Phew. Vuoden 68. päivä alkaa olla taputeltu. Kolmas maailmansota ei syttynytkään tänään, ellei sen kipinäksi sitten osu yksi pommitettu synnytys- ja lastensairaala.
 |
| Tämän takia lopetin maalaamisen jo peruskoulun jälkeen. Ainoa kuva joka on tullut viime viikkojen aikaa otettua. |
Mielenkiintoisia aikoja. Uskoisin että tulevina päivinä on mahdollisuuksia nähdä, miten sosiaalisella medialla voidaan vaikuttaa tällaisessa kriisissä. Tai oikeastaan, voiko kansa todella vaikuttaa sodan kulkuun. Vai ovatko ihmiset ehtineet jo kahdessa viikossa turtua tunteiltaan, niin ettei tämäkään saa somekansanliikettä enää aikaiseksi.
Eivät sentään pommittaneet sitä naistenpäivänä.
Ajat ovat melko normaalit, kun voi rentoutua katselemalla dokumenttielokuvaa suljetusta neuvostoaikaisesta ydinvoimalasta. Ignalinan lapset kertoo puolentoista tunnin ajan onneksi paljon muustakin kuin ydinvoimalasta, vaikka olivathan ne kuvat ydinvoimalan tekniikasta aika mielen räjäyttäviä. Vähän samaan pakettiin kuulunee myös Tuukka Tervosen kolumni: Ensin Putinilla ei ollut paitaa, nyt tsaarilla ei ole muitakaan vaatteita.
Molemmissa jossain määrin käsitelty aihe siitä, miten venäläisiin tullaan tämän jälkeen suhtautumaan Euroopassa etenkin yksilötasolla, koskettaa yllättäen jopa itseäni, tosin lähinnä ehkä opittujen toimintamallien osalta. Mahtuvatko eurooppalaisiksi ne etniset venäläiset, jotka tällä hetkellä tuomitsevat sodan? Mitä tekevät ne, jotka kokevat että "kollektiivinen filosofia" on kuitenkin parempi kun demokratia? Mitä tekevät ne, joiden mielestä demokratia on tuhoutunut?
Pitäisiköhän katsoa Chernobyl (2019) uudelleen?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti