22 / 153

Jos en käyttäisi otsikointina viikkonumero / päivänumeroa, tämän kirjoituksen otsikko olisi "Sekalaisia hajatelmia yhdestä sun toisestakin asiasta". Kukkaruukuistakin ajattelin hieman kertoa, tai ehkä pikemminkin ruukkukukista ja niiden hengissä pitämisestä kesän yli, kun säännöllisestä kastelusta ei ole mahdollista huolehtia. Havahduin päivää ennen edelliseen harjoitteluun lähtöä, että viherkasvini eivät välttämättä arvosta kuukauden kastelematonta jaksoa pahimpaan kevätpaahdeaikaan eteläikkunalla. En löytänyt mitään soveltuvaa kastelujärjestelmää nopealla haulla tämän kylän kaupoista ja lankaviritelmätkin tuntuivat hieman hasardeilta. Jätin siis kasvit oman onnensa nojaan ja kaikki olivat joten kuten selvinneet hengissä, vaikka kuivuus oli selkeästi vaivannut. 

Ennen seuraavaa harjoittelua ajattelin hankkia Blumatin kastelujärjestelmän, jonka olen asuintoverini huonekasveja hoidellessani todennut toimivaksi, mutta eihän siitäkään saa perinteistä versiota muuten kuin tilaamalla jostain verkkokaupasta. Täkäläiseltä Hankkijalta olisi löytynyt versio, jossa jokaiseen ruukkuun tulee oma vesipullonsa, mutta luvattu annostelu 0,2l vettä 24h aikana on ehkä hieman liikaa muutaman litran ruukuissa oleville ja kuivuutta kestäville kasveille. Yllättäen löysin tuon perusversion Stockmannilta ja vielä kohtuulliseen hintaankin, olisinpa älynnyt asian jo silloin kun viipyilin Helsingissä... 

Ostin sitten kokeeksi villalankaviritystä mukailevan kiinaihmeen, joka maksoi muutaman euron ja koostuu puuvillalangasta muoviputkien sisällä. Ohjeissa kehoitettiin laittaman putken toinen pää veden pinnan alle, mutta kokeilen nyt ainakin alkuun pitää vain langan päätä vedessä, sillä järkeilyni mukaan muuten aiheutuisi ehkä hieman turhan tehokas lappoilmiö. 

Kuva toimiikin aasinsiltana seuraavaan asiaan eli siideriin. Ostin kuvassa näkyvän Galipette-siiderin viimeisen kappaleen paikallisesta K-ryhmän marketista ja totesin sen olevan todella hyvää. Sen jälkeen kyseistä tuotetta ei ole enää näkynyt koko kylän kaupoissa. Hieman sama ongelma on toisen omasta mielestäni erittäin juotavan siiderin kanssa, nimittäin Vuokatin viinin omenasiiderin. Sitäkin taitaa saada lähinnä tuottajalta ja Kajaanin Prismasta. Hyrynsalmen S-marketin valikoimaankin se taisi joskus kuulua. Ei ole helppoa olla äärimmäisen harvoin alkoholia nauttiva ihminen, kun lempijuomien hankkiminenkin on tehty hyvin hankalaksi. 

Kevään aikana on tullut maisteltua myös muutaman muun tuottajan omenasiidereitä, kun maakuntamatkailua harrastaessa siihen on tullut mahdollisuus. Mitään tajuntaa räjäyttävää ei eteen ole tullut, uudestaan voisin ostaa Thatchers:n Hazea. Juomakelpoisia ovat olleet Westons Wyld Wood Organic Cider ja Maeloc Sidra Seca, mitäänsanomattomia Lidlin espanjalainen siideri 0,75l pullossa ja Balck Rat natural dry apple cider tölkissä. Mielenkiinnosta olen lueskellut joitakin blogikirjoituksia, jotka keskittyvät erinäisten siidereiden arviointiin ja pyhästi luvannut itselleni, etten ikinä tule sortumaan samaan. 

Otin kesälle kurssin sosiaali- ja terveysalan opiskelijoille suunnattuja green care -opintoja, sillä yksi aiheeseen liittyvä kurssi on sisällytetty omaankin opetussuunnitelmaani, tosin vaihtoehtoisena. Ajattelin että näin poikkitieteellisellä suhtautumisella asiaan voisi saada uutta näkökulmaa. En vain osaa sanoa, tuliko haukattua turhan suuri pala... Kuvassa on ensimmäisenä lähipäivänä tehty luontosuhdetta ja -unelmia kuvaava askarpaskartelu. Oli terapeuttista päästä leikkaamaan lehdistä kuvia ja liimaamaan niitä kartongille näin lapsuusajan jälkeenkin. Tapasin kerran ihmisen, jonka kanssa keskustelimme pitkään ja joka kehoitti minua liimaamaan kuvan unelmistani vaikka jääkaapin oveen. En tietenkään noudattanut neuvoa ennen kuin nyt, saa nähdä mitä elämä nyt tuo eteen, tuosta taulusta kun löytyy niin Mongolian paimentolaisia, Australian lammaspaimen, Berliinin kaupunkivihreyttä ja monta muutakin kuvaa... 

22 / 148

Toivottavasti Blogger pakkaa kuvia jotenkin, olin laiska ja latasin ne melkoisen raakoina.

Toukokuu on mennyt ohitse lähes huomaamatta. Osasyynä on saattanut olla se, että lähes kaksitoista tuntia päivässä seitsemänä päivänä viikossa on touhunnut jatkuvasti jotain. Kello on soinut seitsemältä aamulla ja illalla on kaatunut sänkyyn jo parhaimmillaan yhdeksän jälkeen. En ollut vilkaissut sähköpostiakaan ainakaan viikkoon. 

Pohjoinen kutsui jälleen muutaman pakollista läsnäoloa vaativat koulupäivän merkeissä. Kevät on täällä melkein yhtä pitkällä kuin etelämmässä, mikä on sikäli hassua että lähtiessäni lunta oli vielä puoleen sääreen. Loppuviikosta on kyllä pakko lähteä jonnekin metsään. Huomenna on jokin polkujuoksuun liittyvän kiertueen tapahtumapäivä täällä, jossa voisi piipahtaa. Tosin samaan aikaan taitaa olla kaupunkiviljelijöiden kylvötalkoot... 

Olisi pitänyt jaksaa kuvata vielä ahkerammin ja perehtyä vähän enemmän tuon rungon säätöihin, en kuitenkaan oikein ehtinyt kuvaamaan edellisellä D100:lla vaikka tykästyinkin jo silloin sen säätöihin. Kennolle on vaan jostain ilmestynyt roska, joka näkyy häiritsevästi kuvissa. Pitäisi selvittää onnistuuko rungon puhdistus tällä kylällä, sillä ilman Photoshoppia en viitsi alkaa poistamaan sitä jälkikäteen. Gimp ja minä emme vielä puhu yhteistä kieltä. 

19 / 133

Kovin talvisista kuvista siirrytäänkin sitten astetta kesäisempiin kuviin. Suomi on pitkä maa ja kevään etenemistä voi nopeuttaa huomattavasti siirtymällä muutamia satoja kilometrejä etelämmäs. Hellekelit ovat tainneet nopeuttaa luonnon heräämistä entisestään, huomasin eilen että mustikka kukkii jo tienvarsilla, tosin metsässä varvut ovat hädin tuskin vielä saaneet silmuja avattua. Käen kukuntakin on jo kuultu ja ensimmäiset korvasienet syöty.

Että voi Suomessa suunniteltu kenkä olla ruma. Hankin ensimmäiset Feelmaxit testiin kun halvalla sain, muuten en kyllä moisia supermantöppösiä kinttuihini kiskoisi...

Harjoittelu on pitänyt päivät kiireisenä ja eilen oli melkeinpä ensimmäinen päivä yli viikkoon, kun sain olla aamuisen ja iltaisen eläintenhoidon välissä jouten. Käytin ajan hyväksi ja pyöräilin parikymmentä kilometriä suuntaansa käymään kaupassa. Jäätelöäkin tuli ostettua. Harmi sinällään, että Suomessa valmistettuja ns. aitoja jäätelöitä (3 kaveria, Jymy, tms) ei löytynyt kuin puolen litran pakkauksissa. Ei tee enää mieli ostaa tavallista tötteröä, joka on valmistettu rasvattomasta maidosta, palmuöljystä ja hyydykeaineista... Vinkiksi voin kertoa, että kannattaa testata Jymyn vegaaninen minttusuklaa, peittoaa melkein kermajäätelönkin.

Toinenkin harjoittelupaikka tälle kesälle varmistui, suuntaan sinne juhannuksen jälkeen ja suoritan vaadittavat tunnit mahdollisimman nopeasti, koska tilallisilla on ylitarjontaa ilmaisista työntekijöistä. Toivottavasti marjojen pölytys onnistuu Koillismaalla ja sato valmistuu aikaisessa vaiheessa, niin loppukesän voikin viettää sitten marjamättäillä.

Kuinka selvitä hengissä 12 tuntia julkisissa kulkuvälineissä ilman mahdollisuutta pysähtyä ruokailemaan? Testissä kuvassa näkyvä tuote, jossa positiivista lisäaineiden kohtuullinen määrä, kotimaisuus ja kartongista valmistettu pakkaus. Maku jätti hieman toivomisen varmaa, curryjauhe ei oikein toimi tällaisessa lisää vain vesi -tuotteessa. 

18 / 121

Vanha merkitysaita Pallastunturin juurella.

Voihan sitä opiskelijavappua viettää opiskellenkin. Tosin opiskelu keskittyi tähän Pallastunturin juurella sijaitsevaan erotusaitaan ja rajoittui tämän kuvan nappaamiseen. En käynyt tutustumassa aitaan tarkemmin, lähinnä hankalista keliolosuhteista johtuen. Sadekuurot ja auringonpaiste olivat pehmentäneet hankea sen verran, että lumikengillä pääsi kulkeman enää kohdista, joista joku muu oli aiemmin talven aikana mennyt. Pallastunturin aitaa käytetään lähinnä vasojen merkintään ja porojen kokoamiseen siirtotilanteissa.  

Oli mielenkiintoista käydä katsomassa ihmisiä juhlimassa hiihtokeskusvappua, vaikka en pahemmin baarissa aikaani viettänytkään. Hauskaa oli silti, vaikka ainoa reissulle varaamani pullo alkoholia, Lidlin normandialainen siideri, lähti itsekseen kävelemään mökin terassilta. On tuokin, kun yrität kerrankin juoda alkoholia, niin joku muu juo ne puolestasi. Toivottavasti voro osasi arvostaa hinta-laatusuhteeltaan melko hyvää omenasiideriä. 

Luonto-opastusta lappilaisittain.

Kävin myös kiipeämässä elämäni ensimmäisen kerran tunturin laelle, jos mukaan ei lasketa että olen muutaman kerran piipahtanut Rukan huipulla, tosin kuluttamatta nousuun omia voimiani. Kyseessä oli Kätkätunturi, jonne kulki kohtuullisen hyvin lumikengillä kuljettava reitti vielä tähän aikaan, vaikka silloin tällöin askel upottikin polulla. Ilman lumikenkiä polulle lähteneet vastaantulijat olivat useamman kerran uponneet reisiään myöten hankeen. Pääsin myös testaamaan Tubbsien kantarautoja käytännössä ja yllättävän hyvin ne toimivat, vaikka epäilinkin että kenkäni ovat niille liian pientä mitoitusta. Lähes antiikkisen vaellussauvani sompa sanoi sopimuksensa irti jo Pallaksella, pitäisi vihdoin hankkia vaellussauvapari vaikken uskokaan että ne tulevat kestämään seuraavia viittäkymmentä vuotta, ainakaan jos ovat samalla käsimatkatavaroihin mahtuvat. Vanha sauvakin kaipaa vaan uudet nahkaosat, ensi talvena sekin on toivottavasti valmis kestämään vaikka seuraavallekin sukupolvelle. Pehmeästä hangesta ylös kammetessa sauvat vaan ovat melko kätevät. 

© M.S

16 / 111

Vuonna 2012 on näköjään myös ollut mureneva pohja.

Ajattelin kertoa teille sitruuna-marenkipiiraasta. Tai sitruuna-marenkipiirakasta, tai sitruuna-marenkitortusta. Viimeksi mainitulla termillä löytyy eniten tuloksia Google-haulla, piirakalla vähiten. Torttupohjalla voidaan tarkoittaa kakkutaikinasta tehtyä, marjoilla ja kermavaahdolla koristeltavaa kahvipöydän tarjottavaa, tai voitaikinasta tehtyä joulutorttuaihiota. Piirakkapohja voi olla alustana suolaiselle tai makealle täytteelle, tai riisipuurolle. Iloisesti ovat käsitteet sekaisin suomen kielessä.

Ensimmäisen sitruuna-marenkipiiraani tein todennäköisesti kouluaikoina. Resepti oli oppikirjasta ja se oli todella huonosti toimiva, niin kuin moni muukin resepti siinä kirjassa. Kuvituskin oli useissa tapauksissa sellainen, ettei kuvankaltaista annosta olisi voinut tarjota asiakkaalle, vaan se näytti selkeästi epäonnistuneelta. Eihän se nyt ole niin justiinsa.

Olen jo pitkään tehnyt piiraan suunnilleen samalla ohjeella, joka on ilmeisesti alun perin julkaistu Keskisuomalaisessa.

Taikina:

100 g margariinia tai voita

3 dl vehnäjauhoja

2 rkl sokeria

1 tl leivinjauhetta

1 rkl vettä

Täyte:

1,5 dl sokeria

2 dl vettä

1 dl sitruunamehua

Kahden sitruunan kuori raastettuna

3 rkl maissitärkkelystä

4 keltuaista

50 g voita

1 rkl vaniljasokeria

Marenki:

4 valkuaista

1,5 dl sokeria

Yleensä teen pohjan puolitoistakertaisella ohjeella ja vähennän sokeria jokaisesta kerroksesta. Lopputulos on hyvin usein hieman vaihteleva, koska olen huono mittaamaan ainesosia kovin tarkkaan ja käytän niitä soveltavia ainesosia, joita kaapista sattuu löytymään. Tällä kertaa pohjaan meni vajaan desin verran spelttijauhoa ja reilu teelusikallinen englantilaista leivinjauhetta joka sisältää määrittelemättömän määrän vehnäjauhoa. Pohjan rakenteesta tuli hauskan ilmava, mutta se murenee melko voimakkaasti. Joskus olen kyllä onnistunut aikaansaamaan koossapysyvän ja kosteahkonkin pohjan suunnilleen yllämainitulla ohjeella... 

Pidän tästä ohjeesta, koska siihen käytetään tasamäärä keltuaisia ja valkuaisia. Tällä kertaa käytin 1,5 sitruunan kuoret ja mehun, makua on riittävästi. Kokeilin ensimmäistä kertaa tehdä täytteen perunatärkkelyksellä, koska en viitsinyt ostaa maissi- tai ohratärkkelystä kuvitellen perunajauhon tulevan käytetyksi todennäköisemmin muuhunkin. Kaikilla lopputulos on ollut suunnilleen samanlainen, perunatärkkelyksellä täytteestä tulee kirkasta ainakin kun jättää voin pois. 

Käytin tällä kertaa koko ohjeeseen osin raffinoitua ruokosokeria, muistaakseni olen kokeillut myös raffinoimatonta ruokosokeria ja tavallista juurikassokeria. Marengista tuli tällä kertaa todella tilavaa ja kovaa, oli jopa vaikeuksia saada sitä lusikalla levitettyä. Yleensä leivon pohjan ennakkoon ja joskus olen pakastanut sen ennen marenkikuorrutusta, tällä kertaa tein koko piiraan yhdellä rupeamalla. Pursotinpussi ja tylla olisi tietenkin siisti tapa saada marenki levitetyksi... Brittiohjeissa näyttää marengin paahtamiseen olevan tapana käyttää matalaa uunilämpötilaa ja pidempää aikaa, suomalaisissa ohjeissa useimmiten korkeaa lämpöä ja alle kymmenen minuutin paistoaikaa. Pitäisi ehkä kokeilla sveitsiläistä tai italialaista marenkia, tosin niihinkin olisi sitten kiva ottaa vähän väriä ja se taas vaatisi tohon hankkimista. Ei ole kokin helppoa elää ilman kunnollista keittiötä ja sen välineitä. 

Vuodelta 2011. Huomaa kyllä, kuinka paljon kännykkäkameroiden laatu on mennyt eteenpäin vuosien varrella, vaikka nykyinenkin puhelimeni on vuodelta 2014. 

15 / 101

Sata päivää tätä vuotta takana. Kesäpuoli alkaa muutaman päivän päästä, vaikkei ulkona siltä näytäkään, lunta näyttää olevan virallisen mittauksen mukaan 97cm. Viime perjantaina oltiin käyty yli metrissä. Vaan niin ne toissatalvena koetut yli metriset hangetkin lähtivät loppujen lopuksi todella nopeasti, kun lämpötila kohosi tarpeeksi. Suot muuttuivat lammiksi ja tien poikki ilmestyi pieni puro. Kuvan päivämäärä on 29.4.2016.

On kyllä mielenkiintoista päästä näkemään, kun jäät lähtevät isosta virtaavasta vesistöstä. Täytyy vain toivoa että se tapahtuisi ennen toukokuun alkua.

Sattumalta löysin Youtube:sta  itselleni uuden tavan viettää aikaa, Ihmisiä, siis eläimiä -podcastin. Hämmentävää oli kuunnella keskustelua, jonka osapuolen kanssa olen asunut samassa asunnossa useita kuukausia. En ollut tiennyt, että hän esiintyy useissa suomalaisissa elokuvissa. On myös mielenkiintoista seurata, kuinka moni keskustelijoista joutuu ohjelman aikana poistumaan wc-tiloihin ja miten he sen tekevät, kun kyseessä on tilanne joka nauhoitetaan. Toivottavasti niitä ei ole editoitu pois niistä jaksoista, joita en ole vielä nähnyt.

Tapettia vuodelta -77. Haaveilen päällystäväni työpöytäni tällä, kunhan vain keksisin kontaktimuovia paremman keinon pinnaksi. Lasi olisi tietysti paras, mutta kallis. Toimisikohan joku lakka paperipinnalla, niin että se vielä kestäisi kulutustakin? Tai sitten pitäisi hankkia hiirimatto ja alusta kahvimukille. 

14 / 96

Alkuvuosi tuntuu aina kuluvan ihan huomamatta ohi. Useimmiten nykyään loppuvuodetkin. Päivä on pidentynyt taas järkeviin mittoihin ja taivaalta tippuu silkkaa vettä. Ensimmäinen kärpänenkin heräsi jostain ikkunanraosta.

Viikko hiljaisuudesta on sentään kulunut järkevästi uutta elämää opiskellen.

Muuten opiskelu on keskittynyt lähinnä tutusta poikkeavan musiikkityylin sisäistämiseen. Jos et voi voittaa vihollistasi, liity heihin. Jos ei kaupungissa soiteta muuta kuin teknoa niin... Kokemuksesta tiedän että ahkeralla kuuntelulla lähes mistä tahansa hyvästä musiikista voi oppia pitämään, varsinkin jos saa itse määritellä hyvän. Näin kävi omalla kohdallani, kun elämäni ensimmäisessä työharjoittelussa soitettiin Asan Terveisiä kaaoksesta -levyä putkeen neljä viikkoa, vähintään viisi päivää viikossa ja kahdeksan tuntia päivässä. Myöhemmin erään festivaalin rakennusajan taustalla tuntui soivan 24/7 Notkean Rotan Notkea maa -levy. Vähän yli viikossa sekin alkoi vaikuttaa ihan kuunneltavalta. Kykenen edelleen kuuntelemaan Joel Hallikaista, kiitos lapsuusajan automatkojen.

Bassoradion linjoilta tarttui korvaan Pyhimyksen Mobutu Sese Seko -kappale, tosin lähinnä sen takia etten osannut päättää, onko se hyvä vai hyvin hirveä. Koska yhden kappaleen perusteella ei kannattane tehdä päätelmiä suuntaan eikä toiseen, kuuntelin muutkin levyn Youtube:ssa saatavilla olevat kappaleet. Joissakin asioissa pitää vain olla hivenen vanhoillinen. Hyvien artistien hyvät levyt päätyvän kirjahyllyyn, joko fyysisessä tai sähköisessä muodossa. Niin mikä Spotify?

Olen elänyt ainakin kymmenen vuotta geneerisen musiikkimaailman ulkopuolella, joten ensimmäinen reaktio oli lähinnä että tällaiseltako nykymusiikki kuulostaa. Hipsterit ovat vallanneet senkin. Ehkä se on ovelle kolkuttava kolmen kympin kriisi, joka sai Pyhimyksen Jättiläinen -kappaleen aiheuttamaan jopa tunnereaktioita. Jotain aasinsiltaa tai mainosratkaisua pitkin kulkeuduin kuuntelemaan myös Paperi T:tä, joka on ilmeisesti tällä hetkellä pinnalla ainakin Helsingin Jodelin perusteella.

Teknon sijaan olen siis päätynyt kuuntelemaan suomiräppiä, vapaaehtoisesti. Ei se sinällään huono ole, sitäkin kun näyttää olevan tässä kaupungissa tarjolla ainakin silloin tällöin.