13 / 91 ( 6.30 - 20.13 )

Suomi on jälleen valittu joillain perusteilla maailman onnellisimmaksi maaksi. Onneksi minulta ei kysytä mielipidettä. Ovatko suomalaiset maanviljelijät myös maailman onnellisimpia? 

Mikä tässä on vinossa?

Sen perusteella mitä maatalousalan ryhmiä sosiaalisessa mediassa seuraan, ainakin vastikään julkaistu "maatalouden hätäapupaketti" tai virallisemmin "toimet maatalouden huoltovarmuuden turvaamiseksi", ovat ihan väärin auttamista. Viime päivinä valtamedioiden artikkeleita lukiessa on erityisesti jääneet mieleen toteamukset, että nyt pitäisi kaikkien uskoa vain totuuteen ja jättää hajaannusta aiheuttavat mielipiteet huomiotta. Itsesensuuriako tässä pitäisi harrastaa? 

En ainakaan itse osaa pelkkiä maataloussektorin vahvistamiseksi tarkoitettuja miljoonalukuja tuijottamalla sanoa, ollaanko tässä nyt menossa syteen vai saveen. Sysi voisi tässä edustaa vaikkapa biohiiltä, jonka erinomaisuuteen en myöskään ole vielä oppinut uskomaan. Vai syöksytäänkö peräti turpeeseen, jota kuitenkin kiitettävissä määrin löytyy suomalaisilta pelloilta ja jonka hyötykäytöstä on myös onnistuttu keittämään tässä hetkessä kuuma peruna. 

Perunoista puheen ollen, viime kesäisen työkokemukseni perusteella oli tuskallista huomata, mikä määrä polttoainetta, kemiallista lannoitetta, kemiallisia kasvinsuojeluaineita, viljelyalaa ja henkilötyöaikaa käytettiin siihen, että perunasato osin jätettiin peltoon, koska se "ei vastannut laatustandardeja", ollen kuitenkin täysin syömäkelpoista tai muuten hyödynnettävää. Työsopimukseni ehti loppua jo ennen kuin koko perunasatoa oli saatu nostettua tai varastokunnostettua, joten voin antaa vain arvion kuinka suuri osa kokonaissadosta jäi hyödyntämättä - sanoisin että jopa 50%. 

Tämä on toki vain yksittäisen toimijan tulos, mutta ei kai tästä vielä montaa vuotta ole, kun media uutisoi erään viljelijän pellonlaitaan kasatuista lantuista, joita oli tonneittain. Niitä ei ollut taloudellisesti kannattavaa siirtää varastoon tai jalostukseen, muistaakseni syynä tähän olivat viljelijän ja elintarviketeollisuuden väliset sopimusongelmat. Moni muistanee myös jo legendan asemaan päätyneen "direktiivin käyristä kurkuista", jota on viljelty esimerkkinä liiallisuuksiin menevästä sääntelystä. Yhteisiä sopimuksia toki tarvitaan, mutta omasta mielestäni nykypäivän byrokratiassa ollaan ajauduttu tilanteeseen, jossa ainoastaan byrokraatit lihovat ja muu osa kansasta kuihtuu. Miksi keskinäisen luottamuksen saavuttamiseen tarvitaan nykyään niin monta ulkopuolista toimijaa?

Seuraava ongelma listallani onkin tullut mainittua jo useampaan kertaan: tavanomainen maatalous on kasattu täysin fossiilisen energian varaan. Eikö olisi fiksumpaa että me ihmiset lajina kehittyisimme hyödyntämään suoraan raakaöljyä ja maakaasua, niin niitä ei tarvitsisi kierrättää muiden laitteiden tai lopulta eläinten kautta? Olkoon edellinen lause osallistumiseni päivämäärän edellyttämään hauskanpitoon. Ei naurata. Traktoreista tuskin tulemme siirtymään takaisin hevosvetoisiin työkoneisiin, mutta uskoisin että jos tämä tilanne onnistuu potkimaan liikkeelle globaalin uudistuksen koko ravinnon alkutuotannon saralla, traktoreiden käyttö tulee vähentymään tai ainakin niiden polttoaine vaihtuu paikallisesti tuotetuksi biokaasuksi, kunnes toivottavasti kehitetään jotain vielä optimaalisempaa. En tosin jaksa tässäkään asiassa olla kovin optimistinen, jos tälläkin hetkellä on suunnitelmissa on tuottaa biokaasua säilörehusta... Säilörehun tuotanto kun on edelleen kovin riippuvaista fossiilisesta energiasta. 

Sitten päästäänkin ongelmaan, joka aiheuttaa äänekkäintä poteroiden kaivelua ja lantakokkareiden heittelyä: Eläintuotanto & luomutuotanto. Näitä kahta on mielestäni vaikea käsitellä erillisinä objekteina, koska luomutuotanto pohjaa hyvin vahvasti eläintuotantoon ravinnekierron osalta, mutta äänekkäinkään vegaani tuskin nukkuu hyvin tietäen, että syömänsä porkkanat, soijapavut ja kauramaito koostuvat loppujen lopuksi rajallisista luonnonresursseista, joiden tuotanto vielä oletusarvoisesti on ollut haitallista eläinlajille nimeltä ihminen. Tai ainakin toivon, että keskivertovegaani on päässyt sydämessään johonkin kompromissiin näiden asioiden kanssa. Uskon kuitenkin että etiikan sijaan sieltä sydämestä löytyy vain aate. 

En halua tulla väärinymmärretyksi. Mielestäni yksi suurimpia ongelmia eettisesti ja luonnonvarojen käytön näkökulmasta on koko nykyinen lihantuotantosektori ja erityisesti sika- ja siipikarjatalous. Tämä on kuitenkin aihealue, josta on todellakin helpompi osoittaa ongelmia kuin tarjota niille ratkaisuja. Kaikki eivät voi hankkia takapihalleen muutamaa onnellista kanaa ja kesäpossua. Keskitetyllä tuotannolla on hyvät puolensa, kun ihmispopulaatiotkin alkavat olla äärimmilleen keskittyneitä. Äärimmäinen hajautuneisuuskaan tuskin toisi onnea, mutta olisiko mahdollista löytää kestävä keskitie, jossa voitaisiin hyödyntää molempien ääripäiden parhaat puolet?

Uskoisin että sitä ennen tarvitaan todella suuria muutoksia, lähtien ajattelusta että suomalainen maatila on yritys ja yrityksen tehtävä on tuottaa (rahallista) voittoa omistajilleen. Voidaanko syklinen jatkuva kasvu luonnonkierrossa erottaa jatkuvan taloudellisen kasvun dystopiasta? Kaatuisiko kapitalismi jos tämä ihmisen oleellisimman perustarpeen täyttäminen irrotettaisiin järjestelmästä? 

Ruokakriisi ja omavaraisuuden illuusiot (Bios, 18.3.2022)

---

Politiikan kentällä ei maltettu odottaa aprillipäivään, vaan ministeriössä suoritettiin pelinappuloiden siirtelyä jo päivää ennen. Kohtapuoliin entinen tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen siirtyy maa- ja metsätalousministeriksi. Hänellä ei ilmeisestikään ole kokemusta maa- tai metsätaloudesta, mutta oikeustieteellisiä opintoja ja harrastelijanäyttelijän tausta. Missäköhän muualla poliittisessa sirkuksessa on viimeaikoina nähty samanlaisella taustalla olevia vaikuttavia hahmoja? Ei Suomessa tosin. Mielenkiinnosta kävin tarkistamassa Antti IV Kurvisen Facebook- ja Instagram-profiilit. Ensiksi mainitussa seuraajia vajaa viisituhatta, toisessa vajaa kolmetuhatta. Saapa nähdä lähdetäänkö suomalaista maatalouspolitiikkaa tekemään sosiaalisessa mediassa.