18 / 128 ( 4.01 - 22.28 )

Ensin pelkää että kuolee. Sitten pelkää ettei kuolekaan. Elämän krapula.

Pyhän Katariinan luostari, Siinai, Egypti, 28.4.2002

Lieneekö sattumaa että voin linkittää edellisen ja tämän postauksen kertomalla ensimmäisestä työstäni, jos sitä voidaan sellaiseksi edes sanoa. Työpaikkana oli suviseurat ja työnkuvana keittiötyöntekijöiden erillisen wc-tilan avaimen hallinta ja vaihtuvien työntekijöiden opastaminen tilan sijaintiin. Minulla ikää alle kymmenen vuotta. Seuraavinakin vuosina olin ahkera suviseurakävijä, lähinnä siksi että siellä pääsi töihin. Pätkä harjanvartta jonka päähän oli lyöty katkaistu rautanaula toimi oivallisena työvälineenä roskien keräilyyn. Palkkana tunnin-parin työstä oli kahvilipuke, jolla sai kastettavaksi vielä pullankin. Koska vietin pitkät päivät keräillen roskia ja seuraillen ihmisiä, sain tarjota useammat kahvit muillekin ja kokea olevani jotenkin tarpeellinen tai hyödyksi. 

Noihin aikoihin luin myös Raamattua lähinnä puhtaasta uteliaisuudesta. Taisin päästä vähän yli puoleenväliin Vanhaa testamenttia, ennen kuin totesin etten tulisi asiasta hullua hurskaammaksi. Ehkä vielä joku päivä saan kyseisen kirjan luettua loppuun, puolitiehen luetut kirjat kun tapaavat jäämään mieleen kaihertamaan. Kesken perehtymisen on jäänyt myös Koraanin suomennoksen kuuntelu, jossa olen päässyt yli puolenvälin kuitenkin. Yle-veroa vastaan tämäkin kuunnelma löytyy Areena audiosta. https://areena.yle.fi/audio/1-2670459

Jostain syystä hesarikin päätti tänään tarjoilla minulle useamman uskontoon tai onnellisuuteen liittyvän artikkelin, mutta ajattelin jakaa hetki sitten vastaan tulleen artikkelin, jonka sain tänään vihdoin kahlattua läpi. Mielenkiintoni herätti termi post-kristillisyys, jota kirjoittaja ei kuitenkaan sen syvällisemmin avaa, mutta muuten kuvailu tämän maailmanajan uskomuksista ja merkityksistä on omasta mielestäni hyvinkin osuvaa. Itselleni realisoitui jo teini-iässä, että kun maailmassa on yhä vain suuremmaksi kasvava joukko ihmisiä, jotka eivät enää pelkää kuolemaa ja joille elämällä ei ole mitään väliä, alkavat ongelmat. En osaa sanoa kykeneekö yksikään jumala lopulta ratkaisemaan niitä. 

Павел Щелин: Последняя война Модерна, или Открытая дверь в новую эпоху (ХВИЛЯ, 14.4.2022 (The last war of the Modern, or an open door to a new era, Google Translate))

Artikkelin alun runoon konekäännöstä parempi versio löytyy ainakin täältä. Kyseinen sivusto tuli hakutuloksista vastaan ensimmäisenä, ottamatta sen sisältöön muuten sen suuremmin kantaa.

En ole vielä tähän ikään mennessä löytänyt sopivaa uskonnollista lokeroa. Olen tosin luvannut että lähden ensimmäisen jumalan matkaan, joka tulee fyysisenä entiteettinä oven taakse koputtamaan, mutta hiljaista on ollut. Uskon että kaikki olemassa olevat ja olleet jumalat ovat todellisia, mutta ainoastaan yksilöiden tietoisuudessa. Kun samankaltaiset mielet ja oletukset kohtaavat, muodostetaan ismejä. Oletan että ihmisen peilistään itsensä näkevänä olentona on jossain määrin pakko turvautua ihmisyyden olemuksen ylittävissä kysymyksissä uskonnon kaltaisiin teorioihin. Ajattelen usein että se olisi helpoin ratkaisu, mutten ehkä ole vielä kohdannut tarpeeksi suurta ongelmaa. 

Erillisen pahan tai pahuuden olemassaoloon, kutsumanimestä riippumatta, en kuitenkaan usko. Pyhän vastinparina olemme ainoastaan me; etenkin ihmiset yksilöinä. Jokaisen yksilön jokaisen kansakunnan perustana tulisi kantaa vastuu omasta pahuudestaan ja pyrkiä osaltaan kehittymään ja kehittämään kollektiivista tietoisuutta, jotta jonain päivänä ihminen tulee pääsemään kehityksessään siihen tilanteeseen, jossa emme enää tarvitse pyhiä kirjoja kertomaan meille epätotuuksia: "Ihminen hallitsee kaikkea" tai moraalisia ohjeita, jotka voi hyvillä mielin jättää huomiotta: "Älä tapa". 

---

Kohta äärettömyyksiin venyvällä lukulistallani odottelevat fyysisesti pöydänkulmalla oleva Ja ihminen loi jumalat. Kuinka uskonto selitetään (Pascal Boyer, 2001), algoritmin ehdottelema muttei vielä postilaatikkoon kolahtanut The Worm at the Core: On the Role of Death in Life (Sheldon Solomon, Jeff Greenberg, Tom Pyszczynski, 2015) sekä uusimpana kandidaattina Valas lasimaljassa. Miten vangitsemme itsemme ympäristötuhon ansaan (Maria Katajavuori, 2022). Ei voi sanoa että olisi siunaus elää ajassa, jossa mikään ihmisikä ei enää riitä kaikkien kirjojen lukemiseen.

Jos luoja suo, lähden loppukesästä luostariin. Yksi ihminen on elämäni aikana kehdannut kysyä ääneen, toiminko tietoisesti tai tarkoituksellisesti näin oudosti. Omalta kannaltani katsottuna en näe asiaa niin, muiden ihmisten olettamuksilla on merkitystä yhtä paljon kuin elämällä itsellään.