10 / 68 ( 7.01 - 17.55 )

 Phew. Vuoden 68. päivä alkaa olla taputeltu. Kolmas maailmansota ei syttynytkään tänään, ellei sen kipinäksi sitten osu yksi pommitettu synnytys- ja lastensairaala. 

Tämän takia lopetin maalaamisen jo peruskoulun jälkeen. Ainoa kuva joka on tullut viime viikkojen aikaa otettua.

Mielenkiintoisia aikoja. Uskoisin että tulevina päivinä on mahdollisuuksia nähdä, miten sosiaalisella medialla voidaan vaikuttaa tällaisessa kriisissä. Tai oikeastaan, voiko kansa todella vaikuttaa sodan kulkuun. Vai ovatko ihmiset ehtineet jo kahdessa viikossa turtua tunteiltaan, niin ettei tämäkään saa somekansanliikettä enää aikaiseksi. 

Eivät sentään pommittaneet sitä naistenpäivänä. 

Ajat ovat melko normaalit, kun voi rentoutua katselemalla dokumenttielokuvaa suljetusta neuvostoaikaisesta ydinvoimalasta. Ignalinan lapset kertoo puolentoista tunnin ajan onneksi paljon muustakin kuin ydinvoimalasta, vaikka olivathan ne kuvat ydinvoimalan tekniikasta aika mielen räjäyttäviä. Vähän samaan pakettiin kuulunee myös Tuukka Tervosen kolumni: Ensin Putinilla ei ollut paitaa, nyt tsaarilla ei ole muitakaan vaatteita. 

Molemmissa jossain määrin käsitelty aihe siitä, miten venäläisiin tullaan tämän jälkeen suhtautumaan Euroopassa etenkin yksilötasolla, koskettaa yllättäen jopa itseäni, tosin lähinnä ehkä opittujen toimintamallien osalta. Mahtuvatko eurooppalaisiksi ne etniset venäläiset, jotka tällä hetkellä tuomitsevat sodan? Mitä tekevät ne, jotka kokevat että "kollektiivinen filosofia" on kuitenkin parempi kun demokratia? Mitä tekevät ne, joiden mielestä demokratia on tuhoutunut? 

Pitäisiköhän katsoa Chernobyl (2019) uudelleen?

10 / 67 ( 7.04 - 17.52 )

Mistä tietää viettäneensä aivan liian kauan aikaa internetissä näinä päivinä? Siitä että huomaa blogipostausta kirjoittaessaan tänään olevan vuoden 67. päivä. Ihan hyvä päivä opetella luomaan meemejä?

Ja kaikille mahdollisesti paikalle eksyneille sukulaisille ja tuttaville: Ei, en ole muuttunut yhtään sen hullummaksi kuin ennestäänkään olin, asun jo valmiiksi puoliksi kellarissa ja uskon että nauru pidentää ikää. Olen jo pitkään halunnut luoda jotain meemeistä inspiroitunutta materiaalia ja tämänhetkinen tilanne antaa sille vain tietyt raamit. Blogi ei ehkä tunnu aivan parhaalta alustalta näiden julkaisuun, mutta paremman puutteessa. Pahoitteluni jo etukäteen. 

”Five nuclear bombs are flying at us, they have five less left. Keeping calm.” (Google translate) 
Englanninkielinen teksti omaa lisäystäni.

Tämän kuvan edelleen jakamisesta en ole oikeastaan tälläkään hetkellä aivan varma. Alkuperä on Олексій Арестович Facebook-sivulta hänen itsensä tai profiilinsa julkaisemana. Omana arvauksena sanoisin, että Ukrainan some-aktiivisten persoonien taustalla on useampiakin ihmisiä, tai ihmettelen suuresti jos ei olisi. Näinä päivinä sitä kyllä miettii taas kerran, mitä hyötyä suomenruotsin kielen pakollisesta opettelusta peruskoulussa oli, ehkä fiksumpi olisi ollut opiskella venäjää... Muistaakseni omana peruskouluaikanani tarjolla ei edes ollut muuta kuin saksaa ja espanjaa. Lukiossakin päädyin italiankurssille. YouTubesta löytyy onneksi tekstitys- ja käännöstyökalu, joka vähän videon äänenlaadusta riippuen tarjoaa jotain ideaa siitä, mistä puhutaan. 

Kaiken synkistelyn keskeltäkin löytyy hauskoja hetkiä, jos näin aikoina näille aiheille on edes sopiva nauraa. 

Слуга народа (Kansan palvelija): Näköjään tämä on joskus ollut Yle Areenassakin, pitäisiköhän laittaa palautetta että ottaisivat uudelleen ohjelmistoon... Näissä jaksoissa on vähän vaihdellen englanninkielisiä tekstityksiä, automaattikäännös on kuitenkin ihan ymmärrettävä. Omalla kohdalla katsominen tuntuu jotenkin todella absurdilta, mutta huumori uppoaa silti.

If World Leaders Have a WhatsApp Group: En mene takuuseen tämän esityksen tekijästä, mutta äärimmäisen osuvaa vitsailua etenkin suomalaisia kohtaan. Tuskin kovin pahalla. 

Vakavampia aiheita kirjallisessa muodossa, eivät ihan eilispäivältä mutta eivät vielä ole ihan totaalisen vanhentunutta tietoa. 

Yuval Noah Harari: Why Vladimir Putin has already lost this war 

Analyysi: Putinin järkytys – Venäjä on jäämässä ainoan merkittävän ystävänsä panttivangiksi (Suomen Kuvalehti)

9 / 64 ( 7.16 - 17.42 )

 Kuka olisi uskonut kymmenen vuotta sitten, että Euroopassa käydään sotaa. Kuka olisi viisi vuotta sitten uskonut, että sotaa käyvän maan presidentti pitää motivaatiopuheen muille Euroopan maille Zoomissa? Elämme kummallisia aikoja, ihminen hyvä. 

Odotan mielenkiinnolla vajaan parin viikon päästä olevaa sosiaalisen median koulutusta. Viimeiset kymmenen päivää ovat kyllä olleet mielenkiintoisia esimerkkejä siitä, mihin some parhaimmillaan ja pahimmillaan taipuu. Uskon että sillä on ollut huomattavakin vaikutus siihen, ettei Euroopan mantereella ole tällä hetkellä sotaa käynyttä maata, jolla olisi nukkehallitus ja tie ainoastaan kohti sisällissotaa. 

Helsingin sanomissa oli ihan asiallinen artikkeli Miksi synkkien uutisten imuun jää koukkuun? Psyko­terapeutti kertoo, mihin merkkeihin kannattaa kiinnittää huomiota, jos kännykkä on koko ajan kädessä. Olen kyllä huomannut itsessäni, että vaikka tunnetasolla tilanne on hallinnassa, fyysisesti ruumis käy kierroksilla. Nälkä ei pahemmin vaivaa. Kokemuksesta tiedän että tämän 10 - 12 päivää jaksaa pysyä hyvinkin toimintakykyisenä, sitten alkaa tulla vaikeuksia. Olen käyttänyt aikaani treenien ohella etsiessäni tietoa, minkälaisia ihmisiä Ukrainan johdossa tällä hetkellä on. Sinänsä ole hieman yllättynyt itsekin, ettei minkäänlainen politiikka tai poliittiset henkilöt ole olleet aiemmin kiinnostukseni kohteena ainakaan Suomessa. Yksi seurantaani jäänyt on Олексій Арестович (Alexey Arestovych), jonka samettisen pehmeällä äänellä kerrottuja videopäivityksiä kuuntelen yhtä mielelläni kuin lentoliikennettä, vaikken ymmärräkään kuin sanan sieltä, toisen täältä. Onneksi kirjoitettua tekstiä on kuitenkin nykypäivänä niin äärimmäisen helppoa kääntää. Edellä mainittu on hakutulosten perusteella opiskellut jossain vaiheessa psykologiaa ja harrastanut yllätys yllätys: näyttelemistä. 

Ihan samanlaista esiintymistä kameroiden edessä en nähnyt eilen Suomen presidentiltä Amerikan mantereella. Pitää kyllä kutenkin kehua Salen puhujanlahjoja, onnistui sanomaan paljon sanomatta mitään. Itselleni ehkä sanoja tärkeämpää oli kuitenkin kehonkieli, ellei sekin sitten tarkoituksellisesti kertonut väärää informaatiota. Että Suomeen ei kohdistu tällä hetkellä uhkaa. Että nyt pitäisi vaan pyrkiä välttämään kaikkia virheen mahdollisuuksia... Virheet ovat aina todennäköisiä. Monen pienen ja merkityksettömän virheen johtaessa aina vain toiseen virheeseen, voi lopputulos olla katastrofaalinen. Siihen olen alkanut henkisesti valmistautua. Tai viimeistellä sitä valmistautumista, mitä olen vuosien aikana tehnyt.

Океан Ельзи - Не твоя війна

9 / 59 ( 7.35 - 17.42 )

Otin tänään työn alle dokumentit auringonkukkaöljystä, lähinnä siksi että se oli aakkosjärjestyksessä ensimmäisenä. Yritin etsiä kansioistani kuvaa auringonkukasta, mutta ne ainoat jotka muistan tallentaneeni, ovat kadonneet kovalevyjen vaihtuessa ja kadotessa. Muistan että yhdessä valokuva-albumissa olisi lapsena ottamani kuva, mutta se on fyysisesti kaukana tässä hetkessä. Mitäköhän hyötyä siitäkin on, että muistaa kaksikymmentä vuotta vanhoja merkityksettömiä asioita. 

Ehkä joidenkin on hyvä muistaa. Tänä päivänä maailma unohtaa nopeasti.

Sotaa käydään nyt eurooppalaisten mielissä. 

Informaatiosotaa. 

Kukaan tuskin voi kieltää, etteikö tämä sota olisi alkanut jo vuosia sitten. Kukaan tuskin voi tietää, ketkä ovat sodan tosiallisia osapuolia. Uskon että nekin, joilla pitäisi olla paras mahdollinen tieto asiasta, ovat tällä hetkellä epäuskoisia. Toki olen vain kansalainen vailla syvempää ymmärrystä, tietoa tai valtaa, joten edellä kirjoittamani on todennäköisesti täyttä kuvitelmaa ja väärää informaatiota. 

Kuuntelen tätä kirjottaessani Venäjän edustajan puhetta Yhdistyneiden Kansakuntien hätäkokouksessa. Se kuulostaa omiin korviini sisällöllisesti täysin järjettömältä, mutta en halua enää uskoa edes selkeitä valheita valheiksi. Olen seurannut sekä sensuroimattomia lähteitä, valtion tukemia medioita, yksityishenkilöiden sosiaalisen median tilejä että instituutioita, joita pidetään nykyaikaisen demokratian kulmakivinä. Jokainen näistä on tuottanut informaatiota, joka on jo ehtinyt paljastua epätodeksi, jos epätosi voidaan määritellä.

Olemmeko me itse osallisia tähän sotaan kuluttamalla sosiaalista mediaa, vaatimalla lisää sisältöä, janoamalla uskottavampaa kertomusta, etsimällä ajantasaista videokuvaa ja jakamalla tätä kaikkea eteenpäin? En tiedä. Yhdistääkö vai erottaako tämä naapurikansoja, eurooppalaisia tai koko maailmaa. En tiedä. Presidentti Zelensky on puheissaan kutsunut tätä tilannetta sanoin, jotka on käännetty englanniksi people’s war. Ihmisten sota. 

Ihmisten on muututtava. Ihmiset ovat muuttuneet.

8 / 57 ( 7.43 - 17.17 )

Näinä päivinä tuntuu entistä vaikeammalta sanoa mitään. 

Työteho on kärsinyt huomattavasti torstaiaamusta lähtien. Toisella silmällä on tullut seurattua liveuutislähetystä päivänpolttavasta puheenaiheesta. Onneksi virallisista dokumenteistakin löytyy välillä ylläolevan kaltaisia heittoja, jotka saavat suupielet hetkeksi hymyyn. 

Kun kaikki isovanhemmat ovat aikanaan joutuneet lähtemään rintamalle tai evakkoon, on epäluulo itänaapuria vastaan istutettu jo ennen syntymää. Muistan seuranneeni Ukrainan tilannetta vuonna 2014 ja sen jälkeenkin tarkalla silmällä, vaikka kotimaiset medialähteet ja sosiaalinen media sen melko nopeasti tuntuivat unohtavan. Tilanne ei tullut itselleni yllätyksenä. 

En tiedä miten hulluus pitäisi määritellä. Tai ehkä tiedänkin: se on mielentila jossa uskotaan niin vahvasti omiin harhoihin, että hyökätään viattomien ihmisten kimppuun. 

Oma hulluuteni on ihmisten onneksi toisenlaista. Niin pitkään kuin muistan, pian kaksikymmentä vuotta taaksepäin, minulla on ollut tunne että jotain suurta ja jotain pahaa tulee tapahtumaan. Nuorempana en osannut tarkemmin määritellä, mitä tuo tunne tarkoitti tai miten se pitäisi sanoittaa. Iän karttuessa se alkoi selkiintyä. Viime päivin olen usein muistellut sitä hetkeä keväällä 2019, kun istuin keittiön pöydän ääressä, katsellen joen yli Ruotsin puolelle ja ensimmäistä kertaa elämässäni sanoin ääneen, että olemme menossa kohti sotaa. 

Syksyllä 2019 huomasin muutoksen. Ehkä muutaman päivän aikana tuo jatkuvasti raskaammaksi muuttunut tunne katosi. Vuosien jälkeen se tuntui kauhistuttavalta, kuin oleellinen osa itsestäni olisi kuollut. Sitten maailman täytti uutisointi koronaviruksesta. Toivoin että näillä kahdella asialla olisi jokin yhteys, mutta nopeasti ymmärsin, että pandemialla olisi korkeintaan katalyyttinen vaikutus tapahtumiin. 

Toivon syvästi olevani vain hullu. Toivon sydämestäni että maailma ei ole menossa kohti sitä epätodennäköisyyttä, jonka mahdollisuudet vahvistuvat päivä päivältä. Toivon että Ukraina kestää. 

5 / 37 ( 8.59 - 16.03 )

Aurinko tekee kohta jo täyttä työpäivää täälläkin. Chilit on laitettu kasvamaan. Elämään pitäisi muodostaa normaali päiväjärjestys? 

Sanoivat että elämässä pitää kokeilla kaikkea. Päädyin sitten kokeilemaan valtion leivissä olemista. Onneksi vain harjoitteluasteella. Mutta on sekin jotain uutta, verrattuna tuohon yllä olevan kuvan työpisteeseen, jossa ei siinäkään ollut valittamista. Ihan itse suunnittelin ja rakensin, ainakin muistaakseni. Täytyy toivoa että tästä jäisi käteen muutakin kuin rasitusvammoja. 

Outoa miten työasioista on vaikea kirjoittaa. Suunnittelin että saisin vihdoin ajateltua ulos sitä, mitä olisin oikeasti elämässäni halunnut tehdä, jos sellaista nyt voi ikinä tietääkään. Ehkä sen tiedostaminen, etteivät oma fysiikka ja psyyke tule ikinä riittämään noihin hommiin niin että niistä saisi elantoa itselleen, tekee asiasta vielä liian karvaan. 

Piti vielä mainitsemani että Ylen Areenassa on vielä muutaman viikon katsottavissa Pet Shop Boys:n livekeikka vuodelta 2018 Royal Opera Housesta. Satuin näkemään tämän osittain uudenvuodenaattoyönä ja vaikken kokoonpanoa ole sen suuremmin kuunnellutkaan, yllättävän moni kappale kuulosti hyvinkin tutulta. Esityksen visuaalinen ilme ainakin miellytti omaa silmää. Soi tälläkin hetkellä taustalla. https://areena.yle.fi/1-50470531

2 / 14 ( 10.21 - 14.31 )

Olen taas päiväkausia kirjoitellut asioita blogiin. Tosin vain ajatuksen tasolla. Milloinkohan tulevaisuudessa ajatukset voisi siirtää tekstimuotoisiksi ilman kirjoittamisen tuskaa? 

Syksystä asti on mielessä pyörinyt aihe, josta kirjoittaminen on muodostunut jo lähes ylitsepääsemättömäksi ongelmaksi. Oikeastaan lähdin viime kesänä töihin puolittain sillä ajatuksella, että voisin sanoittaa ja analysoida kokemaani verraten sitä yleisesti vallitseviin käsityksiin maataloustyöstä. Miksi alalle on niin vaikea saada kotimaista työvoimaa? 

En tiedä ovatko kokemukseni lopultakaan vertailukelpoisia edes alan sisällä. Miten voin puhua asiasta ilman, että asetan työnantajaani huonoon valoon, ilman että joudun yleistämään ja yksinkertaistamaan asioita liikaa? Olisiko kokemuksesta kirjoittamisessa lopulta mitään hyötyä kenellekään? 

Ainakin peruskunto kasvoi kesällä, jos ei muuta hyvää. Juoksin joulunpyhinä melko säännöllisesti, vaikka matkan ja vauhdin pitäminen kohtuudessa olikin vaikeaa. Tuntuu että jaksamista olisi vaikka kuinka pitkälle, mutta etenkin säärten lihaksilla on vaikeuksia pysyä tahdissa mukana. Onneksi viime vuosien kaltaisia penikkaongelmia ei ole vielä (kop kop) ilmennyt. Ehkä voisin tämän kevään aikana yrittää vihdoin päästä tämän vikalistani kanssa jonkin ammattilaisen käsittelyyn. Sunnuntaina, jos kuut tähdet ja hallitus ovat oikeissa asennoissa, jatkuvat balettitreenit. Alkuviikosta olisi täysikuu, hyvä syy kaivaa villasukat kaapista ja lähteä vaaranlaidalle juoksentelemaan. 

Jos viime vuosien kotona istumisesta ja läppärin näytön tuijottamisesta ei ole muuta hyötyä, niin koen ainakin puhutun englannin kielen ymmärtämiseni parantuneen huomattavasti. Ei tee enää pahaa katsoa elokuvia tai sarjoja ilman tekstityksiä, en edes eräänä päivänä huomannut, että tv:stä tulleessa  luontodokumentissa oli selostus englanniksi ja ilman tekstityksiä, ennen kun joku huomautti asiasta. Kiitos siis Youtube:lle ja kaikille jotka tekevät sinne asiallista sisältöä. Risuja ja muita vitsauksia kaikille asiattomuuksia levittäville. Ohessa kolme mainintaa kanavista, joita muiden muassa tulee seurattua: 

Sheepishly Me: https://www.youtube.com/c/SandiBrock Kanadalainen lammasfarmari, joka näinä päivinä saavutti puolen miljoonan seuraajan merkkipaalun. Ammatillisestikin mielenkiintoista sisältöä ja vastasyntyneitä karitsoita neljä kertaa vuodessa. Kykenisiköhän sitä itse jonakin päivää samaan?

Peter Santanello: https://www.youtube.com/c/PeterSantenello Amerikkalainen matkavloggaaja on ehkä hieman vähättelevä ilmaus. Ihailen miehen kykyä kulkea pitkin maailmaa ja kohdata ihmisiä kuin kaikille ystävällinen kultainennoutaja. 

Airforceproud95: https://www.youtube.com/user/Airforceproud95 Olkoon tämä kolmikon musta hevonen. Lentokonesimulaattoripelaamista ei niin vakavalla huumorilla. Olen jo supernintendon ajoista asti ollut mieluummin videopeleissä sivustaseuraaja, mutta en lakkaa ihastelemasta sitä yhteisöllisyyttä mitä nykyajan interaktiiviset pelit parhaimmillaan tarjoavat.