Fear is the mind-killer. Vietin nuoruuteni lukien fantasiaa, scifiä ja dystopioita, unohtamatta kaikkia niitä kirjoja, jotka käsittelivät sotaa Suomessa ja muualla. Ehkä olisi pitänyt käyttää aika jotenkin paremmin?
Pitäisi kuulema keskittyä käsittelemään jotain muuta kuin vallitsevaa maailmantilannetta. Ajattelin siksi esitellä tämänvuotiset chilit, mutta huomasin tätä kuvaa ottaessani, että ripsiäisten uusi sukupolvi on taas aloittanut hyökkäyksen. Sota siis jatkuu tälläkin rintamalla!
Tänä vuonna kasvamassa on C. annuum "Vectura orange", joka pariinkin otteeseen päätti kasvaa turhan lähelle lamppua, C. baccatumit "Aji cristal" ja "Lemon drop" sekä kuvan ulkopuolelle jäänyt mysteerichili, joka muistuttaa kovasti "Jamaican hot yellow:ta" ja jonka alkuperäisestä kasviyksilöstä tämä harrastus lähti. Valitettavasti kyseinen yksilö ei selvinnyt ripsiäisinvaasiosta viime syksynä.
Olen pitkään miettinyt, miksi en oikein tunnu kuuluvani tähän aikaan ja paikkaan, tai tähän sukupolveen. Miksi olen aina kokenut että sota tuntuu olevan lähempänä minua, kuin ikätovereitani? Johtuuko se muustakin kuin siitä, että ensimmäinen itsenäisesti kirjastosta lainaamani kirja oli Tuntematon sotilas, minulla ikää silloin häthätää kahdeksan vuotta? Onko vaikutusta ollut sillä, että pyysin molempia, evakon kokeneita isoäitejäni kertomaan noista ajoista? Ymmärsin eräänä päivänä, että ehkä tämä johtuu siitä, että äidinäitini oli 40-vuotias synnyttäessään muutama vuosi sodan jälkeen, ja äitini myöskin oli 40-vuotias saadessaan minut. Traumat ovat päässeet ikään kuin hyppäämään yhden sukupolven yli. Ehkä tästä myös johtuu, etten vielä tänäkään päivänä koe olevani varsinaisesti suomalainen, eurooppalainen kylläkin.
Vaikka venäläisten trollitehtaiden palkanmaksu onkin varmasti vaikeutunut kuluneella viikolla, sosiaalisessa mediassa peikkoarmeija on saanut värvättyä uusiakin jäseniä. Samaan aikaan on voinut huomata, että valkoisen propagandan tykkäysmäärät ovat alkaneet laskea. Alettaneen siirtyä tälläkin saralla asemasotavaiheeseen. Nämä ovat vain omia mielipiteitäni ja huomioitani, niitä ei siis kannattane ottaa sen vakavammin.
Venäjän taktiikka lienee tällä hetkellä kiristää Eurooppaa psykologisesti aiheuttamalla voimakkaita tunnereaktioita Mariupolin saarrolla, Länsi-Ukrainaan paenneiden siviilien pommituksilla ja uhkailulla kemiallisten aseiden käytöstä. Toivottavasti emme tule näkemään tulevina päivinä Kiovan saartoa ja kaasuiskuja, koska toivon ja pelkään että siinä ylitetään monen eurooppalaisen yksilön sietokyky, vaikkei se vielä Naton kantaa puuttua asiaan muuttaisikaan.
"This is the final exam for Europe. Among the leaders of the states there are those who support us. And there are also those who support only themselves. But we see how the nations of all European countries treat us. And this is the main thing. Because I know for sure - if people decided of our membership in the EU they would definitely choose the people of Ukraine. Today when I see the support of the people of each country in the squares of European capitals. I know that the Ukrainian people are already in the European union. And politicians... I'm sure they will adjust to that. Preferably faster." V. Zelensky 10.3.2022
Poliittiset vastauksethan me jo kaikki tiedämme.
