51 / 354 ( 9.24 - 15.11 )

Eteläisellä taivaalla voi nähdä kummallisia valoilmiöitä. Ilmiömäisiä valoja sai nähdä myös, kun valtavaan betonihalliin oli sijoitettu yli kymmenen lasertykkiä ja sata muuta liikkuvaa valoa. Kaikilla aikakausilla on päätöksensä. 

Tänään on yhden aikakauden päivä numero 300. Termiä 300 on kuultu käytettävän haavoittuneista sotilaista. Vaikka sota jatkuu, aion itse tehdä tästä päivästä päätepisteen. 

Tosin vain tapahtumien aktiiviselle seuraamiselle. Alkuvuodesta luin jonkin liittyvän artikkelin, jossa kirjoittaja kertoi tekevänsä käytännön elämän ihmiskoetta seuraamalla sodan tapahtumia intensiivisesti "doomskrollaamalla". En ole onnistunut löytämään kyseiseltä kirjoittajalta uutta artikkelia, jossa olisi käsitelty tämän ihmiskokeen etenemistä. Ehkä se on edelleen käynnissä. Omalla kohdallanikaan ei lopulta taida olla mitään oleellista raportoitavaa tästä eläinkokeesta. En ole kai tullut sen mielenvikaisemmaksi kuin jo olen. En ole menettänyt yöuniani ja muistan nähneeni enemmän sotaan liittyviä unia kaksi vuosikymmentä sitten. En ole kai muuttunut yhtään kyynisemmäksi koko ihmiskuntaa kohtaan, kuin mitä olen jo pitkään ollut. 

Olen käyttänyt tilanteen seuraamiseen käytännössä tunnista kahteentoista tuntiin lähestulkoon jokaisena vuorokautena näiden kolmensadan päivän ajan. Kun työt tai muut velvollisuudet eivät ole haitanneet harrastusta, tuntimäärä on ollut lähempänä kymmentä kuin yhtä. Vasta viimeisen kuukauden aikana olen joutunut patistelemaan itseäni tekemään tavanomaista sivustohaarukointia. Ehkä muutokseen havahduttavin tekijä oli, kun huomasin katselevani analyyttisesti alle linkitettyä videota ukrainalaisesta ensihoitopaikasta kiinnittäen huomiota lähinnä toimintatapoihin, käytäntöihin, taustatapahtumiin ja vertaavani näitä mielikuviin, joita olin saanut lapsena ja nuorena lukemistani kirjoituksista joukkosidontapaikoista. 

«Накрилася моя війна» — репортаж із Бахмута (Hromadske, 10.12.2022)

Onko tässä ollut mitään järkeä? Todennäköisesti ei. Ehkä aika näyttää. Ainakin kykenin ylläpitämään seurantaa nyt pidempään, kuin Euromaidanin aikaan tai vuonna 2014. Enkä  todellakaan aio lopettaa nyt, vaan organisoida itseni ja toimintatapani uudelleen. Kaikilla ei ole siihen mahdollisuutta. 

50 / 346 ( 10.51 - 13.29 )

Näin eilen auringon! Verenpunaiset säteet yrittivät valaista maailmaa puurajan ja pilvirintaman välistä ohikiitävän hetken ajan. Kello ei ollut edes puolessa päivässä. 

Musta aurinko nousee

Tämänkin kirjoituksen aihe on ollut ajatuksissa jo pidempään, joutunut jo ainakin kerran mielen työpöydältä roskakoriin ja kaivettu sieltä taas esiin. Viime päivinä se on tullut vastaan sen verran usein, että ehkä tämä on vain pakko suorittaa. Ehkä aiheen monitahoisuus on syynä siihen, että mitään ytimekästä kokonaiskuvaa on vaikea laatia. 

Toisaalla riehutaan ja kiehutaan, mutta suomalaiset ovat vihdoinkin oppineet osoittamaan mieltään itsenäisyyspäivänä ilman järjestyshäiriöitä, tai ainakaan media ei enää halua kirjoittaa uutisotsikoita ikkunoihin lentelevistä pyörätelineistä. Natsi-Saksasta muistuttavia lippujakaan ei heiluteltu tänä vuonna ainakaan julkaistun kuvamateriaalin perusteella. Yhdet hakaristein koristellut villasukat oli sentään tuotu esille ja Ylen artikkelin mukaan myös musta aurinko -symboli oli nähty. 

Hakaristisukat vilkkuivat, savupommit paukkuivat – katso kuvat itsenäisyyspäivän mielenilmauksista (Iltalehti, 6.12.2022)

Suomi herää -kulkueessa näkyi natsisymboleja – Yle seurasi itsenäisyyspäivän mielenosoituksia (Yle, 6.12.2022)

Musta aurinko, black sun, schwarze sonne, sonnenrad. Nykypäivänä mahdollisesti useimmiten natsi-Saksaan ja uusnatseihin yhdistetty symboli. Julkinen esittäminen muussa kuin opetustarkoituksessa tai vastaavassa tuomittavaa ainakin tämänhetkisessä Saksassa. Ajatus tämän aiheen käsittelyyn tuli kuitenkin siitä, kun kyseinen aurinkopyörä kierähti eteen tavallisenoloisen ukrainalaisen sukkakaupan Instagram-sivulla limenvihreänä versiona. 

Aloin kiinnittää tämän symbolin esiintymiseen huomiota jokunen vuosi sitten. Mahdollisesti ensimmäisenä silmiini sattui ukrainalaistaustaisen balettitanssija Sergei Poluninin tatuointi, joka mielestäni yhdistelee mustaa aurinkoa ja slaavilaistyyppistä hakaristiä kolovratia. The Guardianin haastattelussa vuodelta 2019 Polunin kuvailee tatuointinsa merkitystä valon symboliksi, joka kuitenkin on tuhoisa väärin käytettynä. Tatuointien lisäksi mustaa aurinkoa variaatioin on näkynyt etenkin koruissa, joita on markkinoitu slaavilaiseen muinaisuskoon ja uuspakanuuteen liittyen. Useimmat näistä myyjistä ovat olleet venäläisiä ja ukrainalaisia toimijoita, joista ei muun myyntivalikoiman perusteella voisi vetää suoria yhteyksiä länsimaiseen ajatteluun natsismista. 

Self-destructive dance superstar Sergei Polunin: 'Ukraine put me on a list of terrorists' (The Guardian, 7.3.2019)

reportingradicalism.org/en/hate-symbols/movements/nazi-symbols/black-sun

adl.org/resources/hate-symbol/sonnenrad

Viimeisen yhdeksän kuukauden aikana symboli on tullut vastaan säännöllisen epäsäännöllisesti sosiaalisessa mediassa jaetuissa kuvissa ja videoissa sekä ukrainalaisista että venäläisistä sotilasasuun puetuista henkilöistä. Useimmiten näissä julkaisuissa, etenkin selkeästi venäläistä alkuperää olevissa, on korostettu narratiivia ukrainalaisista natseista. Todennäköisesti ukrainalaisista lähteistä peräisin olevat jaot taas vaikuttavat välillä olevan jopa tahattomia sattumia, joihin toki tarkkasilmäiset somekotkat tarttuvat välittömästi edistäen mielikuvaa natsismista. Tällainen tilanne sattui heti maaliskuussa, kun NATO jakoi virallisella Twitter-tilillään kuvia ukrainalaisista naisista sotatoimissa, joista yhdestä oli löydettävissä musta aurinko -merkki. Sittemmin kuva ja twiitti ovat poistuneet, mutta löytyvät edelleen arkistosivustolta. 

Miten mustaan aurinkoon sitten pitäisi suhtautua? Onko syytä pitää sitä saksalaisen olettaman mukaan aina merkkinä fasismista ja äärioikeasta ajattelusta, vai suhtautua siihen kontekstiriippuvaisena ilmiönä? Voisiko näin vahvoin negatiivisin mielikuvin ladattu symboli muuttaa merkitystään vain muutamien sukupolvien elinaikana? Uuspakanuuden ja norjalaisten mytologioiden tunnettuuden kasvaessa voitaneen kysyä, kuinka pitkään esimerkiksi tietyt riimukirjaimet säilyttävät yhdyssiteensä natseihin, kun niitä näkyy yhä useammin tatuoinneissa ja self help -oppaissa. Toisaalta herää kysymyksiä, ollaanko fasistista ajattelumaailmaa normalisoimassa tahallisesti tai tahattomasti yleistämällä näiden symbolien tunnettuutta. Äskettäin laajaa mediahuomiota sai Saksassa tapahtunut äärioikeistoon liitetyn ryhmittymän kiinniottokampanja. Onko Euroopassa ongelma vai ollaanko sellaista tekemässä?

Tutkija: Venäjän tarve leimata vastustajat fasisteiksi osa identiteettiä (MTV uutiset, 10.3.2014)

Лавров заявил, что народ Украины будет освобожден от неонацистских правителей "Lavrov said that the people of Ukraine will be freed from neo-Nazi rulers" (ТАСС, 26.11.2022)

Tappamaan valmis äärioikeisto­ryhmä suunnitteli ja harjoitteli sotilaallista vallan­kaappausta (HS, 7.12.2022)

Äärioikeiston uhka tuli nyt Saksassa rajulla tavalla lihaksi (Helsingin Sanomat, 7.12.2022)

Neo-Nazi Russian militia appeals for intelligence on Nato member states (The Guardian, 11.12,2022)

Etsiessäni suomenkielisiä viittauksia mustaan aurinkoon törmäsin toimittaja Oksana Tšelyševan artikkeliin Mustan auringon varjossa. Luin myös läpi kyseisen kirjoittajan muutkin julkaisut samalla alustalla, vaikka tiukkaa henkisesti tekikin. Voima-lehden artikkelissa Oikeudenmukaisuuden airut vuodelta 2013 Tšelyševa kuvataan vainottuna venäjän vastustajana. Myöhempien vuosien kannanotoissaan etenkin Ukrainaan liittyen tämä mielikuva kääntyy ainakin omassa päässäni täyden kierroksen toiseen suuntaan. En edes taida olla mielipiteineni aivan yksin: "Rauhanpuolustajat – puolueellista rauhanpuolustamista".

Palatakseni takaisin alkuun ja itsenäisyyspäivän mielenosoituksiin. Muistan jo vuonna 2013 kummastelleeni tapahtumia, etenkin uutisointia anarkistisesta mellakoinnista, ja vuoden 2014 jälkeen seuranneeni niitä kasvavalla mielenkiinnolla. Henkilökohtaisen osallistumisen tosin jätin vuoden 2015 jälkeen ollakseni aiheuttamatta suurempia henkisiä traumoja Suomen poliisivoimille, tai oikeastaan vain noudatin erään virkamiehen kehotusta "tukkia turpani", jota tehostettiin nostamalla minut ilmaan takkini rintamuksesta. Onkohan äärioikeiston marssimisen uutisoinnista alkaen vuodesta 2014 vedettävissä mitään yhtäläisyyksiä maailmantilanteeseen ja saman vuoden muihin tapahtumiin? 

Epäpoliittisia soihtuja (Uuninpankkopoika Saku Timonen, 6.12.2014)

Ovatko itsenäisyyspäivän mielenosoitukset rettelöintiä vai yhteiskunnan herättelyä? (Yle)

Natseja siellä, natseja täällä, vähän joka säällä. Olemmeko menossa kohti todellista ongelmaa, vai riittääkö että alamme uskoa siihen? Tämä postaus valitettavasti sisältää huomattavasti enemmän avoimia kysymyksiä kuin vastauksia niihin. Todellista kuitenkin lienee, että tätä aikakautta on alkanut leimata jakautuminen vahvasti mustaan ja valkoiseen, jossa välille jää vain muutamia harmaan sävyjä. 

Tämä julkinen postaus Facebookista tuli tallennettua joskus. Vaikka itse pyrinkin näkemään valossa mahdollisimman monta väriä, moni mustavalkoisesti suhtautuva saattaa vetää tästä nopeita johtopäätöksiä. Jos olisin Ukrainan hallintoon jotensakin vahvasti liitetty henkilö, olisin ehkä jättänyt julkaisematta. Toisaalta asioiden, ideoiden ja ajattelun salaamisen tarpeen soisi jo olevan ohi. 

Juice Leskinen - Musta aurinko nousee

49 / 339 ( 10.28 - 13.46 )

Heräsin tänään ennen auringonnousua. Toissapäivänä heräsin auringonlaskun jälkeen. Ei sillä että aurinkoa olisi näkynyt viikkoihin pilvikerroksen takaa. 

Chilirintamalla on rauhaisaa. Näyttäisi siltä että kahdella pyretriinikäsittelyllä päästiin eroon sekä ripsiäisistä että kirvoista. Nyt taistellaan vain suurta pimeyttä vastaan. 

Tämä tosin koskee ainoastaan Carolina reaperia, joka lähemmäs metrin mittaiseksi venähtäneenä sai jäädä karanteenitiloihin, muut chilit muuttivat keinovalon alle lukuun ottamatta Vectura orangea, joka päätti päättää päivänsä omaehtoisesti. Sikäli kyseessä ei ollut suuri menetys, koska kyseinen lajike olisi muutenkin jäänyt ensi kaudeksi kylvämättä ja näin sain mahdutettua kolme kaupan poistohyllystä pelastettua minttua keinoauringon alle. 

Yksinkertainen talvetussysteemini koostuu Goodiy-metallihyllystä, kahdesta NordLight slim 20W led-valonheittimestä (joista toinen on jo kolmatta talvea käytössä), mustavalkomuovista ja magneettiteipistä. Tälle talvelle teippasin hyllyn kolmelta sivulta umpeen ja jätin ainoastaan  kahdesta kappaleesta koostuvan etuosan magneettikiinnitteiseksi. Valaisimet on kiinnitetty hyllyyn porattuihin reikiin nippusiteillä ja metallilangalla. Ilmankosteus pysyttelee 50 - 70% välillä ja lämpö ei viileästä huoneilmasta johtuen nouse latvojenkaan tasalla kovin paljoa yli kahdenkymmenen asteen. Valojakso on tällä hetkellä 8/16 ajastettuna niin, että kaksi tuntia keskellä jaksoa molemmat valaisimet ovat päällä, minkä molemmin puolin kumpikin kolme tuntia yksittäin. Joulunpyhien ajaksi siirrän kaikki kasvit todennäköisesti karanteenitilaan luonnonvalonpuutteeseen. Sittenhän sitä voikin alkaa jo miettiä mitä siemeniä ensi kaudeksi laitetaan kasvamaan. 

Oletettavasti ensi kesänä kasvavat ainakin nämä ylivuotiset Jamaican hot yellow, Lemon drop ja Aji cristal. Carolina reaper saa jatkaa elämäänsä jos sattuu selviämään hengissä, nappasin siitä tosin myös latvapistokkaan ajatuksena kokeilla tehdä siitä bonchi. Vectura orange ei siis selvinnyt ja muutenkin se jäänee pois kasvatuksesta. Tekisi mieli kokeilla jotain Rocotoa uutena lajina...

Yhteenveto viime kauden kasvatuksista:

C. annuum "Vectura orange" on aikaisin satoa tekevä perushyvä ja -helppo lajike. Satoa olisi saattanut tulla runsaastikin, jos olosuhteet olisivat olleet toisenlaiset. Veikkaan että sopeutuu paremmin lyhyempään päivään. Teki kuitenkin silmämääräisesti arvioiden eniten palkoja eikä maussakaan ollut vikaa. Yllättäen palot myös kuivuivat ongelmitta vaikka olivatkin suhteellisen paksumaltoisia. Jäi 24cm ruukussa alle puolimetriseksi ja kasvutavaltaan pensasmaiseksi. Ripsiäiset kiusasivat vähäisissä määrin koko kesän ja kirvat iskivät pahasti loppukaudesta. Kärsi alasleikkuusta ja kuoli ensimmäisen pyretriinikäsittelyn jälkeen. 

C. chinense "Carolina reaper" on ainoa kaudelta 2021 säästynyt kasvi. Teki runsaasti satoa 30 cm ruukussa, mutta suurin osa paloista jäi todella pieniksi oletettavasti riittämättömästä lannoituksesta johtuen. Ei alkanut tuottaa satoa ennen kuin pääsi sisätiloista ulos, eli vaatinee lämpötilanvaihtelua vuorokaudenaikojen mukaan. Selvisi kuitenkin mukisematta ensimmäiset pakkasyöt harson alla. Kirvat iskivät todella pahasti sisälle siirtämisen jälkeen. Jäänee pois kasvatuksesta koska on omaan makuun vähän turhan tulinen, eikä palkojen kuivatus onnistu ilman kuivuria. Käytännössä puolet sadosta homehtui sisäpuolelta oltuaan patterin päällä kuivumassa, kuivurissakin oli ottanut huomattavasti kauemmin kuin muilla tässä mainituilla chileillä.

C. chinense "Jamaican hot yellow" tai jokin hyvin lähellä sitä oleva variantti ei pettänyt tänäkään vuonna. Toki tämä on annuumiin ja baccoihinkin verraten hidas tekemään satoa, mutta vauhtiin päästyään kasvoi ihan mukavasti 21cm ruukussa jääden puolimetriseksi. Selvisi myös pakkasöistä ongelmitta. Yrittää jo nyt tehdä urakalla uusia nuppuja. Yllättäen etanat olivat ulkona tämän kimpussa ja sisällä kirvat kohtuullisen pahasti, selvisi kuitenkin reippaasta harvennuksesta suuremmitta ongelmitta. 

C. baccatum "Lemon drop" on hyvän maineensa veroinen. Vaatii todennäköisesti viihtyäkseen  suuremman kuin 21cm ruukun ja riittävän tuennan. Kasvoi lopulta yli metrin mittaiseksi. Teki suurimman osan sadosta jo ennen ulos siirtämistä. Viihtyisi ehkä parhaiten kasvihuoneessa näillä leveyksillä. Kelpasi kirvoille kaikkein huonoiten näistä lajikkeista. 

C. baccatum "Aji cristal" ei alkuun oikein vakuuttanut, koska näytti hyytyvän ensimmäisen kymmenen palon jälkeen. Innostui kuitenkin loppukaudesta jatkamaan ja kypsytteli satonsa viimeisenä.  Tämäkin olisi varmasti kaivannut suurempaa kuin 21cm ruukkua ja tuentaa heti alusta lähtien koska kasvoi pitkäksi ja teki isoja hedelmiä. Palot olivat hyvänmakuisia jopa vähän raakoina ja kypsyttyään kuivuivat lähestulkoon itsestään. Ei pahemmin kärsinyt kirvoista vaikka jonkin verran niitä houkuttelikin. 

Iso keltainen tomaatti tuotti satoa, mikä on kai ihan hyvä saavutus täällä avoimen taivaan alla. Yllättäen kovinkaan montaa tomaattia ei tarvinnut nostaa täysin vihreinä sisälle kypsymään, vaan viimeisimmät kypsyivät ulkona harson alla vielä lokakuun puolellakin. Hyvin kylmänkestävä lajike siis. Ensi kesäksi pitänee laittaa muutama taimi kasvihuoneeseen ja katsoa, olisiko satomäärä siellä merkittävästi suurempi. Kasvoi noin puolitoistametriseksi. Ei kärsinyt oikeastaan lainkaan tuholaisista. 

Muut kasvatukset eivät sitten olleetkaan niin kovin hyvin onnistuneita. Thaibasilika tosin tuotti suhteellisen hyvän siemensadon kylvettyyn määrään nähden, ehkä ensi vuonna siitä riittäisi vihdoin myös käyttöön asti. Toki tulevan vuoden kasvatusten suunnittelu edellyttäisi sitä, että malttaisin pysyä kotona...

BOTASHE - Тенета

47 / 330 ( 9.53 - 14.14 )

Ydinaseilla uhkailu on ollut viime aikoina läntisissä medioissa melkoisen vähäistä. Toki pahat kielet ehtivät jo laulamaan ydinsotaa, kun Puolassa uutisoitiin tapahtuneen jotain niiden narratiiviin sopivaa. Onneksi Olkiluodosta uutisoidaan sentään tasaisen tappavaan tahtiin. 

Kuvakaappauksen kohteena ollut, sosiaalisessa mediassa levinnyt video ei ylittänyt uutiskynnystä kovinkaan näkyvästi. Itse jäin pohtimaan miten erilaisissa todellisuuksissa rajan kahta puolen eletään, kun toisella puolen voidaan keskusteluohjelmassa suuremmitta ongelmitta julkaista moista. Olisi vaikea kuvitella suomalaista julkisuuden henkilöä A-studioon kertomaan, että Suomi vakaasti harkitsee hankkivansa option kohti Venäjää osoittavista ydinohjuksista. Huumoria asiasta on sentään osattu tehdä silloin, kun vielä elin television vaikutuspiirissä. Itse Valtiaat - Ydinkeskusta (Yle Areena, julkaistu 22.12.2001)

Tästäkin aiheesta piti kirjoittaa oma postauksensa, mutta lyhyeksi jäi. Yhdeksää kuukautta eli 276 päivää, ei sen sijaan voi pitää enää lyhyenä ajanjaksona. Näistä hetkistä eteenpäin Ukrainassa syntyvät lapset ovat solutasoltaan lähtien eläneet sodassa. 

Jostain syystä sattumanvaraisia Al-Jazeeran artikkeleita, kolumneja ja vastaavia on jäänyt kirjanmerkkeihin pyörimään turhauttavan paljon. On tehnyt mieli kommentoida niitä jotenkin hyvässä tai pahassa, mutta asia ei ole edistynyt. Siksi ajattelin kylmän rauhallisesti vain linkittää ne tänne talteen. Uusimpana tosin on podcast-jakson transkriptio. Olen aina hiljaa mielessäni kiittänyt kyseistä media-alustaa silloin, kun äänimediasta on ollut saatavilla myös kirjallinen versio. Tosin tällä kertaa kuuntelin myös äänitteen, koska James Bays. 

When the Russia-Ukraine war spills over to its neighbours (23.11.2022)

Countries to face ‘grey list’ in anti-terror crackdown on crypto (7.11.2022)

In the grips of war, Ukraine faces bleak demographic future (28.10.2022)

Russia tells UN that Ukraine is preparing to use a dirty bomb (25.10.2022)

NATO, Russia war games are making nuclear risks worse (24.10.2022)

‘Much softer’: Is Russia eyeing a way out of the Ukraine war? (21.10.2022)

Russian threats revive old nuclear fears in central Europe (21.10.2022)

Women in war: A psychologist helps Ukrainian soldiers’ families (9.10.2022)

Massive protest in Paris against inflation and climate crisis (16.10.2022)

Putin is fighting alone (9.10.2022)

An illiberal putsch attempt in Bosnia (4.10.2022)

Peace is not the absence of war (21.9.2022)

China faces pressure at United Nations after Xinjiang report (20.9.2022)

Ukraine troops focus on Donbas ‘de-occupation’ from Russia (19.9.2022) 

When 'Z' meant joy, freedom and humour to Russians and Ukrainians (28.8.2022)

‘My hope is for our victory' (24.8.2022) 

Six months since Russia invaded Ukraine: What’s next? (24.8.2022)

Meet Cambodia's cyber slaves (11.8.2022) 

India is becoming a Hindu-fascist enterprise (17.6.2022)

Analysis: New India army plan may have ‘devastating consequences’ (16.6.2022)

100 days of war, 100 stories from Ukraine (3.6.2022)

Worlds apart: 24 hours with two refugees in Poland (22.5.2022)

How Ukraine’s Donbas has ‘evolved’ under pro-Russia separatists (22.4.2022) 

47 / 325 ( 9.33 - 14.31 )

Perunat viihtyvät pimeässä. Perunaksi kutsutut älypuhelimen kamerat sen sijaan eivät. Vähiin käyvät taas valon tunnit. 

Mielenkiintoista havaita, etteivät Nato:n jäsenmaahan ja Euroopan Unionin alueelle putoilevat ohjukset, Pohjois-Korean suorittamat ohjuskokeet joilla teoriassa voidaan jo uhmata Yhdysvaltoja, tai Zaporizzjan ydinvoimalan pommitukset eivät aiheuta enää suurempia muistijälkiä. Kaksi viimeisintä ovat hädin tuskin ylittäneet uutiskynnystä, ensiksi mainittu sentään sai pientä liikehdintää aikaiseksi kaikilla rintamilla. 

Iranin tilanteesta sentään uutisoidaan vielä. Toivottavasti sielläkin päädyttäisiin vihdoin kohti parempaa tulevaisuutta. Kotimaassakin muistetaan varoitella taas eläkeläisiä pitämään käsilaukuistaan parempi huoli, etenkin jos liikutaan pimeällä. 

45 / 311 ( 8.34 - 15.26 )

Helsingin Sanomien sodan uutisvirta tarjosi pientä oikaisuhupia tässä eräänä aamuna. 

Huomenna siirrytään kemiallisiin aseisiin. Ripsiäiskanta on aktiivisen leviämisen vaiheessa. Talvi yllätti eli aikaansaamattomuus vaivasi petohyönteisten hankkimisen suhteen ja epäilen että kuljetuslämpötilat ja vallitseva ilmankosteus sisätiloissa eivät takaisi enää riittävän hyvää lopputulosta. Siksi pyretriini. Joskus pitää joustaa periaatteistaan. 

Chilien kirvainvaasio räjähti käsiin parin viikon hoitamattomuuden jälkeen, mikä oli odotettavissa. Loppuosa kauden sadosta oli sillä välin kuitenkin ehtinyt kypsyä, joten leikkasin kasveja rankalla kädellä. Edelleenkin useampia kirvayksilöitä joutuu eliminoimaan parin päivän välein, eli taistelu jatkuu. Harvaksi muuttunut lehvästö onneksi helpottaa toimintaa. Vähemmän onnekasta tosin on, että myös satunnaisia ripsiäistuhoja on edelleen lehdissä havaittavissa. Koska karanteenitila alkaa olla liian lämmin suhteessa luonnonvalon määrään, on chilit pikapuoliin pakko siirtää sisälle keinovalon alle ja käyn kamppailua itseni kanssa, haluanko lisää kasvintuhoojia elinympäristööni. 

Vihannespunkitkin ehtivät käydä kylässä. Näyttää että niiden suhteen selvittiin ihan vain voiteista vanhimmalla. 

Reilut pari viikkoa sitten metsästä löytyi vielä mukavasti suppilovahveroita. Karpaloaika olisi parhaimmillaan, mutta onneksi omaan pakastimeen ei enää mahdu talven varalle oikein mitään. 

Aloitin vihdoin lajikokeilun, joka on pyörinyt mielessä vuosikausia. Todennäköisesti siitä lähtien, kun luin Tolkienin Taru sormusten herrasta kirjana, mutta viimeistään trilogian ensimmäisen elokuvan julkaisusta. Joudun kai jatkossakin ampumaan vasenkätisesti, mikä ei näin totaalisesti oikeakätiselle ole kovinkaan luontevaa. Joskus onnistun kuitenkin osumaan tauluun asti. 

43 / 300 ( 8.56 - 17.03 )

Ensilumi satoi eilen. Ilo on kuitenkin nopeasti katoavaa. Huomenna sataa vettä.

Vanha tikankolo jo kauan sitten kaatuneessa maapuussa. Mennyttä. 

Joskus heti herätessä tietää, että valveillaoloajasta tulee jostain syystä tavallistakin epämukavampaa, vaikkei mitään selkeää syytä ole. Jokin intuitiivinen vaisto käskee varautumaan pahimpaan. Pommeja ei sentään tänään tippunut, mutta todellisuus näyttää taas vähän enemmän taistelukentältä. Tätä sotaa ei vaan ole mahdollista voittaa. 

Kotimainen media on tarjoillut poliittista sirkusta liittyen EU:n tuleviin ympäristödirektiiveihin ja -asetuksiin erityisesti kohteena luonnon ennallistaminen. Äänekkäimmät tahot kiljuvat että nyt Suomesta ollaan tekemässä metsämuseota ja kaikki joutuvat takaisin maakuoppaan, kun sellutehtaat pysäytetään. 

Haluaako EU palauttaa Suomen metsät 1950-luvulle? (HS, 14.10.2022)

Valtava pala Suomea pitää pian palauttaa luonnon­tilaan – Tätä EU:n määräys tarkoittaa (HS, 26.10.2022)

Viimeisimmän artikkelin kommenttiosiosta löytyy toteamus, jonka voi ehkä ymmärtää useammallakin tavalla.

"Mitä tämä tarkoittaa metsänomistajalle: Avohakkuu kaikkiin vanhoihin metsiin heti, tai EU-susi tulee ja syö omaisuutesi ilman korvausta. Vapaaehtoinen luonnon monimuotoisuuden varjeleminen muuttui taas entistä vaikeammaksi."

Yllä oleva todellisuus; kuvakaappaus ortokuvasta, valkeni minulle tänään tutkaillessani kotiseutuni muinaismuistokohteita. Metsä joka oli minulle tärkeä, on lakannut olemasta. Jäljellä on enää valokuvia ja muistoja. 

Hakatun alueen pinta-ala on lähes pari neliökilometriä, kun pois jätetään avosuoalueet ja vesistöt. Pääosiltaan maaperä on hiekkaa ja eroosiota on ollut ranta-alueilla havaittavissa jo ennen toimenpiteitä. Kuvatusta alueesta länteen avohakkuita on tehty jo lähes kymmenen vuotta sitten, eikä niillä vieläkään kasva kunnollista taimikkoa, johtuen todennäköisesti maaperän ravinneniukkuudesta ja pinnanmuodoista. 

Kuvastakin voinee päätellä kuinka hyvin niemenkärkeen jätetyt säästöpuut ovat laonneet maahan. Sama on todennäköisesti edessä rannoille jätetyillä suojakaistoilla tulevina vuosina. 

Vaikka alueella (aineiston perusteella myös täsmälleen kuvan ottopaikalla) paikoin oli metsävaratietojen mukaan yli satavuotiasta puustoa, näkymä oli todellisuudessa tällainen. Kertonee hyvin siitä, miten hitaasti puu täällä pohjoisessa kasvaa. Tämän kokoluokan puuaineksesta tuskin valmistetaan mitään kovin pitkäaikaisesti hiiltä sitovaa. 

Mennyttä. 

Mennyttä.

Mennyttä.

Vanha pilkkamerkki. Mennyttä.

Vanhan koivun oksanhanka oli tarjonnut kasvupaikan monelle muulle lajille.

Mennyttä. 

Ja ne muinaismuistokohteet joita alun perin katselin... Kyseiset pyyntikuopat ovat jääneet avohakkuun ja metsätyökoneiden alle jo tovi sitten. Onneksi en ole enää vuosiin kyennyt tuntemaan mitään.