11.4.18

15 / 101

Sata päivää tätä vuotta takana. Kesäpuoli alkaa muutaman päivän päästä, vaikkei ulkona siltä näytäkään, lunta näyttää olevan virallisen mittauksen mukaan 97cm. Viime perjantaina oltiin käyty yli metrissä. Vaan niin ne toissatalvena koetut yli metriset hangetkin lähtivät loppujen lopuksi todella nopeasti, kun lämpötila kohosi tarpeeksi. Suot muuttuivat lammiksi ja tien poikki ilmestyi pieni puro. Kuvan päivämäärä on 29.4.2016.


On kyllä mielenkiintoista päästä näkemään, kun jäät lähtevät isosta virtaavasta vesistöstä. Täytyy vain toivoa että se tapahtuisi ennen toukokuun alkua.

Sattumalta löysin Youtube:sta  itselleni uuden tavan viettää aikaa, Ihmisiä, siis eläimiä -podcastin. Hämmentävää oli kuunnella keskustelua, jonka osapuolen kanssa olen asunut samassa asunnossa useita kuukausia. En ollut tiennyt, että hän esiintyy useissa suomalaisissa elokuvissa. On myös mielenkiintoista seurata, kuinka moni keskustelijoista joutuu ohjelman aikana poistumaan wc-tiloihin ja miten he sen tekevät, kun kyseessä on tilanne joka nauhoitetaan. Toivottavasti niitä ei ole editoitu pois niistä jaksoista, joita en ole vielä nähnyt.


Tapettia vuodelta -77. Haaveilen päällystäväni työpöytäni tällä, kunhan vain keksisin kontaktimuovia paremman keinon pinnaksi. Lasi olisi tietysti paras, mutta kallis. Toimisikohan joku lakka paperipinnalla, niin että se vielä kestäisi kulutustakin? Tai sitten pitäisi hankkia hiirimatto ja alusta kahvimukille. 

2 kommenttia:

  1. Ihan sikahieno tapetti! Tuosta tulee ihan Intia mieleen! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Vanhoissa tapeteissa on todella kauniita kuvioita, ainakin nykypäivän tapetteihin verrattuna. Pidän tuollaisista vähän turhan kirjavista kuvioista, siksi toin kasan lakanoitakin Intiasta koska Suomessa kaikki on niin tylsän yksiväristä.

      Poista