42 / 291

Blogin kirjoittaminen on edennyt yhtä hyvin kuin parin roikkumaan jääneen koulutehtävänkin tekeminen. Hups.  

En tiennyt että rupikonnaa tavataan näillä leveysasteilla, 

ennen kuin tämä ja muutama muu tuli lenkillä vastaan.

Paljon on kuitenkin tullut syksyn aikana myös tehtyä. Muutin uuteen asuntoon noin kahden metrin matkan ja nautin nyt ylellisyyksistä, kuten omasta kylpyhuoneesta ja täysin omassa käytössäni olevasta keittiöstä, jossa on uuni. Ensimmäistä kertaa sitten kotoa muuttamisen minulla on erillinen makuuhuone. Elämän pieniä iloja. 

Sivulaukut tuli hankittua joskus vuosia sitten Lidlistä ja pääsivät nyt ensimmäistä kertaa kunnolla käyttöön. Yllättävän käyttökelpoiset, vaikka vetoketjut eivät välttämättä vuosikymmeniä tule kestämään. 

Oli myös aikaa piipahtaa metsän puolella ja tehdä vihdoinkin vähän pidempi pyörälenkki, etenkin kun sain ykköspyörän huollatettua mieleiseeni kuntoon. Juuri sopivasti sen jälkeen kakkospyörästä tyhjeni eturengas, kun ajoin sen polulla olleeseen kuoppaan turhan vauhdikkaasti. Ehkä se jo onkin aika vaihtaa, sillä pyörä on hankittu käytettynä muistaakseni 2003 ja sisuskumikin taitaa olla vielä alkuperäinen. 

Louevaaran laella sijaitsee palovartiotorni ja autiotupa. Matkaa Rovaniemeltä kertyy ajokelpoisia reittejä noin 40 kilometriä, minkä jälkeen polkua vajaa kaksi kilometriä. Pyörä on mahdollista taluttaa autiotuvalle asti, mutta viisaampi jättää sen kääntöpaikalle ja kantaa varusteet vaikka kahdessa erässä, jos ja kun ei viitsi ottaa mukaan kantolaitetta, johon mahtuisi myös sivulaukkujen sisältö. Tupa oli yllättävän siisti ja polttopuutakin löytyi. Muutaman sadan metrin päässä on lampi, josta voi noutaa juomavettä tai etsiä ympäristöstä lähteitä, itse join lampivettä keittämisen jälkeen. Uimiseen lampi ei sovellu kovin hyvin, mutaa on polveen asti. Vieraskirjan perusteella tuvan käyttöaste on yllättävän hyvä ja jotkut kirjoittajat ovat käyttäneet sitä levähdyspaikkana pohjoisempaan Lappiin matkatessa. Omalle kohdalle toinen kävijä sattui vasta juuri lähtöä tehdessä, kun lintumetsällä ollut henkilö tuli mielenkiinnosta katsomaan, millainen tupa paikalla sijaitsee. Toinen ihminen tuli kohdattua edellisenä päivänä keskellä metsää, todennäköisyys asialle taisi yllättää molemmat. Suppilovahveroita on käyty vieraskirjan mukaan poimimassa edellisinäkin vuosina, joten ehkä tämän syksyn sato ei siis ole aivan poikkeuksellinen ilmiö näilläkään korkeuksilla. Itse yritin kyllä parhaani mukaan olla näkemättä sieniä, viimevuotisiakin on vielä jäljellä ja tälle syksylle jo 14 litraa kerättynä. 

Kartan ja kompassin kanssa toimimista tuli myös harjoiteltua, mikä selkeästi tuli tarpeeseen. Onneksi puhelinverkko- ja GPS-yhteydet kuuluvat alueella, oli kätevä tarkistaa summittainen sijainti paikannuksen perusteella siinä vaiheessa, kun valo alkoi käymään vähiin. 

Olen päässyt myös viettämään päivän poroerotuksessa ja seuraamaan aidalla teurastusta. Oli mielenkiintoista päästä seuraamaan toisenkin palkisen toimintatapoja ja kulttuuria. Keitettyä poron kieltäkin tuli maistettua. 

