Tulivuorenpurkauksia, iskuja sinne tänne. Tulvia ja traktorimarsseja. Ennätyksiä rikkovat pakkaset ovat sentään paenneet Siperiaan.
Vanha minä, uudet luistimet. Vähemmän on viime vuosina tullut kirjoitettua liikuntaharrastuksista, niille kun tapaa hyvin usein käymään blogin nimen mukaisesti. Juoksemista jatkan aina kun kolotuksilta kykenen. Luistelua ehdin harrastaa vajaan kauden, kunnes pandemia-aika sotki suunnitelmat. Pari vuotta baletin parissa päättyi syksyllä ja samalla tuntui, että elämästä katosi taas kaikki kuri ja järjestys. Pitänee siis yrittää palata takaisin luistelun pariin.
Varhaisin muistoni luistelemisesta on ajalta ennen peruskoulun alkua. Olen saanut jostain jonkun vanhat luistimet. Isäni opettaa kuinka potkitaan vauhtia ja sitten liu'utaan. Muutaman yrityksen ja erheen jälkeen pääsen jo hyvään vauhtiin. Jarruttamisesta ei vielä ole ollut mitään puhetta, joten törmään kenttää reunustavaan jäiseen lumivalliin. Hengitys salpautuu iskusta ensimmäistä kertaa elämässäni. Kukaan ei tule kysymään, sattuiko.
Yhdeksänvuotiaana luen sanomalehdestä ilmoituksen, että naapurikunnan jäähallilla alkaa luistelukoulu. Saan suostuteltua itselleni luvan kokeilla. Mitään muuta en ole saanut siihen ikään mennessä harrastaa. Kolme vuotta, kolme eri seuraa. Lopetin luistelun melko pian ensimmäisten kilpailujeni jälkeen. Ymmärsin ettei minulla enää ikäni puolesta ollut mahdollisuutta kehittyä riittävän taitavaksi, kun niin suurella osalla ikätovereista oli vuosia enemmän harjoitustaustaa. Olisin myös tarvinnut uudet luistimet, mutta ymmärsin etten tule niitä ikinä saamaan.
Säilytin nuo ainoat käytössäni olleet luistimet ja kävin kokeilemassa, miltä ne tuntuivat näiden vuosien jälkeen. Mahtuivat jalkaan ongelmitta, mutta lesti oli selvästi liian kapea tämän ikäiselle jalalle. Ilmankos yksi suurimmista peloistani nuorena olikin, että hypätessä luistimet tippuvat jaloista.
Postimyynnistä uudetkin on tilattu. En todellisuudessa tarvitsisi näin hyviä luistimia. Kuitenkaan en voi kieltää nauttivani tunteesta, kun jäällä sulavaan eteenpäin liukumiseen riittää pelkkä painon siirtely jalalta toiselle ja terässä tuntuu vihdoin olevan kaksi reunaa.
Jospa vihdoin pääsisin lähemmäs tavoitettani: ne viimeiset kilpailut.
Minäkin olen haaveillut luistelemisesta, mutta en omista luistimia enkä uskalla ostaa semmoisia, kun pelkään, että innostus vaihtuu äkkiä lannistumiseksi, eikä luisteleminen inspiroikaan. En edes osaa mitään hienoja juttuja – mutta pystyssä pysyn kumminkin. :-D Nykyään olisi kyllä ihan kunnon talvia täällä etelässäkin, eli säihin luistelu tuskin kaatuisi.
VastaaPoistaTsemppiä sinun luisteluharrastuksellesi!
Luistimet saa onneksi lähes aina myytyä vähän käytettyinä eteenpäin... Tai hankittua vähän käytettyinä jos ei uusia halua kokeilua varten hankkia. :)
PoistaTeidän nurkillahan on uudet hienot sisäluistelumahdollisuudetkin, tuli piipahdettua välipäivinä itsekin yhdellä yleisöluisteluvuorolla siellä.