteensopivuusongelma kehoni kanssa, koska melko usein elektroniset verenpainemittaritkin tuntuvat kadottavan pulssin minulta kokonaan, tai sitten olen rapakunnossa huomaamatta sitä mitenkään. Pitänee yrittää ensi viikolla tehdä parempi maksimisyketesti kun alla ei ole suurempaa rasitusta.