34 / 233

Teen tämän postauksen vain kertoakseni, että Human on katsottavissa Ylen Areenassa tällä kertaa vielä kymmenen päivän ajan. En tullut katsoneeksi silloin, kun se oli mahdollista ensimmäisen kerran, mutta nyt käytin kahtena iltana aikaa sen katsomiseen. Toivottavasti se on yksi niistä asioista, mitä ihmiskunnasta tulee jäämään jäljelle. 

https://areena.yle.fi/1-3393977

29 / 198

Kesä näillä rantalaitumilla on nyt nähty.

Kesän toinen harjoittelu on huhkittu kasaan tasan kolmessa viikossa. Voisipa koulullakin suorittaa 5 opintopistettä samassa ajassa. Aloin jo melkein vakavissani miettiä, pitäisikö koulun ohelle hakea osa-aikatöitä 30 tunniksi viikossa, kun kaupungin ainoassa mielenkiintoisessa ravintolassa on paikka auki. Vanha suola janottaa. Viimeksi kun kokeilin vastaavaa, tuloksena oli kohtuullisen paha burnout...

Kuljetin juoksukamppeita matkassa mukana, mutten yhtenäkään iltana ehtinyt juoksemaan. Pyöräilemässä tuli sentään käytyä muutama pidempi lenkki, ja käytännössä päivät olivat jatkuvaa liikkeelläoloa tai fyysistä ponnistelua. Kuudenkymmenen uuhen sorkkien leikkuu laitumella yli hellerajan ylittävissä lämpötiloissa käy todennäköisesti ihan kohtuullisesta kuntoilusta. Mustelmatkin alkavat vihdoin puolentoista viikon jälkeen haalistua.

Ehdin myös auton rattiin, tietysti toki yksityisillä ja suljetuilla alueilla. Tuli testattua sekä bensa- että dieselmoottori, mutta peräkärryn peruuttamisesta kulmaan kieltäydyin. Oli jo tarpeeksi hankalaa peruuttaa traktorin peräkärryä keväällä. En tosin edelleenkään kehtaa näillä ajotaidoilla lähteä edes autokoulun autolla liikenteen sekaan sekoilemaan. 

Tosin, erään keskustelun aikana mieleeni juolahti, että armeijassaoloaikanahan saattaisi saada suoritettua C- tai D-ajokortin. Siihen vain tarvitsisi ensin sen B:n, ja kohta alkavat vuodet olla todella vähissä. 

Seuraavaksi kiskot vievät etelään. Kuvassa myös näkyy puhelimeni kamerassa yhä useammin ilmenevä virhe. Mistä saan uuden puhelimen jonka akku kestää kolme päivää ja 30 astetta pakkasta, sitten kun tuosta aika lopullisesti jättää? Hieman vähemmän peruna kamera olisi tietenkin "ihan kiva".

Opin näiden kolmen viikon aikana jopa yhden sanan ranskaa: ortie - nokkonen. Muistuttaa jossain määrin suomen sanaa yrtti. 

27 / 186

Toinen harjoittelu on pitänyt niin kiireisenä, ettei kirjoittamiselle ole jäänyt pahemmin aikaa. Tänään työpäivä oli kuitenkin vain kello kahdeksasta kello kahteen, eikä kahdeksasta kahdeksaan, joten oli hyvä hetki lähteä tutkimaan ympäristöä polkupyörällä. Kahdenkymmenen kilometrin lenkki sujui kyseenalaisella konkelilla kivuttomasti. Oli mielenkiintoista havainnoida, miten rehevää seutua tämä onkaan, vaikka napapiirille on linnuntietä vain kuutisenkymmentä kilometriä, verrattuna itärajan läheisyyteen samoilla leveyspiireillä. Tälläkin hetkellä näen siis Ruotsiin, kun katson ikkunasta. Toki meri ja sen pintatasokin on täällä huomattavasti lähempänä. Yleinen ilmapiirikin on ainakin omalta näkökannaltakin huomattavasti lähempänä Pohjanmaata, vaikka virallisesti Lapin puolella ollaankin.

Hylättyjen rakennusten bongaajalle nämä seudut ovat melkoinen aarreaitta. Tuntuu että joka viides talo on ollut asumaton jo vuosia, vaikka paljon näyttää olevan myös uusia omakotitaloja puolen hehtaarin hoidetulla pihanurmikolla varustettuina. Melko tiheään on myös 80- ja 90-luvuilla rakennettuja tyhjiä parinkymmenen lehmän navettarakennuksia. Suurimmilta peltoaukeilta näytetään tekevän rehua muutamaan nykyaikaiseen suurpihattoon, pienemmät alat ovat alkaneet puskittua Täällä maaseudun muutoksen havaitsee paremmin kuin harvaanasutussa idässä.

Kuvasta ei ehkä heti arvaisi, että ollaan lapissa jokitörmällä?

Harjoittelu on muuten sujunut mukavasti, olen päässyt olemaan mukana muun muassa lampaan kotiteurastuksessa ja joutunut ajamaan traktorilla myös valtatiellä. Pellonkin olen onnistunut äestämään kelvollisesti, huomenna edessä saattaa olla pyöröpaalien käärintää. Aikaisempi traktorinajokokemukseni rajoittuu siis muutamaan kokeilukertaan, joten melko uskaliaasti minut pistettiin lyhyen kertauksen jälkeen ajelemaan äkeen kanssa kymmenen kilometrin päähän pellolle. En siis ole pahemmin ajellut liikenteessä, kun en ole vielä tullut hankkineeksi B-ajo-oikeutta. Kukaan ei kuollut ja materiavahingoiltakin vältyttiin.

Hilla on tupella ja ensimmäiset jo raakileella törelikössäkin. Kohta se taas alkaa, hillahulluus..

25 / 169

Yötön yö alkoi jo pari viikkoa sitten ja vihdoin eilen kävin katsomassa keskiyön aurinkoa tuolta vaaran laelta. Kännykkälaatuinen kuva paljastaa, että ollaan laskettelurinteen huipulla, en viitsinyt ottaa järjestelmäkameraa mukaan sillä taitoin matkaa juoksemalla. Kartasta summittaisesti laskettuna lenkille tuli mittaa viitisen kilometriä, joka sujui melkein kokonaan juosten, muutaman tiukimman ylämäen jouduin kävelemään. En muista ikinä juosseeni näin pitkää matkaa lähes yhteen menoon. Seuraava tavoite voisi olla ottaa käyttöön tuo aiemmin mainitsemani urheilukello, kunhan saisin ensin perehdyttyä sen sielunelämään: suomenkielinen käyttöohjekin kun on vaatimattomat 132 sivua pitkä. 

Olen nyt myös kaikella todennäköisyydellä kelpoinen yrttineuvoja, eli saan pitää villiyrtteihin liittyviä koulutuksia ja myöntää kauppayrttipoimijoiden kelpoisuuksia. Yrtteihin liittyen teimme erään ryhmäläiseni kanssa tehtävää, jossa tarvittiin jotain teräasetta kasvien varsien katkaisuun. Olin varannut puukkoni matkaan ja annoin sen ryhmäläiselleni, johon tämä totesi että "sinulla on jo vasanmerkitykseen puukko valmiina". Kuulemma poromiehillä tuo tuplapuukko on yleensä sitä varten, että pienempi puukko pidetään mahdollisimman terävänä, jotta sillä saadaan leikattua merkit vasojen korviin ja isompi puukko on sitten muuta käyttöä varten. Nettiselailun perusteella tuplapuukkoja myydään myös nylky- ja vuolupuukoiksi. Triplapuukko lieneekö sitten vain pohjanmaalaista koreilua...

Tuplapuukko on minulle päätynyt erään sukulaiseni jäämistöstä, se on kulkenut ja kuljettanut muistoja mukanani jo vuosia. Punamustassa tupessa olevan puukon sain muutama vuosi sitten lahjaksi sukulaismieheltä joka on hurahtanut puukkojen tekemiseen, se on saanut vielä odotella käyttöönottoa ja varmaan jääkin "paremmaksi puukoksi" kunnes vanhoista aika jättää. Toivottavasti joskus tulee tilaisuus käyttää puukkoa asusteena, siihen tuo kainuulaishenkinen kapine on enemmän kuin kohdillaan. 

Koska olen molemmat puukkoni saanut, olen jotensakin oudolla mielellä seuraillut ihmisten netissä käymiä keskusteluita puukkojen ominaisuuksista ja paremmuuksista. Nyt kun retkeily ja vaeltaminen ovat nousseet trendikkäiksi lajeiksi, on puukostakin tullut kaupallinen esine. Käyttöön tarkoitettu työkaluhan se sinällään on, mutta jotenkin en osaa kuvitella ainakaan itseäni ostamassa käsintehtyä puukkoa kaupasta. Teollisesti tehtyjä muovikahvaisia puukkoja kylläkin, ne menevät ehkä samaan kategoriaan retkisahan tai kalasaksien kanssa. Ensimmäinen kymmenkesäisenä saamani puukko oli Biltemasta ja toimittaa hätävaran virkaa eräensiapupakkauksessa. 

Toinen trendikkääksi noussut esine, jonka ostamista jotkut pitävät vääränä tekona, on kuksa. Olisi mielenkiintoista selvittää, mistä asti ajatusmalli on peräisin: onko kuksan hankkimiseen liittynyt joskus traditioita vai onko tapa nuorempaa alkuperää. Hyvin arkisesta käyttöesineestähän loppujen lopuksi on kyse. Oman kuksani olen saanut muistoksi ala-asteen päättäneestä leirikoulusta ja se on toimittanut virkaansa kelvollisesti, vaikka onkin vain koivupuuta pahkan sijasta. Ripustuslenkki on isänisän vanhan saappaan varresta leikattu. 

Myös ylläolevassa kuvassa oleva, mahdollisesti historiallisesti mielenkiintoinen esine löysi tiensä haltuuni viime viikolla. Kyseinen kappale on lasia ja löytyi tontilta keskeltä kaupunkia, jossa pidetään yhteisöllistä viljelypalstaa. Kyselin eräällä Facebook-palstalla miten kappale on voinut muotoutua, aiheuttaako pelkkä maamassan joukossa oleminen tuollaisen olemuksen vai voiko kappale olla (osa) sulanutta lasia? Muutama ihminen oli sitä mieltä että kappale on sulanutta lasia, yksi ehdotti että kyseessä on lasitehtaalta peräisin olevaa kuonaa. Oma arvaukseni alkuun oli, että sulaminen olisi voinut tapahtua jo sotien aikaan, kun kaupunki on poltettu maan tasalle. Mikä lienee sitten oikea totuus, se tuskin koskaan selviää. Möykky saa jatkaa oloaan suitsuketelineenä, siinä se tuntuu toimivan erinomaisesti. 

23 / 161

Tänään ajattelin kertoa teille kengistä. Heti alkuun voin todeta että kaikki kenkäparit jotka tulen tekstissä mainitsemaan, ovat päätyneet haltuuni laillisen kaupan kautta eikä yhtäkään mielipidettä väritä sponsorointi. Mielelläni kyllä ottaisin koekuljettaviksi kenkäparin jos toisenkin, siihen tahtiin paljasjalkatossuista pohjat nimittäin kuluvat... 

Olen käyttänyt paljasjalkakenkiä lähes siitä asti kun ne Suomessa tulivat markkinoille, eli kohta kymmenen vuotta. En muista, miksi silloin aikanaan päädyin hankkimaan ensimmäisen parin, Vibram Fivefingers Classic:n, mutta viimeistään siitä siirryin käyttämään kenkiä, joissa iskunvaimennusta ja kantakorotusta on mahdollisimman vähän. Jäin vain kerrasta koukkuun. Oikeastaan olen ollut trendiä edellä myös minimalistijuoksussa, sillä lukuisat olivat ne kerrat vuosina -08/09, kun painelin tukka putkella Viiskulmasta Steissille työvuoron jälkeen varvassandaalit läpsyen. Parhaimmillaan taisin taittaa tuon puolentoista kilometrin matkan alle kymmenessä minuutissa, vaikka en silloin juoksemista muuten harrastanutkaan. Ja sadekelillä oli pidon kannalta helpointa juosta sandaalit kädessä...

Mitään suurempaa ideologiaa minimalistikenkien käyttämisessä ei itselläni ole ja talvisin sekä pidemmillä metsäreissuilla käytän edelleen tavallisia kenkiä. Talvisin käyttämäni Varustelekan Särmä -maiharit ovat tosin kolmessa vuodessa kuluneet pohjistaan niin ohuiksi, että tuntuma alustaan alkaa olla aika mukava. Vaelluskengiksi hankin aikanaan kalvottomat Hanwagin Tatrat, koska silloin ei vielä ollut saatavilla kovinkaan maastokelpoisia malleja paljasjalkakengistä. 

Kun VFF:n Classicit alkoivat olla puhki sekä pohjista että varpaiden väleistä (ja siirtyneet ulkoruokintaan, koska pesuista huolimatta peltotöissä ja kanalassa kulkemisen jälkeen haju oli ja pysyi..) hankin saman valmistajan Komodo Sport:t. Aktiivisessa käytössä asfaltilla ja maastossa nekin kestivät pari vuotta, ennen kuin olivat totaalisen puhki. Käytin tuolloin myös ahkerasti varvassandaaleja, suunnilleen yhden parin kesässä. 

VFF:en jälkeen ostin kokeeksi Vivobarefoot:n Evo II:t. Äärettömän rumasta ulkomuodostaan huolimatta nämä ovat olleet äärimmäisen kestävät, nyt taitavat olla viidettä kautta käytössä. Asiaan saattoi toki vaikuttaa se, että samana vuonna ostin myös Vivon Trail Freakit, koska Evojen pito maastossa ei ollut kovinkaan kummoinen. Evot ovat olleet muuten äärimäisen mukavat kengät, mutta tiedän että aikaisemmin niissä on ollut liimausten suhteen todella paljon laatuvaihtelua ja vaikka itse olenkin pyrkinyt käyttämään niitä vain maastossa, pohjan kuviointi on kulunut sileäksi todella nopeasti. 

Tämän jälkeen kenkäkokoelmaani ovat kotiutuneet VFF:n Speed XC:t (joiden luulin myyntikuvan perusteella olevan nahkaa), Feelmaxin Vaskot (jotka ansaitsevat maailman rumimpien kenkien tittelin) ja Merrelin Pace Glove:t jostain vuosikymmenen alkupuolelta (kirpputorilöytö 1,5 euron hintaan. Uudenmalliset Merrelin kengät eivät istu jalkoihini ollenkaan, nämä ovat melkein kuin sukat). Juoksukengiksi tilaamani Inov-8:n Roclite 286 GTX:t eivät ehkä ihan mene paljasjalkakengistä, mutta varvastuntumalla ovat kuitenkin polkujuoksukenkien sarjassa melko minimalistiset. Näistä pitänee kirjoittaa joskus myöhemminkin kunhan kilometrejä karttuu, mutta tuntuvat kyllä hyviltä käyttötarkoitukseensa. Ainoa kummallinen asia on kärjen pitkä ja kapea muotoilu, ovat siis lähes pari senttimetriä pidemmät kuin muut samankokoiset kenkäni, mutta ehkä tarkoituksena on ettei vahingossa tapahtunut kiveen tai juureen potkaisu tunnu varpaissa asti. Tilasin kengät syksyllä sportsshoes.com:lta, jonka toiminnassa ei ole moitittavaa, vaikka toimituksessa menikin lähes maksimiaika. 

