Venäläisten sotilaiden äitien pitäisi nähdä tämä. Mitä he ovat pojistaan kasvattaneet. Murhaajia, ryöstäjiä, teurastajia.
Tämän päivän propaganda-aiheena on laajasti ollut venäläisten yhä julmemmiksi paljastuvat sotarikokset Ukrainassa. Tosin voidaanko puhua enää propagandasta, jos uutisoinneissa voidaan jo viitata riippumattomien lähteiden havaintoihin? Kysyin jo Mariupolin sairaalapommituksen aikaan, kuinka pitkään tavallinen kansa Euroopassa haluaa katsella tätä näytelmää? Tai kuinka kauan meidät pakotetaan katselemaan sitä, koska emme voi muutakaan.
Ainahan voi toki lopettaa uutisten seuraamisen ja jatkaa elämää kuten ennenkin. Tätä jopa suositellaan joissain medioissa. Oma mielipiteeni ja tavoitteeni on, että jokaisen velvollisuus on olla sulkematta silmiään kuvilta maassa makaavista ruumiista. On syytä antaa tämän sodan vaikuttaa, sen verran kun uskoo kykenevänsä katsomaan sitä. Tämän trauman pitää käydä läpi koko Eurooppalaisen kansakunnan, mielellään koko maapallon kansakunnan, että vastaavat järjettömät tapahtumat saadaan siirrettyä pysyvästi historiankirjoihin, ei tulevaisuudensuunnitelmiin.
Ihmislajin pitäisi jo pystyä parempaan.
Näen kuitenkin myös todennäköisyyksiä, mitä on mahdollista tapahtua, jos kansa koko Euroopan alueella lähtee liikkeelle, ei välttämättä kirjaimellisesti mutta edes ajatusten tasolla, yhteen ainoaan suuntaan. Tasapaino horjuu. Jos vastaliike ei olekaan enää yhtä yhdensuuntainen, lopputuloksena on hallitsematon kaaos. Vaarallisimpia yksilöitä ovat ne, jotka kokevat ettei heillä ole enää mitään menetettävää. Kaikkein vaarallisimpia ne, jotka eivät enää pelkää kuolemaa.
Tässä tuntee itsensä niin hyödyttömäksi.
Tämä ja edellisen kirjoituksen julkaisu sattuivat saman vuorokauden puolelle, aiemman kirjoittamisen aloitin tosin eilisen vuorokauden puolella, mistä johtuen virhe auringon nousu- ja laskuajassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti