Viikko hiljaisuudesta on sentään kulunut järkevästi uutta elämää opiskellen.
Muuten opiskelu on keskittynyt lähinnä tutusta poikkeavan musiikkityylin sisäistämiseen. Jos et voi voittaa vihollistasi, liity heihin. Jos ei kaupungissa soiteta muuta kuin teknoa niin... Kokemuksesta tiedän että ahkeralla kuuntelulla lähes mistä tahansa hyvästä musiikista voi oppia pitämään, varsinkin jos saa itse määritellä hyvän. Näin kävi omalla kohdallani, kun elämäni ensimmäisessä työharjoittelussa soitettiin Asan Terveisiä kaaoksesta -levyä putkeen neljä viikkoa, vähintään viisi päivää viikossa ja kahdeksan tuntia päivässä. Myöhemmin erään festivaalin rakennusajan taustalla tuntui soivan 24/7 Notkean Rotan Notkea maa -levy. Vähän yli viikossa sekin alkoi vaikuttaa ihan kuunneltavalta. Kykenen edelleen kuuntelemaan Joel Hallikaista, kiitos lapsuusajan automatkojen.
Bassoradion linjoilta tarttui korvaan Pyhimyksen Mobutu Sese Seko -kappale, tosin lähinnä sen takia etten osannut päättää, onko se hyvä vai hyvin hirveä. Koska yhden kappaleen perusteella ei kannattane tehdä päätelmiä suuntaan eikä toiseen, kuuntelin muutkin levyn Youtube:ssa saatavilla olevat kappaleet. Joissakin asioissa pitää vain olla hivenen vanhoillinen. Hyvien artistien hyvät levyt päätyvän kirjahyllyyn, joko fyysisessä tai sähköisessä muodossa. Niin mikä Spotify?
Olen elänyt ainakin kymmenen vuotta geneerisen musiikkimaailman ulkopuolella, joten ensimmäinen reaktio oli lähinnä että tällaiseltako nykymusiikki kuulostaa. Hipsterit ovat vallanneet senkin. Ehkä se on ovelle kolkuttava kolmen kympin kriisi, joka sai Pyhimyksen Jättiläinen -kappaleen aiheuttamaan jopa tunnereaktioita. Jotain aasinsiltaa tai mainosratkaisua pitkin kulkeuduin kuuntelemaan myös Paperi T:tä, joka on ilmeisesti tällä hetkellä pinnalla ainakin Helsingin Jodelin perusteella.
Teknon sijaan olen siis päätynyt kuuntelemaan suomiräppiä, vapaaehtoisesti. Ei se sinällään huono ole, sitäkin kun näyttää olevan tässä kaupungissa tarjolla ainakin silloin tällöin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti