Olen seuraillut nyt oikeastaan vasta elämäni ensimmäistä kertaa kevään etenemistä näin pohjoisessa niin, etten ole välillä poissa. Kuun alussa sai vielä kahlata hangessa, nyt mustikka kukkii. Mikä parhainta, seurantaa on voinut tehdä koko päivän, kun työpiste on ollut keskellä metsää.
En myöskään valita siitä, että minun kannettavakseni annettiin järjestelmäkamera, vaikka se Canon sattuu olemaankin. En ole vielä ehtinyt edes ohjekirjaan perehtyä, mutta ihan mukavaa jälkeä tuo tekee täysautomaattiasetuksillakin. Haastavinta on ollut siirtyä käsin tarkentamisesta automaattitarkennukseen.
Kun on täyden työpäivän kyykkinyt ja kumarrellut metsässä, ei ole ihan hirveästi tehnyt mieli lähteä illalla lenkille. Ehdin kuitenkin käymään uimassa monen kuukauden tauon jälkeen, sukeltaessakin sai taas paineet korvissa tasattua pienellä miettimisellä. Sellainenkin taito näköjään unohtuu vuosien saatossa. Viikonloppuna ehti lyhyempien työpäivien jälkeen käydä hölkkäämässäkin, vaikka voin tunnustaa että kävelin osan matkasta. Kokeilin jos saisin sykkeen pysymään matalammalla kävelemällä ylämäet, täältä kun tasaista polkumaastoa on hieman hankala löytää. Lauantain lenkki oli vajaa 9 km, keskivauhti 8,10 min/km ja keskisyke 158. Sunnuntai 5 km, vauhti 8,40 min/km ja syke 155. Hassua kyllä, hölkkäsin sunnuntaina neljä viidesosaa matkasta. Tänään kävinkin sitten suunnitellusti kevyellä pidemmällä kävelyllä, matkaa 14 km ja vauhti 8,40 min/km ottamatta juoksuaskeltakaan. Osaan nyt siis ainakin teoriassa juosta ja kävellä yhtä nopeasti tai hitaasti.
Ensi viikolla odottavatkin työt Suomenlahden rannalla. Laitoin elämän risaiseksi ja ostin matkalle etelään paikan makuuvaunusta. Onneksi palaan seuraavaksi viikoksi takaisin pohjoiseen ja ainakin osa päivistä on maastossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti