23 / 161

Tänään ajattelin kertoa teille kengistä. Heti alkuun voin todeta että kaikki kenkäparit jotka tulen tekstissä mainitsemaan, ovat päätyneet haltuuni laillisen kaupan kautta eikä yhtäkään mielipidettä väritä sponsorointi. Mielelläni kyllä ottaisin koekuljettaviksi kenkäparin jos toisenkin, siihen tahtiin paljasjalkatossuista pohjat nimittäin kuluvat... 

Olen käyttänyt paljasjalkakenkiä lähes siitä asti kun ne Suomessa tulivat markkinoille, eli kohta kymmenen vuotta. En muista, miksi silloin aikanaan päädyin hankkimaan ensimmäisen parin, Vibram Fivefingers Classic:n, mutta viimeistään siitä siirryin käyttämään kenkiä, joissa iskunvaimennusta ja kantakorotusta on mahdollisimman vähän. Jäin vain kerrasta koukkuun. Oikeastaan olen ollut trendiä edellä myös minimalistijuoksussa, sillä lukuisat olivat ne kerrat vuosina -08/09, kun painelin tukka putkella Viiskulmasta Steissille työvuoron jälkeen varvassandaalit läpsyen. Parhaimmillaan taisin taittaa tuon puolentoista kilometrin matkan alle kymmenessä minuutissa, vaikka en silloin juoksemista muuten harrastanutkaan. Ja sadekelillä oli pidon kannalta helpointa juosta sandaalit kädessä...

Mitään suurempaa ideologiaa minimalistikenkien käyttämisessä ei itselläni ole ja talvisin sekä pidemmillä metsäreissuilla käytän edelleen tavallisia kenkiä. Talvisin käyttämäni Varustelekan Särmä -maiharit ovat tosin kolmessa vuodessa kuluneet pohjistaan niin ohuiksi, että tuntuma alustaan alkaa olla aika mukava. Vaelluskengiksi hankin aikanaan kalvottomat Hanwagin Tatrat, koska silloin ei vielä ollut saatavilla kovinkaan maastokelpoisia malleja paljasjalkakengistä. 

Kun VFF:n Classicit alkoivat olla puhki sekä pohjista että varpaiden väleistä (ja siirtyneet ulkoruokintaan, koska pesuista huolimatta peltotöissä ja kanalassa kulkemisen jälkeen haju oli ja pysyi..) hankin saman valmistajan Komodo Sport:t. Aktiivisessa käytössä asfaltilla ja maastossa nekin kestivät pari vuotta, ennen kuin olivat totaalisen puhki. Käytin tuolloin myös ahkerasti varvassandaaleja, suunnilleen yhden parin kesässä. 

VFF:en jälkeen ostin kokeeksi Vivobarefoot:n Evo II:t. Äärettömän rumasta ulkomuodostaan huolimatta nämä ovat olleet äärimmäisen kestävät, nyt taitavat olla viidettä kautta käytössä. Asiaan saattoi toki vaikuttaa se, että samana vuonna ostin myös Vivon Trail Freakit, koska Evojen pito maastossa ei ollut kovinkaan kummoinen. Evot ovat olleet muuten äärimäisen mukavat kengät, mutta tiedän että aikaisemmin niissä on ollut liimausten suhteen todella paljon laatuvaihtelua ja vaikka itse olenkin pyrkinyt käyttämään niitä vain maastossa, pohjan kuviointi on kulunut sileäksi todella nopeasti. 

Tämän jälkeen kenkäkokoelmaani ovat kotiutuneet VFF:n Speed XC:t (joiden luulin myyntikuvan perusteella olevan nahkaa), Feelmaxin Vaskot (jotka ansaitsevat maailman rumimpien kenkien tittelin) ja Merrelin Pace Glove:t jostain vuosikymmenen alkupuolelta (kirpputorilöytö 1,5 euron hintaan. Uudenmalliset Merrelin kengät eivät istu jalkoihini ollenkaan, nämä ovat melkein kuin sukat). Juoksukengiksi tilaamani Inov-8:n Roclite 286 GTX:t eivät ehkä ihan mene paljasjalkakengistä, mutta varvastuntumalla ovat kuitenkin polkujuoksukenkien sarjassa melko minimalistiset. Näistä pitänee kirjoittaa joskus myöhemminkin kunhan kilometrejä karttuu, mutta tuntuvat kyllä hyviltä käyttötarkoitukseensa. Ainoa kummallinen asia on kärjen pitkä ja kapea muotoilu, ovat siis lähes pari senttimetriä pidemmät kuin muut samankokoiset kenkäni, mutta ehkä tarkoituksena on ettei vahingossa tapahtunut kiveen tai juureen potkaisu tunnu varpaissa asti. Tilasin kengät syksyllä sportsshoes.com:lta, jonka toiminnassa ei ole moitittavaa, vaikka toimituksessa menikin lähes maksimiaika. 

Merkittömät varvastossut 

Inov-8 Roclite 286 - Vibram Fivefingers Speed CX - Feelmax Vasko

Merrel Pace Glove - Vivobarefoot Evo II - Vivobarefoot Trail Freak

Ajatus tähän kirjoitukseen juolahti mieleeni kun viikonloppuna tuli puheeksi korkokengät ja jouduin toteamaan, että nykyisin keräilen korkokenkien sijaan paljasjalkakenkiä. Harmikseni jouduin myös toteamaan, että viimeinenkin kuva saapaskokoelmastani on kadonnut jonnekin. Vaikka sinänsä olisikin turha hankkia taas uusia kenkäpareja, haluaisin hankkia ne oikeasti nahkaiset VFF:t ja joko Vivon tai Feelmaxin vaelluskäyttöön tarkoitetut kengät. Talveksi pitäisi myös löytää kohtapuoliin joku uusi ratkaisu, sen ilmaantumista odotellessa. Kaikki kengät ovat nimittäin olleet poistokorin pohjimmaisia tai käytettyjä, jotain iloa siitäkin että jalan koko on 35 - 36! 

23 / 157

Tämä postaus olisi varmasti ansainnut otsikoksi "Sekalaisia hajatelmia yhdestä sun toisestakin asiasta vol. II". Ensin täytyy todeta, että tuo ruukkukasvien kastelujärjestelmä toimii. Tai ainakin vesi katoaa pullosta nopeammin kuin vain haihtumalla. Noin viisi päivää näyttää kestävän tuo 0,33l vesimäärä kahdelle vaatimattomalle kasville. 

Jatkaakseni siideriaiheesta, unohdin edellisissä hajatelmissa mainita Olvin CID -siiderin, jota Facebook-syötteeni minulle lopputalvesta ahkerasti mainosti. Muistin vihdoin tiirailla sitä kaupan hyllyltä ja koin pientä pettymystä nähdessäni tuoteselosteen. Tosin, pohdiskelin myös kuinka paljon ulkomaisissa siidereissä jätetään kertomatta mahdollisia lisäaineita, esimerkiksi vettä ja hiilihappoa. Sokeri sentään mainitaan yleensä jos sitä on lisättynä. En myöskään tiedä, onko siiderin tekeminen pelkästä omenamehusta säädellyllä hiivakannalla niin hankalaa, että tarvitaan apuaineita, vai onko kyseessä ainoastaan pyrkimys tehdä jokainen tuotantoerä täsmälleen samalaiseksi, luontaista vaihtelua vältellen... Emmehän me kuluttajatkaan kuulemma halua kuin noin 65mm halkaisijalla olevia perunoita, muistaakseni. 

Ja jatkaakseni siideristä, löysin tuota Galipetteä yhdestä kaupasta, jossa sitä ei aiemmin ollut hyllyssä. Samalla huomasin myös, että opiskelijan kukkarolle sopivasti osa valikoimasta oli poistumassa ja joukossa oli Evergreenin kuivaa ja puolikuivaa luomusiideriä. Kyseiset laadut ovat ihan juotavia iltaa istuessa tahi saunassa, joten ostinpa jo juhannusta varten muutaman pullon varastoon, kun halvalla sai. Toivottavasti niille ei käy kuin vappuna, ja toivottavasti minulla on edes teoreettisia mahdollisuuksia ehtiä juomaan ne. 

Kun mainitsin, etten ikinä aio kirjoittaa yhtäkään siideriarvostelua kuten oikeat siideriarvostelijat ne kirjoittavat, saatan joutua syömään sanani joskus tulevaisuudessa. Päätin nimittäin aikoja sitten, etten ikinä tule hankkimaan minkäänlaista turhaa aktiivisuusranneketta tai älykelloa. Olen nyt kuitenkin käytetyn Suunto Ambit2 S HR:n epäileväinen omistaja. Olen sentään käynyt jo muutaman kerran juoksemassakin, etten aloittanut harrastusta  vain pelkillä välinehankinnoilla. Pääsin myös toteamaan, että erään kerran juoksuvaatetukseni kallein osa olivat alushousut, vaikka painelin polulla vaatteet päällä ja kengät jalassa. Haaveitakin on syntynyt, jospa sitä ensi kesänä osallistuisi NUTS Karhunkierrokselle tai Ylläs-Pallakselle, johonkin lyhyimpään sarjaan tietysti. Toisaalta, Pyhällä olisi kahden kuukauden päästä 10 km... 

22 / 153

Jos en käyttäisi otsikointina viikkonumero / päivänumeroa, tämän kirjoituksen otsikko olisi "Sekalaisia hajatelmia yhdestä sun toisestakin asiasta". Kukkaruukuistakin ajattelin hieman kertoa, tai ehkä pikemminkin ruukkukukista ja niiden hengissä pitämisestä kesän yli, kun säännöllisestä kastelusta ei ole mahdollista huolehtia. Havahduin päivää ennen edelliseen harjoitteluun lähtöä, että viherkasvini eivät välttämättä arvosta kuukauden kastelematonta jaksoa pahimpaan kevätpaahdeaikaan eteläikkunalla. En löytänyt mitään soveltuvaa kastelujärjestelmää nopealla haulla tämän kylän kaupoista ja lankaviritelmätkin tuntuivat hieman hasardeilta. Jätin siis kasvit oman onnensa nojaan ja kaikki olivat joten kuten selvinneet hengissä, vaikka kuivuus oli selkeästi vaivannut. 

Ennen seuraavaa harjoittelua ajattelin hankkia Blumatin kastelujärjestelmän, jonka olen asuintoverini huonekasveja hoidellessani todennut toimivaksi, mutta eihän siitäkään saa perinteistä versiota muuten kuin tilaamalla jostain verkkokaupasta. Täkäläiseltä Hankkijalta olisi löytynyt versio, jossa jokaiseen ruukkuun tulee oma vesipullonsa, mutta luvattu annostelu 0,2l vettä 24h aikana on ehkä hieman liikaa muutaman litran ruukuissa oleville ja kuivuutta kestäville kasveille. Yllättäen löysin tuon perusversion Stockmannilta ja vielä kohtuulliseen hintaankin, olisinpa älynnyt asian jo silloin kun viipyilin Helsingissä... 

Ostin sitten kokeeksi villalankaviritystä mukailevan kiinaihmeen, joka maksoi muutaman euron ja koostuu puuvillalangasta muoviputkien sisällä. Ohjeissa kehoitettiin laittaman putken toinen pää veden pinnan alle, mutta kokeilen nyt ainakin alkuun pitää vain langan päätä vedessä, sillä järkeilyni mukaan muuten aiheutuisi ehkä hieman turhan tehokas lappoilmiö. 

Kuva toimiikin aasinsiltana seuraavaan asiaan eli siideriin. Ostin kuvassa näkyvän Galipette-siiderin viimeisen kappaleen paikallisesta K-ryhmän marketista ja totesin sen olevan todella hyvää. Sen jälkeen kyseistä tuotetta ei ole enää näkynyt koko kylän kaupoissa. Hieman sama ongelma on toisen omasta mielestäni erittäin juotavan siiderin kanssa, nimittäin Vuokatin viinin omenasiiderin. Sitäkin taitaa saada lähinnä tuottajalta ja Kajaanin Prismasta. Hyrynsalmen S-marketin valikoimaankin se taisi joskus kuulua. Ei ole helppoa olla äärimmäisen harvoin alkoholia nauttiva ihminen, kun lempijuomien hankkiminenkin on tehty hyvin hankalaksi. 

Kevään aikana on tullut maisteltua myös muutaman muun tuottajan omenasiidereitä, kun maakuntamatkailua harrastaessa siihen on tullut mahdollisuus. Mitään tajuntaa räjäyttävää ei eteen ole tullut, uudestaan voisin ostaa Thatchers:n Hazea. Juomakelpoisia ovat olleet Westons Wyld Wood Organic Cider ja Maeloc Sidra Seca, mitäänsanomattomia Lidlin espanjalainen siideri 0,75l pullossa ja Balck Rat natural dry apple cider tölkissä. Mielenkiinnosta olen lueskellut joitakin blogikirjoituksia, jotka keskittyvät erinäisten siidereiden arviointiin ja pyhästi luvannut itselleni, etten ikinä tule sortumaan samaan. 

Otin kesälle kurssin sosiaali- ja terveysalan opiskelijoille suunnattuja green care -opintoja, sillä yksi aiheeseen liittyvä kurssi on sisällytetty omaankin opetussuunnitelmaani, tosin vaihtoehtoisena. Ajattelin että näin poikkitieteellisellä suhtautumisella asiaan voisi saada uutta näkökulmaa. En vain osaa sanoa, tuliko haukattua turhan suuri pala... Kuvassa on ensimmäisenä lähipäivänä tehty luontosuhdetta ja -unelmia kuvaava askarpaskartelu. Oli terapeuttista päästä leikkaamaan lehdistä kuvia ja liimaamaan niitä kartongille näin lapsuusajan jälkeenkin. Tapasin kerran ihmisen, jonka kanssa keskustelimme pitkään ja joka kehoitti minua liimaamaan kuvan unelmistani vaikka jääkaapin oveen. En tietenkään noudattanut neuvoa ennen kuin nyt, saa nähdä mitä elämä nyt tuo eteen, tuosta taulusta kun löytyy niin Mongolian paimentolaisia, Australian lammaspaimen, Berliinin kaupunkivihreyttä ja monta muutakin kuvaa... 

22 / 148

Toivottavasti Blogger pakkaa kuvia jotenkin, olin laiska ja latasin ne melkoisen raakoina.

Toukokuu on mennyt ohitse lähes huomaamatta. Osasyynä on saattanut olla se, että lähes kaksitoista tuntia päivässä seitsemänä päivänä viikossa on touhunnut jatkuvasti jotain. Kello on soinut seitsemältä aamulla ja illalla on kaatunut sänkyyn jo parhaimmillaan yhdeksän jälkeen. En ollut vilkaissut sähköpostiakaan ainakaan viikkoon. 

Pohjoinen kutsui jälleen muutaman pakollista läsnäoloa vaativat koulupäivän merkeissä. Kevät on täällä melkein yhtä pitkällä kuin etelämmässä, mikä on sikäli hassua että lähtiessäni lunta oli vielä puoleen sääreen. Loppuviikosta on kyllä pakko lähteä jonnekin metsään. Huomenna on jokin polkujuoksuun liittyvän kiertueen tapahtumapäivä täällä, jossa voisi piipahtaa. Tosin samaan aikaan taitaa olla kaupunkiviljelijöiden kylvötalkoot... 

Olisi pitänyt jaksaa kuvata vielä ahkerammin ja perehtyä vähän enemmän tuon rungon säätöihin, en kuitenkaan oikein ehtinyt kuvaamaan edellisellä D100:lla vaikka tykästyinkin jo silloin sen säätöihin. Kennolle on vaan jostain ilmestynyt roska, joka näkyy häiritsevästi kuvissa. Pitäisi selvittää onnistuuko rungon puhdistus tällä kylällä, sillä ilman Photoshoppia en viitsi alkaa poistamaan sitä jälkikäteen. Gimp ja minä emme vielä puhu yhteistä kieltä. 

19 / 133

Kovin talvisista kuvista siirrytäänkin sitten astetta kesäisempiin kuviin. Suomi on pitkä maa ja kevään etenemistä voi nopeuttaa huomattavasti siirtymällä muutamia satoja kilometrejä etelämmäs. Hellekelit ovat tainneet nopeuttaa luonnon heräämistä entisestään, huomasin eilen että mustikka kukkii jo tienvarsilla, tosin metsässä varvut ovat hädin tuskin vielä saaneet silmuja avattua. Käen kukuntakin on jo kuultu ja ensimmäiset korvasienet syöty.

Että voi Suomessa suunniteltu kenkä olla ruma. Hankin ensimmäiset Feelmaxit testiin kun halvalla sain, muuten en kyllä moisia supermantöppösiä kinttuihini kiskoisi...

Harjoittelu on pitänyt päivät kiireisenä ja eilen oli melkeinpä ensimmäinen päivä yli viikkoon, kun sain olla aamuisen ja iltaisen eläintenhoidon välissä jouten. Käytin ajan hyväksi ja pyöräilin parikymmentä kilometriä suuntaansa käymään kaupassa. Jäätelöäkin tuli ostettua. Harmi sinällään, että Suomessa valmistettuja ns. aitoja jäätelöitä (3 kaveria, Jymy, tms) ei löytynyt kuin puolen litran pakkauksissa. Ei tee enää mieli ostaa tavallista tötteröä, joka on valmistettu rasvattomasta maidosta, palmuöljystä ja hyydykeaineista... Vinkiksi voin kertoa, että kannattaa testata Jymyn vegaaninen minttusuklaa, peittoaa melkein kermajäätelönkin.

Toinenkin harjoittelupaikka tälle kesälle varmistui, suuntaan sinne juhannuksen jälkeen ja suoritan vaadittavat tunnit mahdollisimman nopeasti, koska tilallisilla on ylitarjontaa ilmaisista työntekijöistä. Toivottavasti marjojen pölytys onnistuu Koillismaalla ja sato valmistuu aikaisessa vaiheessa, niin loppukesän voikin viettää sitten marjamättäillä.

Kuinka selvitä hengissä 12 tuntia julkisissa kulkuvälineissä ilman mahdollisuutta pysähtyä ruokailemaan? Testissä kuvassa näkyvä tuote, jossa positiivista lisäaineiden kohtuullinen määrä, kotimaisuus ja kartongista valmistettu pakkaus. Maku jätti hieman toivomisen varmaa, curryjauhe ei oikein toimi tällaisessa lisää vain vesi -tuotteessa. 

18 / 121

Vanha merkitysaita Pallastunturin juurella.

Voihan sitä opiskelijavappua viettää opiskellenkin. Tosin opiskelu keskittyi tähän Pallastunturin juurella sijaitsevaan erotusaitaan ja rajoittui tämän kuvan nappaamiseen. En käynyt tutustumassa aitaan tarkemmin, lähinnä hankalista keliolosuhteista johtuen. Sadekuurot ja auringonpaiste olivat pehmentäneet hankea sen verran, että lumikengillä pääsi kulkeman enää kohdista, joista joku muu oli aiemmin talven aikana mennyt. Pallastunturin aitaa käytetään lähinnä vasojen merkintään ja porojen kokoamiseen siirtotilanteissa.  

Oli mielenkiintoista käydä katsomassa ihmisiä juhlimassa hiihtokeskusvappua, vaikka en pahemmin baarissa aikaani viettänytkään. Hauskaa oli silti, vaikka ainoa reissulle varaamani pullo alkoholia, Lidlin normandialainen siideri, lähti itsekseen kävelemään mökin terassilta. On tuokin, kun yrität kerrankin juoda alkoholia, niin joku muu juo ne puolestasi. Toivottavasti voro osasi arvostaa hinta-laatusuhteeltaan melko hyvää omenasiideriä. 

Luonto-opastusta lappilaisittain.

Kävin myös kiipeämässä elämäni ensimmäisen kerran tunturin laelle, jos mukaan ei lasketa että olen muutaman kerran piipahtanut Rukan huipulla, tosin kuluttamatta nousuun omia voimiani. Kyseessä oli Kätkätunturi, jonne kulki kohtuullisen hyvin lumikengillä kuljettava reitti vielä tähän aikaan, vaikka silloin tällöin askel upottikin polulla. Ilman lumikenkiä polulle lähteneet vastaantulijat olivat useamman kerran uponneet reisiään myöten hankeen. Pääsin myös testaamaan Tubbsien kantarautoja käytännössä ja yllättävän hyvin ne toimivat, vaikka epäilinkin että kenkäni ovat niille liian pientä mitoitusta. Lähes antiikkisen vaellussauvani sompa sanoi sopimuksensa irti jo Pallaksella, pitäisi vihdoin hankkia vaellussauvapari vaikken uskokaan että ne tulevat kestämään seuraavia viittäkymmentä vuotta, ainakaan jos ovat samalla käsimatkatavaroihin mahtuvat. Vanha sauvakin kaipaa vaan uudet nahkaosat, ensi talvena sekin on toivottavasti valmis kestämään vaikka seuraavallekin sukupolvelle. Pehmeästä hangesta ylös kammetessa sauvat vaan ovat melko kätevät. 

© M.S

16 / 111

Vuonna 2012 on näköjään myös ollut mureneva pohja.

Ajattelin kertoa teille sitruuna-marenkipiiraasta. Tai sitruuna-marenkipiirakasta, tai sitruuna-marenkitortusta. Viimeksi mainitulla termillä löytyy eniten tuloksia Google-haulla, piirakalla vähiten. Torttupohjalla voidaan tarkoittaa kakkutaikinasta tehtyä, marjoilla ja kermavaahdolla koristeltavaa kahvipöydän tarjottavaa, tai voitaikinasta tehtyä joulutorttuaihiota. Piirakkapohja voi olla alustana suolaiselle tai makealle täytteelle, tai riisipuurolle. Iloisesti ovat käsitteet sekaisin suomen kielessä.

Ensimmäisen sitruuna-marenkipiiraani tein todennäköisesti kouluaikoina. Resepti oli oppikirjasta ja se oli todella huonosti toimiva, niin kuin moni muukin resepti siinä kirjassa. Kuvituskin oli useissa tapauksissa sellainen, ettei kuvankaltaista annosta olisi voinut tarjota asiakkaalle, vaan se näytti selkeästi epäonnistuneelta. Eihän se nyt ole niin justiinsa.

Olen jo pitkään tehnyt piiraan suunnilleen samalla ohjeella, joka on ilmeisesti alun perin julkaistu Keskisuomalaisessa.

Taikina:

100 g margariinia tai voita

3 dl vehnäjauhoja

2 rkl sokeria

1 tl leivinjauhetta

1 rkl vettä

Täyte:

1,5 dl sokeria

2 dl vettä

1 dl sitruunamehua

Kahden sitruunan kuori raastettuna

3 rkl maissitärkkelystä

4 keltuaista

50 g voita

1 rkl vaniljasokeria

Marenki:

4 valkuaista

1,5 dl sokeria

Yleensä teen pohjan puolitoistakertaisella ohjeella ja vähennän sokeria jokaisesta kerroksesta. Lopputulos on hyvin usein hieman vaihteleva, koska olen huono mittaamaan ainesosia kovin tarkkaan ja käytän niitä soveltavia ainesosia, joita kaapista sattuu löytymään. Tällä kertaa pohjaan meni vajaan desin verran spelttijauhoa ja reilu teelusikallinen englantilaista leivinjauhetta joka sisältää määrittelemättömän määrän vehnäjauhoa. Pohjan rakenteesta tuli hauskan ilmava, mutta se murenee melko voimakkaasti. Joskus olen kyllä onnistunut aikaansaamaan koossapysyvän ja kosteahkonkin pohjan suunnilleen yllämainitulla ohjeella... 

Pidän tästä ohjeesta, koska siihen käytetään tasamäärä keltuaisia ja valkuaisia. Tällä kertaa käytin 1,5 sitruunan kuoret ja mehun, makua on riittävästi. Kokeilin ensimmäistä kertaa tehdä täytteen perunatärkkelyksellä, koska en viitsinyt ostaa maissi- tai ohratärkkelystä kuvitellen perunajauhon tulevan käytetyksi todennäköisemmin muuhunkin. Kaikilla lopputulos on ollut suunnilleen samanlainen, perunatärkkelyksellä täytteestä tulee kirkasta ainakin kun jättää voin pois. 

Käytin tällä kertaa koko ohjeeseen osin raffinoitua ruokosokeria, muistaakseni olen kokeillut myös raffinoimatonta ruokosokeria ja tavallista juurikassokeria. Marengista tuli tällä kertaa todella tilavaa ja kovaa, oli jopa vaikeuksia saada sitä lusikalla levitettyä. Yleensä leivon pohjan ennakkoon ja joskus olen pakastanut sen ennen marenkikuorrutusta, tällä kertaa tein koko piiraan yhdellä rupeamalla. Pursotinpussi ja tylla olisi tietenkin siisti tapa saada marenki levitetyksi... Brittiohjeissa näyttää marengin paahtamiseen olevan tapana käyttää matalaa uunilämpötilaa ja pidempää aikaa, suomalaisissa ohjeissa useimmiten korkeaa lämpöä ja alle kymmenen minuutin paistoaikaa. Pitäisi ehkä kokeilla sveitsiläistä tai italialaista marenkia, tosin niihinkin olisi sitten kiva ottaa vähän väriä ja se taas vaatisi tohon hankkimista. Ei ole kokin helppoa elää ilman kunnollista keittiötä ja sen välineitä. 

Vuodelta 2011. Huomaa kyllä, kuinka paljon kännykkäkameroiden laatu on mennyt eteenpäin vuosien varrella, vaikka nykyinenkin puhelimeni on vuodelta 2014.