Synkkää, kovin synkkää. Muutenkin kuin auringonvalon puolesta, jota riittää häthätää kolmeksi tunniksi. Ylihuomiseksi on luvattu kolmekymmentä astetta pakkasta.
Nojatuolimatkan vähän lämpimämpiin maisemiin tarjosi tälläkin kertaa Yle Areena, josta vielä hyvän tovin on katsottavissa dokumenttielokuva Stray, suomennettuna Istanbulin koirat. Onkohan suomentaja miettinyt, minkälaisia mielleyhtymiä katsojille tulee, kun Syyriasta kotoisin olevia ja kadulla majailevia poikia kutsutaan periaatteessa koiriksi? Sillä yhtä paljon kuin koiria, dokumentti seuraa myös kadulla eläviä ihmisiä, joista toisia siedetään paremmin, toisia huonommin.
Mielenkiintoista seurattavaa on sekä ihmisten suhtautuminen katukoiriin, että koirien suhtautuminen ihmisiin. Olen itse aikaisemmin suhtautunut kulkukoiriin suhteellisen neutraalisti, ystävällisille koirille olen ollut itsekin ystävällinen. Tietynlainen epävarmuus on kuitenkin astunut mukaan elämään, sen jälkeen kun egyptiläinen katunarttu upotti hampaansa kyselemättä kankkuuni, onneksi tosin ilman suurempia vammoja. Yllätyin tästä itsekin, koska useimmiten olen tullut kaikkien koirien kanssa toimeen ja nekin koirat, jotka eivät tule kaikkien ihmisten kanssa toimeen, ovat omistajiensa hämmästykseksi tai kauhuksi olleet oikein ystävällisiä. Kauhistunut omistaja seurasi vierestä kun hänen metsästys/vetokoira/alkukantarotusekoituksensa hetken tutustumisen jälkeen oli haltioissaan puremassa minua leuasta ja nuolemassa kaulasta. Ei se kuulemma ikinä ollut kenellekään tehnyt niin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti