Blogin kirjoittamisesta on tullut entistä vaikeampaa. Ennen tiesin ettei lähes kukaan lue tallennettuja tekstejä. Anonymiteetin osittainenkin menettäminen tuntuu raskaalta.
Toisaalta... Itsepähän tähän lähdin. Vaikeista asioista pitää oppia pääsemään yli. Tai ali. Tai ympäri.
Löysin täkäläiseltä kirpputorilta Neil Gaimanin osittain fantasiallisen romaanin American gods (suomennettuna Unohdetut jumalat). Olen ollut kirjailijan tuotannon ihailija jo vuosikausia, mutta nyt vasta bongasin tuotantoa kirpputorilta. Sattuma sinänsä että olen jo pidempään haaveillut juuri tuon kirjan lukemisesta, mutten ole saanut aikaiseksi hakea sitä kirjastosta. Olen myös ylen ihastunut huoneeni uuteen valaistukseen, joka syntyy lähes ultravioletinsinisistä jouluvaloista ja pienen kumkvattipuun yllä olevasta violetinsävyisestä kasvivalosta. Ulkoapäin katsottuna näkymä on varmasti mielipuolinen.
Vältelläkseni opiskeluun syventymistä uppouduin muutamia päiviä sitten YouTubessa (piti tarkistaa tämänkin sanamuodon nykyinen oikeaoppinen kirjoitusasu!) vastaan tulleeseen tarinaan, joka kertoo ehkä karun esimerkin, miten tämän maailmanajan sankaritarinat syntyvät. Enää eivät tarinankertojat kierrätä vuosisatoja vanhoja myyttejä kuulijajoukolleen sovitetussa kontekstissa, nyt kuunnellaan sankarin itsensä puhumat viimeiset sanat, katsellaan jonkun kuvaama video tapahtuneesta ja jaetaan heränneet tunteet globaalisti Internetin keskustelupalstoilla. Jos nyt voidaan sankarista edes puhua, koska kyseessä on vain lentokonevaras.
Ehkä siitä vielä joskus lisää. Onneksi oikeaan elämään kiinnittyy tässä hetkessä useampien viikoittaisten tanssitreenien kautta, sukelteluharjoituksiakin tekisi mieli aloitella uudestaan. Vapaasukellus kuulostaa tähän hetkeen juuri sopivalta harrastukselta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti