28 / 187 ( 1.25 - 00.59 )

Juhannus, sauna ja grillimakkara. Mitäpä sitä suomalaisena muuta keskikesän hetkellä kaipaisi. Puolta vuorokautta polkupyörän satulassa, varttitonnia matkaa ja yöttömän yön aurinkoa?

Jossain puoli viideltä aamulla.

En ollut elämässäni aiemmin pyöräillyt yli sadan kilometrin päivämatkaa. Kuluneen kevään ja alkukesän aikana polkupyöräni olivat lähinnä levänneet laakereillaan. Siksi ajatus 250 kilometrin pyöräilystä kuorman kanssa tuntui yhtä hyvältä idealta kuin ilmoittautuminen puolimaratonille, kun juoksukunto loppuu kymmenen kilometrin kohdalla. Ehkä se pitää ottaa seuraavaksi tavoitteeksi.

Lähdin matkaan juhannusaattoyönä 1.30. Alkuperäinen suunnitelmani oli ollut ajaa päivällä ja nukkua yöllä, mutta aatonaaton kestänyt vesisade muutti suunnitelmia. Lepäämällä päivällä ajattelin myös säästää majoittumisvarusteiden painossa välttymällä yökosteudelta ja kylmyydeltä. Loppujen lopuksi päädyin kuitenkin nukkumaan katon alle autiotupaan. Yöllä liikennettä oli maanteillä olemattomasti ja pyörällä sai huoletta lasketella keskellä kaistaa. Satunnaiset ketut, jänikset ja pöllöt tekivät kiltisti tilaa. Ilma oli sateen jäljiltä äärimmäisen kostea, lämpötila jossain +17 asteen kieppeillä ja luonnon tuoksu huumaava. Olisi voinut kuvitella melkein ajavansa jossain muualla kuin Lapissa. 

Ensimmäinen etappi kesti taukoineen vajaat 8 tuntia ja matkaa kertyi 112 kilometriä, keskisyke 149 bpm. Tällaisessa suorituksessa huomasi hyvin syketiedon hyödyt, sillä ilman olisi tullut poljettua ylämäissä huomattavasti kovempaa ja korkeammalla sykkeellä, itselleni ainakaan hengästyminen ei ole luotettava mittari sykerajoissa pysymiselle. En tosin tiedä tuon Suunnon kellonkaan luotettavuudesta...

70 kilometriin asti polkeminen oli mukavaa, sen jälkeen alkoi tuntua sekä psyykkisesti että fyysisesti raskaalta. Vasen käsivarsi puutui olkapäästä sormenpäihin ja lähempänä sadan kilometrin pyykkiä ajoviima alkoi tuntua tuskaisen polttavalta etureisissä. Pääsin kuitenkin suunnitellulle yöpymispaikalle, söin ennen lähtöä tekemääni pitsaa ja keittelin vesipullot täyteen seuraavaa etappia varten. Nukkuminen oli katkonaista, vasenta olkapäätä särki tauotta. Iltapäivästä sain muutaman tunnin ajan sikeää unta ja herättyäni olkapää tuntui siedettävältä, ehkä kiitos tujun annoksen särkylääkettä. Kello oli seitsemän aikoja illalla, tein rauhassa lähtöä. 

Autiotupa sijaitsi rotkolaakson pohjalla ja polku sinne oli näyttänyt kartalla hyvältä, mutta todellisuus oli ajokelvotonta mesäautotietä, lahonneita pitkospuita ja rikkinäisiä portaita. Väsyneenä en jaksanut aamulla purkaa tavaroita pois pyörän selästä vaan talutin koko kulkineen autiotuvalle. Ensimmäinen etappi oli siis saada pyörä kammettua takaisin ajokelpoiselle uralle ja voin näin jälkikäteen kertoa, ettei ollut hyvä idea tehdä sitä kulkemalla 3,5 kilometriä rotkolaakson pohjalla joen vartta kulkevaa polkua pitkin. Takaisin pyörän selässä olin noin kello 23. 

Kakkosetappi oli 132 kilometriä, aikaa siihen kului 9,5 tuntia ja keskisyke hieman yllättäen vain 131 bpm. Jouduin pitämään ennen viimeistä kolmannesta yli tunnin mittaisen tauon, koska alle kymmenen asteen (+8C) lämpötilassa ajaminen ja matkan muut rasitukset aiheuttivat kunnon energiavajeen. Söin käytännössä kaikki loput mukana olleet eväät ja tärisin puoli tuntia puistonpenkillä kääriytyneenä makuupussiin ja avaruuslakanaan. Lopulta sain itseni potkittua takaisin liikkeelle. 

Perille saavuin juhannuspäivän aamuna puoli yhdeksältä. Fiilis oli yllättävän hyvä ja muutaman tunnin unien jälkeen jaksoin tehdä muutama lyhyen palauttavan kävelylenkinkin. Yllättävästi edes lihaskipuja ei seuraavina päivinä ilmennyt ja jaksoin käydä tekemässä jopa uuden vauhtiennätykseni juoksemalla. Tosin syynä siihen olivat lähinnä verenhimoiset sääsket. 

Sama reitti toiseen suuntaan olisi tarkoitus ajaa joskus syksymmällä, tosin tällä kertaa pidän lepotauon riippumatossa jossain maantien poskessa. Ainoa ongelma tällä hetkellä on, että pyörästä todennäköisesti hajosi keskiön laakerointi ainakin osittain, eikä tuolla kylällä virallisia korjaajia oikein ole. Kai se pitäisi vain itse opetella tekemään kaikki huoltotoimenpiteet polkupyörällekin. 

24 / 165 ( - )

Yleensä käytän otsikossa auringon nousu- ja laskuaikoja Oulussa. Tällä kertaa ajattelin tehdä kuitenkin poikkeuksen. Oikeasti täällä on yötön yö.

Korona valloitti maailman. Ei pahemmin hetkauttanut.
Heitin menneisyyteni roskalavalle. Ei suuria tunteita.
Vain satunnaisia kuvia määrittelemättömältä ajanjaksolta.

Ensimmäinen kuvani joka tuli itseäni vastaan
sosiaalisessa mediassa jonkun muun julkaisemana.
Monta vuotta se ottikin.

9 / 58 ( 7.38 - 17.25 )

Hupsista. Kalenteristakin oli auki vielä vanha vuosi. Päiväkin paistaa jo pidempään. 

On ollut mielenkiintoista seurata prosessia, jossa kyky kirjoittaa pikkuhiljaa hupenee ja hupenee. Ihmiselle jonka pitäisi kuitenkin kirjoittaa päivittäin, tuo kokemus ei välttämättä ole kovinkaan miellyttävä. Etenkään jos hoitaa päivittäisen sosiaalisen kommunikaationsa pääosin tekstimuodossa. 

Jotta elämästä ei tulisi liian helppoa, vaihdetaan siis sosiaalisen median kieleksi englanti ja ryhdytään kirjoittamaan siitä AV-käännöksiä suomeksi. Pientä lisähaastetta siitä, että käännös sisältää termejä, joille suomenkielisen vastineen löytäminen vaatii joskus enemmän aikaa kuin itse käännöstyö... 

Onneksi käännöksiä ei julkaista, etenkin ensimmäiset olivat kyllä melkoisia kyhäelmiä. Parhaimmillaan olen päässyt jo ammattikääntäjille suositeltuun tahtiin 20 minuuttia valmista käännöstä työpäivässä. Yleensä tuo työpäivä on ollut illan ja aamun välillä. 

Harmi ettei kahta kuuloa vaativaa asiaa voi tehdä yhtä aikaa. Välillä muun kirjoittamisen tai lukemisen taustalla kuuluu joko RJTT tai RJAA ATC eli Tokion Hanedan tai Naritan kansainvälisten lentokenttien lennonjohtoa Japanista. Laiskalla on halvat huvit kuunnella toisten työskentelyä. 

Välillä tulee toki seurattua koneiden liikkeitä kartallakin. Nykytekniikka on välillä ihmeellistä, hyvänä päivänä koneiden liikkeen ja internetyhteyttä pitkin liikkuvan äänen välillä ei ole kovin monen sekunnin heittoa. Koneiden liikkeiden viiveen karttanäkymässä voi tarkistaa päivittäin vertaamalla omin korvin kuultavaan meteliin. 

Kaikkia koneita tosin ei näe osoitteesta https://www.flightradar24.com. Suomenkin yllä on viime aikoina ollut huomattavasti enemmän liikennettä, kuin mitä kartassa on näkynyt. Tai sitten joku trollaa EFKU Tower / Approach:ia eli Kuopion lennonjohtoa, koska välillä kuulostaa, että on unohdettu sytyttää kiitotien valot ja tankkaamaan tuleville sotapojille on kahvitkin odottamassa. 

Mistäpä internetissä enää voisi olla varma. Olen aivan vakuuttunut, että kouluaikoinani Internet ohjeistettiin vielä kirjoittamaan isolla alkukirjaimella. Maailma muuttuu. 

Ennen kuin muutos ehtii liian pitkälle, on hyvä hetki nauttia vielä menneisyydestä. Palasin siis ikään kuin lapsuuteeni ja lähdin aurinkolomalle. Tosin lapsuuteen ei kuulunut lähes reaaliaikainen informaatio siitä, mitä maailmalla tapahtuu. 

Oli mielenkiintoista huomata, että melkein heti kun olin saanut pakettimatkan erääseen Lähi-itään luettavaan kohteeseen varattua, tapahtui taivaalla seuraavaa: 

Päivämäärä oli 8.1.2020 ja muutama tuntia myöhemmin kartan alueella ammuttiin alas matkustajakone. 

Lentokoneet ovat muuttuneet huomattavasti mukavammiksi sitten lapsuuden. Lentokoneruoka tosin on Finnairilla pysynyt ennallaan, saatan muistaa väärin että lapsuudessani lennolla tarjottiin uunilämpimiä sämpylöitä. Merivesi oli märkää kuten ennenkin. 

Kahdenvälinen kilpailu. Olisi päättynyt tasapeliin jos olisi laskeuduttu kahdelle kiitotielle, Suomi kohteliaasti luovutti johtopaikan.

Naritan aamuruuhka. Ennen kuutta ei parane laskeutua. 

Suomipojat laskeutuvat kohta NRT:lle. Vähän on tänään lähtö mennyt myöhäiseksi. Hullulla on halvat huvit. 

40 / 278 ( 7.38 - 18.33 )

Loppukesä muuttui syksyksi äkkiarvaamatta. Ikkunan edessä oleva koivu muuttui viikossa vihreästä lehdettömäksi. Pian katukuva täyttyy taas kelkkahaalareista.

Täytin menneellä viikolla pyöreitä vuosikymmeniä. En juhlistanut tapahtumaa, mitäpä sitä turhaan riemuitsemaan että hautausmaa on taas askeleen lähempänä. Ei sillä että ikinä päätyisin pyhiin multiin. 

Käsivarressa oli jo lunta maassa.

Huomattavasti mukavampaa oli sen sijaan käydä elämäni ensimmäisellä ulkomaille suuntautuneella työmatkalla. Suunta oli kohti pohjoista, niin kutsuttuun pohjolan Pariisiin. Aikataulu oli tiukka ja suurin osa ajasta kuluikin autossa istuen, siksipä kuvatkin ovat lähinnä liikkeessä napattuja. 

Aavistelen että tämä ei jäänyt ainoaksi visiitiksi Norjaan, paha vain että en puhu kieltä sanaakaan ja ruotsinkin taito on olematon, kiitos pakollisen suomenruotsiopetuksen. Olen aina pitänyt englanninkielentaitoanikin kohtalaisen surkeana, mutta on ollut tämän vuoden aikana hassua huomata, että kanssapuhujiin verrattuna olen aivan kohtuullisella tasolla, vaikka sanavarasto onkin suppea ja lauserakenteissa huomattavasti parannettavaa. 

Näiden kanssa saattaa kuulemma käydä huonosti, samaan tapaan kuin peruskoulun päihdekasvatustunneilla valistettiin. Sain ilmaiseksi yhden taimen, mutta näen jo tulevaisuudessa kasvihuoneen pursuavan uutta kasvustoa. Mitähän naapuritkin ajattelevat ikkunasta loimottavasta punaisesta valosta? Kyseessä on habanero-chili. 

35 / 213 ( 5.56 - 20.38 )

Syksy on alkanut virallisestikin. Otsalamppu on ottanut vakituisen paikkansa repun taskussa. Pimeä yllättää metsässä samoilijan taas päivä päivältä aikaisemmin. 

Koulu on alkanut, ensimmäinen intensiivinen kurssi kohta suoritettu. Kohta voin sanoa olevani yrttineuvojan lisäksi sienineuvoja. Hankaluuksia kurssilla muodostui siitä, että sienisadon suhteen syksy vaikuttaa olevan erittäin vaatimaton, aivan kuten metsämarjojenkin kanssa. Tulevat viikot näyttänevät, nouseeko ruokasieniä ollenkaan. 

Hankin itselleni vuosi sitten ensimmäistä kertaa elämässäni täysin uuden sängyn ja patjan. Sängyn osat tosin ovat peräisin rautakaupan lautatapulista ja suunnittelu sekä toteutus omaa käsialaani. Patja on luonnonmateriaaleista valmistettu futon. Tilasin patjan Mulperipuun verkkokaupasta kotiin toimitettuna, valmistaja on puolalainen Ekomat. Futon on pääasiassa puuvillaa, osa kuiduista on tarkemmin määrittelemätöntä materiaalia. Samankaltainen tarjous näistä sekoitefutoneista kuin viime syksynä näyttää olevan tälläkin hetkellä vielä muutaman päivän voimassa Mulperipuun verkkokaupassa. 

Eniten yllätyin patjan painavuudesta ja paksuudesta: Painoa 120 cm x 200 cm patjalla oli toimitusdokumenttien mukaan hieman yli 20 kiloa. Oletin että futon olisi vuoden käytön aikana jonkin verran painunut, mutta sitä on tuskin havaittavissa muualla kuin patjan keskikohdalla. Futoneitahan pitäisi rullata ja möyhiä säännöllisesti jotta täyte painuisi tasaisesti, mutta patjan jämäkkyys ja paino tekevät siitä melkoisen urheilusuorituksen. Mitenkään häiritsevää painuminen ei kuitenkaan ole ja viiden vuoden käytön jälkeen futon on toivottavasti pehmennyt niin, että rullailu ei enää nosta hikeä pintaan. 

Futon on pehmeimmilläänkin huomattavasti kovempi kuin joustin- tai vaahtomuovipatja. Itselleni ei kuitenkaan ollut mitään ongelmia tottua nukkumaan kovemmallakaan patjalla ja ilokseni huomasin, että kaksi viikkoa teltassa ohuehkolla solumuovipatjalla ei enää aiheuttanut lonkkien kipeytymistä. Haaveilen edelleen että raaskisin hankkia futonin päälle vielä villaisen petauspatjan, mutta tähänkin asti olen selvinnyt paikallisesta kierrätysmyymälästä muutamalla eurolla löytyneellä, juuri sopivan kokoisella puuvillakudematolla. Ainoa ongelma on ihoa aamuisin koristavat painaumat, sillä matto on melkoisen paksua kudetta. 

Ennen futonin hankkimista ostin luonnonmateriaaleista valmistetut tyynyn ja peiton. Kyseessä on Ikean Hönsbär-mallinen höyhenpeitto ja Jordrök-höyhentyyny. Kuukausi sitten raaskin jättää monta vuotta käytössä olleen kuitutäytetyynyn kierrätykseen ja ostaa Jyskistä tarjouksessa olleen Flora Danica-untuvatyynyn. Ikean höyhentyynyyn verrattuna ero käyttömukavuudessa on huomattava. Pelkällä höyhentyynyllä pään löytää aina aamuisin samalta tasolta patjan kanssa, mutta yhdessä käytettynä tyynyt muodostavat juuri täydellisen mukavan yhdistelmän. Jostain syystä haluan nukkua yläruumis mahdollisimmat paljon jalkoja korkeammalla, yleensä kahden paksun tyynyn lisäksi pääni alta löytyy myös käsivarsi. 

Joskus vuosia sitten luin kemikaalicocktail-blogista pohdintaa siitä, kuinka suuren osan ajastamme vietämme loppujen lopuksi sängyssä, vieläpä läheisessä kontaktissa petivaatteiden ja patjan kanssa. Kuinkakohan paljon pitkään käytetystä, mutta edelleen käyttökelpoisesta keinokuitutyynystä esimerkiksi irtoaa pientä muovipölyä? Toki erilaisia partikkeleita taatusti irtoaa luonnonmateriaaleista ja höyhenistäkin, mutta ehkä evoluutio on sopeuttanut elimistömme sietämään niitä? 

Unen laatuun en huomaa uuden sängyn sen suuremmin vaikuttaneen ja joskus edelleen pohdin unta odotellessa, kuinka eettisesti tuotettuja höyheniä ja untuvia tuotteissa on käytetty. Nukahdan toivoen että kyseessä ovat lihantuotannon sivutuotteet. 

Muoks. 127 viikkoa tämän postauksen jälkeen sain vihdoin rullattua futonin lähes oikeaoppisesti. Tätä ennen se on ollut liian kankea muuhun kuin taivutteluun. Yksi sidosompeleista katkesi kun yritin jumpata patjan kanssa. Keskiosa on painunut ehkä sentin tai kaksi reunoja alemmas, nukkuessa tätä ei huomaa. Matto päivittyi aikanaan Jyskin myymään täyspuuvillaiseen Dreamzone T40 patjansuojukseen, josta ei myöskään ole ollut valittamista. 

31 / 214 ( 4.17 - 22.29 )

Hassua huomata viettäneensä lähes koko kesä ulkoilmassa. Rauhaisaa ulkoilua aikaan on tosin mahtunut melko vähän, työpäiviä sitäkin enemmän. Kohta koittaa paluu koulun penkille. 

Lenkille sykemittarin kanssa ei ole tullut ehdittyä kohta kolmeen viikkoon, silti mahdun nyt housuihin joita kuukausi sitten ei ollut toivoakaan saada jalkaan. Tarkoitukseni oli mielenkiinnosta ottaa muutama päivä tästä tehotreenistä ylös sykevyöllä ja kellolla, muttei siinä touhussa ehtinyt tai jaksanut viritellä moisia. Liikunta koostui pääasiassa kävelystä, juoksusta, pyöräilystä, maastopyöräilystä sekä asioiden ja esineiden siirtelystä. Lisäksi ulkoilmassa oltiin ympäri vuorokauden. Suurin osa liikkumisesta tapahtui matalalla sykkeellä, mutta sopivissa paikoin, kuten pyöräillessä pimeällä soratiellä, oli hyvä vähän nostaa tehoja. Oman lisänsä harjoitukseen toi lähes taukoamaton ajatustyö ja ajoittainen stressi. 

Ihmedieetin nimi on "ole järjestämässä festivaalia metsässä". 14 päivää, lyhyin työvuoro 12, pisin 22 tuntia, alueen koko 30 hehtaaria. Ihme kyllä, fysiikka ja psyyke kestivät kasassa vaikka kalustokin hajoili. 

Paljon tapahtumasta on vielä käsiteltävää. Valokuvia tuli otettua todella vähän. On ollut hämmentävää seurata muiden näkemystä tapahtumasta kameroiden kautta, kun ei ole itse huomannut lainkaan kyseisiä yksityiskohtia. Omista kuvista ei oikein yksikään onnistunut, mutta kuvissa olleet henkilöt ovat kuitenkin halunneet jakaa niitä eteenpäin sosiaalisessa mediassa. Miten suhtautua kun omasta mielestä melko epäonnistunutta otosta jaetaan tunnistetietojen kanssa eteenpäin? 

27 / 183 ( 2.43 - 0.10 )

Kesällä ehtii istumaan huomattavasti vähemmän tietokoneella. Työltä ylijäävän ajan voi sen sijaan käyttää rantakallioilta veteen pulahdellen, saunoen ja palavereissa istuen. Juoksemisenkin on korvannut useamman tunnin kyykkääminen peltomaisemissa ja jauhosäkkien kanniskelu.

Ihminen on luonnonmukainen torjuntakeino.

Menin taas vanhaan lankaan ja heinäkuun kaksi viimeistä viikkoa tulee kulumaan keskellä metsää enemmän ja vähemmän töissä ympäri vuorokauden. Viikot ennen sitä kuluvat pahimmillaan kahta työtä yhden päivän aikana tehden. Ehtiihän sitä sitten lomailla, kun pääsee takaisin koulun penkille.