45 / 310 ( 8.36 - 15.24 )

Ehkä ihan hyvä etten haastanut itseäni. Arvasinhan jo etukäteen, miten siinä tulisi käymään. ... se olisi mennyt. 

Onpas nykyään hankalaa laittaa kuville selitetekstejä.

Sain kuulla että olen hyvä kertomaan tarinoita. Olen joskus miettinytkin, pitäisikö harkita tarinankertojan uraa. Sekin olisi varmaan jotain alustatalouteen perustuvaa halpatyötä. 

Kuten edellisessä postauksessa mainitsin, olen jo pariin otteeseen matkustanut loppuunpalamisen päätteeksi Intiaan. Epätietoisuus seuraavan yön nukkumapaikasta, huomattavasti suurempi todennäköisyys joutua rikoksen uhriksi, ihmispaljous ja moni muu seikka tekevät siitä täydellisen matkakohteen silloin, kun oman ulko-ovenkin avaaminen on hankalaa. Tällä kertaa ei ollut mahdollisuutta poistua ihan niin kauas ja niin pitkäksi aikaa, piti siis tyytyä budjettiversioon. 

Kävin moskeijassa

Varasin matkan 8. tammikuuta hetki vuorokauden vaihtumisen jälkeen. Jäin seurailemaan maailman lentoliikennettä ja sattumalta huomasin, että muutamat Eurooppalaisten lentoyhtiöiden operoimat koneet kääntyivät reiteiltä pois Irakin ja Iranin ilmatiloista. Muutama tunti tästä Ukraine International Airlinesin lento 752 ammuttiin alas. Onneksi en ole taikauskoinen, muuten olisin saattanut epäillä, että jollain olisi ollut jotain sanottavaa lähtöäni vastaan. 

Hitto että kirjoittamisen kielioppi ruostuu nopeasti. 

Pakettimatka, viikko vaihtelevan tuulista säätä, ruokaa tarjolla tietyllä kellonlyömällä ja sukeltelukelpoinen meri heti hotellin pihasta. Samalla hinnalla saa tällä hetkellä niukin naukin kaksi yötä suomalaisessa hotellihuoneessa, josta voi mahdollisesti nähdä revontulia, ei aterioita. Tällä kertaa maksoin jopa yhteiskuljetuksesta hotellille. Lähdin matkaan vailla muita tavoitteita, kuin käydä katsomassa edes yksi auringonnousu. 

Pakollinen kissakuva

Seurasin nousevaa aurinkoa heti ensimmäisenä aamuna. Hipsin heti se jälkeen rauhalliselle lenkille. Kävelin takaisin hotellille kulkukoiran hampaanjäljet pakarassani. Onneksi vain ihoa rikkomattomia ruhjeita, mutta kuljin jatkossa alueen läpi aina jotain kättä pidempää mukana. Koira nimittäin yritti seuraavana päivänä käydä päälle ihan tosissaan. Otin vinkistä vaarin ja luovuin aamulenkeistä. Suuntasin sen sijaan heti aamiaisen jälkeen kohti merta. Rakastuin aamupalalla tarjottuihin härkäpapumuhennokseen ja suolattuun tuorejuustoon. Kylkeen vielä valkoisesta vehnästä paistettu leipä. Voisin syödä tuota kolminaisuutta aamiaiseksi vaikka elämäni loppuun asti. 

Merelle siis. Vesi oli kylmää, tai niin kylmää ettei sen varassa voinut viettää puolta tuntia pidempää ilman märkäpukua. Tuuli nostatti parina päivänä vähän turhan voimakasta aallokkoa, mutta parina tyynempänä päivänä oli hyvä lämmitellä sukellusten välissä käveleskellen laskuveden paljastamia rantakaistaleita. Sukeltelen siis ilman laitteita pelkällä maskilla ja räpylöillä muutaman metrin syvyyteen, käyden usein vain nopeasti hengittämässä veden pinnalla. Hotellin rannalla oli onneksi vielä jonkin verran vedenalaista elämää, vaikka sen perässä joutui uimaan melko pitkälle rantaviivasta. Näin jälkeenpäin ajateltuna, olihan se vähän riskialtista hommaa toteuttaa yksin... 

Kävin kävelemässä myös pari pidempää, 15-20 kilometrin lenkkiä. Taksikuskit eivät ymmärtäneet harrastustani. Muuten en kohdannut yksin liikkuessa ongelmia, mitä nyt vanhempi mieshenkilö tuli kysymään olenko armeijasta, kun istuin kirjottamassa päiväkirjaa  kaupunkialueella. En tiedä onko tuollainen hyvä vai huono merkki, kun useammassa risteyksessä päivystää panssariajoneuvo. Yhtenä iltana vietin aikaa isohkon ostoskeskuksen ruokakaupassa tutkaillen eri teelaatuja ja saippuamerkkejä. Kodintavaraosastolta tarttui mukaan turkkilaistyyppinen kahvipannu, mutteripannun, pressopannun ja aeropressin seuraksi. 

Illaksi kotiin

Olen kiittänyt itseäni, että tuli lähdettyä nopealla päätöksellä. En tiedä pääsenkö enää palaamaan kyseiseen maahan. Toivottavasti vielä joskus. 

45 / 306 ( 8.20 - 15.39 )

Mietiskelin itseni haastamista. Kirjoittaa jokaisena päivänä marraskuussa edes jotain. En päätynyt vielä mihinkään lopputulokseen. 

Toisaalta tekisi mieli kirjoittaa asioista, joita pyörittelen ainoastaan hiljaa omassa mielessäni. Toisaalta siinä ei ole mitään järkeä, koska nuo asiat ovat välillä hyvinkin henkilökohtaisia. Kaikkea yksilöstä saatavaa informaatiota voidaan näinä päivinä käyttää häntä vastaan. 

Elämä ei viimeisen vuoden aikana ole todellakaan ollut helppoa saati mukavaa. Aikaisemmassa elämässä olen vastaavassa tilanteessa yleensä lähtenyt tekemään pidemmän reissun Intiassa. Nyt siihen ei ollut mahdollisuutta ja lopulta korona viimeisteli suunnitelmat roskakoriin. Yle Areenan algoritmit tosin taikoivat eilettäin pari aiheeseen sopivaa dokumenttia jostain arkistojen kätköistä. Kun ei muuta voi, on tyydyttävä nojatuolimatkailuun. Oi niitä aikoja, kun kirjastosta haettiin kassillinen Folke Westin matkaohjelmia ja lähdettiin toiselle puolen maailmaa, samalla kun ulkona sade rummutti ikkunaan. 

Vieras mieli https://areena.yle.fi/1-3034483

Päivä Intiassa https://areena.yle.fi/1-3659794

44 / 305 ( 8.17 - 15.43 )

 Jaha. 

Bloggeri on päivittynyt. Selain on päivittynyt. Kaikki kirjanmerkit kateissa.

Olen hämmästyttänyt itseänikin ja onnistunut pysyttelemään etäällä somemaailmasta kuluneen syksyn aikana. Siis aina silloin, kun olen ollut tarpeeksi kaukana kotoa. En siis ehkä ole aivan menetetty tapaus sen suhteen. 

Kaiken muun suhteen... Ehkä jokin muuttuu. Ehkä huomenna myrskyää. 

28 / 187 ( 1.25 - 00.59 )

Juhannus, sauna ja grillimakkara. Mitäpä sitä suomalaisena muuta keskikesän hetkellä kaipaisi. Puolta vuorokautta polkupyörän satulassa, varttitonnia matkaa ja yöttömän yön aurinkoa?

Jossain puoli viideltä aamulla.

En ollut elämässäni aiemmin pyöräillyt yli sadan kilometrin päivämatkaa. Kuluneen kevään ja alkukesän aikana polkupyöräni olivat lähinnä levänneet laakereillaan. Siksi ajatus 250 kilometrin pyöräilystä kuorman kanssa tuntui yhtä hyvältä idealta kuin ilmoittautuminen puolimaratonille, kun juoksukunto loppuu kymmenen kilometrin kohdalla. Ehkä se pitää ottaa seuraavaksi tavoitteeksi.

Lähdin matkaan juhannusaattoyönä 1.30. Alkuperäinen suunnitelmani oli ollut ajaa päivällä ja nukkua yöllä, mutta aatonaaton kestänyt vesisade muutti suunnitelmia. Lepäämällä päivällä ajattelin myös säästää majoittumisvarusteiden painossa välttymällä yökosteudelta ja kylmyydeltä. Loppujen lopuksi päädyin kuitenkin nukkumaan katon alle autiotupaan. Yöllä liikennettä oli maanteillä olemattomasti ja pyörällä sai huoletta lasketella keskellä kaistaa. Satunnaiset ketut, jänikset ja pöllöt tekivät kiltisti tilaa. Ilma oli sateen jäljiltä äärimmäisen kostea, lämpötila jossain +17 asteen kieppeillä ja luonnon tuoksu huumaava. Olisi voinut kuvitella melkein ajavansa jossain muualla kuin Lapissa. 

Ensimmäinen etappi kesti taukoineen vajaat 8 tuntia ja matkaa kertyi 112 kilometriä, keskisyke 149 bpm. Tällaisessa suorituksessa huomasi hyvin syketiedon hyödyt, sillä ilman olisi tullut poljettua ylämäissä huomattavasti kovempaa ja korkeammalla sykkeellä, itselleni ainakaan hengästyminen ei ole luotettava mittari sykerajoissa pysymiselle. En tosin tiedä tuon Suunnon kellonkaan luotettavuudesta...

70 kilometriin asti polkeminen oli mukavaa, sen jälkeen alkoi tuntua sekä psyykkisesti että fyysisesti raskaalta. Vasen käsivarsi puutui olkapäästä sormenpäihin ja lähempänä sadan kilometrin pyykkiä ajoviima alkoi tuntua tuskaisen polttavalta etureisissä. Pääsin kuitenkin suunnitellulle yöpymispaikalle, söin ennen lähtöä tekemääni pitsaa ja keittelin vesipullot täyteen seuraavaa etappia varten. Nukkuminen oli katkonaista, vasenta olkapäätä särki tauotta. Iltapäivästä sain muutaman tunnin ajan sikeää unta ja herättyäni olkapää tuntui siedettävältä, ehkä kiitos tujun annoksen särkylääkettä. Kello oli seitsemän aikoja illalla, tein rauhassa lähtöä. 

Autiotupa sijaitsi rotkolaakson pohjalla ja polku sinne oli näyttänyt kartalla hyvältä, mutta todellisuus oli ajokelvotonta mesäautotietä, lahonneita pitkospuita ja rikkinäisiä portaita. Väsyneenä en jaksanut aamulla purkaa tavaroita pois pyörän selästä vaan talutin koko kulkineen autiotuvalle. Ensimmäinen etappi oli siis saada pyörä kammettua takaisin ajokelpoiselle uralle ja voin näin jälkikäteen kertoa, ettei ollut hyvä idea tehdä sitä kulkemalla 3,5 kilometriä rotkolaakson pohjalla joen vartta kulkevaa polkua pitkin. Takaisin pyörän selässä olin noin kello 23. 

Kakkosetappi oli 132 kilometriä, aikaa siihen kului 9,5 tuntia ja keskisyke hieman yllättäen vain 131 bpm. Jouduin pitämään ennen viimeistä kolmannesta yli tunnin mittaisen tauon, koska alle kymmenen asteen (+8C) lämpötilassa ajaminen ja matkan muut rasitukset aiheuttivat kunnon energiavajeen. Söin käytännössä kaikki loput mukana olleet eväät ja tärisin puoli tuntia puistonpenkillä kääriytyneenä makuupussiin ja avaruuslakanaan. Lopulta sain itseni potkittua takaisin liikkeelle. 

Perille saavuin juhannuspäivän aamuna puoli yhdeksältä. Fiilis oli yllättävän hyvä ja muutaman tunnin unien jälkeen jaksoin tehdä muutama lyhyen palauttavan kävelylenkinkin. Yllättävästi edes lihaskipuja ei seuraavina päivinä ilmennyt ja jaksoin käydä tekemässä jopa uuden vauhtiennätykseni juoksemalla. Tosin syynä siihen olivat lähinnä verenhimoiset sääsket. 

Sama reitti toiseen suuntaan olisi tarkoitus ajaa joskus syksymmällä, tosin tällä kertaa pidän lepotauon riippumatossa jossain maantien poskessa. Ainoa ongelma tällä hetkellä on, että pyörästä todennäköisesti hajosi keskiön laakerointi ainakin osittain, eikä tuolla kylällä virallisia korjaajia oikein ole. Kai se pitäisi vain itse opetella tekemään kaikki huoltotoimenpiteet polkupyörällekin. 

24 / 165 ( - )

Yleensä käytän otsikossa auringon nousu- ja laskuaikoja Oulussa. Tällä kertaa ajattelin tehdä kuitenkin poikkeuksen. Oikeasti täällä on yötön yö.

Korona valloitti maailman. Ei pahemmin hetkauttanut.
Heitin menneisyyteni roskalavalle. Ei suuria tunteita.
Vain satunnaisia kuvia määrittelemättömältä ajanjaksolta.

Ensimmäinen kuvani joka tuli itseäni vastaan
sosiaalisessa mediassa jonkun muun julkaisemana.
Monta vuotta se ottikin.

9 / 58 ( 7.38 - 17.25 )

Hupsista. Kalenteristakin oli auki vielä vanha vuosi. Päiväkin paistaa jo pidempään. 

On ollut mielenkiintoista seurata prosessia, jossa kyky kirjoittaa pikkuhiljaa hupenee ja hupenee. Ihmiselle jonka pitäisi kuitenkin kirjoittaa päivittäin, tuo kokemus ei välttämättä ole kovinkaan miellyttävä. Etenkään jos hoitaa päivittäisen sosiaalisen kommunikaationsa pääosin tekstimuodossa. 

Jotta elämästä ei tulisi liian helppoa, vaihdetaan siis sosiaalisen median kieleksi englanti ja ryhdytään kirjoittamaan siitä AV-käännöksiä suomeksi. Pientä lisähaastetta siitä, että käännös sisältää termejä, joille suomenkielisen vastineen löytäminen vaatii joskus enemmän aikaa kuin itse käännöstyö... 

Onneksi käännöksiä ei julkaista, etenkin ensimmäiset olivat kyllä melkoisia kyhäelmiä. Parhaimmillaan olen päässyt jo ammattikääntäjille suositeltuun tahtiin 20 minuuttia valmista käännöstä työpäivässä. Yleensä tuo työpäivä on ollut illan ja aamun välillä. 

Harmi ettei kahta kuuloa vaativaa asiaa voi tehdä yhtä aikaa. Välillä muun kirjoittamisen tai lukemisen taustalla kuuluu joko RJTT tai RJAA ATC eli Tokion Hanedan tai Naritan kansainvälisten lentokenttien lennonjohtoa Japanista. Laiskalla on halvat huvit kuunnella toisten työskentelyä. 

Välillä tulee toki seurattua koneiden liikkeitä kartallakin. Nykytekniikka on välillä ihmeellistä, hyvänä päivänä koneiden liikkeen ja internetyhteyttä pitkin liikkuvan äänen välillä ei ole kovin monen sekunnin heittoa. Koneiden liikkeiden viiveen karttanäkymässä voi tarkistaa päivittäin vertaamalla omin korvin kuultavaan meteliin. 

Kaikkia koneita tosin ei näe osoitteesta https://www.flightradar24.com. Suomenkin yllä on viime aikoina ollut huomattavasti enemmän liikennettä, kuin mitä kartassa on näkynyt. Tai sitten joku trollaa EFKU Tower / Approach:ia eli Kuopion lennonjohtoa, koska välillä kuulostaa, että on unohdettu sytyttää kiitotien valot ja tankkaamaan tuleville sotapojille on kahvitkin odottamassa. 

Mistäpä internetissä enää voisi olla varma. Olen aivan vakuuttunut, että kouluaikoinani Internet ohjeistettiin vielä kirjoittamaan isolla alkukirjaimella. Maailma muuttuu. 

Ennen kuin muutos ehtii liian pitkälle, on hyvä hetki nauttia vielä menneisyydestä. Palasin siis ikään kuin lapsuuteeni ja lähdin aurinkolomalle. Tosin lapsuuteen ei kuulunut lähes reaaliaikainen informaatio siitä, mitä maailmalla tapahtuu. 

Oli mielenkiintoista huomata, että melkein heti kun olin saanut pakettimatkan erääseen Lähi-itään luettavaan kohteeseen varattua, tapahtui taivaalla seuraavaa: 

Päivämäärä oli 8.1.2020 ja muutama tuntia myöhemmin kartan alueella ammuttiin alas matkustajakone. 

Lentokoneet ovat muuttuneet huomattavasti mukavammiksi sitten lapsuuden. Lentokoneruoka tosin on Finnairilla pysynyt ennallaan, saatan muistaa väärin että lapsuudessani lennolla tarjottiin uunilämpimiä sämpylöitä. Merivesi oli märkää kuten ennenkin. 

Kahdenvälinen kilpailu. Olisi päättynyt tasapeliin jos olisi laskeuduttu kahdelle kiitotielle, Suomi kohteliaasti luovutti johtopaikan.

Naritan aamuruuhka. Ennen kuutta ei parane laskeutua. 

Suomipojat laskeutuvat kohta NRT:lle. Vähän on tänään lähtö mennyt myöhäiseksi. Hullulla on halvat huvit. 

40 / 278 ( 7.38 - 18.33 )

Loppukesä muuttui syksyksi äkkiarvaamatta. Ikkunan edessä oleva koivu muuttui viikossa vihreästä lehdettömäksi. Pian katukuva täyttyy taas kelkkahaalareista.

Täytin menneellä viikolla pyöreitä vuosikymmeniä. En juhlistanut tapahtumaa, mitäpä sitä turhaan riemuitsemaan että hautausmaa on taas askeleen lähempänä. Ei sillä että ikinä päätyisin pyhiin multiin. 

Käsivarressa oli jo lunta maassa.

Huomattavasti mukavampaa oli sen sijaan käydä elämäni ensimmäisellä ulkomaille suuntautuneella työmatkalla. Suunta oli kohti pohjoista, niin kutsuttuun pohjolan Pariisiin. Aikataulu oli tiukka ja suurin osa ajasta kuluikin autossa istuen, siksipä kuvatkin ovat lähinnä liikkeessä napattuja. 

Aavistelen että tämä ei jäänyt ainoaksi visiitiksi Norjaan, paha vain että en puhu kieltä sanaakaan ja ruotsinkin taito on olematon, kiitos pakollisen suomenruotsiopetuksen. Olen aina pitänyt englanninkielentaitoanikin kohtalaisen surkeana, mutta on ollut tämän vuoden aikana hassua huomata, että kanssapuhujiin verrattuna olen aivan kohtuullisella tasolla, vaikka sanavarasto onkin suppea ja lauserakenteissa huomattavasti parannettavaa. 

Näiden kanssa saattaa kuulemma käydä huonosti, samaan tapaan kuin peruskoulun päihdekasvatustunneilla valistettiin. Sain ilmaiseksi yhden taimen, mutta näen jo tulevaisuudessa kasvihuoneen pursuavan uutta kasvustoa. Mitähän naapuritkin ajattelevat ikkunasta loimottavasta punaisesta valosta? Kyseessä on habanero-chili.