Merkittömät varvastossut 

Inov-8 Roclite 286 - Vibram Fivefingers Speed CX - Feelmax Vasko

Merrel Pace Glove - Vivobarefoot Evo II - Vivobarefoot Trail Freak

Ajatus tähän kirjoitukseen juolahti mieleeni kun viikonloppuna tuli puheeksi korkokengät ja jouduin toteamaan, että nykyisin keräilen korkokenkien sijaan paljasjalkakenkiä. Harmikseni jouduin myös toteamaan, että viimeinenkin kuva saapaskokoelmastani on kadonnut jonnekin. Vaikka sinänsä olisikin turha hankkia taas uusia kenkäpareja, haluaisin hankkia ne oikeasti nahkaiset VFF:t ja joko Vivon tai Feelmaxin vaelluskäyttöön tarkoitetut kengät. Talveksi pitäisi myös löytää kohtapuoliin joku uusi ratkaisu, sen ilmaantumista odotellessa. Kaikki kengät ovat nimittäin olleet poistokorin pohjimmaisia tai käytettyjä, jotain iloa siitäkin että jalan koko on 35 - 36! 

23 / 157

Tämä postaus olisi varmasti ansainnut otsikoksi "Sekalaisia hajatelmia yhdestä sun toisestakin asiasta vol. II". Ensin täytyy todeta, että tuo ruukkukasvien kastelujärjestelmä toimii. Tai ainakin vesi katoaa pullosta nopeammin kuin vain haihtumalla. Noin viisi päivää näyttää kestävän tuo 0,33l vesimäärä kahdelle vaatimattomalle kasville. 

Jatkaakseni siideriaiheesta, unohdin edellisissä hajatelmissa mainita Olvin CID -siiderin, jota Facebook-syötteeni minulle lopputalvesta ahkerasti mainosti. Muistin vihdoin tiirailla sitä kaupan hyllyltä ja koin pientä pettymystä nähdessäni tuoteselosteen. Tosin, pohdiskelin myös kuinka paljon ulkomaisissa siidereissä jätetään kertomatta mahdollisia lisäaineita, esimerkiksi vettä ja hiilihappoa. Sokeri sentään mainitaan yleensä jos sitä on lisättynä. En myöskään tiedä, onko siiderin tekeminen pelkästä omenamehusta säädellyllä hiivakannalla niin hankalaa, että tarvitaan apuaineita, vai onko kyseessä ainoastaan pyrkimys tehdä jokainen tuotantoerä täsmälleen samalaiseksi, luontaista vaihtelua vältellen... Emmehän me kuluttajatkaan kuulemma halua kuin noin 65mm halkaisijalla olevia perunoita, muistaakseni. 

Ja jatkaakseni siideristä, löysin tuota Galipetteä yhdestä kaupasta, jossa sitä ei aiemmin ollut hyllyssä. Samalla huomasin myös, että opiskelijan kukkarolle sopivasti osa valikoimasta oli poistumassa ja joukossa oli Evergreenin kuivaa ja puolikuivaa luomusiideriä. Kyseiset laadut ovat ihan juotavia iltaa istuessa tahi saunassa, joten ostinpa jo juhannusta varten muutaman pullon varastoon, kun halvalla sai. Toivottavasti niille ei käy kuin vappuna, ja toivottavasti minulla on edes teoreettisia mahdollisuuksia ehtiä juomaan ne. 

Kun mainitsin, etten ikinä aio kirjoittaa yhtäkään siideriarvostelua kuten oikeat siideriarvostelijat ne kirjoittavat, saatan joutua syömään sanani joskus tulevaisuudessa. Päätin nimittäin aikoja sitten, etten ikinä tule hankkimaan minkäänlaista turhaa aktiivisuusranneketta tai älykelloa. Olen nyt kuitenkin käytetyn Suunto Ambit2 S HR:n epäileväinen omistaja. Olen sentään käynyt jo muutaman kerran juoksemassakin, etten aloittanut harrastusta  vain pelkillä välinehankinnoilla. Pääsin myös toteamaan, että erään kerran juoksuvaatetukseni kallein osa olivat alushousut, vaikka painelin polulla vaatteet päällä ja kengät jalassa. Haaveitakin on syntynyt, jospa sitä ensi kesänä osallistuisi NUTS Karhunkierrokselle tai Ylläs-Pallakselle, johonkin lyhyimpään sarjaan tietysti. Toisaalta, Pyhällä olisi kahden kuukauden päästä 10 km...